Hyvät ystävät ja puoluevaltuutetut,
Olen syntynyt vuonna 1987. Kuulun siis niihin suomalaisiin, joita sanotaan laman lapsiksi. Meidän lapsuutta väritti 90-luvun lama, vanhempien kokema epävarmuus omasta työpaikasta ja toimeentulosta sekä poliitikkojen huolestuneet ilmeet illan uutislähetyksissä. Meistä on myös tehty poikkeuksellisen laaja tutkimus. Vuonna -87 syntyneitä nuoria on seurattu lapsuudesta aikuisuuteen asti, ja “laman lapsista” on uutisoitu moneen otteeseen. Suurimmalla osalla menee oikein hyvin, mutta joka kolmas on saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä ja noin 30 prosenttia on jossain vaiheessa turvautunut toimeentulotukeen.
Tämän viikon maanantaina saatiin uutta arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion tilasta vuonna -97 syntyneiden ikäluokkatutkimustuloksista. Kymmenessä vuodessa Suomi muuttui paljon. Ysiseiskat syntyivät laman selättäneeseen Suomeen ja heidän lapsuuttaan väritti Nokian nousun ja it-kuplan siivittämä nousukausi. Mutta mitä tutkimukset kertovat heistä? Että suurimmalla osalla lapsista ja nuorista menee edelleen hyvin. Mutta heidän kohdallaan, joilla ei mene, tilanne ei juurikaan ole parantunut kymmenessä vuodessa. Toimeentulotukea tarvitsevien perheiden osuus oli pysynyt lähestulkoon samalla tasolla. Huostaanotot olivat kaksinkertaistuneet ja rikoksiin syyllistyneiden määrä laskenut hieman. Tämä tarkoittaa, että suomalaisten hyvinvointi ei määräydy suoraan laman tai yleisen taloustilanteen mukaan, vaan kyse on paljon suuremmasta ja tärkeämmästä asiasta. Kyse on siitä miten yhteiskunta toimii.
Hyvinvointivaltion suuri lupaus on, että vaikka tulisikin köyhistä tai vaikeista olosuhteista, niin koulutuksella ja julkisilla palveluilla pystytään tasaamaan ihmisten taustoista johtuvia luokkaeroja. Hyvinvointivaltiossa ei ole koskaan ollut kyse vain kokoomuksen mainostamasta mahdollisuuksien tasa-arvosta, vaan tasa-arvosta, joka myös toteutuu. Ei riitä, että on maksuton koulutus, jos koulutus kuitenkin on vahvasti periytyvää. Ei riitä, että on julkinen terveydenhuolto, jos terveyserot pysyvät suurina. Yhteiskuntaa ei voi kutsua hyvinvointivaltioksi, ellei se huolehdi siitä, että tasa-arvo myös näkyy käytännössä, pienissä tulo- ja terveyseroissa, korkeassa koulutustasossa ja luokkanousussa.
Huolestuttavin viesti maanantaista on se, että suomalainen hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Se on epäonnistunut köyhyyden kierteen katkaisemisessa, eli juuri siinä, mikä pitäisi olla sen tärkein tehtävä. Vanhempien matala koulutustaso, psykiatrinen sairaus tai pitkittynyt köyhyys lisää lasten todennäköisyyttä itse kohdata sama. Valtaosalla suomalaisista menee toisin sanoen oikein hyvin, mutta heillä joilla menee huonosti, se usein siirtyy seuraaville sukupolville eteenpäin. Kun luokkaeroista tulee pysyviä, menettävät monet uskonsa paremman tulevaisuuden mahdollisuudesta.
Kyse ei ole siitä, etteikö tiedetä mitä pitäisi tehdä. Pitäisi panostaa varhaisen tukeen, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, koulutukseen, lapsiperheiden tukeen sekä köyhyyttä ja tuloeroja vähentävään talouspolitiikkaan. Mutta muut asiat ovat liian usein olleet liian monelle valtaa pitävälle tärkeämpiä.
Sain Facebook-viestin eräältä ihmiseltä tällä viikolla, jossa hän kommentoi eduskunnassa käytyä keskustelua eriarvoisuudesta. Hän kirjoittaa: “Huomasin, ettei käytännössä k u k a a n kansanedustajien välittömässä lähipiirissä voisi päätyä samaan tilanteeseen, kuin missä itse olen nyt. He kuulevat näistä vain ” äänestäjiltä” tai lukevat sekavista, hätääntyneistä sähköposteista (joita ovat lähettäneet ne ” huono-osaiset”). Sitten puhutaan ”palvelujärjestelmästä”, ”tukitoimista ”ja ”hoitoketjusta”.”
Kansanedustajat ovat ihmisiä siinä missä muutkin, ja monilla on omakohtaistakin kokemusta työttömyydestä, köyhyydestä ja mielenterveysongelmista. Mutta tältä politiikka varmaan näyttää monien silmissä. Etäiseltä ja byrokraattiselta.
Minun pelkoni on, että Suomesta on tullut hyvinvoivien ihmisten hyvinvointivaltio. Se on hyvinvointivaltio, jossa suhteellisen hyvinvoivien ja hyvin pärjäävien laaja joukko viihtyy hyvin, ja joka on rakennettu hyvinvoivan keskiluokan, ei tukea eniten tarvitsevien ihmisten ehdoilla.
Miksi olisi muuten niin, että kaikista heikoimmin lääkärin vastaanotolle pääsevät pienituloiset, julkisia terveydenhuoltopalveluita käyttävät? Miksi sosiaaliturvajärjestelmä muuten olisi nykyisenkaltainen byokratiaviidakko, jonka koukeroisesta lainsäädännöstä harva jos kukaan kansanedustaja tai edes ministeri saa selvää? Ja kuinka moni hyvinvoivasta keskiluokasta hyväksyisi itseensä kohdistuvana sellainen viranomaiskontrollin kuin mitä Kela ja TE-toimistot tekevät ihmisille, ja minkä he syystä kokevat mielivaltaiseksi?
Hyvät ystävät,
Tällä viikolla on myös uutisoitu pörssiyhtiöiden ennakoidusta osinkoennätyksestä. Suurten osingonmaksajien joukossa on myös valtion verotukia saavia suuryrityksiä, joiden saamia, ilmastotavoitteiden kannalta ristiriitaisia tukia hallitus ei ole kohtuullistanut edes euron vertaa. Samaan aikaan hallitus kuitenkin pitää voimassa sosiaaliturvan, korkeakoulujen sekä taidelaitosten ja opetuksen indeksijäädytykset. Ei ole ihme, että moni menettää toivonsa paremmasta.
Puolen vuoden päästä voimme muuttaa Suomen suuntaa. Sipilän hallitusta on kutsuttu Suomen oikeistolaisimmaksi vuosikymmeniin – eikä suotta. Se on leikannut noin neljän miljardin edestä ja valtaosa siitä hallitus on kohdistanut sosiaaliturvaan ja koulutukseen. Samalla on käytetty noin kaksi miljardia mittaviin ansiotuloverokevennyksiin, suurituloisille suunnattuihin verolahjoihin ja jopa uusiin ympäristölle haitallisiin tukiin. Työmarkkinoilla on tehty poikkeuksellisen ankara ja epäoikeudenmukainen kiky-sopimus ja heikennetty niin työttömyysturvaa kuin työehtoja.
Vielä vaalikauden loppumetreillä hallitus yrittää puristaa läpi historiallisen sosiaali- ja terveydenhuollon markkinaehtoistamisen, sekä tiedustelutoimivaltuuksien merkittävän laajentamisen. Näiden lisäksi vaalikauden ajalta löytyy mittava määrä pienempiä, mutta tärkeitä esimerkkejä taisteluista, joita on käyty niin oikeudenmukaisuuden kuin perusoikeuksien puolesta muun muassa turvapaikkapolitiikasta, hiilinieluista, rautateistä, aborttioikeudesta ja kokoontumisvapaudesta.
Toisin kuin Sipilän hallitus, joka ennen vaaleja lupasi olla koskematta pienituloisten perusturvaan ja koulutukseen, mutta vaalien jälkeen leikkasikin näistä kaikista eniten – me vasemmistoliitossa olemme valmiita sanomaan ketkä meidän mielestä voivat maksaa nykyistä enemmän. Ja ketkä jo ovat joutuneet maksamaan aivan liian kovan hinnan.
Me lähdemme seuraaviin eduskuntavaaleihin voittamaan. Lähdemme voittamaan siksi, että Suomi ei enää kestä toista tällaista vaalikautta.
Lähdemme voittamaan, sillä me olemme Suomen punavihreä tulevaisuuspuolue, ja meitä tarvitaan työn murroksen, eriarvoisuuden vähentämisen ja ilmastonmuutoksen torjumisen kaltaisten suurten globaalien ongelmien ratkaisemiseksi.
Kun ihmiset eivät enää usko muutoksen mahdollisuuteen, on demokratia hävinnyt. Nissä puheluissa, joita saan ihmisiltä, jotka eivät äänestä, toistuu lähes aina sama viesti: “sillä ei ole väliä äänestänkö vai en, sama paska jatkuu kuitenkin”. Liian usein he, jotka eniten hyötyisivät politiikan suunnan muutoksesta, ovat ensimmäisiä, jotka luopuvat toivosta sen mahdollisuudesta. Kun juhasipilät ja timosoinit vaalien alla lupaavat, ettei pienituloisten perusturvasta leikata senttiäkään, mutta valtaan päästyään tekevätkin juuri päinvastoin, tuhoavat he monen ihmisen luottamuksen parlamentaariseen demokratiaan – ja muutoksen mahdollisuuteen. Tälle synkkyydelle tarvitaan vaihtoehtoja.
Siksi me olemme läpi kesän ja syksyn keskittyneet osoittamaan, että muutos on mahdollista. Vasemmiston tulevaisuusohjelmalla, kestävällä vero-uudistuksella, ilmasto-ohjelmalla, ensi viikolla julkaistavalla sosiaaliturvamallilla sekä ensi vuoden vaaliohjelmalla, me osoitamme, että inhimillinen ja oikeudenmukainen politiikka on mahdollista.
Me voimme turvata inhimillisen toimeentulon, mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen ja oikeuden työhön ja toimeentuloon muuttuvilla työmarkkinoilla. Me voimme kaventaa tuloeroja ja vähentää eriarvoisuutta tekemällä sosiaalisesti oikeudenmukaista talouspolitiikkaa. Ja me voimme rajoittaa ilmaston lämpenemisen korkeintaan puoleentoista asteeseen.
Seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on Suomen kannalta tarpeellisten tulevaisuusuudistusten tekeminen. Sen koko politiikka on perustuttava siihen, että Suomen nettopäästöjen lasku-ura on puolentoista asteen tavoitteen edellyttämällä tasolla. Sitoudumme vasemmistoliitossa karsimaan ympäristölle haitallisia yritystukia, metsien ja soiden hiilinielujen kasvattamiseen sekä maanviljelijöiden tukemiseen hiilensidonnassa. Isoilla panostuksilla raideinvestointeihin ja joukkoliikenteeseen sekä sähköautoilun edistämiseen vähennämme liikenteen päästöjä.
Sitoudumme uudistamaan sosiaaliturvaa perustulon suuntaan, vastaamaan paremmin muuttuneen työelämän todellisuutta, sekä kehittämään koulutusjärjestelmää ja työvoimapalveluita niin, että jatkuva oppiminen on aidosti mahdollista kaikille elämän ja työuran eri vaiheissa. Tekemällä kunnianhimoisen vanhempainvapaauudistuksen edistämme työelämän tasa-arvoa ja vanhempien vapautta järjestää hoitovapaansa.
Eriarvoisuuden torjuminen on vasemmistoliiton politiikan ytimessä. Sitoudumme ensi vaalikaudella kääntämään eriarvoistavan veropolitiikan suuntaa, ja osallistamaan suurituloiset nykyistä enemmän hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen. Lupaamme palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaikille suomalaisille lapsille sekä uudistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja terveyseroja kaventavaan suuntaan.
Hyvät ystävät,
Toinen tärkeä asia, joka meidän on osoitettava on, että me myös haluamme olla politiikan tekemisen tapojen uudistamisen eturintamassa luomassa ihmisille uusia mahdollisuuksia osallistua suoraan poliittiseen toimintaan. Monin puolin maailmaa on nähty Sipilän ja Macronin kaltaisia johtajia, jotka nousevat valtaan profiloitumalla politiikan ulkopuolelta tulevina politiikkaa uudistavina hahmoina, mutta jotka johtajiksi tultuaan tekevät aivan samanlaista oikeistolaista politiikkaa kuin ne kaikki muutkin. Meidän ei tarvitse tehdä politiikkaa kuin ne muut.
Vasemmistoliitto kutsuu kaikki suomalaiset mukaan luomaan eduskuntavaaliohjelmaamme. Me haluamme luoda tilaa kohtaamisille ja keskustelulle yhteiskunnasta ja sen kehittämisestä, ja tulemme siksi järjestämään kaikille avoimia tapahtumia eri puolilla maata, jossa me osallistavan prosessin kautta haluamme kuulla, mikä ihmisten mielestä on yhteiskunnan kaikista keskeisimpiä ongelmia, joihin halutaan ratkaisuja.
Haluamme myös olla eturintamassa kehittämässä puoluedemokratiaa ja jäsenistön suoria vaikuttamismahdollisuuksia. Edellisessä puoluekokouksessa pidettiin jäsenäänestysten lisäämistä keskeisen tärkeänä keinona demokratian edistämiseksi. Olemme uudistaneet puolueen jäsenrekisteriä jotta tähän olisi nykyistä paremmat tekniset valmiudet.
Suomalaisten puolueiden rakenteet on luotu sellaista aikaa varten, jolloin jäsenmäärät olivat nykyistä suuremmat. Siksi ne ovat usein melko byrokraattisia ja monitasoisia, eivätkä ne aina ole mahdollistaneet vastikään mukaan liittyneen jäsenen aktivoitumista niin hyvin kuin haluaisimme. Siksi pitää tarjota myös suoria vaikuttamistapoja.
Edellisen puheenjohtajavalinnan yhteydessä järjestimme koko jäsenistöä koskevan neuvoa-antavan jäsenäänestyksen puheenjohtajasta. Osallistumisprosentti oli korkea, ja monet liittyivät puolueeseen päästäkseen vaikuttamaan puheenjohtajavalinnassa. Viime keväänä saimme jäsenaloitteen puoluehallitukselle, jossa esitettiin samaa käytäntöä hallitukseen osallistumisesta. Puoluehallitus on kuluneen puolen vuoden aikana selvittänyt aloitteen toteuttamismahdollisuuksia ja on nyt tehnyt esityksen puoluevaltuustolle neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämisestä hallitukseen menosta.
Muodollinen päätös hallitukseen osallistumisesta tehdään edelleen puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa. Mutta ensimmäisenä puolueena Suomessa, minä toivon, että me liitämme myös prosessiin myös jäsenistön tahdon, suorittamalla neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ennen päätöskokousta. Tästä me päätämme yhdessä tänään.
Jäsenistön osallistaminen tärkeään päätökseen vahvistaa vasemmistoliiton poliittista mandaattia ja antaa selvän signaalin siitä, että puolue on enemmän kuin sen johto tai kansanedustajat. Puolue on me kaikki.
