Hyvät ystävät ja toverit,
Tällä viikolla Meri-Lapissa päätettiin kunnallisen itsehallinnon nojalla valtakunnan suurimmasta ulkoistuksesta, kun Länsi-Pohjan keskussairaala siirtyy Mehiläisen hoidettavaksi. Sopimuksen arvo on 1,1 miljardia euroa, kesto 15 vuotta ja sopimuksen irtisanomisesta seuraisi jopa 100 miljoonan lasku. Julkisuudessa on käytetty nimitystä yhteisyritys, mikä on sikäli harhaanjohtavaa, että suomalaiset veronmaksajat kyllä yhdessä rahoittavat pääomasijoittajien voitot, mutta neljän viidesosan omistusomsuudella Mehiläinen yksin päättää.
Lapissa tehty päätös on herättänyt keskustelua ja hämmennystä ympäri maan, myös hallituksen piirissä. Suomen pääministeri Juha Sipilä on vasta tämän ulkoistamispäätöksen jälkeen herännyt siihen uhkaan, että yksityiset monopolit ottavat sote-kentän haltuun.
Vaikka asiaa miettisi miltä kantilta tahansa, on täysin käsittämätöntä, että Sipilä yrittää pestä kätensä tilanteesta, jonka hän on itse luonut.
Länsi-Pohjan ulkoistuksen taustalla on paikallisten päättäjien huoli erikoissairaanhoidon palveluiden siirtymisestä joko Rovaniemelle tai Ouluun. Tämä huoli taas johtuu keskustan omasta hallituspolitiikasta.
Keskustan Juha Rehulan johdolla hallitus toi erikoissairaanhoidon leikkaukset eduskuntaan muusta sote-uudistuksesta irrallisena kokonaisuutena. Lisäksi hallitus on samaisen Rehulan johdolla säätänyt sairaaloiden työnjaosta päivystysasetuksella, joka keskittää isoja osia leikkauksista ympärivuorokautisen päivystyksen sairaaloihin ja aluesairaaloista keskussairaaloihin.
Keskustalaiset paikallispäättäjät Meri-Lapissa päätyivät siis kannattamaan 1,1 miljardin euron arvoista ulkoistusta Mehiläiselle säilyttääkseen paikallispalvelut keskustaministereiden ajamilta erikoissairaanhoidon leikkauksilta. Samalla he siirsivät huomattavan osan budjeteistaan oman päätäntävaltansa ulkopuolelle 15 vuodeksi ja sitotuivat maksamaan 100 miljoonan euron korvauksen, jos joskus tulevat katumapäälle. Tässä ei ole mitään järkeä.
Annika Saarikko kommentoi ulkoistamispäätöstä sanomalla, että hänen on “hyvin vaikea ymmärtää, että yritykset toisella kädellä vaativat valinnanvapautta ja toisella kädellä ovat valmiita tekemään valinnanvapauden kanssa ristiriidassa olevia ratkaisuja, monopoleja kokonaisten alueiden mittaluokassa”.
Tämä lausunto osoittaa valitettavasti, kuinka hämmästyttävän pihalla sote-uudistuksesta vastaava ministeri on hallituksen oman hankkeen seurauksista sekä sitä kohtaan esitetystä asiantuntijakritiikistä.
Hallituksen tuorein esitys sote-uudistuksen niin sanotusta valinnanvapaudesta rakentuu edelleen ajatukseen yksityisten yritysten ylläpitämistä sote-keskuksista perustason palvelutuotannossa. Näissä keskuksissa pitää esityksen mukaan olla saatavilla terveydenhuollon neuvontaa, ohjausta ja terveystarkastuksia, sairauksien tutkimusta, toteamista ja hoitoa; kuntoutusneuvontaa ja -ohjausta sekä kuntoutustarpeen arviointia, laboratorio- ja kuvantamispalveluita sekä sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Käytännössä kyse on siis yksityisistä terveysasemista, joiden palveluvalikoiman edellytetään olevan niin laaja, että se jo lähtökohtaisesti sulkee pienyrittäjät pois palvelutuotannon piiristä.
Koska asiakkaita pitää olla tarpeeksi, jotta toiminta olisi pörssiyrityksille liiketaloudellisesti kannattavaa, on erittäin suuri todennäköisyys, että markkinat keskittyvät muutaman jo valmiiksi vahvan markkina-aseman omaavan terveysjätin haltuun. Mikäli kilpailua syntyy, tapahtuu se todennäköisesti ainoastaan suurimmissa kaupungeissa, jos niissäkään. Sama ilmiö uhkaa syntyä myös erikoissairaanhoidossa, jossa vain harva tarpeeksi iso toimija pystyy ylläpitämään kapasiteettia suorittaa kirurgisia toimenpiteitä.
Hallitus, joka Meri-Lapin kohdalla sanoo olevansa huolissaan yksityisistä alueellisista monopoleista, ajaa sote-mallia, joka uhkaa tuoda alueellisia yksityisiä monopoleja koko suomalaisen terveydenhuollon peruspalveluihin.
Hyvät ystävät ja toverit,
Sote-uudistus on tämän vaalikauden tärkein kysymys. Hallituksen lokakuussa julkaisemassa uudessa sote-esityksessä on korjattu perustuslain kanssa pahiten ristiriidassa olleet kohdat, mutta ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään.
Perustuslakivaliokunnan vaatimat muutokset pakottivat hallituksen luopumaan lempilapsestaan, eli julkisten palveluiden pakkoyhtiöittämisestä ja lisäksi rajaamaaan yksityisten sote-keskusten palvelut lähinnä terveydenhuoltoon. Koska muutokset olisivat tarkoittaneet, että yksityisten firmojen markkinasiivu olisi pienentynyt, Mehiläisen ja Attendon lobbarit kilauttivat kavereilleen kokoomuksessa.
Kaverit kokoomuksessa ryhtyivät hallituksen sisäisissä neuvotteluissa varmistamaan, etteivät firmoille avautuvat markkinat supistuisi liikaa. Lopputuloksena syntyi uusi sote-esitys, joka markkinaehtoistaisi myös erittäin suuren osan erikoissairaanhoidosta.
Hallituksen tuoreimman esityksen ongelmat voi kiteyttää seuraavasti:
Integraatio ei lisäänny, vaan päinvastoin vähenee nykytasosta. Tämä johtuu siitä, että perustason terveyspalvelut annettaisiin yksityisten hoidettavaksi yksityisissä sote-keskuksissa, kun julkinen puoli edelleen vastaisi kalleimmasta erikoissairaanhoidosta, suurimmasta osasta sosiaalihuoltoa ja päivystyksestä.
Päivystystoiminta ja erikoissairaanhoidon toimivuus vaarantuu, kun palvelusetelin kautta pakotetaan maakuntia siirtämään resursseja yksityisille firmoille. Tämä tapahtuu niin sosiaalihuollon palveluissa kuin kiireettömässä leikkaushoidossa.
Kustannusten arvioidaan kasvavan useita miljardeja nykytasosta. Viimeisimpänä näin on todistanut plastiikkakirurgian professori ja kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara eilisissä MTV-uutisissa. Tämä johtuu siitä, että erikoissairaanhoitoon tulee päällekkäisiä toimintoja, kun julkinen puoli sekä ylläpitää omaa järjestelmäänsä että rahoittaa yksityisten terveysyritysten toimenpiteitä. Perustason palveluissa kapitaatiorahoitus – eli asiakasperusteinen rahoitus – hyvätuloisten maksujen merkittävä aleneminen ja kilpailun puute johtaa ilmeiseen kermankuorinnan riskiin, jonka lisäksi koko järjestelmä lisää byrokratiaa ja transaktiokustannuksia.
Kaikkien näiden ongelmien ja riskien lisäksi hallituksen mallista puuttuu kokonaan se tekijä, jonka kautta piti saada aikaiseksi säästöjä järkevällä tavalla, eli integraatio. Hallituksen ajama sote-malli pilkkoo ja rikkoo jo toimivia ja kansainvälisissä vertailuissa kustannustehokkaiksi ja laadukkaiksi todettuja terveydenhuoltojärjestelmiä.
Miksi hallitus sitten taas kerran tuo esityksen, joka jo ennen lausuntokierrosta on saanut murskakritiikkiä ei vain meiltä, vaan muun muassa Suomen kirurgiyhdistykseltä, johtavilta terveydenhuollon asiantuntijoilta, keskustavaikuttajilta, kokoomuslaisilta lääkäreiltä ja sairaanhoitopiirien johdolta?
Vastaus on yksinkertainen. Kokoomus pelaa peliä, jonka se arvioi voittavansa joka tapauksessa. Mikäli tämä vastuuton sote-esitys murskaavasta kritiikistä huolimatta menee läpi, voittaa kokoomus ja sen terveys- vai pitäisikö sanoa sairausbisneksen palkkalistoilla olevat kaverit. Mikäli sote-esitys kaatuu, kaatuu myös maakuntauudistus ja maakuntahallinto. Maakuntahallintoon vihamielisesti suhtautuva kokoomus voittaa silloinkin.
Hyvät ystävät,
Kun Juha Sipilä nyt väittää huolestuneensa yksityisistä monopoleista, ehdotan ratkaisuksi, että arvon pääministeri vihdoin osoittaa johtajuutta ja viheltää tämä kokoomuslobbareiden sotepeli poikki!
Meidän vaatimuksemme on edelleen oikeudenmukainen sote. Se tarkoittaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä maakuntauudistuksen järjestämislait korjataan parlamentaarisella yhteistyöllä ja hallituksen ehdotus valinnanvapauslaiksi hylätään.
Sosiaalihuollon asiakkaiden ja terveydenhuollon potilaiden itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta heitä itseään koskevassa päätöksenteossa ja valinnoissa on mahdollista vahvistaa myös ilman tätä suurta markkinaehtoistamista. Sosiaalihuoltolakiin ja terveydenhuoltolakiin lisätään asukkaiden palveluoikeuksia täsmentäviä kirjauksia, jotka estävät palvelujen laadun ja saatavuuden heikennykset.
Me haluamme, että julkisella sektorilla on päärooli ja ohjaava asema sosiaali- ja terveydenhuollossa. Järjestöt, osuuskunnat, säätiöt ja yritykset voivat täydentää näitä palveluita. Rahoituksen tulee tulla pääosin progressiivisen tulo- ja omaisuusverotuksen kautta, ja myös maakunnilla tulee olla oma verotusoikeus niiden itsenäisen päätösvallan mahdollistamiseksi. Lisäksi on kohtuullistettava asiakasmaksuja merkittävästi.
Hyvät ystävät ja toverit,
Soten lisäksi yhteiskunnassamme on paljon muitakin isoja haasteita. Julkaisimme eilen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman, jolla haluamme osallistua keskusteluun Suomen tulevaisuuden suunnasta Euroopassa ja maailmassa.
On selvää, että ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäminen, tuloerojen ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat sotilasliittoja kestävämpiä keinoja lisätä turvallisuutta maailmanlaajuisesti. Silti me elämme maailmassa, jossa sotilaalliset jännitteet ja asevarustelu lisääntyvät.
Luin juuri erään ikäiseni kolumnin, jossa hän sanoi tuntevansa elävänsä sotien välistä aikaa, ei enää sodanjälkeistä. Tämä kuvastaa hyvin Ukrainan ja Syyrian sotien, kansainvälisen terrorismin, asevarustelun sekä suurvaltojen johtajien voimapolitiikkaa painottavien lausuntojen muuttamaa, epävarmaa yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Presidentinvaaleissa vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka johdonmukaisesti on Suomen kansan enemmistön kanssa samaa mieltä ja haluaa pitää meidät pysyvän liittoutumattomuuden tiellä. Tämän takia me haluamme, että isäntämaasopimus Naton kanssa puretaan. Isäntämaasopimus määrittää minkälaista tukea Naton ja sen jäsenmaiden joukot voisivat saada Suomessa sekä rauhan että kriisin aikana.
Me haluamme, että Suomen turvallisuus rakennetaan pohjoismaisen hyvinvointimallin, YK-järjestelmän, aktiivisen ulkopolitiikan, sotilaallisen liittoutumattomuuden, ilmastonmuutoksen torjunnan ja kestävän kehityksen varaan.
Liittoutumattomuuden lisäksi on tärkeää, että emme muulla toiminnallamme ruoki inhimillistä kärsimystä. Suomen ei pidä käydä asekauppaa sellaisten maiden kanssa, jotka ovat sodassa tai polkevat ihmisoikeuksia, kuten Saudi-Arabia, Turkki, Yhdistyneet Arabiemiraatit ja Israel.
Suomen ase- ja sotatarvikevienti on liki kaksinkertaistunut vuosina 2002-2016. Samaan aikaan merkittävimmäksi vientialueeksi on noussut Lähi-itä. On täysin kestämätöntä, että pitkäaikaisia konflikteja ylläpidetään suomalaisilla asetarvikkeilla.
Hyvät ystävät ja toverit,
EU-politiikka tulee todennäköisesti nousemaan esiin vahvasti myös presidentinvaalikeskusteluissa, siitä huolimatta, että EU-politiikka on hallituksen eikä presidentin pöydällä.
EU-poliittiselle linjakeskustelulle on erittäin suuri tarve Suomessa juuri nyt, eikä se liity ainoastaan Suomen rooliin EU:n puheenjohtajamaana vuonna 2019. Tänä syksynä on EU:ssa käynnissä kolme eri prosessia, jotka kaikki kytkeytyvät erittäin tiiviisti unionin ja eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen.
Ensimmäinen näistä liittyy unionin pyrkimyksiin vahvistaa sen sosiaalista ulottuvuutta, tai sosiaalista pilaria. Eilen pidettiin Göteborgissa EU:n huippukokous, jonka asialistalla olivat muun muassa reilu työelämä sekä työllisyyden ja kasvun tukeminen.
On äärimmäisen tervetullutta, että tähän on vihdoin herätty. EU:n kriisi johtuu pitkälti siitä, että unionissa on keskitytty vain markkinaesteisiin ja yhteismarkkinoihin ja kiinnitetty aivan liian vähän huomiota tavallisten kansalaisten huoliin palkkadumppauksesta, kilpailutuksista ja veroparatiisitaloudesta.
Se, että huippukokouksen asialistalla on reilut työehdot, ei kuitenkaan vielä riitä tai tosiasiassa muuta kenenkään työehtoja. Tarvitaan huomattavasti järeämpiä toimenpiteitä palkkadumppaukseen ja veroparatiisitalouteen puuttumiseen. Myös jonkinlaisesta minimiyhteisöverotasosta olisi hyvä sopia unionin tasolla.
EU:lla ei ole tulevaisuutta, ellei unionissa onnistuta palauttamaan ihmisten uskoa siihen, että kansainvälisellä yhteistyöllä pystytään puuttumaan hyvinvointia ja arjen turvallisuutta nakertaviin ilmiöihin. Vasemmisto vaatii, että palkkadumppaukseen puuttuminen, työllisyyden parantaminen, veroparatiistalouden lopettaminen sekä ilmastonmuutoksen torjuminen asetetaan keskiöön kaikelle Euroopan unionin toiminnalle.
Toinen syy linjakeskustelun tarpeelle liittyy rahaliitto EMU:n kehittämiseen. Komission seuraavia esityksiä odotetaan joulukuun alussa. Kysymykset rahaliiton kehittämisestä kytkeytyvät myös keskusteluun EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta. Sosiaalinen ulottuvuus ei voi toteutua, ellei rahaliiton puitteissa luotuja finanssipoliittisia sääntöjä uudisteta ja rahaliiton rakenteisiin tehdä isoja muutoksia. Eurokriisin yhteydessä pakotettu ankara talouskuri tappoi monen kansalaisen uskon EU:hun sosiaalisena projektina. Luottamuksen palauttaminen tulee viemään aikaa, ja edellyttää todellista suunnanmuutosta myös rahaliiton rakenteissa.
Suomen virallinen kanta EMU:n kehittämiseen rajoittuu lähinnä yhteisvastuun lisäämisen vastustamiseen. Kanta ei tuo ratkaisua rahaliitoon ongelmiin, sillä rahaliitto perustuu jo ennestään yhteisvastuuseen. Ongelmat liittyvät juuri siihen epäsymmetriaan, jonka yhteinen raha ja rahapolitiikka mutta erilliset finanssi- ja talouspolitiikat aiheuttavat.
Vaikka pankkiunionia on edistetty eurokriisin jälkeen ja kasvuluvut näyttävät paremmilta Euroopan tasolla, on rahaliiton perustavanlaatuinen mahdottomuus edelleen sama kuin ennen. Yhteisen valuutan kautta yhteen sidotut jäsenmaat ovat elinkeinorakenteiltaan, väestörakenteiltaan, palkkatasoiltaan ja yhteiskuntarakenteiltaan kovin erilaisia. Tämä on aiheuttanut ja aiheuttaa rahaliiton sisäisiä epätasapainoja maiden kauppa- ja maksutaseissa. Epätasapainoja paikatakseen jäsenmaat velkaantuivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla ja loivat pohjan finanssikriisin jälkeen puhjenneelle eurokriisille.
Rahaliiton jäsenmailla ei ole rahapoliittista suvereniteettia, minkä seurauksena lainanotto tapahtuu aina rahassa, joka ei ole suoraan kansallisen keskuspankin kontrolloitavissa. Tämä tarkoittaa myös, että maat eivät voi sopeuttaa talouttaan talouskriisin iskiessä suoraan valuuttakurssin tai oman rahapolitiikan kautta, vaan keinoksi jää ainoastaan sisäinen devalvaatio, joka tarkoittaa kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella tehtäviä leikkauksia palkkoihin, sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.
Rahaliiton perustavanlaatuinen rakenteellinen epäsymmetria ja sisäisen devalvaation pakollisuus oli harvan kansalaisen tiedossa, kun päätökset yhteisvaluuttaan liittymisestä tehtiin. Nekin asiantuntijat, jotka valuuttaunionin rakenneviasta varoittivat, leimattiin impivaaralaisiksi ja sisäänpäinkääntyneiksi.
Siksi vaatimus, että kansalaiset saisivat ilmaista mielipiteensä rahaliiton tulevaisuudesta kansanäänestyksessä on täysin perusteltu. Lisäksi on edistettävä kaikkia sellaisia rahaliiton uudistuksia, jotka helpottavat työllisyyttä ja tasa-arvoa sekä lisäävät jäsenmaiden talouspoliittista liikkumavaraa. Myös finanssipoliittiset säännöt ja EKP:n mandaattia on uudistettava. Ei ole järkeä pitää kiinni rajoituksista, joita suurin osa jäsenmaista jo valmiiksi rikkoo.
Rahaliitosta eroamiselle on luotava mekanismi ja pelisäännöt. Myös esitykset jäsenmaiden hallittujen velkajärjestelyjen mahdollistamisesta ovat kannatettavia. Kun vasemmistoliitto viime eduskuntavaalien jälkeen peräänkuulutti velkajärjestelyjä kestävämpänä vaihtoehtona kuin tukipakettien jatkamista, meitä syytettiin vastuuttomuudesta. Nyt Suomen virallisessa kannassa linjataan kuitenkin, että “Suomi tukee valtioiden velkajärjestelymenettelyiden luomista euroalueelle ja osaksi talous- ja rahaliittoa”.
On myös esitetty erillisten rahastojen luomista tai EU:n budjetin kasvattamista, jotta olisi talouspoliittista liikkumavaraa tukea talouskriisien kourissa kamppailevia maita esimerkiksi työttömyyden tai köyhyyden nujertamisessa. Näihin voisi kerätä varoja ylijäämämailta ja siten tasoittaa eroja jäsenmaiden välillä. Tämänkaltaiset aloitteet ovat kannatettavia, koska ne tuovat kaivattuja lisävaihtoehtoja toimimattomalle ja inhimillisesti kestämättömälle talouskurille.
Viimekädessä euroalueen tulevaisuus on kuitenkin täysin riippuvainen siitä, onnistutaanko pankkien ja finanssimarkkinoiden toimintaa aidosti muuttamaan. Eurooppalaisissa pankeissa on edelleen iso määrä ongelmaluottoja ja myös valtioiden velkakirjoja. Euroopan rahoitusmarkkinoiden riskit ovat edelleen valtavat, eivätkä esimerkiksi hieman tiukennetut pääomavaatimukset ole lähimainkaan riittäviä kriisitilanteessa. Finanssimarkkinoilla on havaittavissa merkkejä samankaltaisesta ylikuumenemisesta kuin ennen edellistä romahdusta, osittain johtuen suuresta rahamäärästä, jonka EKP on pumpannut pankeille samalla, kun valtioilla tiukkojen finanssipoliittisten rajoitusten takia on puuttunut tahto ja välineet kanavoida näitä resursseja suoraan työllisyyttä edistäviin investointeihin.
Hyvät ystävät ja toverit,
Kolmas syy linjakeskustelun tarpeellisuudelle liittyy eurooppalaisen puolustusyhteistyön syventämiseen. Ulkoministeri Timo Soini, joka vielä äskettäin oli sitä mieltä, että missä EU, siellä ongelma, allekirjoitti viime maanantaina Suomen puolesta sitoumuksen osallistua EU:n pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU-yhteistyö laajenee puolustukseen. Painopiste siirtyy toisin sanoen sotilaalliseen yhteistyöhön, ja pysyvän rakenteellisen yhteistyön puitteissa maat sitoutuvat käytännössä kasvattamaan puolustusmenojaan. Me kritisoimme vahvasti sitä, että ulkoministeri Soini on antanut sitoumuksen yhteistyön viemisestä uudelle tasolle, ilman, että perustamisasiakirja edes on julkinen tai että asiaa on käsitelty kunnolla eduskunnassa.
Komissio esitteli jo kesäkuussa ehdotuksen uudesta puolustusrahastosta ja puolustusteollisesta kehittämisohjelmasta. Nämä ehdotukset tarkoittavat käytännössä, että yhteisiä EU-budjettivaroja tullaan käyttämään puolustusteollisuuteen. Vasemmisto ei hyväksy sitä, että EU:n ja jäsenmaiden resursseja ohjataan eurooppalaiselle aseteollisuudelle suunnattuna tukipakettina. Komissio esittää alkuun puoli miljardia puolustusteolliselle kehittämisohjelmalle, ja vuoden 2020 jälkeen kehittämisohjelma saisi vuosittain miljardin rahoituksen EU-budjetista.
Jäsenmaiden oman rahoituksen toivotaan viisinkertaistavan rahoituksen kokonaismäärän, joka siten nousisi viiteen miljardiin vuoden 2020 jälkeen. Mikäli tavoitteena on edistää turvallisuutta ja vakautta globaalisti, tulisivat nämä varat huomattavasti parempaan käyttöön ilmastonmuutoksen torjunnassa, humanitaarisessa avussa ja kehitysyhteistyössä.
Hyvät ystävät ja toverit,
uhkakuvien korostamisen sijaan Suomi tarvitsee tulevaisuuden näkymiä paremmasta maasta ja maailmasta. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitää tunnistaa uhkakuvat, mutta samalla on pidettävä kirkkaana mielessä omat tavoitteet.
Vasemmiston tulevaisuudenkuva Suomelle on kansainvälisesti vastuullinen Suomi, joka harjoittaa itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja rakentaa ihmisten ja ympäristön Eurooppaa ja maailmaa.
