Yhteisöllisyys - arvopuheeni SuomiAreenassa

Yhteisöllisyys – arvopuheeni SuomiAreenassa

Arvopuheeni SuomiAreenassa 16.7.2019

Mitä sinä pelkäät eniten?

Kun minulle on esitetty tämä kysymys, olen aina vastannut ”yksin jäämistä”. 

Uskon, että en ole yksin pelkoni kanssa. Me kaikki tarvitsemme muita ihmisiä ympärillemme voidaksemme hyvin. Tarvitsemme kanssaihmisiä, jotka kannattelevat meitä silloin kun omat voimat ovat vähissä. Jonkun, jolle soittaa, kun ahdistaa. 

Siksi on hyvin surullista, että yksinäisyydestä on tullut niin yleistä, että sitä kutsutaaan uudeksi kansantaudiksi. Omassa työssäni tunnistan ilmiön iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä minulle tulevista puhelinsoitoista. Yksinäisyys on raskainta kantaa silloin, kun kaupungit ja pitäjät hiljenevät ja ihmiset kokoontuvat olemaan läheistensä ja perheidensä kanssa. Tai siis ne, joilla sellainen on.

Yksinäisyys ei myöskään kosketa kaikkia samalla tavalla. Esimerkiksi köyhyys ja työttömyys syrjäyttävät eristämällä ihmisiä niistä ympyröistä, joissa muut keskenään viettävät aikaa ja kokevat merkityksellisyyttä. Koulukiusatuksi joutuminen jättää monesti elinikäiset haavat ihmiseen. On vaikeaa rakentaa luottamusta toisiin ihmisiin, kun pienenä on kokenut luottamuksen rikkoutumisen pahimmalla mahdollisella tavalla. 

Eduskunnassa olen oppinut sanan yksilöllistäminen. Puhumme usein siitä, miten me rakennamme yksilöllisiä polkuja, yksilöllisiä palveluita ja yksilöllisiä ratkaisuja. Mutta sen rinnalla meidän pitää oppia puhumaan yhteisöllisyydestä. Yksinäisyyden torjumiseksi tarvitaan myös yhteisöllisiä polkuja, yhteisöllisiä palveluita ja yhteisöllisiä ratkaisuja. Jokaiselle kuuluu mahdollisuus kokea olevansa osa yhteisöä, nauttia muiden ihmisten seurasta ja olla muiden tuntema sekä arvostama.

Me voimme rakentaa yhteisöllisyyttä esimerkiksi turvaamalla opettajille aikaa ja resurssit koulukiusaamisen vastaiseen työhön ja jokaisen oppilaan tarpeiden huomioimiseen. Meidän pitää rakentaa harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen myös heille, joiden vanhemmat eivät illalla kuskaa harrastuksiin sekä kaikille, joiden rahat eivät riitä kalliisiin harrastusmaksuihin. 

Tarvitsemme myös aikaa läsnäololle silloin, kun ihminen tarvitsee toisen apua pärjätäkseen. Sosiaalityötä pitää kehittää kanssakulkijuuden suuntaan, niin että apua tarvitseva ihminen kymmenien lomakkeiden, kymmenien viranomaisten ja kymmenien puhelinnumeroiden sijaan saavat kohdata toisen ihmisen, joka aidosti ohjaa ja auttaa eteenpäin. 

Yhteisöllisyydestä puhutaan usein ikään kuin talkoina. Poliitikkojen täytyy kuitenkin myös huomata, että yhteisöllisyydelle täytyy tarjota edellytykset. Lähes sekuntiaikataululla työskentelevä hoitaja ei kykene helpottamaan vanhuksen yksinäisyyttä ilman vahvempaa hoitajamitoitusta ja lisäresursseja.

Vanhustenhuoltoa pitää kehittää niin, että ruuan, lämmön ja puhtaiden vaatteiden lisäksi aikaa riittää vastata myös ihmisten muihin perustarpeisiin. Henkilökunnalla pitää olla hetki aikaa keskustella hoivattavien kanssa. 

Siellä, missä yhteisöllisyys katoaa, voi jälki olla surullista. Mikäli keskusteluyhteys puuttuu, oma naapurikin voi tuntua pelottavalta. Siksi on tärkeää kysyä, miten voimme ottaa myös Suomeen muualta saapuvia ihmisiä osaksi yhteisöjämme ja näin tasoittaa heidän tietään osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Tällaisen uuden yhteisöllisyyden ja kaikkien mukana pitämisen puolesta haluan itse työskennellä, jotta kukaan ei joutuisi tilanteeseen, jossa pelko yksinäisyydestä on käynyt toteen.