Onko poliittinen keskusteluilmapiiri rikki?

Onko poliittinen keskusteluilmapiiri rikki?

Eduskunnan syysistuntokausi alkoi tällä viikolla ja sen myötä keskustelu poliittisesta keskustelukulttuurista. Syy on joidenkin luopuvien kansanedustajien kommentit siitä, että poliittinen keskustelu Suomessa on muuttunut pinnalliseksi sekä ilkeämieliseksi, ihmisiä tulkitaan tahallaan väärin ja tunteet käyvät liian kuumina.

 

Muistan hyvin miten politiikasta keskusteltiin silloin kun itse lähdin aktiivisesti mukaan. Silloin oltiin huolissaan politiikan tylsyydestä ja siitä, kuinka kaikki poliitikot ovat samanlaisia. Niin puolueiden kuin ideologioiden kuolemaa ehdittiin julistaa moneen otteeseen.

 

Minusta on vain hyvää, että politiikassa on väriä, vaihtoehtoja ja tunteita. Se on osoitus siitä, että kansanedustajat välittävät politiikan asiasisällöistä, että päätöksenteossa on kyse yhteiskunnan tulevaisuuden suunnasta ja ihmisten arkeen vaikuttavista päätöksistä, eikä puhtaasta hallinnoimisesta tai oman edun tavoittelusta. Kyselytunti ja täysistuntokeskustelut eivät ole teatteria, vaan väittelyissä on kyse aidoista mielipide-eroista, jotka monesti myös aiheuttavat suuttumuksen tai tuohtumuksen tunteita edustajissa. Kyllä minä mieluummin näen kuumia tunteita kuin välinpitämättömyyttä, kun kyse on esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta tai lääkkeiden hinnan korotuksista.

 

Tunteet ovat tärkeitä politiikassa myös toisesta syystä. Tunteet ovat meille tuttuja kansalaisina ja ihmisinä. Köyhyys turhauttaa ja suututtaa, työttömäksi jääminen pelottaa, aktiivimalli raivostuttaa ja ilmastonmuutoksen eteneminen järkyttää. Monilla on erittäin hyvät syyt olla vihaisia maailman ja nyky-yhteiskunnan tilasta. Politiikan yhtenä tavoitteena pitää olla välineiden antaminen tunteiden purkamiseen ja kanavoimiseen. Köyhyyden aiheuttaman suuttumuksen saakin kääntää tiukkoihin vaatimuksiin perusturvan parantamisesta ja rikkaiden verovapaiden osinkojen poistamisesta. Työttömäksi jäämisen pelko on täysin sallittua kanavoida kovaääniseen marssimiseen mielenosoituksessa. Aktiivimallin aiheuttama raivo pitääkin suunnata kansalaisaloitteeseen epäoikeudenmukaisen lain purkamisesta. Politiikan pitää olla foorumi, jossa myös voi ilmaista niitä tunteita, joita yhteiskunnan ristiriidat ja epäkohdat meissä herättävät. Jos ei vastakkainasettelua voi tuoda esille eduskunnan täysistunnoissa ja poliittisissa keskusteluissa, purkautuu turhautuminen ja pettymys taatusti muita kanavia pitkin, ja pahimmassa tapauksessa muihin ihmisiin.

 

Kuluneen vaalikauden aikana tunteet ovat käyneet kuumina myös siksi, että hallituksen ja opposition välillä on isompi aatteellisempi jännite kuin mihin Suomessa ollaan totuttu, jossa hallituspohjat ovat voineet olla puoluepoliittisesti monenkirjavia. Tämän vaalikauden aikana Suomessa on selkeästi oikeistokonservatiivinen hallitus, mikä täysin luonnollisesti lisää jännitettä oppositiossa oleviin vasemmistolaisiin ja arvoliberaaleihin puolueisiin. Perussuomalaisten hajoaminen toki muutti asetelmaa hieman. Näkemyserot ovat olleet suuret politiikan keskeisissä kiistakysymyksissä – tulonjaon, työmarkkinoiden sekä hyvinvointipalveluiden tuotantotapojen suhteen. Tottakai tämä vaikuttaa poliittisen keskustelun “lämpötilaan” ja on varmasti myös syy sille, että huolen liiallisesta tunteellisuudesta ja väärinymmärtämisestä ovat esittäneet nimenomaan hallituspuolueiden konkarit. Politiikka on palannut politiikkaan.

 

Parannettavaa toki on.

 

Henkilökohtaisesti pidän keskustelukulttuurin kaikista suurimpana ongelmana henkilöön menevät asiattomat solvaukset. Esimerkiksi vähättelevät pilkkanimitykset muista puolueista sekä solvaavat ja paikkaansa pitämättömät luonnehdinnat muiden puolueiden politiikasta ja tarkoitusperistä muuttavat keskustelun sävyn erittäin ikäväksi ja johdattavat nopeasti keskustelun pois asia-argumenteista ihmisten nimittelyyn. Kiivas väittely ei ole ongelma, mutta henkilöön menevät hyökkäykset ovat.

 

Tähän ilmiöön kytkeytyy myös yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat somekampanjat, jotka hyvin usein liittyvät teemoihin kuten siirtolaisuus tai feminismi. Kymmenien ja satojen asiattomien solvausviestien vastaanottaminen aiheuttaa julkisuuteen tottuneillekin pahaa oloa, puhumattakaan siitä, miten se vaikuttaa tällaiseen tottumattomiin ihmisiin. Pahimmassa tapauksissa on jopa levitetty tietoa yksityishenkilöiden kotiosoitteista erilaisilla nettifoorumeilla. Tällaisten nettikampanjoiden tavoitteena on ihmisten hiljentäminen. Siksi ne on nähtävä todellisena ongelmana ihmisten osallisuudelle ja demokratian toteutumiselle.

 

Toinen todellinen ongelma, joka linkittyy tahalliseen väärinymmärtämiseen, on julkisen keskustelun tempon nopeutuminen. Mediatalot ovat siirtyneet verkkoon ja kilpailevat kävijöistä, ja tätä kisaa varten tarvitaan koko ajan uutta kiinnostavaa materiaalia ihmisille mitä klikata. Mitä enemmän tunteita otsikko herättää, sitä varmempi klikki. Yksittäisiä lainauksia ja kommentteja nostetaan siksi otsikoihin herättämään huomiota, ja väärinymmärtämisien kierre lähtee yleensä siitä, kun ihmiset kommentoivat yksittäisiä asiayhteydestä tai haastatteluista irrotettuja otsikoita. Poliitikot, jotka pärjääkseen myös ovat riippuvaisia julkisuudesta, alkavat usein itsekin toimimaan tämän nopean tempon mukaan, kärjistäen omia ilmaisujaan jotta pääsee tietovirrassa esille ja näkyviin. Kierre on valmis.

 

Noin muuten olen sitä mieltä, että sosiaalinen media ja netti on tuonut mukanaan valtavan paljon hyvää ja on demokratisoinut poliittisen keskustelun. Ihmisillä on paremmat välineet ja keinot seurata mitä yhteiskunnassa tapahtuu, mitä edustajat tekevät ja miten perustelevat asiansa. Kansanedustajana pystyn käymään keskusteluja ihmisten kanssa päivittäin ja vastaamaan ihmisten kysymyksiin eri aiheista, ja some tarjoaa minulle myöskin oman median ja ilmaisukanavan, joka ei ole riippuvainen isojen mediatalojen agendasta tai puhujavalinnoista. En kaipaa sitä aikaa, jolloin poliitikot olivat etäisiä ja kaukaisia hahmoja, joita lähinnä oli mahdollista bongata puoli ysin uutisista tai toritilaisuuksissa ihmislauman keskellä.