Ei nimbyily-yhteiskuntamallille

Kolumni julkaistu Lehtimedian julkaisuissa 29.6.2013

Ystäväni vastasi kerran kysymykseen siitä, miksi hän on vasemmistolainen, että hän haluaa yhteiskuntaa, jossa kaikkien vastenmielisimpien ja kusipäisimpienkin ihmisten oikeuksista pidetään yhtä hyvää huolta kuin hänen omistansa.

Vastauksellaan hän kiteytti hyvin hyvinvointivaltion perusajatuksen.

Terveydenhuoltoa ei tuoteta niille, joilla “ei ole varaa käydä yksityisellä”. Sitä tuotetaan kaikille, koska terveys ja mielenterveys ovat yhteiskunnan perusedellytyksiä. Sosiaaliturva ei myöskään ole palvelu “syrjäytyneille ja köyhille”, vaan yhteiskunnallinen tukiverkko, joka takaa avun työttömyyden tai tulottomuuden varalle. Vastavuoroisesti maksamme veroja rahoittaaksemme näitä palveluita riippumatta siitä, tarvitsemmeko palveluita tällä hetkellä.

Pohjoismaista yhteiskuntamallia uhkaa viime vuosien aikana poliittisissa yhteyksissä yleistynyt kehotus tulla mukaan “talkoisiin”. Talkoot ovat toimintaa, jossa jokainen itse valitsee, osallistuuko vai ei. Vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa yhteiskuntapolitiikkaa johtaa siihen, että ihmiset valitsevat, mitä tai ketä haluavat tukea.

Tällaisesta ajattelutavasta on hyvä esimerkki Espoon Riilahden tapaus, jossa asukkaat ovat viivästyttäneet nuorten kehitysvammaisten asuntolan rakentamista vuosilla valituksilla. Kynnys ry -yhdistyksen Sanni Purhonen kirjoitti, että “tuntuu olevan vaikea muistaa, ettei vammaisten ihmisten tarvitse perustella asumistaan sillä, että he ovat ‘normaaleille’ naapureilleen söpöjä suvaitsevaisuuden kasvattajia”.

Pohjoismaista hyvinvointia uhkaavat myös Sauli Niinistöjen ja Eero Heinäluomien sinänsä hyväntahtoiset pyrkimykset vapaaehtoisesti alentaa omaa palkkaansa. Hyvinvointivaltiomallin kanssa ristiriidassa on jopa niinkin hyvään tarkoitukseen lanseerattu kampanja kuin rahankeräys uuden lastensairaalan hyväksi.

Hyväntekeväisyys voi olla huonoa. Kenenkään ei tule joutua olemaan riippuvainen siitä, mitä hyvin toimeentulevat ovat mieltä heistä, vaan jokainen tulee voida luottaa siihen, että apu on saatavilla.

Minä en halua yhteiskuntaa, jossa ihmisten toimeentulo, terveys tai oikeudenmukainen tulonjako riippuvat rikkaiden almuista.