Perusoikeudet menokehyksiä vahvempia

Perusoikeudet menokehyksiä vahvempia

Vasemmistolaisen sosiaalipolitiikan yhtenä lähtökohtana on ollut ihmisten subjektiivinen oikeus palveluihin. Julkisen vallan vastuulla on turvata tiettyjä kaikille ihmisille kuuluvia ja jakamattomia perusoikeuksia. Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden perustoimeentuloon ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Myös maksuton koulutus, asunto ja oikeus työhön ja elinkeinovapauteen kuuluvat näihin perusoikeuksiin. Näitä oikeuksia on haluttu turvata kaikille yhteisillä julkisilla palveluilla, jotka rahoitetaan verovaroilla. Tämä malli on nyt monella tapaa hyökkäyksen kohteena.

 

Vuoden alussa kokoomuslaiset mustamaalasivat julkista sektoria ja sen tarkoitusta puhumalla harhaanjohtavasti sen suhteesta bruttokansantuotteeseen. Sama jatkui Stubbin puheenjohtajakampanjassa, jossa hän linjasi haluavansa kutistaa julkisen sektorin osuuden 50 prosenttiin kansantaloudesta. Tämän seurauksena koko julkisten palvelujen järjestelmästä alettiin yhä voimakkaammin puhua pelkkänä lukuna, menoeränä valtiolle tai jopa uhkana talouden kestävyydelle.

Kiristämisessa on sanojen lisäksi edetty myös tekoihin. Vuoden 2013 rakennepoliittisessa ohjelmassa päätettiin kuntatalouden ohjausjärjestelmästä, joka ulottaa valtiontalouden kehykset koskemaan koko kuntasektoria. Se pitää sisällään myös menorajoitteen kunnille. Elokuussa Stubbin hallitus päätti tuoda menorajoitteen myös sosiaali‐ ja terveyspalveluihin vielä uudella budjettikehysjärjestelmällä. Näistä järjestelmistä tulee pahimmassa tapauksessa kokoomuslaisen politiikan rakenteellinen jatke, leikkausautomaatteja.

 

Julkisoikeuden yliopistolehtori Pauli Rautiainen kirjoitti elokuussa artikkelin perusoikeuksien asemasta talousarviokäsittelyssä. Rautiaisen mielestä perustuslakivaliokunnan tulisi ottaa valtion talousarvioehdotukset kokonaisuudessaan perusoikeustarkastelun kohteeksi. Syynä on perusoikeusnäkökulman miltei olematon asema talouspoliittisessa päätöksenteossa. Tarkastelu johtaisi hänen mukaansa siihen, että päättäjät joutuisivat ottamaan kantaa siihen, millaisia taloudellisia resursseja perusoikeuksien toteuttaminen todella edellyttää. Jos määrärahat ovat riittämättömät, valiokunnan tulisi valvoa, että perusoikeuksille annetaan niille kuuluva etusija, sillä ne “muodostavat julkiselle budjetoinnille eräänlaisen yhteisesti ennalta sovitun prioriteettilistan”.

 

Rautiaisen ehdotus kääntäisi oikeistolaisen tavan käsitellä julkista sektoria ja valtion vastuita oikein päin. Se tarkoittaisi, että perusoikeuksien toteutuminen ohjaisi taloutta, eikä toisin päin. Perusoikeuksien ja muiden lakisääteisten oikeuksien toteuttaminen olisi tärkeintä menokattojen ja kehysten sijasta. Tämän lähestymistavan vahvistaminen on välttämätöntä, jotta oikeisto ei onnistu purkutalkoissaan.