Showanin kamppailu on meidän yhteinen

Teksti julkaistu alunperin Tulva-lehdessä #1/2014

Toveri on tänään herännyt koomasta Malmössa. Samaan aikaan kun Showan on taistellut hengestään natsien hyökkäyksen seurauksena, on sekä poliisi että osa Ruotsin päivälehdistä kutsuneet murhayrityksiä kahden “ääriporukan” mittelöinniksi.

Tarina on tuttu kaikkialta Euroopassa. Viranomaiset sanovat olevansa huolissaan “ekstremismin” kasvusta, mutta sivuuttavat samalla eri ryhmien harjoittaman politiikan ja tavoitteiden erot. Tässä keskitien harhassa häivytetään hyökkäyksen ja puolustuksen ero. Ääri-islamistit sekoitetaan iloisesti anarkisteihin ja vallankumouksellisiin kansallissosialisteihin, vaikka eri liikkeiden toimintatavat, ideologiat ja toimintalogiikat eroavat toisistaan oleellisesti.

Tällainen epäpolitisoiva lähestymistapa rajaa keskustelun kuulumaan marginaalin ja ääriliikediskurssiin. Sellaisesta analyysista rajautuu pois toisenlaisessa asemassa, mutta samaa politiikkaa ajavat tahot. Katuliikkeiden voimistumista ei ole mahdollista ymmärtää ellei oteta huomioon Svobodan, Kultaisen aamunkoiton, Jobbikin, Front Nationalin ja pohjoismaisten populistipuolueiden vaikutusta yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiiriin muuttumiseen. Tämä muutos on todellinen. Se näkyy ja tuntuu. Monesta ei tunnu enää turvalliselta mennä mielenosoitukseen tai Pride-kulkueeseen vasemmistolaisena tai feministinä. Puhumattakaan siitä, miten monen siirtolaisen turvallisuuden tunne eroaa esimerkiksi minun vastaavasta.

Ei ole sattumaa, että hyökkäys Malmössä tapahtui naistenpäivänä. Ei ole sattumaa, että hyökkäyksen uhrit ovat homofobiaa ja äärioikeistoa vastaan kamppailleita henkilöitä. Yhdenvertaisuutta puolustavien vahingoittaminen on fasismin ydin. Äärioikeistolaisten liikkeiden politiikan ytimessä on kansakunnan kulttuurisen tai rodullisen (ero lähinnä retorinen) yhtenäisyyden säilyttäminen. Perhe nousee siksi äärioikeistolle merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi. Kaikki tätä sukupuolijärjestelmää kyseenalaistavat liikkeet muodostavat poliittisen vihollisen fasisteille. Heteronormatiivinen perhe toimii pohjimmiltaan heidän ajaman rodullistetun yhteiskuntamallin takaajana, rajojen sulkemisen lisäksi. Vaikka naiseutta tämän takia arvostetaan lähtee ajattelu aina sukupuoliroolien korostamisesta.

Oikean laidan liikkeiden nousu ja poliittisen ilmapiirin muutos on siksi ongelma kaikille yhdenvertaisuutta ajaville liikkeille, ja kaikille niille ihmisille, jotka jäävät ahtaaksi määriteltyjen “kunnon kansalaisen”, “suomalaisen” tai vaikkapa “naisen” roolien ulkopuolelle. Kun äärioikeistolaisten harjoittamaa poliittista väkivaltaa vähätellään, se johtaa natsien hyökkäysten legitisoimiseen. Kun kaduilla ja parlamenteissa toimivien fasististen tai kansallismielisten ryhmittymien voimistuminen sivuutetaan, se johtaa heidän poliittisten kantojen normalisoimiseen.

Pohjimmiltaan tämä tarkoittaa sitä, että vedetään yhtäläisyysmerkit ihmisten murhaamista yrittäneiden natsien ja natsien hyökkäyksen estämistä yrittäneiden välille. Ikään kuin sillä ei olisi väliä, taistellaanko rasismin puolesta vai sitä vastaan.

Yhteiskunnan on herättävä antifasismin tärkeyteen ennen kuin murhayritykset muuttuvat murhiksi. Fasistiselle väkivallalle ei saa olla tilaa vuoden 2014 Euroopassa. Ei naistenpäivänä eikä muulloin. Showanin kamppailu on siksi meidän kaikkien yhteinen.