Menu
Yleinen

Puhe Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa

Arvoisat kansanedustajat, hyvät toverit! Vaikka se onkin kliseistä todeta, elämme mielenkiintoisia aikoja.

Tänä vuonna niin Pohjois-Afrikassa kuin Euroopassa nuoret ovat menneet kaduille vaatimaan todellista kansanvaltaa. Viime finanssikriisin seuraukset näkyvät maailmantaloudessa edelleen, ja uuden taantuman uhka on todellinen. Keväällä Suomessa nähtiin oikeistopopulistisen puolueen historiallinen vaalivoitto ja historiallisen vaikeat hallitusneuvottelut. Vasemmistoliitto on hallitusvastuussa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen, aikana jolloin kansainvälinen talouskriisi tekee tulevaisuudesta yhä vaikeammin ennakoitavan.

Puhutaan kriisien aikakaudesta. Eurooppaa ja Yhdysvaltoja runtelevat velka-, investointi- ja alijäämäkriisit. Talouskriisin lisäksi maailmaa uhkaa energia-, ruoka- ja ilmastokriisit. Äärioikeiston ja oikeistopopulististen puolueiden nousu ilmentää vasemmiston kriisiä. Ilmiötä on tulkittu myös demokratian kriisiksi. Monet ovat menettäneet uskonsa perinteisten puolueiden esittämiin ratkaisuihin ja niiden toteuttamiskelpoisuuteen. Vasemmisto-oikeisto-jaon sijaan ihmisille tarjotaan kulttuurien välistä vastakkainasettelua sekä populismia vaihtoehtona vanhoihin kaavoihin kangistuneille liikkeille.

Kriisi on osoitus siitä, että jokin nykyisessä järjestelmässä ei toimi. Kriisi tarkoittaa ratkaisevaa käännettä, murroskautta tai puutetilaa. Se on tilanne, jolloin järjestelmän on muututtava jatkaakseen toimintaansa, ja jolloin kansalaiset myös odottavat vallanpitäjiltä toimenpiteitä.

Vallalla oleva oikeisto on hyödyntänyt kriisejä ajaakseen läpi radikaaleja ja vaikeasti hyväksyttäviä ratkaisuja, vedoten tilanteen poikkeuksellisuuteen. Tämä on ollut nähtävissä myös Euroopan talouskriisin hoidossa. Kaikkien sokkidoktriinien oppien mukaisesti EU ja IMF ovat sanelleet ongelmamaiden leikkaus- ja yksityistämisohjelmat lainojen ehdoiksi, minkä seurauksena talouskasvu on ollut ja tulee olemaan hidasta. Tällainen elvytys uhkaa viedä koko Euroopan taantumaan, joka tulee näkymään myös Suomessa.

Euroopassa käydään nyt keskustelua unionin ja rahaliiton rakenteesta ja tulevaisuudesta. Heinäkuun huippukokouksessa sovittiin vakausmekanismin toimintaedellytysten laajentamisesta ja tiukimmista talousraameista koko euroalueelle. Olli Rehnin mukaan tämän lisäksi tullaan kasvattamaan vakausmekanismin kokoa. Kansainvälisissä keskusteluissa on esitetty yhteistä finanssihallintoelintä, rahoitusmarkkinaveroa, kansallisessa lainsäädännössä asetettuja budjettiraameja, sanktioita budjettikurista lipsumisesta ja yhteisiä joukkovelkakirjoja. Näyttää siltä, että EU:n sisällä ollaan talouskriisin varjolla ottamassa suuria harppauksia kohti liittovaltiota sellaisilla ehdoilla, joita vasemmisto ei voi hyväksyä.

Myös vasemmiston tulee asennoitua kriisien aikakauteen. Nyt on tilausta positiivisille vaihtoehdoille kriisin ratkaisemiseksi. Konsensuksen sijaan tarvitaan rohkeita avauksia ja visiota sosiaalisesti oikeudenmukaisesta ja ekologisesta Euroopasta. Vasemmistoliiton on oltava se vaihtoehto, joka haastaa sekä nykyisen liittovaltiokehityksen ja uusliberalistisen kriisihoidon että Perussuomalaisten vanhoillisnostalgisen kansallismielisyyden.

Vasemmistonuoret on vaatinut radikaaleja uudistuksia talous- ja rahaliitossa. Olemme vaatineet nykyisten velkajärjestelyiden uudelleenmuotoilua, Euroopan vakausmekanismin käyttämistä ongelmalainoista puhdistettujen pankkien pääomittamiseen, Euroopan investointipankin osallistuttamista laajaan elvytykseen koko EU-alueella sekä Euroopan keskuspankin roolin muuttamista, jotta EKP voisi lainoittaa jäsenmaita suoraan matalammilla koroilla.

Positiivisia vaihtoehtoja konsensuksen sijaan tarvitaan myös Suomessa. Iskulause ”toisenlainen politiikka on mahdollinen” tarkoittaa, että Vasemmistoliiton on oltava vaihtoehto niin hallituksessa olevalle oikeistolle kuin oppositiossa vellovalle oikeistopopulismille. Hallitusohjelmassa sovituista hyvistä tavoitteista, kuten perusturvan nostosta, satsauksista työllisyyteen, raideinvestoinneista, ilmastolain käyttöönotosta, luonnonsuojelumäärärahojen kasvattamisesta, harmaan talouden torjunnasta ja pääomaverotuksen kiristämisestä, ei voida antaa periksi milliäkään.

Vasemmistoliitto ei myöskään voi vaieta hallitusohjelman ongelmista. Taloudelliset suhdannenäkymät ovat synkentyneet keväästä. Vasemmistolaisia ympäri maata huolestuttaa valtionavustusten leikkausten lisäksi mahdollisesti tulevat lisäleikkaukset. Hallitusohjelman mukaan hallitus seuraa vuosittain valtiontalouden tavoitteiden toteutumista ja päättää tarvittaessa lisäsopeutumistoimista. Koko kestävyysvaje aiotaan kuroa umpeen vuoteen 2015 mennessä ja lisäleikkaukset ovat mahdollisia jos alijäämä ei ole alle 1 % BKT:stä.

Paineet lisätä sopeutumistoimia taloustilanteen huonontuessa tulevat olemaan kovat. On osoitettava, että paljon puhuttu punavihreä yhteistyö on muutakin kuin sanahelinää. Punavihreä enemmistö hallituksessa pystyy halutessaan torppamaan Kokoomuksen ja EK:n suunnalta tulevat ehdotukset lisäsäästöistä ja siirtämään painopistettä verotulojen lisäämiseen ja elvytystoimenpiteisiin.

Vasemmistonuoret on Vasemmistoliiton innokkain ja paras haastaja. Tulevan vuoden aikana tulemme nostamaan esille perustulon ratkaisuna työelämän ja arjen kasvavaan epävarmuuteen sekä sosiaaliturvajärjestelmän uudistajaksi. Me tulemme edelleen vastustamaan nuoriin kohdistuvia pakkotyöllistämiskeinoja ja palkattomien työharjoitteluiden väärinkäyttöä. Me tulemme nostamaan esille vapaiden julkisten tilojen ja epäkaupallisen kaupunkitilan merkityksen nuorille niin pienissä kuin suurissa kunnissa sekä tukemaaan nuoria vasemmistolaisia ehdokkaita kunnallisvaaleissa.

Vasemmisto on kansainvälinen liike, jonka nyt tulisi taistella pääoman ylivaltaa vastaan niiden ihmisten rinnalla, jotka tänä keväänä ovat menneet kaduille vaatimaan oikeuksiaan. Meidän on jatkettava kamppailuja ihmisten itsemääräämisoikeuden puolesta, te hallituksessa ja me sen ulkopuolella, kaduilla ja kabineteissa!

3 Comments

  • Aleksi
    18.10.2011 at 14:13

    Ty&aouml;tä nuoret tarvitsevat. Jopa vasemmistolaisille nuorille on opetettava että tätä maata ei rakennettu tyhjää toimittamalla kansalaispalkalla lekottelemalla vaan kovalla duunarien ty&aouml;llä! Onkohan parahin Liv edes nähnyt duunaria?

    Nollatoleranssi vasemmistoanarkismia kohtaan!
    Ty&aouml;llä Suomi nousee eikä kaupunkitilan valtaamisella.

  • Li Andersson
    20.10.2011 at 19:10

    Vasemmistolaisen perustulomallin idea on, että se my&aouml;s mahdollistaisi ty&aouml;ntekoa. Nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä jo pienet keikkapalkkalisät leikkaavat sosiaaliturvaasi. Tällaista ongelmaa ei olisi jos nykyiset sosiaalietuudet korvattaisiin vastikkeettomalla perustulolla. Perustulo mahdollistaisi my&aouml;s ty&aouml;n ja opiskelun yhteensovittaminen helpommin ja parantaisi monen osa-aika- ja pätkäty&aouml;tä tekevän toimeentuloa. Perustulo olisi my&aouml;s suuri turva pienyrittäjille ja freelancereille, ja nimenomaan helpottaisi ty&aouml;n tekemistä heille.

  • Aleksi
    20.10.2011 at 22:20

    Mikäli perustulo olisi niin pieni että se käytänn&aouml;ssä katsoen pakottaisi hakemaan t&aouml;itä niin mikä ettei!

    pelkään vain pahoin että se olisi niin runsas että se mahdollistaisi kaiken maailman prekariaattien laiskottelun.

Leave a Reply