Kolumni Jazz City Turku-hankkeen lehdessä
Tel Avivissa on yksi mielenkiintoisimmista katutaideskeneistä, mihin olen törmännyt matkustaessani. Kaupunki on täynnä katutaidetta, minkä on mahdollistanut viranomaisten ilmeisen hyväksyttävä suhtautuminen graffitiin. Yhdeksi syyksi katutaiteen näkyvälle roolille on sanottu palestiinalaisalueiden miehityksen luoma poliittisesti jännittynyt tilanne, ja politiikka onkin monella tavalla läsnä seinille tehdyissä viesteissä. Toisen analyysin mukaan Tel Aviv haluaa katutaiteella luoda mainetta elävänä kulttuurikaupunkina. Kaupunki haluaa houkutella turisteja luomalla imagon, johon miehitys ei liity millään tavalla vaan brändää kaupunkia kiinnostavaksi lomakohteeksi nuorille aikuisille.
Onpa totuus mikä vain, Tel Avivin graffitikulttuuri on hyvä esimerkki kulttuurin ja taiteen merkityksestä kaupungeille. Kaupunkikulttuuri luo paikoille sisältöä. Taide ja erilaiset tapahtumat tekevät paikasta mielenkiintoisen. Ne luovat kaupunkiin oman tunnelman ja luonteen. Arkkitehtonisesti kauniit paikat, joissa ei tapahdu mitään, ovat vain kauniita mutta eivät mielenkiintoisia.
Aikana, jolloin elämystalous on nousussa ja vannotaan luovan talouden nimiin, kaupunkitaiteessa ja -kulttuurissa on kaupungeille selvästi kyse taloudellisen hyödyn tavoittamisesta. Brändit ja imagot ovat arvokkaita. Keskellä luovan talouden hehkutusta ja yleistä startup-pöhinää unohtuu kuitenkin helposti, ettei luovaa taloutta ole, ellei ole kapitalisoitavaa: taidetta ja kulttuuria. Siksi elävästä kaupunkikulttuurista hyötyä hakevien kaupunkien kannattaisi miettiä ennen kaikkea, miten juuri sitä voi parhaiten tukea paikallisesti.
Ensimmäinen keino on salliminen. Ihmisten luovuus ei aina omaksu ilmaisumuotoja, jotka ovat erityisen sovinnaisia tai kunnioita kaikkien esteettisiä mieltymyksiä. Taiteellinen toiminta sopii harvoin ennalta annettuun muottiin. Kaupunkipoliittisesti kyse on siitä, miten vapaasti ihmisten sallitaan olla luovia julkisessa tilassa. On paljon tapahtumanjärjestäjiä, jotka eivät tarvitse julkiselta puolelta muuta kuin luvan tehdä. Kaupunkitasolla pohdittavaa on, miten tapahtumien järjestämisen lupakäytäntöjä voidaan helpottaa, ja miten esimerkiksi spontaaneihin performansseihin ja katutaiteeseen suhtaudutaan?
Toinen keino on tukeminen. Myös taiteilijat ja kulttuurintekijät syövät, maksavat vuokraa, lämmittävät asuntojaan ja ostavat vaatteita. Bändit ja teatteriyhdistykset tarvitsevat työtiloja ja työvälineitä. Jos halutaan elävää kulttuurielämää, siihen on panostettava konkreettisesti. Taiteen rahoitus vie valtakunnallisesti ja kuntatasolla marginaalisen osan julkisista varoista. Taiteen rahoituksen suhteen keskeisin kysymys on miten taiteen kokonaisrahoitusta – niin yksityistä kuin julkista rahaa – on mahdollista kasvattaa. Selvää on, että rahoitusta tulee jatkossakin suunnata sekä vapaan kentän toimijoille että kulttuurilaitoksille, mutta toimijoiden välinen jako-osuus ja kokonaisuus on hyvä ottaa tarkasteluun.
Tel Avivin katutaide tuo maalaajien poliittiset viestit kaikkien kaupungissa liikkuvien ihmisten tietoon. Kaupunkitapahtumien hienoimpia puolia on se, että ne tuovat taiteen ja kulttuurin osaksi arkiympäristöämme. Tapahtumat saattavat altistaa meidät siten myös sellaiselle taiteelle ja kulttuurille, josta me emme vielä tiedä pitävämme. Haluan siksi toivottaa Jazz City Turulle onnea turkulaisten jatsiharrastajien määrän kasvattamisessa!
