Tiesitkö sinä, että sosiaali- ja terveydenhuolto ei suinkaan ole ainoa kokonaisuus, jonka Sipilä ja kumppanit haluavat siirtää markkinoille sote-uudistuksen yhteydessä? Tänään eduskunnan lähetekeskustelussa on hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi. Kyse on tällä hetkellä ELY-keskusten ja TE-toimistojen vastuulla olevista palveluista, jotka liittyvät työllistämiseen, kotoutumiseen sekä yrittäjyyden edistämiseen
Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat olleet poliittisen keskustelun keskiössä monesta syystä viimeisten vuosien aikana. Hallitus haluaa tehostaa työllistymistä, mutta on käyttänyt keinona perusturvan leikkuria epäreilun aktiivimallin muodossa sekä tiukentanut työttömyysturvan ehtoja entuudestaan. Kun Suomea verrataan esimerkiksi Tanskaan ja Ruotsiin, selviää, että työvoimapalveluiden resurssit ovat huomattavan paljon alhaisemmalla tasolla täällä. Palkkatukeen käytetään Ruotsissa viisinkertainen määrä resursseja Suomeen verrattuna, ja niin Tanskassa kuin Ruotsissa on moninkertainen määrä henkilöstöä hoitamassa työttömien neuvontaa ja ohjausta. Työvoimapoliittiset karenssit ovat kuitenkin Suomessa huomattavasti ankarampia kuin Tanskassa ja Ruotsissa.
Suomalaisen työvoimapolitiikan alasajo on seurausta pidemmästä kehityksestä, joka on jatkunut useamman hallituskauden ajan. TE-toimistojen toimipisteitä on vähennetty ja työllistämistoimien painopiste on siirtynyt yhä vahvemmin palkallisista toimenpiteistä palkattomiin. Sipilän hallituksen tuorein suunnitelma on kuitenkin aivan uusi käänne, ja tulee muuttamaan koko suomalaisen työvoimapalvelujärjestelmän luonnetta.
Hallitus esittää mallia, jossa maakunta voi järjestää työvoima- ja yrityspalvelut joko omana työnä, hankkimalla ulkoa ostettuja palveluita kilpailuttamalla tai siirtymällä valinnanvapausjärjestelmään, joka käytännössä tarkoittaa, että kaikki maakunnan asettamat ehdot täyttävät palveluntuottajat hyväksytään. Esityksen lähtökohta on kuitenkin voimakkaasti markkinaehtoistamiseen nojautuva. Maakuntia velvoitetaan erottamaan palveluiden järjestäminen ja tuottaminen tilaaja-tuottaja-mallin mukaisesti ja maakunnille tulee velvollisuus yhtiöittää oma palvelutuotantonsa silloin, kun se toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. Tämän lisäksi maakunnan pitää taata ihmiselle mahdollisuus “mahdollisimman monen palvelun osalta valita tarvitsemansa palveluntuottajan useammasta kuin yhdestä vaihtoehdosta”.
Kyse on siis suuresta työvoimapalveluiden kaupallistamisoperaatiosta. Lakiesityksen mukaan kilpailullisuuden lisääminen on kasvupalvelujen järjestämisen peruspilari. Hallituksen tavoitteena on “toimivien markkinoiden luominen ja hyödyntäminen kasvupalvelujen tuotantorakenteen monipuolistamiseksi”. Hallituksen mukaan “palvelujen vaikuttavuus tehostuisi monituottajamallin, palveluntuottajien keskinäisen kilpailun ja maakuntien innovatiivisten hankintojen avulla”. Työvoimapalveluihin luodaan hallituksen arvion mukaan 300 miljoonan markkinat, johon lasketaan sekä nykyisellään ostopalveluihin käytettävät 190 miljoonaa että uusia markkinoille siirtyviä, tällä hetkellä viranomaistoimintana tehtäviä palveluita jopa 110 miljoonan edestä.
Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä viranomaistyönä tehtäviä toimintoja, kuten työllistymissuunnitelman laatiminen, määräaikaishaastattelut ja palveluihin ohjaaminen jatkossa siirrettäisiin yksityisiin voittoa tavoitteleviin yrityksiin. Näihin tehtäviin liittyy myös huomattavaa vallankäyttöä, joka kytkeytyy esimerkiksi työvoimapoliittisiin karensseihin.
Taas ollaan hallituksen toimesta tekemässä hyvinvoinnin kannalta keskeisestä julkisesta palvelusta bisnestä, mutta miksi?
Suomalainen työvoimapolitiikka ei kärsi kilpailun tai markkinaehtoisuuden puutteesta, vaan resurssien puutteesta yhdistettynä hallituksen työttömiä kyykyttävään poliittiseen linjaan. Tällä hetkellä ongelmana on myös se, että työvoimahallinnolla jää käyttämättömiä määrärahoja yli, vaikka aktiivimallin luulisi lisäävän painetta tarjota koulutuksia ja palkkatuettua työtä. Viime vuonna käytettävissä oleva määräraha oli 433 milj. euroa ja sen lisäksi edellisiltä vuosilta siirtyneitä määrärahoja 207 milj. euroa eli yhteensä 641 miljoonaa. Toteutunut määrärahan käyttö oli kuitenkin vain 373 milj. euroa, eli säästöön jäi 42 prosenttia käytettävissä olleista rahoista. Nämä luvut kertovat mm. vaikeuksista saada yksityiset yritykset hyödyntämään palkkatukea, mikä asettaa kolmannen sektorin palkkatuen käyttöön tehdyt rajoitukset vielä oudompaan valoon.
Hallitus voisi korjata tilannetta esimerkiksi käyttämällä työvoimahallinnon resursseja henkilöstön määrän lisäämiseen ja palkkatukeen, luopumalla kolmannen sektorin palkkatuen käytön rajoituksista ja poistamalla syrjäyttävät karenssit vasemmistoliiton ehdottamalla tavalla. Sen sijaan työttömien, maahanmuuttajien ja aloittavien yrittäjien palveluista tehdään nyt bisnestä.
No onko bisnesmalli sitten toimivampi tapa lisätä työllisyyttä?
Ei ole. Aihepiiriä koskevasta tutkimuksesta tai kansainvälisistä kokemuksista ei ole löydettävissä tukea väitteelle, että yksityinen olisi julkista parempi työllisyydenhoidossa. Tämä todetaan jopa hallituksen omassa lakiesityksessä: “vaikka tuloksissa on tiettyä heterogeenisuutta, ei niiden perusteella voida pitää yksityistä palveluntuottajaa julkista parempana työllisyysvaikutusten osalta.”. Edelleen esityksen mukaan ”työvoimapalvelujen ulkoistaminen ei yleensä näytä johtavan toivottuihin tehokkuushyötyihin”.
Sen sijaan hallituksen esittämä malli tulee heikentämään ja vaikeuttamaan työttömien asemaa entuudestaan, kolmesta syystä.
- Väljä lainsäädäntö jättää työttömät heikkoon asemaan
Hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi liikkuu hyvin yleisellä tasolla jättäen huomattavaa väljyyttä sääntelyyn ja harkintaa maakunnille. Laissa säädetään vain, että maakunnalla on velvollisuus järjestää kasvupalveluja työmarkkinoiden toimivuuden ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi sekä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi ja varattava määrärahoja palkkatuen myöntämiseksi. Työttömillä ei ole subjektiivisia oikeuksia näihin palveluihin, vaan ne ovat harkinnanvaraisia, ja niiden tarkemmasta sisällöstä säädetään vasta myöhemmin erikseen annettavissa laissa. Hallituksen mukaan myös myöhemmin annettavissa laeissa “itsehallinnollisille maakunnille jätettäisiin harkintavaltaa ja palvelujen kehittymiselle tarpeellista väljyyttä”. Sen sijaan, että vahvistettaisiin työttömien oikeuksia saada tukea ja palveluita työttömyyden sattuessa kohdalla, jätetään maakunnille valtaa päättää, missä laajuudessa ja miten palveluita tarjotaan.
- Maakuntien rahoitusmalli yhdistettynä soteen jättää työttömät heitteille
Maakunnille tullaan antamaan yleiskatteellinen rahoitus palveluiden järjestämiseksi ja samalla hallitus ajaa eteenpäin merkittäviä riskejä ja useita kustannuksia nostavia elementtejä sisältävää sote-mallia. Jos ja kun soten kustannukset tulevaisuudessa nousevat, tarkoittaa se, että maakunnille syntyy paine vähentää rahoitusta työvoima- ja yrityspalveluista. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa sääntelevät ihmisten perustuslailliset oikeudet hoivaan ja hoitoon, mikä ohjaa rahoituksen käyttöä tiukemmin kuin työvoimapalveluiden osalta. Kun soten kustannukset kaupallistamisen seurauksena räjähtävät, joutuvat pahimmassa tapauksessa työttömät, maahanmuuttajat ja aloittelevat yrittäjät kärsijöiksi.
- Yrityksille syntyy kannustin kermankuorintaan
Maakunnat tulevat hankkimaan palveluita yrityksiltä tulosperusteisesti, mikä synnyttää firmoille kannustimen keskittyä niihin asiakkaisiin, joilla on jo ennestään parhaat työllistymisedellytykset. Siksi on olemassa erittäin iso riski sille, että firmat tulevat keskittymään kaikista helpoimmin työllistyviin asiakkaisiin, kun taas vaikeammin työllistyvien tarpeet jäävät vähemmälle huomiolle.
Lomarahaleikkausten lisäksi en ole koskaan saanut niin paljon palautetta mistään asiasta, kuin mitä olen saanut aktiivimallista. Leikkuri sotii suomalaisten oikeustajua vastaan – ja syystä. Ei ole oikein, että pitkäaikaistyöttömiltä tai jopa työkyvyttömiltä leikataan jo valmiiksi alhaista perusturvaa, vaikka he olisivat tehneet kaikkensa päästäkseen työhön, koulutukseen tai työllistymistä edistävien palveluiden piiriin. Aktiivimallin herättämä vastustus ja kritiikki on hyvä osoitus suomalaisen työvoimapolitiikan perinpohjaisista uudistamistarpeista.
“Valinnanvapaus” työvoimapolitiikassa ei voi olla julkisten työnvälityspalveluiden alistamista bisneksen ehdoille, vaan järjestelmä, joka takaa kaikille mahdollisuuden kouluttautua tai päästä palkkatuettuun työhön ja joka mekaanisten sanktioiden sijaan mahdollistaa keikkatöiden ja osa-aikatöiden teon perustulon avulla.
