Kokoomus on talouskasvun suurin vihollinen

Yhteiskirjoitus Antti Ronkaisen ja Dan Koivulaakson kanssa, julkaistu Kansan Uutisissa 3.2

Suomen hallitusohjelman kolme keskeistä kokonaisuutta ovat ”köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen, julkisen talouden vakauttaminen sekä kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen”. Nyt on käynyt selväksi, että talouden vakauttamisesta tullaan kokoomuksen johdolla pitämään kiinni kahden muun tavoitteen kustannuksella, mikä on ristiriidassa talouskasvun ja eriarvoisuuden vähentämisen kanssa.

Kun Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä kesällä päättivät puolueen osallistuvan kokoomusjohtoiseen hallitukseen, korostettiin, ettei kyseessä olisi leikkaushallitus. Moni piti jo tuolloin hallitusohjelmaa ylioptimistisena ja varoitti eurokriisin pahenemisesta.

Vasemmistoliiton tehdessä hallituspäätöstä ei otettu huomioon talousnäkymien heikkenemistä. Vaikka jo kesällä päätetty 2,5 miljardin sopeutus oli puolueellemme vaikea päätös, ei mahdollisia lisäleikkauksia käsitelty lainkaan. Tämä on eriskummallista ottaen huomioon, että hallitusohjelmaan on kirjattu lisäsopeutukset, ”mikäli valtion velan bruttokansantuoteosuus ei näytä kääntyvän laskuun ja valtion talouden alijäämä näyttää asettuvan yli 1 prosenttiin bruttokansantuotteesta”.

Ainoa asia, joka on muuttunut viime kesästä ovat suhdannenäkymät. Suomen kauppatase on romahtanut ja Eurooppa natisee liitoksistaan. Ottaen huomioon eurokriisin pahenemisen ja ympäri Eurooppaa harjoitetun vyönkiristyspolitiikan, ei ole mitään takeita sille, etteivätkö suhdanteet heikentyisi entisestään. Sitoutuminen maaliskuussa hyväksyttävän talouskurisopimuksen, eli 60 prosentin velkajarruun, budjettialijäämätavoitteisiin ja automaattisiin sanktioihin, sinetöi tämän kehityksen.

Hallitus aloitti 28.2. neuvottelut tulevasta kehysriihestä, jossa se päättää uusista sopeuttamistoimista. Valtiovarainministeriön mukaan 3,5 miljardin sopeutuksilla saataisiin valtion velkaantuminen pysähtymään ja 5 miljardilla alijäämä haluttuun alle prosenttiin. Kehysriihen lähtökohtana ovat siis ne tavoitteet, joihin hallituspuolueet kesällä tietoisesti sitoutuivat.

Kreikka on osoittanut, etteivät säästöt, leikkaukset, yksityistämiset ja valtionomaisuuden myynnit ole tuoneet haluttuja lopputuloksia – päinvastoin: bruttokansantuote on laskenut ja velkaantuminen jatkanut kasvuaan. Jopa euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on myöntänyt, että Kreikka tarvinnee vielä kolmannen tukipaketin, jonka suuruudeksi on arvioitu 50–250 miljardia. Koska Suomi velkaantuu antamiensa tukipakettien verran, ei ole mitään taetta siitä, että Suomi saisi omilla sopeutuksillaan velkaantumisen loppumaan.

Lisäksi viime viikon G20-huippukokouksessa maailman talousjohtajat vaativat pysyvän vakausmekanismin kasvattamista 250 miljardilla. Tämä tarkoittaisi Suomen vastuiden kasvattamista 14 miljardista 20 miljardiin, mikä lisäisi entisestään velkaantumispaineita. Tilanne on mielivaltainen – Suomi säästää toisella kädellä pyrkiessään kääntämään velkaantumisen laskuun samalla kun se velkaantuu toisella kädellä pelastaessaan Euroopan konkurssikypsää pankkisektoria.

Valtiovarainministeriö ja Suomen pankki ovat molemmat ennustaneet Suomelle kasvua ensi vuonna 0,4 prosenttia. Sen sijaan pankeista Aktia, Nordea, Tapiola, POP ja Sampo Pankki ovat kaikki ennustaneet talouslaskua. Koska Suomen vienti on romahtanut, Suomen talouskasvu on kotimaisesta kysynnästä kiinni, joten ei ole realistista olettaa, että alijäämääkään saataisiin kokoomuksen ajamalla vyönkiristyspolitiikalla supistumaan alle prosenttiin vuoden 2011 noin neljästä prosentista.

Kokoomuksen suunnalta on jo ehditty esittää eläkeiän nostoa, kuntien valtionosuuksien ja indeksikorotusten jäädyttämistä sekä arvonlisäveron nostoa useilla prosenttiyksiköillä. Tämän lisäksi se on vastustanut pääomaveron korotusta sekä esitettyä solidaarisuusveroa. Kaikesta tästä on pääteltävissä, että kokoomus toteuttaa veropoliittisesti omia fantasioitaan talouskriisin kustannuksella samalla kun se ajaa Suomea entistä syvemmälle taantumaan.

Voi siis hyvinkin olla, ettei tämä jää viimeiseksi kehysriiheksi.

Koska kyseessä ovat uudet hallitusneuvottelut, on paikallaan kaivaa esille Vasemmistoliiton viimekesäiset kynnyskysymykset hallitukseen menolle. Niissä linjattiin muun muassa, että osallistumme ainoastaan hallitukseen, joka parantaa työllisyyttä, ei nosta eläkeiän alarajaa, pienentää tuloeroja progressiivisemmalla verotuksella, kerää nykyistä enemmän pääomatuloveroja, nostaa lisääntyneellä verokertymällä perusturvan tasoa sekä parantaa julkisia terveys-, koulutus- ja vanhuspalveluita sekä raideliikennettä. Tämä siis suhteessa kevään 2011 tilanteeseen.

Vasemmistoliiton tulee haastaa hallitusohjelmaan kirjatut perälaudat velkaantumisen kääntämisestä laskuun sekä ohjelmassa kirjattu periaate, jonka mukaan sopeutustoimia (veronkorotuksia ja menoleikkauksia) tehdään aina tasasuhteessa.

On myös arvioitava puolueen kanta uudelleen siihen, onko järkeä jatkaa lisävelkaa tarkoittavien tukipakettien heittämistä pohjattomaan kaivoon. Sitoutumalla talouskurisopimukseen Suomi luopuu lopullisesti mahdollisuuksistaan tehdä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti järkevää suhdannepolitiikkaa. Samalla Vasemmistoliitto luopuu mahdollisuudestaan olla se poliittinen vaihtoehto, joksi tavoiteohjelmamme meidät määrittää.

Vasemmistoliiton on uusissa neuvotteluissa kovaäänisesti vaadittava tuloeroja tasaavia veronkorotuksia ja elvytystä leikkausten sijaan. Lainaa ei tule käyttää keinottelijoiden ja pankkiirien pelastamiseen vaan investointeihin, joilla turvataan työllisyys, kysyntä, palvelut ja tulevaisuuden hyvinvointi. Jos talous- ja eurooppapäätökset ovat ristiriidassa tavoitteidemme kanssa, puolue voi vetää vain yhden johtopäätöksen. Yksityiskohdista tinkiminen kokoomuksen kanssa on lopetettava.