Vastuunkanto ja Euroopan vakausmekanismi

Julkaistu Vihreässä langassa 17.6.2011

Vihreät ovat yrittäneet taistella perussuomalaisten nationalismia vastaan profiloitumalla kansainvälisesti vastuulliseksi puolueeksi, joka tukee Portugalin tukipaketteja. Vihreät epäonnistuivat kuitenkin eurokriisin politisoimisessa, mikä on näkynyt hallitusneuvotteluissa Euroopan pysyvän vakausmekanismin (EVM) hiljaisena hyväksymisenä.

On aika raottaa verhoa ja porautua mekanismin ytimeen.

EVM on luxemburgilainen yritys, joka on hieman harhaanjohtavasti nimetty ”vakausmekanismiksi”. Euromaat sitoutuvat antamaan sille ehdoitta 700 miljardia euroa pääomaa, eikä sen varallisuutta voida pakkolunastaa. Lisäksi EVM on vapautettu verotuksesta, sen johdolla ja työntekijöillä on syytesuoja, heidän palkoistaan ei makseta veroja, kaikki mekanismin asiakirjat ovat koskemattomia ja sen tilinpidosta vastaa EU:n omien tarkastuselimien sijaan yksityinen tilitoimisto.

Vakausmekanismin ensisijainen tehtävä on tukea ongelmavaltioita tiukoilla lainaehdoilla, mutta EVM pyrkii tekemään myös voittoa aivan kuten mikä tahansa muukin rahoituslaitos. Tämä on ironista, sillä juuri yksityisten rahoituslaitosten voitontavoittelu oli keskeisimpiä syitä Yhdysvaltain finanssikriisin ja Euroopan velkakriisin puhkeamisiin. EVM:n tehdessä tappiollista sijoitustoimintaa viulut maksetaan vararahaston lisäksi jäsenmaiden jo myöntämistä varoista tai takauksista, eikä näistä maksuvelvoitteista voi kieltäytyä ilman vakavia sanktioita.

Mekanismi on erittäin läpinäkymätön ja sisältää suuret riskit moraalikatoon, sillä sen johdolla ei ole suurempaa vastuuta tai vaaraa joutua tilille teoistaan. Niin ikään moraalikato oli nykyisen globaalin talouskriisin keskeisimpiä aiheuttajia.

Miten tähän on päädytty?

Maastrichtin sopimus kieltää Euroopan keskuspankilta ongelmavaltioiden suoran rahoituksen ja EKP voi antaa halpaa rahaa ainoastaan pankeille. Koska valtiot joutuvat lainaamaan rahansa markkinoilta, raha on niukkaa. Koska valtiot voivat periaatteessa ajautua konkurssiin, pankkien epäluulo valtioiden takaisinmaksukykyä kohtaan nostaa korot pilviin ja rahasta tulee kallista.

Taloustieteilijät Nouriel Roubinista Paul Krugmaniin ja talouslehdet Financial Timesista Economistiin ovat jo pitkään kritisoineet Euroopan kriisinhoitoa. Valittu politiikka näyttää epäonnistuneen stressaantuneiden markkinavoimien selättämisessä ja näyttää koko ajan enemmän siltä, ettei elvytyspolitiikan edes haluta toimivan.

Kreikan 10 vuoden lainojen korot ovat 110 miljardin tukipaketista huolimatta nousseet yli 17 prosenttiin. Espanjassa työttömyys on ylittänyt jo 20 prosenttia, eikä muillakaan euromailla mene vahvasti: vuosina 2007-2010 euroalueen keskimääräinen budjettialijäämä kasvoi 0,6 prosentista seitsemään ja julkisen velan määrä suhteessa BKT:hen nousi 66 prosentista 84 prosenttiin.

Mikään ei viittaa siihen, että alijäämän ja velkaantumisen kasvu oltaisiin saamassa hallintaan tai että eurokriisi olisi jäänyt tähän. Mikäli kriisi etenee nykyisellä vauhdilla, suhteellisen pienetkin realisoitavat varat Suomen vakausmekanismille lupaamasta 12,6 miljardista eurosta kasvattavat entisestään Suomen kestävyysvajetta. Eurokriisin syventyessä seuraava hallitus saa leikata vesurein ja sirkkelein, jos se haluaa saada velkaantumisen kuriin ja budjetin tasapainoon.

No entäs sitten?

Euroopan nykyisessä talouspolitiikassa yhdistyy huonoimmat piirteet monetarismista, itävallan pojilta, friedmanilaisilta, laissez fairesta ja niin edelleen. Valittu politiikka pitkittää ja paisuttaa kriisiä, mutta sen varjolla voidaan myös viedä shokkihoito loogiseen loppupisteeseensä. Tämä ”vastuullisuudeksi” kutsuttu politiikka tarkoittaa hevoskuureja, julkispalveluiden alasajoa, palkkojen, eläkkeiden ja sosiaaliturvan polkemista, valtionomaisuuden pakkohuutokauppoja ja tuloeroja kasvattavaa veropolitiikkaa.

Nykyisen vakausmekanismin hyväksyminen ei ole vastuunkantoa vaan aisankantoa.

Tarja Cronberg on oikeassa sanoessaan, että perussuomalaisten jättäminen oppositioon ainoana eurokriittisenä puolueensa tulee kasvattamaan jytkyä (Aamulehti 13.6.). On kuitenkin omituista, että hän asetti persujen menestyksen eurokriisiä vakavammaksi uhaksi Suomen tulevaisuuden kannalta.

Cronberg vaati perussuomalaisten ottamista hallitukseen ja Euroopan nopeampaa integraatiota. Nykyisellä politiikalla integraatio ajetaan sisään salamyhkäisesti ja väkisin köyhien, työssäkäyvien, veronmaksajien ja demokratian kustannuksella. Nähdäksemme eurokriisiä eikä siten myöskään kestävyysvajetta voida ratkaista siunaamalla nykyinen elvytyspolitiikka. Leikkaukset ja veronkorotukset eivät saa aikaan minkäänlaista talouskasvua, kuten Kreikka ja osoittaa.

Cronbergin mallin sijaan ehdotamme hallittua federaatiokehitystä, jonka päämääränä on sosiaalinen Eurooppa. Tämä edellyttää perinpohjaista muutosta Euroopan talous- ja rahaliitossa. Euroopan keskuspankin on pystyttävä lainottamaan jäsenmaita suoraan matalilla koroilla ja Euroopan investointipankin varat on suunnattava työllisyyttä lisääviin investointeihin. On aloitettava velkojen uudelleenjärjestelyt sekä kehitettävä rahoitusta julkiseksi palveluksi.

On kyseenalaistettava paitsi nykyinen tuotantomalli ja kerskakulutus, mutta myös rahoituksen lähtökohdat. Kaikki raha on lopulta velkaa ja on poliittinen kysymys, mihin sitä käytetään. Rahan ei tule olla niukka hyödyke vaan sitä on alettava käyttää pankkien loputtoman ruokkimisen sijaan perustuloon, terveydenhuoltoon, koulutukseen, julkisinvestointeihin ja ympäristönsuojeluun.

Li Andersson, Vasemmistonuorten puheenjohtaja
Antti Ronkainen, federalisti