Kiitos vielä kerran tuhannesti kaikille teille jotka olette minua äänestäneet ja kannustaneet. Olen todella iloinen saamastani isosta äänimäärästä ja olen valmis tekemään eduskunnassa kovasti töitä luottamuksenne eteen. Vaikka omasta tuloksestani iloitsenkin, oli puolueen kokonaistulos kaikkia muuta kuin ilahduttava.
Vasemmistoliitto sai kevään 2015 eduskuntavaaleissa 7,1 prosentin kannatuksen ja menetti näin kaksi kansanedustajan paikkaa. Se on selvä tappio puolueelle, joka odotti saavansa peräti kolme lisäpaikkaa ja oli asettanut tavoitteeksi kannatuksen nostamisen. Vasemmistopuolueiden (määrittelystä riippuen) kokonaistulos on vielä masentavampi, vaikka SDP:n ja vasemmistoliiton kannatuksen laskun taustalla varmasti on erilaisia syitä ja tekijöitä.
Olen pyytänyt kannattajilta ja äänestäjiltä palautetta puolueen vaalituloksesta ja kampanjasta, ja olen sellaista saanutkin, suurkiitokset siitä. Tilanne, jossa puolueen omat toimijat eivät osanneet ollenkaan ennakoida tappiota, ei anna kovin hyviä eväitä tappion analysoimiseksi sisäisesti. Siksi on mielestäni nyt tärkeää puolueelle suunnata katse ulospäin ja pyytää puoluetoiminnan ulkopuolelta arvioita ja näkemyksiä. Tällainen vaalitappio pakottaa muutostarpeiden pohtimiseen laajasti.
Vasemmistoliitto hävisi ääniä ennen kaikkea vaalipäivänä. Tämä siitä huolimatta, että monet gallupeista ennakoivat puolueelle kaksi tai kolme lisäpaikkaa ja yli kahdeksan prosentin kannatusta. Potentiaalia parempaan olisi siis ollut, mutta puolue epäonnistui vaalipäivän mahalaskun perusteella erityisesti liikkuvien epävarmojen äänestäjien vakuuttamisessa. Se antaa aihetta pohtia nimenomaan eduskuntavaalikampanjaa ja sen onnistumista.
Vasemmisto teki vaalikampanjassaan todella rohkean linjanvedon, kun ainoana puolueena asettui kannattamaan elvytystä velkarahalla. Valtavirran yhteiskunnallinen keskustelu tuki voimakkaasti leikkauksia ajavia puolueita. Maikkarin vaalitentin taustalla tikittävä velkakello on erinomaisen hyvä esimerkki. Yleispoliittisessa keskustelussa vasemmistolle jäi hyvin vähän tilaa avata ja perustella omaa elvytyslinjaansa, siitä huolimatta, että vaalikampanjan loppumetreillä mediassa nostettiin useamman taloustieteilijän eri näkökulmista kirjoittamia elvytysmyönteisiä puheenvuoroja. Vasemmisto asettui näin näkyvästi haastamaan oikeistolaista talouspoliittista diskurssia – tehtävä, joka ei suinkaan ollut helppo. Toinen vaihtoehto olisi ollut toimia kuten Vihreät, jotka eivät oikeastaan puhuneet elvytyksen eikä leikkausten puolesta, eivätkä juurikaan mainostaneet kahden miljardin euron leikkaustavoitettaan. Leikkauslistoja ajavat puolueet taas jättivät konkretisoimatta ja ottamatta kantaa itse leikkauskohteisiin.
Elvytyskärjessä oli ainakin kolme ongelmaa. Ensinnäkin se jäi liian abstraktiksi ja epäkonkreettiseksi monelle äänestäjälle. Puolueessa olisi siis ollut syytä työstää elvytyskärki omaksi vielä konkreettisemmaksi ohjelmaksi, ja pohtia keinoja nopealla ja ymmärrettävällä tavalla avata sitä laajalle yleisölle. Toinen ongelma oli, että elvytysvaatimuksen rinnalle ei tarpeeksi selvästi noussut mikään muu kärki. Vasemmistoliitto ei siten äänestäjien silmissä tarpeeksi profiloitunut ihmisten arkea koskevissa kysymyksissä, kuten koulutuksen, vanhuspalveluiden, eläkkeiden, verojen, sosiaaliturvan ja muiden vastaavien aiheiden suhteen. Arki on poliittista, kuten yksi palautteen antaja minulle kirjoitti. Kolmanneksi jotkut äänestäjät kokivat voimakkaan leikkausten vastustaminen epäuskottavana viestinä puolueelta, joka kauden aikana myös oli istunut hallituksessa samaa sopeuttamispolitiikkaa, kuntien valtionosuuksien leikkauksia ja yhteisöveron alentamista hyväksymässä.
Elvytysteema oli siten hyvin haastava puolueelle, mutta siitä huolimatta on vasemmiston näkökulmasta kuitenkin mielestäni tärkeää tehdä juurikin tällaista oikeiston hegemonista asemaa kyseenalaistavaa politiikkaa. On jatkossakin kyettävä luomaan ja puolustamaan omia lähtökohtia yhteiskunnallisessa keskustelussa ja haastaa oikeistoa myös talouspolitiikan isoissa linjauksissa, koko ajan huolella perustellen. Vasemmistolla ei vielä ole mikään vahva asema tai suuri uskottavuus tässä eri ideologisten lähtökohtien välisessä talouspoliittisessa taistelussa, mutta sellaista on mahdollista rakentaa vain kovalla ja johdonmukaisella työllä. Sitä on siis tehtävä jatkossakin, kuitenkin huomioiden vaalituloksen kautta esille nousseita ongelmakohtia. Yhteiskunnallisen hegemonian savuttaminen ei ole mahdollista politiikan pikavoittojen kautta. Ensin on rakennettava vastavoimaa ja sitten noustava vaihtoehdoksi.
Mitä muita johtopäätöksiä vaalituloksesta sitten pitäisi tehdä?
Minusta vasemmiston on edelleen tehtävä työtä vasemmiston ja vasemmistolaisen politiikan “valtavirtaistamiseksi”. Se ei tarkoita missään nimessä luopumista järjestelmätason uudistuksista tai huonojen kompromissien tekoa, vaan itseisarvoisen marginalisoinnin välttämistä. Vasemmistosta pitää tulla poliittinen vaihtoehto muiden joukossa, ei enemmän tai vähemmän poliittinen tai “ideologinen” kuin mikään muukaan taho. Tähän liittyy hyvin voimakkaasti myös omien avausten ja uudistusesitysten esille nostaminen.
Vasemmiston sisäistä toimintakulttuuria ja toimintaa tulee edelleen kehittää avoimemmaksi, osallistavammaksi ja laajemmaksi. Liian monella paikkakunnalla puolueen pääasiallinen toimintamuoto on edelleen sisäisten kokousten pitäminen, ja uusille toimijoille on tarvetta kaikkialla. Vasemmiston pitää luoda paremmat toimintatavat äänestäjien kanssa vuorovaikutuksessa olemiseen. Paljon on minunkin puoluejäsenyyteni aikana ollut puhetta siitä, että puolueen pitää palata “juurilleen” kansanliikkeenä, mutta hyvin vähän on keksitty tapoja näkyä enemmän ihmisten arjessa ja arkisissa kamppailuissa.
Vasemmistoliiton analyysiä siitä, miten puolue asennoituu suhteessa Perussuomalaisiin ja Perussuomalaisten politiikkaan, on myös syvennettävä. Samalla kun persujen äänestäjien kokemuksiin ja arkitodellisuuksiin tulee suhtautua vakavuudella, on keskityttävä nykyistä voimakkaammin puolueen politiikan haastamiseen.
Lopuksi vielä yksittäisiä minulle lähetetyissä palautteissa esille nousseita seikkoja ja ehdotuksia, joiden osalta on parannettavaa. Keskustelu jatkukoon!
- Nuorempi imago puolueelle
- Ei liikaa puhetta hyvinvointivaltiosta (vaikka se onkin tärkeä), vaan jostakin ”uudemmasta” jutusta: koulutus, uusi työ
- Lisää viestintää, jossa kerrotaan yksinkertaisesti yhteys Vasemmiston tavoitteiden ja erilaisten tutkimustulosten välillä
- Parempi ehdokasasettelu
- Vaalitulos heijastelee voimakkaasti hallituksen epäonnistumista. Kaksi suurinta oppositiopuoluetta sai eniten ääniä.
- Vasemmistoliiton on oltava osallistavampi ja vastaanottavampi; kaikkien valintojen on oltava avoimia ja meriitteihin perustuvia eikä nepotistisia ja korruptoituneita.
- Toimintaan pitäisi saada enemmän konkretiaa ja näkyvyyttä sitä kautta. Ihmiset ovat kyllästyneet loputtomaan puheeseen siitä, mitä pitäisi tehdä.
- Visuaalinen ilme oli tosi köpö, visuaalista ilmettä ja tapaa markkinoida puoluetta pitää päivittää.
- Olisin toivonut, että Vasemmistoliiton ehdokkaita koskeva tieto olisi ollut saatavilla helpommin, esim. yhdestä internet-osoitteesta.
- Ikinä ei saada esimerkiksi korjattua verotusta progressiivisemmaksi, jos vasemmisto vain riitelee keskenään, eikä puhu asioista selkeästi eikä tuo selkeitä numeroita ja vaatimuksia pöytään.
- Nyt on valitettavasti jääty vähän laiskanlaiseen sivusta huuteluun – on kommentoitu kysyttäessä, mutta ei ole tullut aktiivisia avauksia, kunnon kannanottoja, mitään mikä jäisi mieleen ja kohahduttaisi, mitään mistä näkyisi että tässä ollaan nyt ihan pirun tosissaan. Puuttuu jytky-mentaliteetti, puuttuu tahtoa. Siis imagosta.
- Vasemmiston olisi syytä olla näkyvillä, elävinä ja jatkuvina keskusteluina ihmisten arjessa, myös vaalien välillä. Tätä toimintaa Kepu rakensi koko oppositiokautensa. Tupailtoja. Avoimia keskustelutilaisuuksia. Ajatusten vaihtoa. Kansanedustajien tapaamisia.
- Oikeisto on brändännyt rahan ansaintamahdollisuuksien, eli kilpailun, takia yksilönvapauden. Yhteiskuntaa ei nähdä tarpeeksi oikeudenmukaisena, eikä politiikalla ole saavutettu ”lisää tasa-arvoa” 40 vuoteen, joten vasemmistokin nähdään silloin samoin perustein.
- Toinen, jos ajatellaan äänimäärän kasvattamista, mitä pidän tärkeänä on miettiä miten suhtaudutaan ihmisten ennakkoluuloon Vasemmistoliiton ”ideologisesta” puolesta. En itse ihan hahmota mitä ihmiset tarkoittavat näin sanoessaan, koska Vasemmiston ideologia on mielestäni tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan pyrkimiminen, mutta ehkä tämä tarkoittaisi käytännössä että keskitytään politiikkaan, eikä symboliikkaan.
- Stubb on puheissaan ottanut vahvaa etäisyyttä Venäjään, ja historiallisten seikkojen/vanhojen mielikuvien vuoksi vasemmistoliitto on varmaankin kärsinyt vaalituloksestaan tästä ihmisten pelkohysteriasta.
- Puolueen visuallinen ilme ja lehtimainonta näyttää ajoittain amatöörien tekemältä.
