Täysistunnossa 9.11.2016
Li Andersson vas: ”Mutta, valtiovarainministeri Orpo, kysyn nyt kolmatta kertaa tämän kilpailukykysopimuksen kokonaishintaa julkistaloudelle. Onko siis tosiaan niin, että tämä työmarkkinasopimus, joka leikkaa työntekijöiden palkkoja kilpailukyvyn nimissä ja joka kohtelee julkisen sektorin työntekijöitä erityisen epäoikeudenmukaisesti, kaiken lisäksi lisää julkistalouden epätasapainoa 2 miljardin euron verran?”
Valtiovarainministeri Petteri Orpo: ”Kikystä: se on ehdottomasti hieno asia, ja on ollut mukava Brysselissä kertoa, että Suomessa on vielä yhteiskunta, jossa pystytään tekemään tällainen ratkaisu, joka on täysin poikkeuksellinen — vai mitä, edustaja Ihalainen?”
Eilen uutisoitiin laajalti professoreista koostuvan talouspolitiikan arviointineuvoston arviosta hallituksen talouspolitiikasta. Otsikoihin nousi erityisesti kritiikki kilpailukykysopimusta kohtaan.
Arviointineuvoston analyysistä heijastuu oikeistolainen talousajattelu, emmekä vasemmistoliitossa jaa moniakaan neuvoston politiikkasuosituksista. Neuvosto esimerkiksi suosittaa finanssipolitiikan kiristämistä eli lisäleikkauksia, mikä olisi haitallista tilanteessa, jossa kokonaiskysyntä on muutenkin heikkoa.
Raportti on kuitenkin sikäli mielenkiintoinen, että kilpailukykysopimusta arvostellaan ensimmäistä kertaa kärkevästi talouspolitiikan valtapiirien sisältä. Arviointineuvosto on toki poliittisesti riippumaton, mutta sen taloustieteellinen perusta on hyvin lähellä hallituksen politiikkaa ohjaavaa valtavirtaista oikeistolaista talousajattelua.
Vasemmistoliitto on alusta asti suhtautunut kriittisesti hallituksen leikkauksiin ja työttömyysturvan ehtojen tiukentamiseen perustuvaan työvoimapoliittiseen linjaan sekä kilpailukykysopimukseen. Olemme ainoana puolueena johdonmukaisesti vastustaneet kikyä ja siihen liittyvä lakimuutoksia eduskunnassa. Kun syksyllä haastoimme hallitusta kilpailukykysopimuksen vaikutuksista julkiseen talouteen, emme saaneet vastauksia kysymyksiimme.
Vasemmistoliiton saaman arvion mukaan kilpailukykysopimukseen sisältyvät sosiaaliturvamaksujen muutokset vähentävät valtion ja kuntien tuloja nettona jopa 1,3 miljardia. Kun tämän päälle lasketaan hallituksen tuloverokevennykset, nousee kilpailukykysopimuksen hinta julkiselle taloudelle melkein kahteen miljardiin.
Kun yritin syksyllä saada toimittajat kiinnostumaan tästä laskelmastamme, kukaan ei tarttunut aiheeseen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ei suostunut vastaamaan vasemmistoliiton esittämiin kysymyksiin
Myös arviointineuvoston raportti kyseenalaistaa kikyn vaikutukset julkiseen talouteen. Hallitus ja VM ovat mainostaneet järjestelyn olevan kutakuinkin kustannusneutraali. Arviointineuvosto sen sijaan laskee sen pienentävän valtion tuloja pitkällä aikavälillä noin 500 miljoonalla eurolla vuodessa.
Vasemmistoliitto on useaan otteeseen kyseenalaistanut hallituksen laskelmat, joiden mukaan kilpailukykysopimuksen ”dynaamiset vaikutukset” kattavat sen kustannukset. Nyt samaan lopputulokseen ovat tulleet myös valtavirtaista taloustiedettä edustavat professorit.
Meidän mielestämme tuottavuuden ja osaamisen parantaminen on työn halpuuttamista huomattavasti parempi keino laskea yksikkötyökustannuksia. Työajan pidentäminen palkkaa lisäämättä pikemminkin lisää työttömyyttä kuin työllisyyttä, ja palkanalennukset vaikuttavat negatiivisesti kansantalouden kokonaiskysyntään ja sitä kautta kasvuun. Tämän vahvisti myös valtionvarainministeriö kesällä tekemässään ennusteessa tälle vuodelle.
Arviointineuvoston mukaan kiky lisäisi työllisyyttä noin 16 000:lla, kun hallitus ja VM ovat puhuneet 40 000 työpaikasta. Lisäksi tämäkin lisäys olisi neuvoston mukaan väliaikainen – VM on puhunut pysyvästä työllisyyslisästä.
Kysyin marraskuussa hallitukselta, miten he selittävät esimerkiksi kajaanilaisille lastenkodin työntekijöille, jotka jo nyt ihmettelevät, miten heidän lomarahojensa leikkaaminen parantaa suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä, että hallitus kikyn takia ensi keväänä ”joutuu” tasapainottamaan taloutta leikkaamalla vielä lisää.
Nyt olemme tässä tilanteessa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on puhunut jopa kahden miljardin lisäleikkauksista. Törkeyden huippu on se, että hallitus taas kerran yrittää pelata leikkauspäätökset työmarkkinajärjestöjen syliin.
Hallitus sai aikaan kilpailukykysopimuksen uhkaamalla leikata palkkoja lainsäädännöllä. He siirsivät ay-liikkeelle vastuun omista leikkauksistaan luomalla tilanteen, jossa ei annettu mitään muita mahdollisuuksia kuin sopia palkanalennuksista. Työntekijät laitettiin osallistumaan leikkauspolitiikkaan työajan palkattomalla pidennyksellä sekä siirtämällä vastuu palkkaan kuuluvista maksuista työnantajilta työntekijöille.
Nyt hallitus yrittää tehdä saman tempun uudestaan.
Muun muassa ministerit Orpo ja Lintilä ovat varoitelleet lisäleikkauksista, ellei paikallisesta sopimisesta päätetä. Asetelma kuulostaa siltä, että hallitus yrittää taas vyöryttää vastuun omista leikkauspäätöksistään muille. Jos ay-liike ei suostu hallituksen sanelemaan linjaan paikallisesta sopimisesta, syytetään sitä leikkauksista.
Paikallisia sopimuksia on Suomessa tehty jo pitkään ja tehdään nytkin. Paikallinen sopiminen on mahdollista nykyisen työehtosopimusjärjestelmän puitteissa, ja sitä on mahdollista kehittää ja lisätä nykyjärjestelmän pohjalta.
Oleellisena osana tähän kuuluvat perälaudat, joilla ehkäistään, ettei yksittäinen työntekijä jää kohtuuttoman heikkoon asemaan. Paikallinen sopiminen perustuu aina keskinäiseen luottamukseen ja tasapainoon. Uhkaukset ja kiristysyritykset istuvat siihen huonosti.
