Tiedustelulainsäädäntö - mikä muuttuu?

Tiedustelulainsäädäntö – mikä muuttuu?

Tiedustelulainsäädäntö – mikä muuttuu?

Esitys tiedustelulakien kokonaisuudeksi on tyypillinen esimerkki säädöskokonaisuudesta, jonka kohdalla päättäjä joutuu tasapainottelemaan useiden merkittävien tavoitteiden ja arvojen välillä. Jokainen valtio pyrkii oman ja kansalaisten turvallisuuden maksimoimiseen. Tämä on myös yhteiskunnan velvollisuus. Samaan aikaan meillä on myös tärkeä velvollisuus huolehtia jokaisen kansalaisen yksityisyyden suojasta ja kansalaisten uskosta oikeusvaltion pelisääntöjen toimivuuteen ja pysyvyyteen.

Tämän takia tiedustelulait eivät ole “kyllä vai ei”-kysymys. Koska kyse on kansalaisten perusoikeuksiin puuttumisesta ja viranomaisten valvontavaltuuksien merkittävästä laajentamisesta ansaitsee kokonaisuus perusteellisen ja laajan käsittelyn. Näin turvataan myös se, että jokaiselle suomalaiselle tulee selväksi, mikä tiedustelulakien myötä konkreettisesti muuttuu. Keskeisiä kysymyksiä vasemmistoliitolle ovat tiedustelutoimivaltuuksien laajuus, kansalaisten tiedonsaantioikeus, tiedustelutoiminnan valvonta, kansainvälisen tiedustelutiedon vaihtamisen ja kaupankäynnin pelisäännöt sekä perustuslain muuttamisen perustelut.

Siviilitiedustelun sekä tietoliikennetiedustelun laajuus

Esityksen myötä sotilastiedustelulle luodaan ensimmäistä kertaa selkeä säädöspohja, mikä osaltaan selkeyttää sotilastiedustelun osalta viranomaisten toimivaltuudet ja vastuut.

Suojelupoliisista tehdään puhdas tiedusteluorganisaatio ja siviilitiedustelun osalta toimivaltuudet laajenevat merkittävästi kahdella alueella. Ensimmäinen on poliisilain salaisten tiedonhankintakeinojen käyttö, joita tällä hetkellä käytetään vain rikosten selvittämiseksi ja estämiseksi. Jatkossa Supon käyttöön tulee kaikkia seuraavia keinoja myös tiedustelutarkoitukseen: telekuuntelu, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta, tekninen laitetarkkailu, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, ohjattu tietolähdetoiminta, paikkatiedustelu, lähetyksen pysäyttäminen ja jäljentäminen.

Tämän lisäksi avataan ensimmäistä kertaa mahdollisuus tietoliikennetiedusteluun. Tietoliikennetiedustelu on jo etukäteen herättänyt laajaa kansalaiskeskustelua siihen liittyen, onko kyse “massavalvonnasta” vai ei. Mikäli massavalvonnalla tarkoitetaan kaikkien ihmisten verkossa tapahtuvan toiminnan jatkuvaa seuraamista, niin ei, kyse ei ole “massavalvonnasta”. Jos on kyse huomattavan joukon täysin sivullisia seuraamisesta, niin kyllä, laki mahdollistaa sen.  On tärkeää rehellisesti todeta, että tietoliikennetiedustelun myötä syntyy tilanne, jossa puolustusvoimien tai suojelupoliisin työntekijät avaavat rikokseen syyllistymättömien ja viattomien suomalaisten yksityisiä viestejä.

Kyse on Suomen rajat ylittävään tietoliikenteeseen kohdistuvasta automaattiseen erotteluun perustuvasta tiedonhankinnasta sekä tämän tiedon käsittelystä. Tuomioistuin myöntää luvan ja tiedustelu kohdennetaan tiettyjen hakuehtojen pohjalta, jotka eivät saa koskea viestin sisältöä, ellei kyse ole vieraan valtion tietoliikenteestä tai haitallisen tietokoneohjelmasta tai -käskyn sisällöstä.

Miten merkittävästä muutoksesta on kyse? Tiedusteluun käytettävien resurssien määrä määrittelee käytännössä sen kuinka laajamittaista tietoliikennetiedustelusta tulee. Hakuehdot voidaan kohdistaa noin 15 % tietoliikenteestä tietyssä lupaehtojen määrittelemässä viestiverkon osassa, eli muu osa liikenteestä kuin esimerkiksi median suoratoistopalvelut tai vastaavat. Tästä määrästä voidaan hakuehdoilla seuloa talteen jäävä aineisto noin 0,5 prosenttiin tietoliikenteestä, jonka sisältö ensin käsitellään ja sitten tarkistetaan automaattisesti tiedustelun kannalta kiinnostavan tiedon seulomiseksi. Tämä kiinnostavaksi arvioitu tieto etenee manuaaliseen eli ihmisen suorittamaan käsittelyyn. Kansainvälisten kokemusten perusteella on arvioitu, että manuaaliseen käsittelyyn päätyy noin 0,02 % hakuehdoilla saadusta tietoliikenteestä. Viestin sisältöön kajotaan kuitenkin jo automaattisessa käsittelyvaiheessa. Nämä prosenttiluvut tarkoittavat, että viranomaisten haltuun voi jäädä iso määrä yksityishenkilöiden viestintää. Mikäli viranomaisilla ei ole riittävää henkilöstöä analysoida tätä verkkoliikennettä herää kysymys, onko yksi sen käyttötarkoitus kansainvälinen tiedonvaihto, johon sisältyy monenlaisia eettisiä kysymyksiä.

Kansalaisten tiedonsaantioikeus

Mitä tämä sitten tarkoittaa yksittäisen kansalaisen yksityisyyden suojan kannalta? Järjestelmää esitetään Suomessa rakennettavaksi niin, että viestit tuhotaan hävittämisvelvollisuuden piirissä olevana, jos kyse  esimerkiksi on kahden Suomessa asuvan yksityishenkilön välillä lähetetystä viestistä, jos tieto ei ole ole tärkeää kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tai jos kyse on vaitiolovelvollisuuden alaisesta viestinnästä kuten lakimiehen, lääkärin, toimittajan, tai papin viestinnästä. Tämä johtuu siitä, että kaikki tämä viestintä on sellaista, jota ei lähtökohtaisesti saisi tiedustella lainkaan, mutta koska tietoliikennetiedustelua ei teknisesti ole mahdollista rakentaa niin, että se täysin karsisi tällaisen materiaali etukäteen pois, on sitä sen sijaan säädetty hävitettäväksi seulaan päätymisen jälkeen.

Jos viesti käsitellään mutta se kuuluu hävittämisvelvollisuuden piiriin, tietoa siitä, että viesti on avattu, ei ilmoiteta kohteelle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tietoa siitä, kuinka laajamittaista tietoliikennetiedustelu tosiasiassa on, ja kuinka paljon viattomiin kansalaisiin kohdistuvia “huteja” tulee, ei koskaan tulla saamaan julkisuuteen.

Mielenkiintoisen epäselvä on ilmoittamisvelvollisuuden ja hävittämisvelvollisuuden välinen suhde sellaisissa tapauksissa, joissa viesti on käsitelty manuaalisesti, eli ihmisen toimesta luettu. Ministeri Mykkänen väitti lähetekeskustelussa, että hävittämisvelvollisuudenkin piirissä olevasta viestinnästä ilmoitetaan kohteelle mikäli viesti on manuaalisesti käsitelty ja luettu, mutta lakiesityksen perusteluissa lukee näin:

Näin ollen, jos manuaalisessa käsittelyssä olisi selvitetty tietyn Suomessa olevan henkilön viestin sisältö, mutta samassa yhteydessä olisi havaittu, että kyse on hävittämisvelvollisuuden alaan kuuluvasta tiedosta, ja tuo tieto olisi hävittämisvelvollisuuden mukaisesti viipymättä hävitetty, ei velvollisuutta ilmoittamiseen olisi. Velvollisuutta ilmoittaa tietoliikennetiedustelusta ei tällaisissa tapauksissa voitane pitää perusteltuna, sillä sen henkilön luottamuksellisen viestin sisältö, jolle ilmoitus olisi muuten tehtävä, olisi hävitetty tiedusteluviranomaisen hallusta.”

Kansainvälinen tiedusteluyhteistyö ja tietojen vaihto

Tiedustelusta saatu tieto on arvokas vaihtokaupan väline kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä. Myös Suomen viranomaiset tulevat käyttämään uusilla tiedustelumenetelmillä saatua tietoa kansainvälisessä yhteistyössä muiden valtioiden kanssa. Pelisääntöjä tälle yhteistyölle ei ole juuri määritelty. Kysymyksiä herättää sekä se, millaista tietoa Suomi jakaa eteenpäin, että millaisilla keinoilla kerättyä tietoa Suomi vastaanottaa muilta mailta, joiden tiedustelutoiminta saattaa olla kansalaisten yksityisyyden suojan kannalta huomattavan paljon pidemmälle menevää (esimerkiksi Yhdysvallat).

Päätökset kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisesta tekee Supon päällikkö tai pääesikunnan tiedustelupäällikkö, ja pelisääntöjen sääntely on melko ohutta. Supo voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja kansainvälisessä yhteistyössä, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen “kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi” eikä tietojen luovuttaminen ole “vastoin kansallista etua”. Henkilötietojen luovuttamisesta säädetään erikseen. Sekä puolustusvoimia että suojelupoliisia koskevia henkilötietojen käsittelyä koskevia lakeja ollaan uudistamassa, mutta tämä valmistelu etenee jälkijunassa tiedustelulakeihin nähden. Voidaanko jatkossa taata, että ihmisiä ei suomalaisten viranomaisten luovuttamien tietojen seurauksena päädy kyseenalaisesti kuulusteltavaksi maissa, joissa ihmisoikeusloukkaukset ovat laajamittaisia?

Tiedustelutoiminnan valvonta

Koska viranomaisten tiedonsaantioikeuksia esitetään laajennettavaksi huomattavasti, esitetään myös perustettavaksi mekanismeja viranomaisten valvomiseksi. Suojelupoliisin valvonta on jo ennen uutta lainsäädäntöä erittäin heikkoa, joten uusille valvontamekanismeille on suuri tarve. Valvonnan pitää kuitenkin olla riittävästi resursoitua jotta se aidosti toimii ja on luotettavaa. Mahdollisimman suuri avoimuus myös edesauttaa ihmisten luottamuksen rakentumista viranomaisten toimintaan.

Riippumattomien valvontaelinten lisäksi tuomioistuin on keskeinen valvoja lupaviranomaisena. Tuomioistuin on se taho, joka jatkossa joutuu punnitsemaan viranomaisten pyyntöjä suorittaa tiedustelua verkossa sen mukaan, onko se ylipäätään tarpeellista tiedon hankkimiseksi, ja onko esitetty verkkoalueen laajuus tarkoituksenmukainen. Tuomioistuimen suorittaman valvonnan uskottavuuden kannalta on oleellista, että tuomioistuimessa on riittävä tekninen asiantuntemus arvioida lupapyyntöjä, sekä aitoa valmiutta myös kyseenalaistaa viranomaisten perusteluja. Esimerkiksi nykyisiä telepakkokeinoja harvoin estetään.

Tämän lisäksi ehdotetaan perustettavaksi eduskuntaan uusi tiedusteluvalvontavaliokunta sekä tiedusteluvaltuutetun nimittämistä laajoin tiedonsaantitoimivaltuuksin. Vaikka tiedustelutoimijoiden saaminen parlamentaariseen valvontaan on periaatteellisesti tärkeää, eduskunnan valiokunnalla ei kansalaisten näkökulmasta ole välttämättä kovin suurta virkaa toiminnan korostetun salaisuuden ja läpinäkymättömyyden vuoksi. Ehdotetuista valvontaelimistä voimakkain, uusi tiedusteluvaltuutettu, on saamassa laajahkot toimivaltuudet, mutta vakavaa huolta herättää valtuutetulle ehdotettujen resurssien riittämättömyys: kaksi asiantuntijavirkamiestä varsinaisen valtuutetun lisäksi kuulostaa todella vähältä. Olennaista on toki myös, kuka valtuutetuksi nimitetään,  kun osaamista edellytetään sekä ihmisoikeusjuridiikasta että tiedustelutoiminnasta. Esitysten mukaan myös Supo pääsisi laajan henkilöturvallisuusselvityksen kautta sanomaan sanottavansa sekä tiedusteluvaltuutetun että valiokuntaan esitettävien kansanedustajien sopivuudesta.

Perustuslain muutos

Muun muassa tietoliikennetiedustelun mahdollistaminen edellyttää perustuslain muuttamista niin, että lisätään uusi peruste rajata kansalaisten oikeus luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Tätä perustuslaissa turvattua oikeutta ei tällä hetkellä voi rajoittaa muutoin kuin rikosten estämiseen ja tutkimiseen liittyvistä syistä. Jotta tiedusteluviranomaiset jatkossa voivat kerätä tietoa kansallisen turvallisuuden kannalta vakavista uhista esimerkiksi telekuuntelun ja tietoliikennetiedustelun avulla, ehdotetaan perustuslakiin uutta rajoitusperustetta. Koska kyse on ihmisten perusoikeuksista, on tämä periaatteellisesti merkittävä kysymys.

Hallitus esittää perustuslain muuttamista nopeutetulla menettelyllä, mikä olisi ensimmäinen kerta koskaan nykyisen perustuslain ollessa voimassa. Perustuslain nopeutettua menettelyä on syystä säädetty käytettäväksi vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Pääsääntö on, että kun tehdään muutoksia kansalaisten perusoikeuksiin, on kansalaisilla itsellään oltava mahdollisuus ilmaista kantansa eduskuntavaalien kautta. Perustuslain pysyvyyttä on näin haluttu vaalia.

Perustuslakivaliokunnan mukaan nopeutettua menettelyä ei tule käyttää, ellei perustuslain sanamuodon kiireelliselle muuttamiselle ole poikkeuksellisesti välttämätöntä tarvetta. Valiokunta on pitänyt tärkeänä kiireellisen menettelyn rajaamista vain pakottaviin tilanteisiin. Toisin kuin julkisuudessa on monissa puheenvuoroissa tehty, ei säätämisjärjestystä voida arvioida tiedustelulakien sisältöjen hyväksyttävyyden pohjalta, vaan sen pohjalta, onko yhteiskunnallinen tilanne sellainen, että poikkeusmenettelyn käyttämiselle on välttämätön tarve.

Mikäli perustuslakia muutetaan tilanteessa, joka ei täytä asetettuja kriteereitä, tulee tästä ennakkotapaus, joka vaikuttaa myös tulevien perustuslain muutosten arviointiin. Kiireellisyyden arvioinnissa on myös otettava huomioon säästyvä aika, verrattuna normaaliin menettelyyn. Vaalikauden ollessa loppusuoralla, on kiireellisestä menettelystä saatava ajallinen hyöty suhteellisen lyhyt. Myös esityksessä todetaan, että jos esitysten eduskuntakäsittely jatkuu kuluvan vaalikauden lopulle asti, vähentää tämä tarvetta kiireellisen menettelyn käyttöön. Vasemmistoliitto ei näe tarvetta poiketa normaalista järjestyksestä perustuslain muuttamisessa.