Kun velasta tulee tärkeämpää kuin eläkeläisten toimeentulo

Kun velasta tulee tärkeämpää kuin eläkeläisten toimeentulo

Keskiviikkona eduskunnassa keskusteltiin välikysymyksestä, jonka oppositio teki eläkkeensaajiin kohdistuvista leikkauksista. Aihe on todella raskas – ja tärkeä.

Hallituksen säästötoimenpiteet kohdistuvat erityisen voimakkaasti juuri eläkkeen turvin eläviin. Valtiovarainaministeriön keväällä tekemässä hallitusohjelman vaikuttavuusarviossa todetaan, että suurimman taakan säästöpolitiikasta kantavat eläkeläiset ja ikääntyneet sekä lapsiperheet.

Eläkeläisten oma erillinen asumistuki lakkautetaan, ja heidät siirretään yleisen asumistuen piiriin. Tällä arvioidaan saatavan noin 60 miljoonan säästö valtiontalouteen. Tämän lisäksi korotetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja 150 miljoonan euron edestä, ja lääke- sekä matkakorvauksiin tehdään 75 miljoonan säästöt. Vanhuspalveluiden hoitajamitoitusta kasvatetaan, mikä johtaa hoitajien vähenemiseen. Takuueläkettä korotetaan 23 miljoonaa, mutta on selvää, ettei näin pieni korotus kompensoi isoja leikkauksia juuri mitenkään.

Mutta mitä nämä luvut oikeasti tarkoittavat?

Tällä hetkellä Suomessa noin neljännes eläkeläisistä saa eläkettä alle 1000 euroa kuukaudessa. Vuonna 2013 noin 214 000 eläkeläistä oli pienituloisia. Pelkästään asumistukien yhdistämisen seurauksena köyhyysrajan alapuolelle arvioidaan tippuvan ainakin 27 000 suomalaista eläkkeensaajaa lisää.

27 000. Ihmistä.

Hallitus linjasi myös, että asumistuen lakkauttaminen toteutetaan niin, että leikkaus yksittäisen eläkkeensaajan asumistuesta olisi korkeintaan 60 euroa kuukaudessa. Tämä suojaosa on kuitenkin vain siirtymä-ajaksi eikä koske nyt eläköityviä.

Ja mitä tarkoittaa 60 euroa kuukaudessa? 60, 100 tai vaikkapa 40 euron merkityksen ymmärtävät vain ne, jotka ovat itse eläneet kädestä suuhun erittäin pienillä tuloilla. Sen ymmärtävät vain ne, jotka tietävät, mitä vain muutaman kympin taloudellinen liikkumavara tarkoittaa. Sen ymmärtävät ne, jotka joutuvat laskemaan eurolleen, miten rahat saadaan riittämään vuokraan, ruokaan ja lääkkeisiin.

“Emmekö me ole enää minkään arvoisia? Meistä suurin osa on yli 90 %:a ajastaan kotonaan, koska ei ole ihmeitä varaa harrastaa ja monet meistä eivät jaksakaan. Koti pitäisi olla paikka jossa viihtyy ja alueenkin miellyttävä edes ulkoiluun.” Näin kirjoitti minulle yksi työkyvyttömyyseläkkeellä oleva nainen. Toinen eläkkeellä oleva nainen kirjoittaa, “Kun on ahdettu, nöyryytetty viimeisen päälle tyhjäksi imetty taskut sekä tili, niin ei se mitään elämää enään ole leipää ja lauantaita ostan eväksi.”

Eläkkeensaajissa on paljon muitakin kuin pitkän työuran tehneitä. Asumistuen sekä lääke- ja matkakorvausten leikkaaminen ja asiakasmaksujen korotukset vaikuttavat myös muun muassa vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asemaan. Kyse on ihmisistä, joilla on edessään vuosikymmeniä erittäin pienillä tuloilla, ja joiden mahdollisuudet esimerkiksi muuttaa halvempaan asuntoon ovat pienet tai olemattomat. Tämän lisäksi muun muassa kehitysvammaisten asumisohjelman ja oikeuden itsenäiseen asumiseen on arvioitu vaarantuvan. Nämä leikkaukset iskevät siis kovimmin niihin, jotka jo entuudestaan ovat todella vaikeassa asemassa.

Välikysymyskeskustelua kuunnellessani mietin, mikä saa poliitiikot tekemään tällaisia päätöksiä? Mikä on se argumentaatioketju, jonka kautta päädytään tällaiseen lopputulokseen?

Se löytyy heti ministeri Hanna Mäntylän välikysymysvastauksen kolmannesta kappaleesta. Se menee näin: “Jokaisen hallituksen on sopeuduttava vallitsevaan taloustilanteeseen. Ei varmasti ole kenellekään yllätys, että tämän hallituksen on tehtävä kipeitä päätöksiä. Hallitus on sitoutunut kestävyysvajeen kattamiseen sekä säästöjen että rakenteellisten uudistusten avulla. Tavoitteena on, että velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä.”

Tämä olikin jokaisen hallituspuolueen edustajan vastaus jokaiseen oppositioedustajan kysymykseen siitä, miksi näin tehdään. Koska velka.

Mitä tapahtuu, kun velkaantumisen taittaminen asetetaan kaikkien muiden poliittisten tavoitteiden edelle? Mitä tapahtuu, kun köyhyyden vähentämisen, tuloerojen kaventamisen tai työllisyyden parantamisen sijaan koko ajan puhutaan vain velasta ja sen vähentämisestä?

Silloin saadaan aikaan tällaista politiikkaa. Velkapelko tekee suomalaisesta poliittisesta keskustelusta älyllisesti ja poliittisesti köyhää. Päätösten yhteiskunnalliset vaikutukset esimerkiksi tasa-arvoon tai tulonjakoon jätetään arvioimatta, ja perusteluja sille, miksi juuri tällaisia leikkausvalintoja on tehty, ei anneta. Kukaan ei edes vaivaudu kertomaan, miten sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset tarkalleen ottaen edes vähentävät velkaantumista, kun ostovoima laskee ja toimeentulotuen tarve kasvaa.

Monien miljardien sopeuttamistoimien toteuttaminen keskellä taantumaa on kuitenkin poliittinen linjavalinta. Sopeutuksen toteuttaminen pääosin julkisten menojen leikkauksilla, on niin ikään poliittinen linjavalinta. Leikkausten kohdentaminen sosiaaliturvaan ja pienituloisten ihmisten toimeentuloon on myös poliittinen linjavalinta. Julkisten menojen leikkaaminen tällä tavalla tarkoittaa vääjäämättä julkisen tuen varassa elävien ihmisten elämän heikentämistä.

Tämän vuoden alussa THL julkaisi raportin, jossa todettiin, ettei Suomen perusturva riitä tällä hetkellä elämiseen. Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea. Tästä huolimatta tämä hallitus on heikentämässä perusturvan varassa elävien toimeentuloa entuudestaan.

Talouskuripolitiikan aikakautena kaksi tavoitetta kulkee aina muiden tavoitteiden edellä ja yläpuolella. 60 prosentin velkakatto ja 3 prosentin alijäämärajoitus ovat jo niin iskostettu ihmisten ajatteluun sekä politiikan rakenteisiin ja kehyksiin, ettei millään muulla ole mitään painoarvoa. Talouskurin aikakautena velkapelko estää päättäjiä kysymästä itseltään olennaisia kysymyksiä:

  • miten tämä vaikuttaa ihmisten perusoikeuksien toteutumiseen?
  • onko tämä oikein?
  • onko tässä mitään järkeä?

Julkisiin menoleikkauksiin perustuva talouskuripolitiikka muodostaa poliittisen ja institutionaalisen uhan ihmis- ja perusoikeuksille. Hyvä osoitus siitä on lause, jolla SSS-hallitus on valmis tekemään tietoista köyhdyttämispolitiikkaa pienituloisten eläkeläisten, työkyvyttömien, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kustannuksella:

Tavoitteena on, että velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä.