Miksi minimipalkka

Vasemmiston vaatimus indeksiin sidotusta kymmen euron minimituntipalkasta on jäänyt muiden työmarkkinoiden muutokseen liittyvien vaatimusten joukossa syrjään vaalikeskustelussa. Vaikka julkinen keskustelu työelämän muutoksesta ja epävarmistumisesta kävi kohtalaisen vilkkaana ennen vaaleja, ovat oikeistopuolueet onnistuneet viemään vaalikeskustelua niin että ainoa työelämää koskevaa asia josta on puhuttu on eläkeikä.

Keskustelu työurien pidentämisestä on keskittynyt vaatimukseen eläkeiän mekaanisesta nostosta nykyisestä 63-68 vuodesta. Tämän älytön ehdotus ei tunnu ottavan lainkaan huomioon työmarkkinoiden todellisia ongelmia. Keskimääräinen eläköitymisikä Suomessa tällä hetkellä on alle 60 vuotta. KELA:n mukaan viisi nuorta päivässä jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia. Ihmiset potevat burnouteja ja masennuksia toimeentulon epävarmasta saannista erilaisten silpputyösuhteiden yleistyessä, ja työelämän vaativuuden kasvaessa. Samaan aikaan työtä tekevien köyhyys on kasvanut, korkean vuokratason, matalan palkkatason, osa-aikatyösuhteiden ja kalliin ruuan takia. Helsingissä 10 % toimeentulotuella elävistä on palkkatyössä.

Vaatimus kympistä tunnissa on vaatimus työntekijöiden aseman vahvistamiseksi aikana, jolloin työmarkkinat ovat työnantajaa suosivassa muutoksessa. Uuden tilanteeseen sopivan sosiaaliturvan, kuten perustulon, puuttuessa sekä ay-liikkeen toimintatapojen uudistamisprosesssin olessa vasta alkuvaiheissa, on silpputyömarkkinoista tullut työnantajaosapuolen buffetpöytä. 10 euron minimituntipalkka määräisi selkeän minimitason työn hinnalle, ja tukisi etenkin yleissitovien työehtosopimusten kattavuuden ulkopuolella olevia työntekijöitä, työntekijöitä matalapalkka-aloilla sekä mahdollisesti myös EU:n vapaan liikkuuvuuden nojalla tulleita työntekijöitä, jonka työnantaja on kirjoilla toisessa maassa.

Suomessa ei tällä hetkellä ole laissa säädettyä minimipalkkaa. Työsopimuslaissa ei säädetä työntekijälle maksettavan palkan määrästä, vaan vähimmäispalkat ja muut vähimmäisehdot määräytyvät alakohtaisten työehtosopimusten mukaan. Yleissitovat työehtosopimukset ovat valtakunnallisia ja sitovat myös työnantajaliittoon kuulumattomat työnantajat. Jos tietyllä toimialalla ei ole solmittu mitään työehtosopimuksia, työntekijän palkka määräytyy työsopimuksen pohjalta. Suomessa on arvioitu että sitovien työehtosopimuksen piirissä on noin 90 % työntekijöistä. Työmarkkinoiden muutoksen seurauksena on kuitenkin useita aloja joissa yhä useammat työntekijät jäävät tämän kattavuuden, ja myös turvan, ulkopuolelle. Vaikka palkka ja muut työehdot näissä työsuhteissa lain mukaan eivät saa olla kohtuuttomia, on tällaisten työsuhteiden riitannuttaminen käytännössä työntekijöille raskas juridinen prosessi.

Suomessa on myös aloja joilla työehtosopimusten määräämä tuntipalkka on alle 10 euroa. Tällaisia aloja ovat varsinkin siivous-, ravintola- sekä kaupan alat, joissa tuntipalkka on 7-9 euron paikkeilla. Nämä ovat myös hyvin naisvaltaisia aloja. Matalasti palkattujen alojen lisäksi on myös yhä tavallisempaa että työnantaja maksaa alhaisempaa palkkaa kuin mitä alaa koskeva työehtosopimus määrää. Tätä tapahtuu varsinkin nuorten, liittoihin kuulumattomien pätkätyöläisten kohdalla. Minimituntipalkka ei millään tavalla vaikuttaisi työehtosopimusten yleissitovuuteen tai asemaan, vaan tulisi näiden rinnalle. Minimituntipalkka määräisi selkeän palkkaminimitason työntekijälle kuin työntekijälle Suomessa, riippumatta työsuhteen muodosta tai alasta.

Tämän lisäksi minimipalkka voisi mahdollisesti myös olla keino puuttua yhteen suurimpaan epäkohtaan EU:n sisäisillä työmarkkinoilla, lähetettyjen työntekijöiden palkkatason ja työehtojen märäytyminen siinä maassa jossa nämä työskentelevät. Euroopan Yhteisön tuomioistuin on muun muassa Viking, Laval ja Ruffert ratkaisuissa ottanut kantaa työehtosopimusjärjestelmän vaikutuksiin lähetettyihin työntekijöihin. EYT omaksuma tulkintalinja lähetettyjen direktiivistä on että direktiivi on enimmäisdirektiivi, johon nähden kansallisia vähimmäispalkkoja korkeammat työehtosopimusten palkat eivät ole direktiivin päteväksi tunnustamia, työntekijälle parempia ehtoja. Työnantaja ei siis ole velvoitettu maksaa työntekijöille palkkaa niiden mukaan. EYT:n päätöksiä näissä tapauksissa on kritisoitu voimakkaasti sen takia, että tuomioistuin asetti vapaan palvelutarjonnan selkeästi lähetettyjen työntekijöiden etujen turvaamisen edelle. Vaikka nämä päätökset eivät suoranaisesti vaikuta Suomen tilanteeseen, jossa on hieman erityyppinen työehtosopimusjärjestelmä, on minimipalkasta keskusteltu tässä yhteydessä keinona turvata kaikkien työntekijöiden vähimmäisoikeudet.