Poliittiset utopiat ovat aina aiheuttaneet minulle vaikeuksia. Unelmayhteiskunnan tarkka kuvaus on haastavaa kenelle tahansa, ja utopioiden käytettävyys poliittisissa kamppailuissa on jäänyt minulle hämärän peittoon. Poliittinen liike ei voi uppoutua täysin teoreettiseen keskusteluun omasta utopiastaan. Sen sijaan vasemmiston pitää olla läsnä ja keskittyä niihin ajankohtaisiin kamppailuihin, joita käydään joka päivä. Vasemmiston pitää toimia thaimaalaisten marjanpoimijoiden ja vuokratyöntekijöiden rinnalla, haastaa leikkauspolitiikka ja taistella julkisten palveluiden puolesta sekä osoittaa, että kykenee voittamaan nämä taistelut. Vain tällaisella toiminnalla poliittinen liike pystyy osoittamaan oman välttämättömyytensä, vaikuttamaan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja ajatteluun, saada ihmisten luottamuksen ja kasvaa.
Mutta ehkä utopioille on tarvetta tällaisena ankeana aikana – oikeistopopulismin, talouskurin ja taantuman Euroopassa, jolloin kaiken alleen peittävä leikkauspuhe tappaa poliittisen mielikuvituksen. Kapitalismin murtamiseksi ei tarvita pitkään hiottua kaavaa vaihtoehtoisesta talousjärjestelmästä tai valmis “utopiaa”. Tarvitaan avauksia, jotka johdattavat ihmisten ajattelua, mielikuvitusta, innostusta ja kamppailuja utopioiden suuntaan. Kapitalismia ei kaadeta tai vaihdeta, vaan se murretaan iskemällä siihen säröjä, toinen toisen jälkeen. Näillä esityksillä muutetaan käsitystä siitä, mikä on poliittisesti mahdollista ja mikä on ihmisen ja demokratian rooli kapitalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Tarvitaan esityksiä, joiden puolesta ihmiset ovat valmiita toimimaan.
Yksi tällainen esitys voisi olla rahoituksen muuttaminen julkiseksi palveluksi. Pankki- ja rahoitustoiminta säädettäisiin julkiseksi palveluksi vastaamaan ihmisten, yritysten ja valtioiden tarpeita pienen finanssieliitin sijaan. Rahan luominen olisi demokraattisesti johdettujen keskuspankkien, ei yksityisten liikepankkien, tehtävä. Jo tällainen uudistus muuttaisi perustavanlaatuisesti globaaleja talouden valtarakenteita. Keinottelun sijaan rahoitusta käytettäisiin oikeisiin tarpeisiin. Pankkien demokratisointi ja rahoituksen asettaminen julkisen vallan alaisuuteen muuttaisi esimerkiksi Euroopan unionin rahaliittoa perinpohjaisesti. Se siirtäisi kokonaisua valtioita ja niiden tulevaisuutta koskevan päätösvallan “markkinoilta”, eli yksityisen sektorin pankeilta, demokraattisen julkisen vallan piiriin.
Toinen särö, toinen esitys olisi elämiseen riittävän perustulon käyttöönotto. Sillä tähdätään huomattavasti laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen kuin pelkkään sosiaaliturvan järkevöittämiseen tai työnteon mahdollistamiseen. Toimeentulon takaava perustulo määrittelee uudelleen sen, mikä on ihmisten minimitoimeentulo ja miten se järjestetään. Se haastaa nykyisen tulonjakopolitiikan, joka sallii rikkaiden rikastumisen ja köyhien elämisen minimitoimeentulolla ilman täysivaltaista yhteiskunnallista toimijuutta. Se vahvistaa itsemäärittelyä ja tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden vapauteen. Kun pakko tehdä mitä tahansa palkkatyötä millä tahansa ehdoilla toimeentulon takaamiseksi poistuu, ihmisille avautuu mahdollisuus käyttää mielikuvitustaan ja toimia koko yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla.
Perustulon rinnalla myös siirtyminen lyhyempään työpäivään olisi luonnollinen jatke hyvinvointivaltion rakennusajan kehitykselle. Aiemmin kansantuotteen kasvun hyödyt kanavoitiin myös työntekijöiden eduksi lyhentämällä työpäivää. Teknologian ja esimerkiksi robottien tehdessä entistä suuremman osa mekaanisesya työstä, ihmisten aika vapautuu muuhun kuin vain palkan tienaamiseen. Miksi suostuisimme raatamaan arvonlisäyksen puolesta vanhaan malliin, kun työprosessit automatisoituvat ja nopeutuvat? Teknologisen kehityksen yhtenä päämääränä on aina ollut ihmisten työmäärän vähentäminen. Samalla se vastaa kaikkia ihmisiä yhdistävään inhimilliseen tarpeeseen: haluun viettää aikaa toistensa kanssa.
No Comments