Hallituksen esitys subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajoittamisesta on tänään eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä. Lakiesitys on jo käsitelty sivistys- ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Ensimmäisessä käsittelyssä on mahdollista tehdä muutosesityksiä itse lakiluonnoksen pykäliin. Jos sellaisia tehdään, äänestää eduskunta ensin lain sisällöstä. Tämän jälkeen laki tuodaan toiseen käsittelyyn keskustelua ja mahdollisia hylkäysesityksiä varten. Jos lain hylkäämistä esitetään, äänestää eduskunta laista toiseen otteeseen. Aikataulu riippuu eduskunnan aikatauluista, mutta on odotettavissa, että esitys halutaan saada hyväksytyksi ennen kuin eduskunta jää istuntotauolle joulun yli.
Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa esitys on tyrmätty perinpohjaisesti. Monissa kunnissa on myös jo linjattu, ettei esitystä lähdetä toteuttamaan. Tästä huolimatta hallitus pitää jääräpäisesti kiinni huonosta esityksestään. On traagista, että juuri lapsiin ja nuoriin kohdistuvat leikkaukset ovat ne, joista hallitus pitää kiinni laajasta kritiikistä huolimatta.
Olen jo käsitellyt subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen ongelmia yhdessä aikaisemmassa kirjoituksessani. Tässä kuitenkin uudestaan listaus esityksen keskeisistä ongelmista.
1. Järjestelmä muutetaan perinpohjaisesti: Laatua heikennetään ja perheiden valinnanvapautta rajoitetaan
Suomen nykyinen varhaiskasvatusjärjestelmä on pedagogisesti toimiva ja perheiden tarpeita hyvin palveleva kokonaisuus. Perheet osaavat itse parhaiten arvioida, mikä varhaiskasvatuksen muoto ja pituus perheen elämäntilanteeseen sopii. Samalla järjestelmä myös mahdollistaa kokopäiväisen varhaiskasvatuksen kaikille perheille, elämäntilanteiden muutoksista huolimatta.
Suomen varhaiskasvatus on useissa tutkimuksissa todettu hyvin toimivaksi ja erittäin kannattavaksi sosiaaliseksi investoinniksi. Myös varhaiskavsatuslain uudistamisessa on lähdetty siitä, että kyse on lapselle kuuluvasta oikeudesta ja on painotettu varhaiskasvatuksen kasvatuksellista tehtävää.
Nyt tehtävät rajoitukset yhdistettynä päätökseen ryhmäkokojen kasvattamisesta tulevat merkittävästi heikentämään varhaiskasvatuksen laatua. Samalla se myös rajaa perheiden valinnanvapautta merkittävällä tavalla. Muutokset tehdään perusteluilla, jotka liittyvät puhtaasti säästöihin, eivät lasten etuun tai asemaan.
2. Muutokset eriarvoistavat lapsia ja lapsiperheitä
Lain rajaukset ja muutokset eriarvoistavat perheitä sekä asuinkunnan että palveluntuottajan perusteella. Jo tällä hetkellä on tiedossa, että monet suuret kunnat eivät aio toteuttaa hallituksen esittämia muutoksia ryhmäkokojen tai päivähoito-oikeuden osalta. Linjausten myötä lapsiperheiden palveluiden alueelliset erot kasvavat merkittävästi. Tämän lisäksi kuntien jatkossa tehtävä tarveharkinta sen suhteen, mitkä perheet saavat kokopäivähoitoa perheen sosiaalisten olosuhteiden perusteella, kasvattaa riskiä, että eri puolilla maata sovelletaan erilaisia kriteereitä perheen tuen tarpeen arvioimiseksi. Tämän lisäksi hallituksen esittämät rajaukset asettavat yksityisissä ja julkisissa palveluissa olevat lapset eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden. Yksityiset palveluntuottajat voisivat jatkossa tarjota kokopäiväistä hoitoa kaikille perheille erillismaksua vastaan, kun kunnallisella puolella tällaista mahdollisuutta ei ole.
3. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen jättää kokopäiväisestä varhaiskasvatuksesta hyötyviä ja sitä tarvitsevia lapsia sen ulkopuolelle
Valtaosassa asiantuntijalausuntoja on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, miten rajaus vaikuttaa erityistä tukea tarvitsevien perheiden asemaan. Suomessa 25 prosenttia alaikäisistä lapsista elää perheissä, joissa vanhemmilla on hoitoa vaativa päihde- tai mielenterveysongelma.
Niissä perheissä, joissa vanhempi on kotona, mutta lapsi kokopäivähoidossa, on tehdyissä selvityksissä ilmennyt, että “näiden lasten taustalta löytyi vahvoja perusteita lapsen kokopäivähoidon tarpeelle, kuten vanhempien kielitaidottomuutta, vanhempien mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, eläkettä, vakavasti sairaiden sisarusten erityishoidon tarvetta sekä pätkätöitä”.
Rajaus ja siihen yhdistetty tarveharkinta nostaa kynnystä hakea kokopäivähoitoa niiden perheiden kohdalla, jotka siitä eniten hyötyisivät. Se leimaa vanhempia, koska se edellyttää, että vanhemmat erikseen itse osoittavat olevansa vanhemmuuden tuen tarpeessa. On ymmärrettävää, että vanhemmat haluavat pärjätä itse ja pelkäävät leimatuksi tulemista. “Kokopäivähoitopaikan hakeminen ei tähän asti ole ollut merkki vanhempien kyvyttömyydestä vastata lapsensa tarpeisiin – tulevaisuudessa se pahimmillaan olisi.”
Kynnys uhkaa muodostua liian korkeaksi erityisesti “niille vanhemmille, jotka eivät pysty tai jaksa ottaa selvää kokopäiväisen paikan hakemisesta. Näitä ovat monet mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät sekä maahanmuuttajat. Usein näiden perheiden lapset tarvitsisivat erityisesti yhteisöllisiä ja kielen taitoja kehittäviä säännöllisiä ryhmäkokemuksia”.
4. Varhaiskasvatuksen kasvatuksellisten tavoitteiden toteuttaminen
vaikeutuu
Ryhmäkokojen kasvattaminen tarkoittaa, että varhaiskasvatuksen kasvatukselliset tavoitteet on entistä vaikeampaa toteuttaa. Se, kuinka suuret varhaiskasvatuksen myönteiset vaikutukset ovat, riippuu erityisesti siitä, “kuinka usein ja kuinka monta tuntia lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen, kuinka säännöllistä ja jatkuvaa lapsen osallisuus on, kuinka pysyviä ihmissuhteita lapsi solmii päiväkodissa sekä kuinka hyvin toiminta vastaa lapsen tarpeita”. Osapäivähoito johtaa ryhmien vaihtumiseen ja osaviikkoinen hoito tarkoittaa, ettei enää ole mahdollista turvata varhaiskasvatuksen pysyvyyttä ja säännöllisyyttä.
Vaikka monet asiantuntijatahot ovat arvioineet, että 20 tuntia viikossa voisi olla riittävä määrä kasvatuksellisesta näkökulmasta, on huomioitava, että Suomessa ei tällä hetkellä oikeastaan ole olemassa 20 tuntiin perustuvaa osa-aikahoitojärjestelmää. Sellaisen luominen vakiinnutetuksi vaihtoehdoksi kokopäivähoidolle tulee viemään aikaa, eikä kasvatuksellisten tavoitteiden toteutumisesta osa-aikahoidossa lain astuttua voimaan ole mitään takeita. Tämän lisäksi asiantuntijalausunnoissa on todettu, että kasvatuksellisten tavoitteiden toteuttaminen ei ole mahdollista, jos osa-aikahoito toteutetaan osaviikkoisena.
5. Valmistelu on ollut huonoa ja säästöt hyvin epävarmat
Hallituksen esityksessä arvio säästöistä perustuu 11 vuotta vanhaan STM:n selvitykseen. Lainmuutoksen valmistelun, joka näin merkittävällä tavalla vaikuttaa lasten hyvinvointiin, tulisi perustua ajankohtaisiin ja paikkaansa pitäviin tietoihin.
Tämän lisäksi hallituksen esityksessä ei ole huomioitu useiden kuntien päätöksiä olla toteuttamatta nyt käsittelyssä olevia heikennyksiä. Vaikutuksia erityisesti heikossa asemassa oleviin lapsiperheisiin ei ole arvioitu erikseen ja esityksessä ei ole otettu kantaa lastensuojelutarpeen mahdolliseen kasvuun.
Hallituksen esitystä perustellaan vain valtiontalouden säästöillä. Siinä ei ole otettu lähtökohdaksi lapsen etua ja lasten oikeuksia, kuten YK:n lasten oikeuksien sopimus velvoittaa.
Suhtautumisessa varhaiskasvatukseen on kyse merkittävästä poliittisesta linjamuutoksesta. Lapsen edun ja kasvatuksellisten näkökulmien sijaan etusija on annettu taloudellisille säästöille.
(Lainaukset ovat asiantuntijalausunnoista)
