Menu
Blogi

Sote-sopu taas vaarassa kaatua

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus oli uudistus, joka kaikkien mielestä piti tehdä. Erikoissairaanhoidon ja perustason sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen eriyttäminen on johtanut tilanteeseen, jossa erityissairaanhoidon kustannukset jatkuvasti nousevat, samaan aikaan kun peruspalvelut rapautuvat resurssien puutteessa. Hoitoketjut eivät toimi potilaan kannalta hyvin, kun yhteistyö eri organisaatioiden välillä ei ole riittävän saumatonta.

Sote-uudistuksen ensivaiheeseen kukaan ei ollut tyytyväinen. Vaikka kaikki olivat samaa mieltä hoitopalvelujen integroimisen tarpeesta, alkoivat siltarummut soida, kun sote-alueiden koosta ja rajoista piti sopia.

Sote-uudistus eteni lopulta, kun hallituspuolueet ymmärsivät ryhtyä neuvottelemaan pohjalta, jolta olisi jo alun perin pitänyt lähteä liikkeelle. Kun kyseessä on iso rakenteellinen uudistus, joka koskee koko maata ja merkittäviä resursseja, on syytä ottaa kaikki eduskuntapuolueet mukaan parlamentaariseen valmisteluun. Siten varmistetaan myös se, ettei tehtyjä päätöksiä lähdetä heti vaalien jälkeen muuttamaan.

Nyt sote-uudistus uhkaa kuitenkin kaatua viime metreillä. Elokuun budjettiriihessä hallituspuolueet päättivät yhtäkkiä taloudellisen ohjausjärjestelmän käyttöönotosta, joka kytketään tuleviin sote-alueisiin.

Käytännössä se tarkoittaa, että valtio ottaa vahvemman otteen sote-palvelujen rahoituksen ohjaamisesta. Ohjausjärjestelmään sisältyy myös menokatto. Pahimmillaan järjestelmästä tulee leikkausautomaatti. Ehdotusta on jo kritisoitu epärealistisuudesta — laitetaanko sairaalat kiinni, kun menoraja ylittyy? Järjestelmän myötä huomattavaa päätäntävaltaa siirtyisi kunnilta ja sote-alueilta valtiovarainministeriölle.

Stubbin hallituksen — täysin ohi parlamentaarisen valmistelun — keksimä leikkausautomaatti saattaa siis kaataa koko vaivalla saavutetun sote-sovun.

No Comments

    Leave a Reply