Miksi vaaleissa ei puhuta tarpeeksi osa 1: Lapsiperheköyhyyden vähentäminen

Miksi vaaleissa ei puhuta tarpeeksi osa 1: Lapsiperheköyhyyden vähentäminen

Vaalien alla on kuultu paljon puheenvuoroja siitä, kuinka eri teemoista ei ole puhuttu “tarpeeksi”. Kirjoitan siksi blogisarjaa teemoista, joista minun tai jonkun muun mielestä ei ole puhuttu tarpeeksi. Ensimmäisenä vuorossa on lapsiperheköyhyys.

Kun nostaa eriarvoisuuden kasvun esille vaalikeskusteluissa, saa monesti vastauksia,  joissa ihmetellään mitä eriarvoisuus oikein on ja kuulla kyseenalaistavia puheenvuoroja siitä onko se ylipäätäänsä ajankohtainen aihe.

Hyvi nkonkreettinen esimerkki eriarvoisuudessa on lapsiperheköyhyys. Lapsiperheköyhyyttä on syystä kutsuttu köyhyyden haitallisimmaksi muodoksi, sillä tutkimusten mukaan lapsena koettu taloudellinen niukkuus ennakoi toimeentulovaikeuksia myös aikuisena. Suomalaisen hyvinvointivaltion yksi suurimpia epäonnistumisia on se, että se ei ole onnistunut puuttumaan ylisukupolviseen köyhyyteen. Hyvinvointivaltion idea ei koskaan ole ollut vain se, että se pitää laajan hyvinvoivan keskiluokan laajana ja hyvinvoivana, vaan myös se, että se mahdollistaa nousun vaikeimmista olosuhteista.

Vuonna -87 ja -97 syntyneistä suomalaisista tehdyt kohorttitutkimukset paljastavat arvokasta tietoa suomalaisten nuorten ja lasten hyvinvoinnista sekä siitä, miten se on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista menee Suomessa edelleen hyvin. Mutta heidän kohdallaan, joilla ei mene tilanne ei juurikaan ole parantunut kymmenessä vuodessa. Toimeentulotukea tarvitsevien perheiden osuus on pysynyt lähestulkoon samalla tasolla. Huostaanotot ovat kaksinkertaistuneet ja rikoksiin syyllistyneiden määrä laskenut hieman. Tämä tarkoittaa, että suomalaisten hyvinvointi ei määräydy suoraan laman tai yleisen taloustilanteen mukaan, vaan kyse on paljon suuremmasta ja tärkeämmästä asiasta. Kyse on siitä miten yhteiskunta toimii. Vanhempien matala koulutustaso, psykiatrinen sairaus tai pitkittynyt köyhyys lisää lasten todennäköisyyttä itse kohdata sama. Heillä joilla menee huonosti, arjen haasteet ja vähäosaisuus siirtyy eteenpäin seuraaville sukupolville. Kun luokkaeroista tulee pysyviä, menettävät monet uskonsa paremman tulevaisuuden mahdollisuuteen.

Edellämainituista syistä on erityisen huolestuttavaa, että lapsiperheköyhyys Suomessa on kasvussa. Tilastokeskuksen vuoden 2017 pienituloisuustilastojen mukaan köyhien lasten määrä nousi 119 000 lapseen, ja mikäli asumistulot huomioidaan, elää köyhissä perheissä 150 000 lasta.

Lapsiperheköyhyyden vähentämisen pitää siksi olla yksi näiden vaalien kärkiteemoista. Kyse ei ole siitä, etteikö tiedettäisi mitä pitäisi tehdä. Kyse on siitä, että tarvitaan päättäjiä, jotka aidosti ovat valmiita panostamaan hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämiseen.

Tässä on esimerkkejä siitä, mitä lapsiperheköyhyydelle pitää tehdäensi vaalikaudella!

Lapsilisien yksinhuoltajakorotuksen nosto

Köyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä, siksi yksinhuoltajille suunnattu taloudellinen tuki on tarpeellinen ja sen korottaminen myös hyvä tapa nostaa lapsia köyhyydestä. Yksinhuoltajalisän korottaminen 50 eurolla maksaisi 77 miljoonaa euroa ja nostaisi 5200 lasta sekä 1300 aikuista köyhyydestä. Samalla pitää muuttaa lakia niin, että lapsilisät hyödyttävät myös toimeentulotuen saajia.

Varhaiskasvatusoikeuden palauttaminen ja ryhmäkokojen pienentäminen

Oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen on jokaiselle suomalaiselle lapselle kuuluva oikeus. Ei ole oikein, että suomalaisia lapsia erotellaan jo muutaman vuoden ikäisinä sen perusteella, ovatko vanhemmat töissä ja työttöminä. Kaikkien lasten tasa-arvoinen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen pitää siksi palauttaa, ryhmäkokoja pienentää ja maksuttomuutta laajentaa. Nämä ovat tärkeitä panostuksia lasten tasa-arvoon ja hyvinvointiin.

Maksuton toinen aste kaikille nuorille

Suomessa on iso joukko lapsiperheitä, joissa rahat ovat tiukilla työssäkäynnistä huolimatta. Monet työssäkäyvät yksinhuoltajat joutuvat paikkaamaan alhaista palkkaa sosiaaliturvalla, jotta saisivat vuokran ja laskut maksettua, ja myös monissa kahden huoltajan perheissä esimerkiksi lasten harrastusmaksut ja lukiokirjojen kalleus aiheuttavat ihan todellisia ja suuria taloudellisia huolia.

Tällä hetkellä tuhansia euroja maksavat lukiokirjat sekä ammatillisen koulutuksen työvaatteiden ja -välineiden hinnat aiheuttavat taloudellisia ongelmia monissa perheissä. Pahimmassa tapauksessa nuoret joutuvat valitsemaan opinlinjansa sen mukaan mihin on varaa, eikä sen mukaan, mistä on kiinnostunut. Maksuton toinen aste maksaisi arviolta noin 100 miljoonaa ja olisi tärkeä panostus kaikkien nuorten oikeuteen opiskella itselleen toisen asteen tutkinto. Suomen kaltaisessa vauraassa sivistysvaltiossa kenenkään nuoren opinpolku ei saa katketa jo toisella asteella rahanpuutteen takia.

Oikeus harrastaa kaikille

Harratusmaksujen kalleus on sekin asia, joka vaikuttaa monen nuoren ja perheen arjessa. Harrastusmaksut ovat viimeisen vuosikymmenen aikana noussut rajusti ja se estää monia nuoria löytämästä itselleen mielekkään tavan viettää vapaa-aikaa. Kuntien ei pidä lainkaan periä sali- tai kenttämaksuja lasten nuorten harrastustoiminnasta. Seuratukea pitää kasvattaa, jonka lisäksi pitää selvittää Islannin tapaisen harrastusmallin käyttöönotto Suomen kunnissa. Se takaisi harrastuspasseja tehokkaammin jokaisen lapsen ja nuoren oikeuden mielekkääseen tekemiseen vapaa-ajalla.

Perheille riittävästi tukipalveluita

Monissa perheissä ollaan konkreettisen tuen tarpeessa silloin, kun omat voimavarat eivät riitä. Apua siivoamisessa, ruuanlaitossa tai mahdollisuus viedä lapsi viikonlopuksi vierailulle muualle voivat olla se kaikista tarpeellisin apu mitä esimerkiksi yksinhuoltaja tarvitsee arjessa jaksamiseksi. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kunnissa on tarjolla riittävästi kotiapua sitä tarvitseville perheille ja vanhemmille, ja että yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa on huolehdittu riittävistä mahdollisuuksista kaikille lapsille päästä esimerkiksi viikonloppu- tai kesäleireille.