Tampereen uusi korkeakoulukonserni törmäyskurssilla perustuslain kanssa - miten tässä näin kävi?

Tampereen uusi korkeakoulukonserni törmäyskurssilla perustuslain kanssa – miten tässä näin kävi?

 Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tänään ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen niin sanottua T3-lakiesitystä. Se liittyy niin kolmen tamperelaisen korkeakoulun muodostamaan uuteen korkeakoulukonserniin ja yliopistojen yhdistymiseen kuin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisen opetusyhteistyön huomattavaan laajentamiseen.

Tämä ei ehkä lähtökohtaisesti kuulosta niin kiinnostavalta, mutta esitys on koulutuspoliittisesti erittäin tärkeä, koska se käsittelee sekä korkeakoulukentän rakennetta ja duaalimallin tulevaisuutta että perustuslain ja yliopistolain takaamaa korkeakoulujen autonomiaa. Lain sisältö ja käsittely paljastaa myös niitä epäkohtia ja ristiriitoja, jotka vuonna 2009 hyväksytty yliopistolaki on tuonut mukanaan, mitä tulee korkeakoulujen sisäiseen demokratiaan ja yliopistoyhteisön asemaan.

Mistä siis on kyse?

Tampereen yliopisto ja säätiöyliopistona toimiva Tampereen teknillinen yliopisto yhdistetään uudeksi Tampereen yliopisto-nimiseksi säätiöyliopistoksi. Syntyvään konserniin siirtyy myös Tampereen ammattikorkeakoulu, joka on uuden yliopiston pääosin omistama. Syntyy siis Suomen olosuhteisiin uudenlainen korkeakoulukokonaisuus, jonka tavoitteena on nostaa korkeakoulujen kansainvälistä profiilia ja mahdollistaa uudenlaista tieteellistä ja opetuksellista yhteistyötä. Tämän yhteistyön mahdollistamiseksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia, jonka lisäksi yhdistysmisprosessista säädetään voimaanpanolailla.

Ongelmia tuottaa se, että yhdistymisprosessia ei ole hoidettu sellaisella tavalla, joka vastaisi perustuslain ja yliopistolain säädöksiä yliopistojen autonomiasta ja yliopistoyhteisön asemasta. Myös OKM:n alun perin eduskunnalle tuoma lakiesitys sisälsi kohtia, joita perustuslakivaliokunta esitti ehdottomasti muutettavaksi, jotta esitystävoitaisiin käsitellä tavalliseen tapaan. Esitys oli toisin sanoen perustuslain vastainen.

Vuonna 2009 säädetyn yliopistolain mukaan yliopiston monijäseninen toimintaelin, joka koostuu yliopistoyhteisön edustajista, valitsee yliopiston hallituksen, joka osaltaan valitsee rehtorin. Uusi yliopistolaki lisäsi merkittävästi rehtorin ja hallituksen roolia ja valtaa yliopiston johtamisessa.

Hallituksen alkuperäisessä esityksessä ehdotettiin poikkeamista tästä siten, että yhdistyvien yliopistojen hallitukset valitsevat uuden yliopiston ensimmäisen siirtymäkauden hallituksen. Valintatapaa perusteltiin sillä, että haluttiin turvata sujuva siirtyminen uuteen yliopistoon, ennen kuin uuden yliopiston uusi monijäseninen toimielin on järjestäytynyt. Hallitus perusteli tätä sillä, että saataisiin toimintakykyinen hallitus jo perustamisvaiheessa.

Tätä toimintatapaa kritisoitiin jo lausuntokierroksella. Vaikka kyse olisi siirtymävaiheen ratkaisusta, tulisi ensimmäinen hallitus päättämään hyvin monesta yliopiston kannalta keskeisestä kysymyksestä, kuten rehtorin valinnasta, syntyvän korkeakoulun rakenteesta ja sen strategiasta.

Kritiikistä huolimatta yhdistyvien yliopistojen hallitukset valitsivat syntyvän uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen jo kesällä 2017.

Näin ollen yliopistoyhteisön näkemyksiä ei otettu huomioon. Tampereen teknillisen yliopiston hallitus koostuu täysin korkeakouluyhteisön ulkopuolisista jäsenistä, ja Tampereen yliopiston hallituksen yhdestätoista jäsenestä viisi ovat ulkopuolisia.

Tampereella valittu menettelytapa heijastaa valitettavasti niitä tuloksia, jotka ovat nousseet esille kansallisissa arvioissa vuonna 2009 hyväksytystä yliopistolaista. Yliopistoyhteisö kokee, että toimivallan ja päätöksenteon keskittyminen on etäännyttänyt yliopistoyhteisöä päätöksenteosta ja kärjistänyt näkemyseroja. Yhteisöllinen päätöksenteko ja korkeakoululaitoksen sisäinen demokratia on vähentynyt merkittävästi, muun muassa monijäsenisten toimintaelinten heikon ja epäselvän aseman takia. On todella ikävää, että uuden korkeakoulun perustamisprosessi lähtee liikkeelle lähtökohdasta, jossa jo valmiiksi on epäonnistuttu yhteisöllisen päätöksenteon toteuttamisessa ja lakien noudattamisessa.

Perustuslakivaliokunta linjasi lausunnossaan sivistysvaliokunnalle, että lainsäädäntöä uudistettaessa siirtymäjärjestelyt ja käyttöönottoaikataulut EIVÄT ole hyväksyttäviä perusteita perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattujen perus- ja ihmisoikeuksien vaatimuksista poikkeamiselle tai niiden toteutumisen siirtämiselle tulevaisuuteen. Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä koskee lähtökohtaisesti myös hallinnon järjestämistä.

Näin ollen yliopiston itsehallinnon perustuslain suojan kannalta perustelluin valintamenettely on turvata yliopistoyhteisöä edustavan monijäsenisen hallintoelimen keskeinen asema ja päätösvalta myös ensimmäisen hallituksen valinnassa.

Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi muodostamalla siirtymäkauden väliaikainen hallitus yhdistyvien yliopistojen hallituksista.

Jotta tämä lakiehdotus ylipäätään voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, edellytti perustuslakivaliokunta, että kaikki siirtymävaiheen järjestelyt pitää rajata vain välttämättömään, jotta mahdollisimman nopeasti voidaan palata perustuslain ja yliopistolain edellyttämään normaaliin marssijärjestykseen.

Sivistysvaliokunnan sisällä näkemykset kuitenkin erosivat sen suhteen, mikä olisi paras tapa säätää siirtymävaiheen järjestelyistä. Valiokunnan esityksen mukaan yhdistyvien yliopistojen valitsema siirtymäkauden hallitus valitsee uuden yliopiston rehtorin. Viimeistään 1.4.2018 järjestäytyvä monijäseninen toimielin valitsee sitten uuden hallituksen. Tämän ratkaisun ongelma on, että se edelleen antaa yliopistolain ja perustuslain vastaisesti valitulle siirtymäkauden hallitukselle merkittävää valtaa päättää koko uuden yliopiston tulevaisuuden kannalta ratkaisevista kysymyksistä.

Vasemmistoliiton ja muun opposition näkemys on, että perustuslakivaliokunnan kantaa ja yliopistolakia paremmin vastaava menettelytapa olisi ollut se, että siirtymävaiheen hallitus muodostetaan yhdistyvien yliopistojen olemassa olevista hallituksista, jolloin yliopistoyhteisön asema olisi ollut paremmin huomioitu. Siirtymävaiheen hallitukselle annettaisiin tehtäväksi valmistella uuden rehtorin valintaa, mutta itse valinta tekisi monijäsenisen toimielimen valitsema uusi hallitus, jolloin yliopistoyhteisön asema ja ääni tulisi huomioitua perustuslain ja yliopistolain edellyttämällä tavalla.

Mutta ei siinä kaikki!

Lakiehdotuksen myötä muutetaan myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyömahdollisuuksia niin, että korkeakoululla enää on velvollisuus järjestää vainpääosa omaan koulutusvastuuseen kuuluvasta opetuksesta itse. Tällainen muotoilu mahdollistaa sen, että korkeakoulut hankkisivat jopa 49 prosenttia koulutusvastuuseensa kuuluvasta opetuksesta toiselta korkeakoululta.

Vaikka yhteistyön mahdollistaminen on hyvä tavoite, vaarantaa liian väljä muotoilu ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen erilaisten tehtävien säilymisen. Vaikka tutkintorakenteisiin ja –tavoitteisiin ei suoraan esitetä muutoksia, on olemassa riski siitä, että lisääntyvä opetusyhteistyö johtaa tutkintojen sisältöjen yhdenmukaistumiseen. Korkeakoulutuksen duaalimalli, jossa yliopistot keskittyvät tutkimukseen perustuvaan opetukseen ja ammattikorkeakoulut vahvistavat opiskelijoiden ammatillista kehitystä sekä tiiviitä yhteyksiä työelämään, on perusteltu ja molempien kaltaista koulutusta tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Korkeakoulujen välisen yhteistyön laajamittaisempi mahdollistaminen on kannatettava tavoite, mutta yhteistyössä on syytä edetä asteittain, jotta vaikutukset korkeakoulukentän rakenteeseen ja opetuksen sisältöön on mahdollista arvioida. Siksi korkeakoulujen mahdollisuuden hankkia opetusta toiselta korkeakoululta olisi tässä vaiheessa voinut rajata alempaan korkeakoulututkintoon. Opetusyhteistyön laadun ja erilaisiin tutkintoihin soveltuvuuden kannalta on tärkeää, että korkeakoulut tekevät yhteistyötä jo opetuksen suunnitteluvaiheessa. Lisäksi on huomioitava, että jo nyt on mahdollista hankkia osaamista täydentävää koulutusta toisesta korkeakoulusta.