Hei sinä!

Hei sinä!

Kyllä, juuri sinä. Joku on varmaan jo ehtinyt kysyä sinulta, jos olet halukas asettumaan ehdolle vaaleissa. Juuri näinä aikoina vasemmistoliittolaiset ympäri maan lähtevät illanviettoihin, harrastuksiin ja töihin ehdokaslomakenippu piilotettuna johonkin takataskuun. Koskaan ei voi tietää, milloin tulee sopiva ihminen vastaan.

Olen ollut tiiviisti mukana puolueen toiminnassa yli kahdeksan vuotta ja sen aikana olen ehtinyt kuulla kaikki mahdolliset hyvät ja vähemmän hyvät perustelut sille, miksi ei ehdi/halua/voi asettua ehdolle vaaleissa. On kiire, sanotaan usein. Se on varmasti totta. Kiire läpileikkaa koko yhteiskunnan tällä hetkellä, ja on asia jonka kanssa jokainen meistä joutuu omassa arjessaan kamppailemaan. On niin paljon muita menoja, sanotaan myös. Sekin on varmasti totta. Pitäisi käydä töissä tai opiskella, harrastaa, olla lasten tai kavereiden kanssa, hoitaa tai löytää parisuhdetta ja siinä välissä ehtiä pitää omaa aikaa. Ei se ole mikään helppo palapeli kenellekään.

Aina välillä kuulee myös, ettei osaa tarpeeksi. Perusteluna se on tavallaan hieno osoitus siitä, kuinka kansanvaltaa kunnioitetaan. Koska päättäjillä on suuri vastuu ja valtaa, ei päättäjäksi halua ryhtyä, jos ei omasta mielestään omaa riittävää tietopohjaa. Politiikassa pitää olla valmis omaksumaan uutta ja oppimaan, se on yksi päättäjän tärkeimmistä ominaisuuksista. Siksi onkin syytä muistaa, että politiikka on juuri se prosessi ja toimintatapa, jonka kautta lisää tietoa saa. Kukaan ei tiedä kaikkea valmiiksi.

Yhteiskunnallisen aktiivisuuden muodot ovat myös muuttuneet. Monet sanovat, etteivät halua tai uskalla sitoutua pitkiksi ajoiksi, vaan toivovat asia- ja projektikohtaisia osallistumismahdollisuuksia. Vaalityötä tehdään mielellään, mutta ehdokkuus jätetään väliin. Puolueiden pitää reagoida tähän muutokseen. Vasemmistoliitonkin pitää tarjota entistä enemmän ja parempia keinoja jäsenilleen osallistua suoraan puolueen kantojen muotoiluun ja politiikan tekoon.

Kaikki nämä perustelut ovat sinänsä asiallisia. Silti mikään niistä ei ole tarpeeksi hyvä.

Muodolliset päätöksentekorakenteet toimivat edelleen vaalikausien mukaan. Kaupunginvaltuustoihin, eduskuntaan ja maakuntavaltuustoihin valitaan ihmisiä neljän vuoden mittaisiin kausiin. Vaikka kansalaisyhteiskunta toimii kampanja- ja projektikohtaisesti, tarvitsee kansanvalta ja demokratia edelleen ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon, kantamaan vastuuta ja tavoittelemaan valtaa. Yksin sitä ei joudu koskaan tekemään, vaan puolueyhteisö löytyy aina tukena. Jos me kaikki ajattelisimme, että mieluummin pysyttelen täällä taustalla, ketkä jäävät jäljelle meitä edustamaan?

Päätin itse asettua ehdolle ensimmäisissä kuntavaaleissa sen takia, että kyllästyin toimimaan kuntalais- ja kansalaisjärjestöissä jonka vaikuttamistyön tavoite aina oli saada päättäjät tekemään parempia päätöksiä. Lopuksi turhauduin ja ajattelin, että miksi en asettuisi ehdolle, ja tekisin itse töitä sen eteen, että saadaan parempia päättäjiä.

Välillä pelkään että politiikan turhan huono maine johtaa siihen, että monet tuntemastani älykkäistä, oikeudentuntoisista ja hyväsydämistäni ihmisistä eivät halua lähteä ehdokkaiksi. Mutta juuri tämänkaltaisten ihmisten poisjäänti synnyttää kehän, joka tekee politiikan uudistamisesta vaikeampaa. Kansanvalta ja demokratia ei pärjää ilman ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan päättäjinä. Vasemmisto ei pärjää ilman ehdokkaita, jotka ovat valmiita toimimaan oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman eteen. Halu tehdä yhteiskunnasta parempi ja oikeudenmukaisempi on loppupeleissä ainoa asia jolla on merkitystä. Sillä pärjää aivan erinomaisesti ja juuri sitä tässä maassa kaikista eniten tarvitaan.