Menu
Yleinen

Minihame yllä ei tarkoita kyllä

Kolumni Kansan Uutisissa 4.9

Elokuun alussa järjestettiin mielenosoituksia Helsingissä, Turussa ja Tampereella, joihin osallistui yhteensä huikeat 7 000 ihmistä. Ihmiset eivät lähteneet näin sankoin joukoin sateisena lauantaina vastustamaan rasismia, eurokriisiä, leikkauksia tai ydinvoimaa. Lutkamarsseilla osoitettiin mieltä jokaisen henkilökohtaisen koskemattomuuden puolesta sekä raiskausten uhrien syyllistämistä vastaan.

Marssit alkoivat vastareaktiona poliisilausunnolle, jonka mukaan naisten kannattaa olla pukeutumatta ”lutkamaisesti”, jos he haluavat välttää raiskatuksi tulemisen. Lutkamarsseja on järjestetty ympäri maailman ja niiden menestys on osoitus siitä, että sortavat sukupuolirakenteet ovat ongelma kaikkialla maailmassa.

Suomen lutkamarsseissa on silti jotain erityistä, sillä ne keräsivät niin suuren osallistujamäärän suhteessa muihin mielenosoituksiin. Lutkamarssien menestys on Suomessa vastareaktio tasa-arvokeskustelun maltillisuuteen sekä arvokonservatismin nousuun.

Perussuomalaisten vaalimenestys ja kristillisdemokraattien yhä konservatiivisempi linja on tarkoittanut poliittisen keskustelun takapakkia useilla kymmenillä vuosilla. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustetaan ja abortin saantia halutaan rajoittaa. Kumpikin puolue vaikuttaa tavoittelevan yhteiskuntaa, johon kuuluu vain heteroparisuhteita ja lapsiperheitä.

Suomi on vaikenemisen kulttuurin ja parisuhdeväkivallan luvattu maa, jossa yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jätetään ilmoittamatta. Tasa-arvoa käsitellään edelleen lähinnä lainsäädännön uudistustarpeiden, esimerkiksi samapalkkaisuuden ja vanhempainvapaajärjestelmän kautta, mutta väkivallan ja ahdistelun sallivasta sukupuolijärjestelmästä vaietaan edelleen. Seksuaalinen ahdistelu eri muodoissaan kumpuaa sukupuolittuneista valtarakenteista ja niiden luomista asenteista.

Marssien vahvuus on ihmisten henkilökohtaisten kokemusten politisoiminen ja näiden yhdistäminen yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Marssimalla osoitetaan, että kokemukset ovat yhteisiä tapahtuivatpa ne missä tilanteessa tai paikassa hyvänsä. Tästä huolimatta lutkamarssien merkitystä on käsitelty lähinnä karnevaalina.

Edelleen tuntuu olevan vaikeaa murtaa käsitystä siitä, ettei henkilökohtainen voisi olla poliittista – eikä varsinkaan ideologista. Vasemmiston tulee ymmärtää näiden marssien poliittinen merkitys sen sijaan, että niitä vähäteltäisiin epäpoliittisina naamiaisina.

Marssimalla lyhyissä minihameissa rikotaan äänekkäästi hiljaisuutta sekä näytetään keskisormea kangistuneille asenteille. Lutkaksi pukeutuminen on tapa käyttää sinua vastaan käytettyä asetta omana aseena. Se on tapa vapautua varsinkin naisiin kohdistuvista pukeutumiskoodeista ja moralistisista käyttäytymisnormeista, jotka rajaavat ihmisten seksuaalisuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Lutkamarssit eivät ole karnevaali vaan politiikkaa.

5 Comments

  • risto
    21.9.2011 at 21:46

    Hei! Olit todella hot vihaillassa <3 Ihanat pusuhuulet :-*

    Juttuinesi kuitenkin olet hukassa. Kovin huutaja ja päällepuhuja ei ole aina voittaja.

    Yst. terv. Risto

  • Aleksi
    18.10.2011 at 13:23

    Tottakai naisilla on oikeus pukeutua niin paljastavasti kuin haluavat, my&aouml;s tälläisissä karnevaaleissa. Mutta omaan turvallisuuteen VOI vaikuttaa. Pukeutuminen ei tässä ole niin merkittävä asia kuin se missä liikkuu, miten humalassa on, minkä maalaisen miehen mukaan lähtee etc. Naisia tulisi varoittaa että maahanmuuttajataustainen mies raiskaa paljon todennäk&aouml;isemmin kuin syntyperäinen suomalainen mies. Tästä on Helsinkiläiset naispoliisitkin julkisesti varoittaneet. Pitäisik&aouml;hän vasemmistonuortenkin kantaa kortensa kekoon?

  • Li Andersson
    20.10.2011 at 19:05

    Naisella on oikeus koskemattomuuteen kaikissa tilanteissa. Naisen pukeutuminen, humalatila tai jatkoille lähteminen ei tee raiskaajasta yhtään vähemmän syyllinen rikokseen.

    Ihminen ei tee rikoksia perustuen etnisyytensä, uskontoonsa tai siirtolaistaustaansa. Syyt ihmisten rikoksiin syyllistymisiin ovat monenlaisia, mutta useimmiten taustalla on päihde-, mielenterveys-, toimeentulo- ja velkaongelmia. Seksuaalirikosten ja naisiin kohdistuvan väkivallan yhteydessä tulisi ennen kaikkea puhua suomalaisesta sukupuolijärjestelmästä ja nimenomaan lopettaa naisten syyllistämistä. Naisia hakataan edelleen eniten kotona, ja sitä tehdään paljon.

  • Aleksi
    20.10.2011 at 21:30

    My&aouml;skin pankkiry&aouml;stäjä on yksin syyllinen tekoonsa, mutta silti pankkien kannattaa panostaa omaan turvallisuuteensa vai mitä?

    Tiesitk&aouml; että poliisin mukaan yli viidennes raiskausilmoituksista on perätt&aouml;miä? Luku lienee suurempi kuin missään muussa rikostyypissä. Tässä olisi ehkä valistuksen paikka. Voisiko vasemmistonuoret ajaa kovempia tuomioita perätt&aouml;mistä ilmiannoista? Naisten syyllistäminen varmaan vähenisi my&aouml;s sillä mikäli perätt&aouml;mät ilmiannot vähenisivät.

    Tilastot ovat kiistattomat: Helsingin seksuaalirikoksista melkein puolet ovat maahanmuuttajien tekemiä. Se onko syynä kulttuuri vai etninen tausta on sivuseikka. Miksi vasemmisto on haluton puuttumaan tähän ongelmaan?

    Suomalainen sukupuolijärjestelmä? Tarkoitatko sitä että lapsiin kohdistuva väkivalta on useimmiten naisten tekemää? Vai siten että t&aouml;rkeä parisuhdeväkivalta on yhä useammin naisten tekemää? Vai se että henkinen väkivalta parisuhteessa on useimmiten naisten alaa?

Leave a Reply