Hei, me velkaannutaan!

Kolumni julkaistu Kansan Uutisissa 2.3

Pahentunut eurokriisi ja sen varjolla läpirunnotut kriisinhoitoratkaisut sekä kriisin negatiiviset vaikutukset talouskehitykseen ovat saaneet poliitikot, median ja kansalaiset ympäri Euroopan puhumaan ainakin kahdesta asiasta: kreikkalaisista ja velkaantumisesta.

Kreikan suhteen keskustelu on onneksi siirtymässä kreikkalaisia leimaavista syytöksistä käsittelemään niitä hirvittäviä inhimillisiä seurauksia, joihin tukipaketteihin sisältyvät sopeutusohjelmat ovat johtaneet. Palkkoja on alennettu 20 prosenttia, eläkkeitä leikattu 20–40 prosenttia ja julkisia työpaikkoja vähennetään 150 000. Samaan aikaan valtion velka on kasvanut 20 prosenttia ja bruttokansantuote laskenut 13–15 prosenttia. Nuorisotyöttömyys hipoo 50:tä prosenttia.

Sen sijaan keskustelu velkaantumisesta on pitkälti jatkunut samoilla urilla. Valtion velkaantuminen on määritelty ykkösongelmaksi koko Euroopassa. Euroopan valtiot ovat sitoutumassa talouskurisopimuksella entistä tiukempiin velkaantumisrajoituksiin, sillä automaattisia sanktioita tulee, mikäli velkasuhde ylittää 60 prosenttia BKT:stä. Euroalueen velka on jo nyt yli 80 prosenttia, mikä tarkoittaa, että säästöjä on tiedossa kaikille.

Keskusteltaessa ”ylivelkaantumisesta” ei ole otettu huomioon yksityisen velan kasvua. Euron käyttöönoton jälkeen valtioiden sijaan ovat velkaantuneet erityisesti kotitaloudet, yritykset ja pankkisektori. Valtioiden velkaantumista selittää erityisesti se, että kriisin puhjettua on alettu muuttaa yksityisiä (pääasiassa sijoittajien ja pankkien ottamia) ongelmavelkoja julkisiksi.

Auttajamaat ovat velkaantuneet tukipakettien verran samalla kun tukipakettien ehtona olevat säästötoimenpiteet ovat kääntäneet BKT:n laskuun. Sekä auttajat että autettavat velkaantuvat.

Valtioiden velkaantumista verrataan yleensä kotitalouksien ja yritysten ottamaan velkaan, vaikka tällaisessa vertauksessa ei oteta huomioon, miten valtioiden velka oleellisesti eroaa tavallisen tallaajan opintolainasta. Johtopäätös silloin on, että velkaantuminen on käännettävä laskuun ja velat on maksettava takaisin “vastuullisuuden” nimissä – muutoin ollaan Kreikan tiellä.

Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, sillä valtion tulee ainoastaan pitää huolta kyvystään lyhentää lainaa ja säilyttää velansaantikykynsä. Suomessa on nousukausina otettu velkaa, jolla on katettu verokevennysten aiheuttamia valtion tulonmenetyksiä. Ei ole järkevää suhdannepolitiikkaa, että nyt eurokriisin ollessa pahimmillaan aiotaankin Kataisen johdolla kääntää velkaantumisaste laskuun.

Ongelma ei vasemmiston kannalta ole itse velkaantumisen vähenemisen tavoittelussa, vaan siinä, miten ja milloin se tehdään. Tällä hetkellä oikeistolaista talouspolitiikkaa perustellaan ”vastuunkannolla”, mikä tarkoittaa vastuun kantamista rahaliiton rakenteellisista ongelmista, yksityisten sijoittajien tappioista ja keinottelukapitalismin seurauksista.

Vasemmisto haastaa tämän oikeiston vastuunkannon logiikkaa omallaan, jossa velkaa tarpeen tullen käytetään pankkien pelastamisen sijaan elvytykseen, ja jossa pakotetaan sijoittajat ja pankit viimeinkin kantamaan vastuuta siirtymällä velkojen anteeksiantamiseen.