Li Andersson: Nuoret, sairaat ja työttömät maksavat hallituslaskun

Li Andersson: Nuoret, sairaat ja työttömät maksavat hallituslaskun

Tiedote, valmiina julkaistavaksi

27.5.2015

 

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson on järkyttynyt kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten esittämistä leikkauksista. Vaikka hallitusneuvottelijat ohjelmaa esittäessään kertoivat kaikkien joutuvan maksamaan tulevien vuosien leikkauksista, puhuvat numerot kuitenkin toista. Leikkaukset maksavat työttömät, nuoret, opiskelijat, sairaat, lapsiperheet ja muut yhteiskunnan tukirakenteiden varassa elävät. Sen sijaan suurituloiset selviävät helpolla, kun veronkorotuksia ei tule ja perintöveroa kevennetään.

– Hallitusohjelmaa nojaa vahvasti pienituloisiin sekä koulutukseen kohdistuviin leikkauksiin. Pienituloisten ostovoiman heikentäminen, sekä hyvinvointipalveluiden, kuten subjektiivisen päivähoito-oikeuden romuttaminen, ei ole talouden tasapainottamista, vaan luokkaerojen syventämistä entuudestaan, Andersson kertoo.

Andersson on tyrmistynyt mittavista leikkauksista sosiaalietuuksiin, koulutukseen, työttömyysturvaan sekä indeksien jäädyttämisestä. Opintotuen ja lapsilisien indeksikorotukset lakkautetaan kokonaan.

– Vaalikampanjoidessaan valtaosa kaikkien kolmen hallitusneuvottelupuolueiden kansanedustajista sitoutuivat olemaan leikkaamatta koulutuksesta. 600 miljoonan leikkauspäätöksen jälkeen on selkeää, että näille puolueille vaalilupaukset ovatkin pelkkiä korulauseita, joita käytetään kannatuksen kasvattamiseksi, eikä niistä tarvitse enää vaalien jälkeen piitata. Tällä kertaa ei pettänyt vain kepu, vaan joukkoon liittyivät perussuomalaiset ja kokoomus, Andersson moittii.

– Sipilä sanoi hallituksen leikkaavan kaikesta paitsi turvallisuudesta. Turvallisen yhteiskunnan perusta on kuitenkin toimivat hyvinvointipalvelut, pienet tuloerot ja yhteiskunnallinen tukiverkko, joka mahdollistaa sairastumisen myös köyhälle, Andersson lopettaa.