Kolumni julkaistu Turkulaisessa 5.1.2010, löytyy myös täältä
Ensi vuodelle toivon visioivaa poliittista keskustelua, jossa otetaan kantaa kasvaviin tuloeroihin ja siihen, miten verotuksella pystytään turvaamaan kaikille riittävä toimeentulo. Mutta eduskuntavaalien lähestyessä tuntuu, että poliittinen keskustelu on pikemminkin lamaantunut kuin piristynyt. Mari Kiviniemen mukaan mikään puolue ei voi luvata vaaliohjelmassaan mitään â€uuttaâ€, ja keskustelu leikkauslistojen sisällöistä on alkanut. Kestävyysvajeesta puhutaan kuin se olisi tyhjästä syntynyt tilanne, johon on sopeuduttava hinnalla millä hyvänsä.
Talous on aina poliittista. Budjettialajäämiä ei synny tyhjästä. Vanhasen kahden hallituksen tekemien veronalennusten kokonaissumma on suurempi kuin tämä paljon puhuttu noin 6 miljardin vaje. Veronalennuksien rahoittaminen velkarahalla on puhtaasti poliittinen valinta.
Vajeeseen voi toki vastata alentamalla veroja ja leikkaamalla julkisia palveluja. Oikeiston veropolitiikka on johtanut progressiivisesti kerätyn tuloveron osuuden jatkuvaan pienentymiseen sekä verotuksen painopisteen siirtymiseen tasaverotyyppisiin kulutusveroihin. Veronalennukset ovat alentaneet kaikkein suurituloisimpien verotusta eniten, samalla kun pienituloisimpien köyhyys on lisääntynyt.
Tälle politiikalle on olemassa vaihtoehto. Vajeeseen tulee vastata kasvattamalla verotuloja, eli veropohjan laajentamisella. Suomen kokonaisveroaste on tällä hetkellä pienempi kuin muissa Pohjoismaissa, vaikka yhteiskuntamallimme ovat varsin samankaltaisia julkisine palveluineen. Verotuksen uudistamisella oikeudenmukaisempaan suuntaan pystytään puuttumaan kasvavaan epätasa-arvoon.
Yksi vasemmiston keskeisistä vaatimuksista vaalikamppailussa on juuri siksi jotain â€uuttaâ€. Perusturvaan on tehtävä tuntuva korotus askeleena kohti riittävän isoa perustuloa. Vasemmistoliitto vaatii että työttömien ja eläkeläisten perusturva sekä sairaspäivärahan, isyys- ja äitiysrahan, opintorahan ja yrittäjien starttirahan minimitaso tulee nostaa 750 euroon kuukaudessa. Sosiaaliturvaa tulee yksinkertaistaa ja tarpeettomasta kontrollista ja byrokratiasta luopua.
Tulonsiirrot on yksi tärkeimmistä työkaluista, joilla yhteiskunta turvaa yksilöiden itsemääräämisoikeuden. Ihmisten toimeentulon turvaamisen lisäksi sosiaaliturvajärjestelmämme tulee olla avain kansalaisten vapauteen. Perustulon avulla on mahdollista turvata kaikkien toimeentulo kaikissa elämäntilanteissa, on ihminen sitten palkkatyössä tai ei.
Vaihtoehdottomuuteen pitää vastata osoittamalla, että leikkauslistat ovat poliittinen valinta. Toisenlainen yhteiskunta on mahdollinen.
Li Andersson
Kirjoittaja on kansainvälisen oikeuden opiskelija, VTK, kansanedustajaehdokas (vas.) ja Turun kaupungin kulttuurilautakunnan jäsen.
No Comments