Rent strike

Hyvinvointivaltion uudistamisesta pitää puhua

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kutsui (Kotimaa 5. 1.) Helsingin Sanomissa lianderssoneita historiattomiksi puhuessaan hyvinvointivaltion alasajosta. Tällaisilla lausunnoilla Zyskowicz osoittaa lähinnä omaa ja viiteryhmänsä lähihistoriattomuutta.

Verrattuna 30:n, sadan tai kahdensadan vuoden takaiseen Suomessa on tosiaan rakennettu paljon hyvinvointia. Tasa-arvoistavan kehityksen suunta kuitenkin muutettiin 1990-luvun lamassa, eikä silloin tilapäisiksi tarkoitettuja leikkauksia peruttu nousukauden aikana.

Hyvinvointivaltion alasajolla viitataan politiikkaan, joka on tarkoittanut suurituloisten verotuksen keventämistä, sosiaaliturvan ehtojen tiukentamista, tuloerojen nopeaa kasvua ja sitä, että suomalaisten tuloliikkuvuus on nykyään pienempää kuin 1990-luvun puolessavälissä.

Alasajolla viitataan myös tutkittuun tietoon suuri- ja pienituloisuuden sekä koulutustaustan ja työttömyyden voimakkaasta periytyvyydestä. Sillä tarkoitetaan, että yritysvoitot ovat kasvaneet selvästi suhteessa palkkoihin miltei kaikilla toimialoilla Suomessa.

EU:n tasolla alasajolla viitataan muun muassa vuodessa veronkiertoon hukkuvaan 1 000 miljardiin euroon, samaan aikaan kun palveluita, palkkoja ja sosiaaliturvaa leikataan miltei kaikissa jäsenmaissa.

Ongelmien luettelemisen sijaan olisi syytä puhua hyvinvointivaltion uudistamisesta. Se edellyttäisi kuitenkin jonkinlaista ymmärrystä siitä, miltä yhteiskunta näyttää nyt.

Hyvinvointivaltion alasajosta puhuminen ei ole tarkoitushakuista propagandaa. Tosiasioiden kieltäminen sen sijaan on.

Mielipidekirjoitus (HS 12.1.2014)
Kuva: Wikimedia Commons