Pääministeri väitti eilen medialle, että hallituksen työmarkkinauudistukset eivät vaikuta ”palkansaajien elämään tai puutu heidän etuihin”.
Kun nostin esille, että nämä väitteet ovat täysin paikkaansa pitämättömiä, puolustautui Orpo viittaamalla puhuneensa vain nyt valmisteltavista toimista, eli vientimallista, lakko-oikeuden rajoituksista ja paikallisen sopimisen muutoksista.
Tällä lausunnollaan pääministeri siis ensinnäkin vahvisti, että hallituksen työmarkkinapolitiikka kokonaisuudessaan kyllä heikentää työtä tekevien suomalaisten elämää ja etuja.
Toiseksi, Orpon lausunto ei edelleenkään pidä paikkaansa. Siksi hieman rautalankaa niistä Orpon erikseen esille nostamista muutoksista, joilla ei olisi hänen mukaansa vaikutusta palkansaajien etuihin tai elämään.
1. Lakko-oikeuden rajoittaminen on kaikkien suomalaisten työntekijöiden oikeuksiin vaikuttava heikennys, joka koostuu kolmesta isosta muutoksesta.
Ensinnäkin poliittisten lakkojen – kuten tällä viikolla nähtyjen – pituutta aiotaan rajoittaa yhteen vuorokauteen. Tällä halutaan rajoittaa työntekijöiden oikeuksia ilmaista mielipiteensä esimerkiksi nykyisen kaltaisissa tilanteissa, joissa oikeistohallitus pyrkii rajusti heikentämään työntekijöiden oikeuksia lainsäädännön avulla. Toisin kuin hallitus väittää, Ruotsissa ei rajoiteta lainsäädännöllä poliittisten lakkojen ensimmäiskestoa, ja jopa viikon kestäneen lakon on todettu olevan laillinen. Silti hallitus on rajaamassa suomalaisten työntekijöiden oikeutta vuorokauteen.
Toiseksi hallitus kaavailee myös henkilökohtaisia sakkoja yksittäisille laittomiin lakkoihin osallistuville työntekijöille. Sellaisia EI OLE käytössä missään muussa pohjoismaassa .
Kolmanneksi hallitus aikoo rajoittaa mahdollisuutta tukilakkoihin. Tämä on ollut se keskeisin keino, jolla esimerkiksi vientialojen työntekijät ovat voineet tukea heikommassa neuvotteluasemassa olevien matalapalkka-alojen työntekijöiden pyrkimyksiä kurota palkkaeroja umpeen. Esimerkiksi vuonna 2019 tukilakoilla onnistuttiin konkreettisesti estämään Postin työntekijöiden työehtosopimuksen vaihtaminen heikompaan. Tukilakko-oikeuden merkittävällä heikentämisellä voi olla suora vaikutus monien työntekijöiden työehtoihin.
2. Niin sanotulla vientimallilla Orpon hallitus haluaa säätää laissa, että valtakunnansovittelijalla ei olisi mahdollisuutta antaa sovintoehdotusta, jossa palkankorotukset ylittäisivät teknologia- ja kemianteollisuuden kaltaisilla vientialoilla neuvotellun tason. Sovittelijalle mennään siinä vaiheessa, kun neuvotteluissa ei muutoin saada ratkaisua – ja jos sovittelijan kädet sidotaan nyt hallituksen haluamalla tavalla, tarkoittaa se käytännössä sitä, ettei työnantajilla ole enää koskaan mitään tarvetta suostua vientialoja suurempiin palkankorotuksiin.
Käytännössä tämä uudistus tekisi mahdottomaksi sen palkkaohjelman, minkä opettajat ja hoitajat viime kaudella saivat neuvoteltua itselleen, ja siksi tämä esitys vaikuttaisi mitä suurimmissa määrin kymmenien tuhansien naisvaltaisilla aloilla ja matalapalkka-aloilla työskentelevien etuihin ja elämään. Kun palkkaohjelma nostaa sote-ammattilaisten palkkoja arviolta 300-500 eurolla kuukaudessa, olisi sen estämisellä ollut siis satojen eurojen vaikutus työntekijöiden kuukausituloihin. On käsittämätöntä, että pääministeri ei katso tämän vaikuttavan mitenkään työntekijöihin – mihin koko vientimalli silloin edes tarvittaisiin?
3. Paikallisen sopimisen muutoksilla hallitus haluaa antaa järjestäytymättömille työnantajille mahdollisuuden sopia työehtosopimusta heikommista työehdoista luottamusmiesjärjestelmän ohi. Tämä johtaisi monilla työpaikoilla konkreettisiin heikennyksiin esimerkiksi työajoissa, tauoissa, lomissa ja palkanlisissä, kun työnantaja voisi sanella muutokset ilman aitoa neuvotteluasetelmaa ja ammattiliiton tukemaa luottamusmiestä – pahimmillaan työntekijöille tuodaan paperi eteen ja sanotaan, että nimi alle tai tuossa on ovi. Paikallisesti sopien esimerkiksi riittävästä vuorokausilevosta voidaan poiketa usealla tunnilla alaspäin, ja ilman kompensoivia toimia työntekijöiden asema ja hyvinvointi voi heikentyä merkittävästi. Erityisesti ulkomaisten työntekijöiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden hyväksikäyttö tulisi lisääntymään.
Toiseksi muutos heikentäisi yrityksien kannusteita kuulua työnantajaliittoon, kun edellytykset poiketa työehtosopimuksista olisivat jopa paremmat työnantajaliiton ulkopuolella. Tämä rapauttaisi nopeasti suomalaista työmarkkinajärjestelmää ja uhkaisi johtaa työehtosopimuksien yleissitovuuden häviämiseen, jolloin työmarkkinoilla vallitsisi täysin villi ja sääntelemätön vahvimman oikeus. Tämä jos jokin vaikuttaa palkansaajien työehtoihin ja elämään.
