Li Andersson http://liandersson.fi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Fri, 01 Jun 2018 15:04:16 +0000 en-US hourly 1 Mitä perustuslakivaliokunnan lausunto tarkoittaa soten tulevaisuudelle? http://liandersson.fi/mita-perustuslakivaliokunnan-lausunto-tarkoittaa-soten-tulevaisuudelle/ Fri, 01 Jun 2018 15:04:16 +0000 http://liandersson.fi/?p=2388 Tänään saatiin vihdoin selvyyttä perustuslakivaliokunnan kannoista ja näkemyksistä hallituksen valinnanvapausjärjestelmästä. Tässä ensimmäisiä johtopäätöksiä tiedotustilaisuuden perusteella.

 

  1. Hallituksen lehmänkauppa purkautuu ja mallin tulevaisuus siirtyy seuraavan hallituksen käsiin

 

Perustuslakivaliokunta pitää valinnanvapauslain siirtymäkauden olennaista pidentämistä valtiosääntöoikeudelliselta kannalta välttämättömänä. Valiokunnan puheenjohtajan mukaan olennainen pidentäminen voi tarkoittaa jopa useita vuosia.

 

Uudistuksen toteuttamista on lisäksi vaiheistettava palvelu- ja alueperusteisesti.

 

Tämä tarkoittaa, että tulee maakuntahallinto ensin ja valinnanvapaus vasta sitten. Nähtäväksi jää, voiko kokoomus nielaista tämän. Se tarkoittaa myös, että uudistuksen toimeenpano siirtyy lähes kokonaan seuraavan hallituksen vastuulle. Sipilä joutuu nyt itse kärsimään valinnastaan jättää oppositio sote-valmistelun ulkopuolelle. Mikäli seuraavassa hallituksessa on puolueita, jotka eivät tätä laajaa markkinaehtoistamista kannata, on niillä entistä paremmat mahdollisuudet rajoittaa sitä. Nähtäväksi jää, voiko kokoomus nielaista tämänkin.

 

  1. Maakuntien rahoituslakia on muutettava

 

Maakuntien aivan liian tiukaksi säädettyä rahoituslakia on muutettava.

 

Perustuslakivaliokunnan mukaan rahoituslain pitää asianmukaisesti ja täsmällisin säännöksin turvata riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus ja maakunnan edellytykset perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen myös poikkeustilanteissa. Valtiovarainvaliokunta on jo aikaisemmin kommentoinut, että suunniteltu rahoituskehys ei välttämättä riitä palveluiden tuottamiseen. Nähtäväksi jää, voiko kokoomus hyväksyä tästäkin lempilapsestaan luopumisen.

 

  1. Sote-kokonaisuudesta on notifioitava EU-komissiota

 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että kokonaisuus sisältää merkittäviä riskejä EU-oikeudessa kielletystä valtiontuesta. Valiokunta painottaa, että sellainen tilanne, että maakunnat jälkikäteen joutuisivat yhtiöittämään koko julkisen palvelutuotannon, ei voi eikä saa syntyä. Siksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan on nyt tarkkaan selvitettävä, jos notifikaatiota tarvitaan ja tarvittaessa muuttaa koko esitystä niin, että tämä oikeudellinen epävarmuus poistuu.

 

Tämä osoittaa selvästi, että esitykseen sisältyy merkittäviä oikeudellisia riskejä, ja olisi hallituksen vastuulla selvittää näitä osana lainvalmistelua. Notifikaatiomenettelyä on käytettävä.

 

  1. Perus- ja ihmisoikeudet unohtuivat kapitaatiokorvauksesta

 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää myös huomioita siihen, että sääntely uudesta henkilörekisteristä ja siihen kerättävistä tiedoista kapitaatiokorvauksen laskemiseksi on puutteellista. Valiokunnan mukaan henkilötietojen suojaa koskeva valinnanvapauslain sääntely on olennaiselta osin puutteellista perustuslain kannalta.

 

  1. Aikataulu meni uusiksi niin eduskuntakäsittelyn kuin uudistuksen osalta

 

Tämän päivän lausunto tarkoittaa, että niin eduskunnan käsittelyaikataulu kuin koko uudistuksen aikataulu meni uusiksi. Siksi tämä päivä ja lausunto oli valinnanvapausjärjestelmän lopun alku.

 

  1. Palveluiden markkinaehtoistamisesta on luovuttava ja sote rakennettava julkisen palvelutuotannon varaan

 

Silloin suurin osa täälläkin luetelluista ongelmista poistuisi.

]]>
Sotemyytit ja vastaukset http://liandersson.fi/sotemyytit-ja-vastaukset/ Tue, 29 May 2018 14:52:58 +0000 http://liandersson.fi/?p=2386 Sote-uudistuksesta on taas esitetty toinen toistaan erikoisempia analyysejä eri lehdissä. Kommentoin tässä muutamia yleisesti esitettyjä väitteitä.

 

“Jos sote kaatuu, seuraa siitä laaja ulkoistamisaalto”

 

Väärin. Mitään tällaista automaattista syy-seuraussuhdetta ei ole olemassa. Päinvastoin Meri-Lapin päätös koko aluesairaalan ulkoistamisesta Mehiläiselle syntyi siksi, että siellä pelättiin lähipalveluiden häviävän erikoissairaanhoidon leikkausten ja sote-uudistuksen seurauksena.

 

Kuten Ylen tämän päiväisessä jutussa todetaan, on tällä hetkellä vain 6,8 prosenttia väestöstä ulkoistettujen terveysasemapalvelujen piirissä. Kokonaisulkoistusten piirissä on 2 prosenttia väestöstä.

 

Ulkoistusten lisääntyminen ei ole mikään luonnonlaki tai vääjäämätön seuraus soten kaatumisesta, vaan jokainen ulkoistus on aina erillinen poliittinen päätös. Jos ulkoistuksia tulisi lisää, olisivat niistä todennäköisesti vastuussa samat päättäjät, jotka nyt ajavat suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon historian suurinta yksityistämishanketta.

 

Ulkoistamisargumentin kanssa ristiriidassa on myös se, että monissa maakunnissa valmistellaan parhaillaan siirtymistä kuntayhtymäpohjaiseen integroituun sote-järjestelmään, mikäli uudistus ei hallituksen esittämällä tavalla etene. Eri puolilla Suomea ollaan siis oma-aloitteisesti siirtymässä Siun soten, Kainuun soten ja Eksoten mukaisiin malleihin eikä suinkaan kokonaisulkoistusten suuntaan.

 

“Perustuslakivaliokunnan asia ei ole arvioida budjettikehyksiä”

 

Väärin. Perustuslakivaliokunnan rooli juontuu tavasta, jolla hallitus on sote-mallinsa rakentanut.

 

Yksikään asiantuntija ei ole tukenut hallituksen alkuperäistä väitettä, jonka mukaan valinnanvapausjärjestelmä johtaisi kustannussäästöihin. Nyt säästöihin ei taida uskoa enää kuin Juhana Vartiainen. Päinvastoin asiantuntijat varoittavat siitä, että valinnanvapausjärjestelmä nostaa kustannuksia, mahdollisesti jopa useilla miljardeilla euroilla. Kustannusten kasvua on perusteltu hoidon pääsyn nopeuttamisella. Mutta jos tavoitteena on vain terveyskeskusjonojen lyhentäminen, olisi helpompaa (ja halvempaa) vain kasvattaa terveyskeskusten resursseja.

 

Ongelmallista hallituksen mallissa on myös, että sote-järjestelmän lisärahoitus menee  todennäköisesti suhteellisen terveiden ja hyvin toimeentulevien ihmisten hoitoon, kun työterveyshuollon asiakkaat ja nyt yksityispalveluita omaan laskuunsa käyttävät siirtyvät julkisrahoitteisten palveluiden piiriin.

 

Siitä huolimatta, että markkinaehtoistaminen kasvattaa kustannuksia, ajaa hallitus maakuntien rahoitukseen erittäin tiukkaa menoleikkuria. Sote-kustannukset ovat kasvaneet keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa, ja väestön ikääntymisestä johtuva menojen kasvu on  VM:n oman arvion mukaan noin 1,5 prosenttia vuodessa. Tästä huolimatta hallitus esittää sote-menojen kasvun rajoittamista 0,9 prosenttiin vuodessa. Rajoite on kohtuuttoman tiukka. Koska valinnanvapausjärjestelmä toimii rahaa seuraa potilasta -mallin mukaan, siirtyy menokaton mukainen leikkauspaine käytännössä muihin maakunnan rahoitusvastuulla oleviin palveluihin eli erikoissairaanhoitoon ja sosiaalihuollon palveluihin.

 

Koska leikkauspaine on niin valtava ja menokatto niin tiukka, on perustuslakivaliokunnalla kaikki syyt arvioida myös menorajoitteen perustuslaillisuutta sote-kokonaisuuden osana. Liian tiukka menorajoite yhdistettynä valinnanvapausmallin myötä kasvaviin kustannuksiin voi muodostua perustuslailliseksi ongelmaksi kahdellakin tavoin. Yhtäältä se voi vaarantaa ihmisten perustuslaillisen oikeuden saada riittäviä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Toisaalta budjettirajoite saattaa kohtuuttomasti rajoittaa maakuntien itsehallinto-oikeutta.

 

“Oppositiolla ei ole omaa sote-mallia”

 

Väärin. Vasemmistoliitto on vaalikauden alusta asti esittänyt omaa sote-malliaan, joka perustuu julkisen sektorin vetovastuuseen ja maakuntien itsehallintoon. Mallissamme vastuu palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta on maakunnilla, jotka voivat tarvittaessa täydentää palveluvalikoimaansa yritysten, yhdistysten tai säätiöiden tuottamilla palveluilla. Maakuntien itsehallinto turvataan antamalla niille verotusoikeus ja luopumalla maakuntien rahoituslain mukaisesta menorajoitteesta.

 

“Oppositio ei välitä valtion velkaantumisesta”

 

Väärin. Huoli julkistalouden kestävyydestä on yksi keskeinen syy vastustaa sote-palveluiden markkinaistamista. Kustannusnäkökulmasta sillä, minkälainen sote-järjestelmä rakennetaan, on suuri merkitys Suomen väestö ikääntyy vauhdilla samalla kun työikäisten suhteellinen osuus pienenee. Suurten ikäluokkien vanheneminen ja heidän palvelutarpeensa lisääntyminen aiheuttavat huomattavia kustannuspaineita.

 

Tästäkin syystä olisi perusteltua rakentaa integroitu sote-järjestelmää Kainuun ja Eksoten mallien mukaisesti. Niissä kustannusten kasvua on onnistuttu hillitsemään järjestämällä palvelut paremmin. Hallituksen esitys palveluiden markkinaehtoistamisesta tarkoittaa, että nämäkin hyväksi osoittautuneet järjestelmät on pilkottava.  Toimivien mallien tilalle hallitus runnoo kansainvälisiä terveyskonsernejä hyödyttävän valinnanvapausjärjestelmän, joka pahimmillaan kasvattaa kustannuksia useilla miljardeilla euroilla nykytilanteeseen nähden.

]]>
1918 sisällissodan muistopuhe Märynummella http://liandersson.fi/2381-2/ Thu, 10 May 2018 19:51:16 +0000 http://liandersson.fi/?p=2381 Hyvät toverit ja ystävät,

 

Olemme taas kokoontuneet muistamaan noin viittäkymmentä nuorta henkilöä, jotka teloitettiin työväenaatteensa takia täällä Märynummella. Tänä vuonna näistä laukauksista ja Suomen historian murheellisimmista hetkistä on kulunut sata vuotta.

 

Suomessa huomioidaan tämän vuoden aikana sisällissota ja vuoden 1918 tapahtumia monin tavoin. Kirjoituksissa, näytelmissä, musiikissa ja muistotilaisuuksissa pohditaan sisällissodan jättämiä jälkiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Sadan vuoden aikana suorat siteet sodan kokeneisiin sukupolviin ovat ehtineet katketa, mutta monissa perheissä ja monilla paikkakunnilla elävät tarinat ja kokemukset edelleen vahvoina. Historiantutkija Veli-Pekka Leppänen kysyi äskettäin Helsingin sanomissa, milloin sisällissota lopulta päättyy – mielikuvia luovana ja muokkaavana prosessina? Intohimoja ruokkivina, tiukkaan juurtuneina suku- ja perhemuistoina? Onko häivyttäminen edes tarpeen?

 

Häivyttäminen ei ole tarpeen, sillä kyse on tämän valtion hyvin traagisesta syntyprosessista, jonka tausta oli pitkään kärjistyneissä yhteiskunnallisissa ristiriidoissa, työväen heikoissa elinoloissa ja silloin vallitsevissa jyrkissä luokkaeroissa. Sisällissota ja sen väkivaltaisuudet eivät syntyneet tyhjästä, vaan taustalla oli vuosikausia jatkuneet jännitteet, eduskunnan hajottaminen, ihmisten turhautuminen heidän kamppaillessa työn ja kunnollisten elinolosuhteiden puolesta ja torppareiden ja muiden työläisten aseman ja työvoiman riisto.

 

Märynummen teloitusten tarina alkaa sekin paljon ennen toukokuun 13. päivää vuonna 1918. Märynummen teloituksista kirjoittaneen Pekka Lehtosen mukaan Someron kartanoissa kukoisti herraskartanokulttuuri, mutta tavallisen kansan, torppareiden, maatyöläisten ja renkien elinolosuhteet eivät juuri muuttuneet ennen 1900-luvun suuria mullistuksia.

 

Lopulta nämä suuret ristiriidat kärjistyivät sisällissodaksi, jossa yli 30 000 henkeä kuoli, osa sotatoimissa mutta huomattavan paljon suurempi määrä epäinhimillisissä oloissa vankileireillä, kenttätuomioistuinten määräämissä laittomissa teloituksissa tai sotaan osallistuneiden oman käden oikeuden kautta.

 

Monin paikoin samoilla paikkakunnilla ikäänsä asuneet suomalaiset huomasivat olevansa eri puolilla rintamalinjaa yhteiskuntaluokkien ja kansalaisten väkivaltaisessa vastakkainasettelussa. Niin myös Someron seudulla.

 

Forssan puuvillamakasiinissa pidettiin keväällä 1918 jopa 1700 punavankia hyvin epäinhimillisissä oloissa, heidän joukoissaan myös perheitä ja pieniä lapsia. Monen somerolaisen punakaartilaisen kohtalon sinetöi silloin Someron talollisten vierailu Forssassa.

 

Tiettyjä vankeja haettiin takaisin kotiin peltotöihin, kun taas toisille jaettiin suoraan teloitustuomioita. Aikalaiskertomuksen mukaan “kartanonherroja ja talonjusseja kävi tunnistamassa monia tuntemiaan vankeja ja sanomassa, että senkin saisi tappaa”. Näin kävi myös muualla Suomessa. Yksi keskeinen syy monien punavankien pelastumiselle on arvioitu olevan juuri tilallisten ja työnantajien työvoimatarve.  

 

Toukokuun ensimmäisinä päivinä Forssassa luovutettiin 130 vankia Someron suojeluskuntalaisille, ja moni vanki tunnisti oman kotipitäjänsä suojeluskuntalaisia. Somerolla vankeja kuulusteltiin, jonka jälkeen osa vapautettiin, osa otettiin tilallisten toimesta kevättöihin ja noin viidenkymmenen hengen joukko vietiin Märynummelle teloitettavaksi. Nuorimmat teloitetut olivat vain 17 vuoden ikäisiä.

 

Hyvät toverit ja ystävät,

 

Näistä ajoista on nyt kulunut sata vuotta. Kauhu jatkui kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa sodan päättymisen jälkeen. Ihmiset vaikenivat ja valehtelivat siitä mitä olivat itse kokeneet- ja siitä mitä itse olivat tehneet. Tulevina vuosikymmeninä Suomi näki fasististen liikkeiden voimistumisen ja nousun jopa eduskunnan täysistuntosaliin asti. Poliittinen työväenliike oli edelleen pakotettu toimimaan maan alla.

 

Joten minkälaisen vastuun me kaikki kannamme tänä päivänä, sisällissodan muistosta?

 

Me emme saa ikinä unohtaa, eivätkä saa meidän jälkeenkään tulevat sukupolvet. Vaikka vaikenemisen ja valheiden aika on ohi, on ihmiskohtaloita edelleen selvittämättä, tehtyjä sotarikoksia tuomitsematta ja esimerkiksi kaikkia Hennalassa surmattuja uhreja ei ole vielä tunnistettu ja haudattu kunnolla.

 

Eikä sisällissodan parantumisprosessi vielä ole ohi. Yksi osoitus siitä, on puolustusministeri Jussi Niinistön pitämä puhe ”Vuoden 1918 sodan nimet” –seminaarissa huhtikuussa. Niinistö sanoo olevansa vapaussota-sanan puolestapuhuja ja että toivoo termin rohkeampaa käyttöä. Tällaista puhetta ei toivoisi kuulevansa Suomen puolustusministeriltä Suomen sisällissodasta, varsinkaan sovinnon vuotena. Ei ole yhdentekevää, miten puhumme sisällissodasta eikä punaisten demonisointi edistä prosessia mitenkään.

 

Sisällissota on suomalaisille kipeä asia,  mutta samalla tärkeä muistutus siitä, miten järkyttävään lopputulokseen kanssaihmisten epäinhimillistäminen johtaa. Tämä on ajankohtaista myös tänä päivänä, kun rasistiset liikkeet ovat voimissaan ja ihmisten hätä pyritään kriminalisoimaan. Yhteiskunnan arvo mitataan sillä, kuinka se kohtelee kaikista heikommassa asemassa olevia. Autoritaariset hallinnot ovat aina aloittaneet kohdistamalla vainonsa vähemmistöryhmiin. Sellainen politiikka on aina perustunut pyrkimykseen erotella ja vieraannuttaa ihmisiä toisistaan.

 

Kukaan meistä, eikä mikään maa ole turvassa näiltä vaarallisilta aatteilta. Työväenliikkeen perinteisten arvojen kuten solidaarisuuden, oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolustaminen on siksi tänä päivänä ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan.

 

Sisällissodan muisto velvoittaa meitä myös tekemään näkyväksi sotaan liittyvän kärsimyksen ja väkivallan. Aikana, jolloin maailmanpolitiikkaa määrittää suurvaltojen johtajien harkitsemattomuus ja voimapoliittinen pullistelu, on rauhan ja vuoropuhelun puolestapuhujia jopa leimattu idealisteiksi ja epärealistisiksi. Sisällissodan muistaminen on tärkeää siksikin, että me kaikki ymmärtäisimme, että rauhan puolustaminen on ainoa realistinen ja inhimillinen vaihtoehto.

]]>
Hyvää Eurooppapäivää sinullekin! http://liandersson.fi/hyvaa-eurooppapaivaa-sinullekin/ Wed, 09 May 2018 13:36:24 +0000 http://liandersson.fi/?p=2379  

Sen kunniaksi käytiin tänään eduskunnassa ajankohtaiskeskustelu eräästä kuumasta EU-perunasta, eli EU:n tulevasta budjetista. Se ei ehkä kuulosta kovin jännittävältä aiheelta, mutta siihen kytkeytyy monta ulottuvuutta, jotka hyvin kuvastavat Suomen nykyistä EU-keskustelua ja eri puolueiden suhtautumista unioniin.

EU:n komissio antoi toukokuun alussa ehdotuksensa unionin rahoituskehyksestä vuosille 2021–2027. Brexitin myötä EU:n budjettiin tuli huomattava, arviolta ainakin 12 miljardin euron aukko, ja toisaalta unionille on esitetty uusia tehtäviä, joihin tarvitaan rahaa.

Komission ehdotuksessa maksusitoumusmäärärahat olisivat yhteensä 1 135 miljardia euroa, mikä olisi 1,11 prosenttia EU-maiden bruttokansantulosta ja suurin piirtein saman verran kuin budjetti ennen Brexitiä. Suomen ja monen muun ”nettomaksajamaan” hallitukset ovat jo ehtineet haukkua budjettiesitystä liian suureksi.

Sipilän hallitus on linjannut keskeisiksi tavoitteikseen, että EU:n budjetin koko ei saa kasvaa, että Suomen pitää saada suurempi osuus EU:n rahoittamista hankkeista ja että unionin on muutenkin kyettävä suuntaamaan lisää rahoitusta Suomelle tärkeisiin kohteisiin. Suomelle tärkeistä kohteista kuten maataloustuista, ei kuitenkaan saisi leikata. Kuulostaa helpolta yhtälöltä, eikö vain?

Ensireaktioissa eri maissa on korostunut kapeakatseinen nationalismi. On yritetty ynnätä, kuinka monta euroa oma valtio voisi saada tästä ja tästä instrumentista sen sijaan, että mietittäisiin, mikä olisi järkevää Euroopan kokonaisuuden kannalta.

Perussuomalaiset ovat nähneet tilaisuutensa hyökätä “EU-kriittisiksi” itseään kuvailevien sinisten kimppuun. Sinisten puoluejohtaja Sampo Terho toimii eurooppaministerinä.

Perussuomalaisten maalaama kauhuskenaario on selvä: Suomen maksuosuuden kasvu. Perussuomalaisten EU-kritiikki on toisin sanoen vain epämääräinen yleinen vastustus EU:n “lisäämistä” vastaan, vailla mitään sisällöllistä analyysia. Toinen hyvä osoitus heidän analyysinsä onttoudesta on se, että “liittovaltiokehityksen” vastustamisesta huolimatta he ovat kuitenkin kannattaneet EU:n puolustusyhteistyön syventämistä. Ilmeisesti liittovaltio on ok niin kauan kuin rahat käytetään aseisiin.

Budjetin kokoa oleellisempi kysymys on sen sisältö. EU:n rahankäytössähän on pitkälti kyse siitä, minkälaisen EU:n me haluamme ja minkälaista politiikkaa sen puitteissa tehdään. Epämääräisten “Suomen tulee olla EU:n ytimessä” -lausuntojen tai “liittovaltio”-puheiden sijaan puolueiden olisi syytä tarkentaa näkemyksiään sen suhteen, missä kysymyksissä ne haluavat EU:n toimivan, millä rahoituksella ja minkälaisia periaatteita noudattaen. EU-budjetin kasvattaminen tai supistaminen ei siis voi olla itseisarvo, vaan sen sopiva koko riippuu siitä, mitä rahoilla tehdään.

Budjetin tulee heijastaa poliittisia tavoitteita ja järkevää toimivallan jakoa EU:n ja jäsenmaiden kesken. Yksinkertaistaen EU:n budjetista kannattaa rahoittaa sellaisia asioita, joissa EU voi tuottaa lisäarvoa tai jotka edellyttävät unioni-tason yhteistyötä ja koordinaatiota.

Esimerkiksi EU-tason kestävää rakennemuutosta edistävät investoinnit, tutkimus- ja kehitystoiminta, ilmastonmuutoksen hillitseminen, eriarvoisuuden vähentäminen, veronkierron suitsiminen ja toimiva ihmisoikeuslähtöinen siirtolaispolitiikka ovat asioita, joissa unioni-tason yhteistyö on välttämätöntä. Näihin olisimme vasemmistoliitossa valmiita satsaamaan enemmän kuin mitä komission esitys pitää sisällään.

Komission esittämä EU-rahoituksen ehdollistaminen oikeusvaltioperiaattteen noudattamiseen lienee perusteltua tilanteessa, jossa jotkut jäsenmaat ovat muuttumassa yhä autoritaarisemmiksi. Esityksen mukaan EU:n rahoitusta voitaisiin keskeyttää tai sitä voitaisiin rajoittaa neuvoston määräenemmistöpäätöksellä, jos esimerkiksi oikeuslaitos tai korruptioviranomaiset eivät voisi toimia riippumattomasti.

Rahoituksen laajempi ehdollistaminen sisältää kuitenkin myös ongelmia demokratian näkökulmasta, ja sitä on arvioitava kriittisesti. Ehdollistamisen lisäksi budjettiesitys lisää ns. finansoitumista eli toimintojen alistamista rahoitusmarkkinoille ja erilaisten finanssi-instrumenttien käyttöä.

Suomen hallitus suhtautuu kategorisen kielteisesti kaikkiin uusiin yhteisiin varainkeruutoimiin, kuten uusiin veroihin. Vasemmistoliiton mielestä EU:n omaa varainhankintaa olisi päinvastoin syytä tehostaa. Suhtaudumme lähtökohtaisen myönteisesti komission aloitteisiin eurooppalaisesta muovijäteverosta, päästökauppatulojen jyvityksestä EU-budjettiin sekä yhteisestä ja yhdistetystä yhteisöverosta, jota olemme aiemminkin vaatineet Suomen hallitusta edistämään. Kannatamme myös esimerkiksi finanssitransaktioveroa, jonka tuotoista osa voitaisiin ohjata yhteisöbudjettiin.

Komission esityksessä “turvallisuuteen ja puolustukseen”  on varattu yhteensä 27,5 miljardia euroa. Tästä puolustuksen osuus on noin 20 miljardia, josta 13 miljardia menisi yhteistä aseteknologiaa kehittävään puolustusrahastoon. Tätä kehityssuuntaa emme kannata. Vasemmistoliitto ei halua militarisoida EU-yhteistyötä tai kasvattaa aseteollista yhteistyötä. Sipilän hallitukselle taas nämä tuntuvat olevan aloja, joilla piikki on auki.

Juha Sipilä sanoi tänään eduskunnassa, että EU:n puolustusyhteistyön syventäminen on Suomen pitkäaikainen tavoite. Mistä lähtien? Euroopan unioni luotiin alun perin edistämään rauhaa ja vakautta Eurooppaan nimenomaan muun kuin sotilaallisen yhteistyön keinoin. Integraation keskiössä on tähän asti ollut taloudellinen yhdentyminen, jäsenmaiden keskinäiset kauppasuhteet sekä kansalaisten vapaa liikkuvuus. Nyt aiotaan ensimmäistä kertaa koskaan käyttää EU:n yhteisiä varoja puolustustutkimukseen ja asevarusteluun. EU:n varojen käyttö aseteollisuuden tarpeisiin ja puolustustutkimukseen ei ole EU:n ydintehtävä, vaan se on pikemminkin nähtävä jäsenvaltioiden reaktiona muuttuneeseen kansainväliseen toimintaympäristöön.

Sen sijaan EU:n niin sanotun sosiaalisen ulottuvuuden edistäminen – eli esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen sekä sosiaaliturvan ja työehtojen minimitason takaaminen – on jäänyt pahasti sivuraiteelle. Sosiaalisen pilarin ottaminen tosissaan edellyttäisi lisärahoitusta.

Vasemmistoliiton mielestä EU:lla pitäisi olla myös mahdollisuus puuttua unionin sisäisiin vaihtotaseiden ali- ja ylijäämiin sekä tasapainottaa suhdanteita finanssipolitiikan keinoin. EU:n budjettia pitäisi pystyä käyttämään näihinkin tarkoituksiin. Rahaliiton nykytilanne, jossa alijäämät ovat rangaistavia, mutta suuret ylijäämät nähdään jopa tavoiteltavina, on kestämätön ja euroalueen talous- ja työllisyyskehitykselle haitallinen.

Vasemmistoliiton kanta on, että euroalueen vaihtotaseiden epätasapainojen hillitseminen edellyttää menettelyitä, jotka kohdistuvat myös liian suurin ylijäämiin. Nykytilanne, jossa alijäämät ovat rangaistavia, mutta suuret ylijäämät nähdään jopa tavoiteltavina, on kestämätön ja euroalueen talous- ja työllisyyskehitykselle haitallinen. Yleisemmin jäsenmaiden finanssipolitiikkaa rajoittavien velka- ja alijäämäsääntöjen uudistaminen joustavampaan suuntaan varsinkin laskusuhdanteissa mahdollistaisi järkevän ja kulloisenkin taloustilanteen tarpeisiin soveltuvan politiikan harjoittamisen. Jotta euroalueen talous voisi kokonaisuutena kehittyä kestävästi, tulisi järjestelmään sisältyä myös sellaista yhteistä finanssipoliittista kapasiteettia, jolla olisi mahdollista tasata suhdanteita ja elvyttää taloutta kriisitilanteissa.

Tämän lisäksi euro ei saa olla pakkoavioliitto. Vasemmistoliiton aiemmin ehdottama ajatus siitä, että rahaliittoon luotaisiin eroamismekanismi, joka ei edellyttäisi eroa koko EU:sta, olisi nimenomaan markkinakuria edistävä uudistus. Eroava maa ei enää pystyisi nauttimaan yhteisvaluutan tuomasta korkotuesta, vaan sen rahoituksen ehdot vastaisivat aidommin luotottajien arvioimia kansallisia riskejä sekä talouspolitiikan ja rahoituksen kestävyyttä. Samalla ovi tulisi jättää auki mahdolliselle paluulle rahaliittoon, kun jäsenmaa jälleen täyttäisi sen ehdot.

]]>
Mitä varhaiskasvatuksen kentällä tapahtuu ja mitä siitä pitäisi olla mieltä? http://liandersson.fi/mita-varhaiskasvatuksen-kentalla-tapahtuu-ja-mita-siita-pitaisi-olla-mielta/ Mon, 07 May 2018 08:46:48 +0000 http://liandersson.fi/?p=2377  

Varhaiskasvatuksesta puhutaan nyt monella foorumilla ja varhaiskasvatuksen kentällä kuohuu aika lailla. Vain viikon sisällä järjestettiin sekä kaikkien varhaiskasvatuksen ammattilaisten yhteinen Ei leikkirahaa-mielenosoitus paremman palkkauksen ja parempien työehtojen puolesta että vain joidenkin ammattijärjestöjen tukema mielenosoitus uuden varhaiskasvatuslain kaatamiseksi. Erityisesti uusi laki on herättänyt hyvin vahvoja ja ristiriitaisia tunteita kentällä.

 

Keskustelun voi oikeastaan jakaa kolmeen eri kokonaisuuteen. Ensimmäinen on hallituksen tämän vaalikauden aikana tekemät päätökset varhaiskasvatuksen osalta. Toinen on varhaiskasvatuksen ammattilaisten palkka- ja työehtotaistelu ja kolmas uuden varhaiskasvatuslain yhteydessä esitetyt muutokset henkilöstörakenteeseen.

 

Hallituksen varhaiskasvatuspolitiikka

 

Hallituksen suhtautumisessa varhaiskasvatukseen on vaalikauden aikana tapahtunut U-käännös. Kauden alussa hallitus ajoi läpi kaksi erittäin paljon kritiikkiä saanutta leikkausta varhaiskasvatukseen. Subjektiivinen päivähoito-oikeus rajattiin 20 tuntiin viikossa lapsilta, joiden vanhemmat eivät ole kokoaikatyössä tai opiskele päätoimisesti. Tämä eriarvoistaa lapsia vanhempien työmarkkina-aseman mukaan ja on suoraan rajannut varhaiskasvatuksesta eniten hyötyvien lasten osallistumisoikeutta. Rajaus on myös monissa kunnissa johtanut mammuttiryhmien muodostumiseen, koska osa-aikaisiin lapsiin sovelletaan suhdelukua 13 lasta yhtä kasvattajaa kohden. Jos osa-aikaiset lapset ovat paikalla samaan aikaan, johtaa tämä ylisuuriin ryhmiin.

 

Tämän lisäksi hallitus kasvatti ryhmäkokoja nostamalla henkilöstömitoitusta yli 3-vuotiaiden lasten ryhmien osalta seitsemästä lapsesta kahdeksaan lapseen yhtä kasvattajaa kohden. Nämä leikkaukset heikentävät varhaiskasvatuksen laatua, koska ne heikentävät ammattilaisten mahdollisuuksia antaa jokaiselle lapselle hänelle kuuluvaa aikaa ja huomiota. Onneksi monissa kunnissa on päätetty olla toteuttamatta näitä heikennyksiä. Samalla se on tarkoittanut kuitenkin sitä, että alueellinen eriarvoisuus on kasvanut suomalaisten lasten ja lapsiperheiden keskuudessa.

 

Näiden paljon kritiikkiä herättäneiden ja varhaiskasvatuksen laatua heikentävien uudistusten lisäksi hallitus toi vielä eduskunnan käsittelyyn lakiesityksen varhaiskasvatusmaksujen korotuksista. Tämä oli käännekohta. Kritiikki hallituksen varhaiskasvatuspolitiikkaa kohtaan yltyi niin kovaksi, että hallitus lopulta päätyi ratkaisuun, jossa maksukorotusten sijaan alennettiin niitä vähän. Sen jälkeen hallitus on käyttänyt 70 miljoonaa toiseen maksualennukseen. Nyt hallitus on tuonut eduskuntaan lakiesityksen, jolla halutaan parantaa varhaiskasvatuksen laatua.

 

Oudointa hallituksen politiikassa on kuitenkin se, että hallitus ei ole ollut valmis korjaamaan tekemiään vahinkoja kauden alussa. Muun muassa Ben Zyskowicz on myöntänyt olleensa väärässä, kun kannatti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista. Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sari Multala on kutsunut päätöstä kasvattaa ryhmäkokoja “häpeäpilkuksi”.

 

Nyt hallitus on suuntaamassa 10 miljoonaa ensi vuonna ja 7,5 miljoonaa sitä seuraavana vuonna kertaluontoisina erinä ryhmäkokojen pienentämiseksi “haasteellisilla alueilla” toimiville päiväkodeille. Taas kerran tehdään laastariratkaisu, joka korjaa hallituksen itse aiheuttamaa vahinkoa vain osittain. Mutta opetusministerillä ei ole kanttia myöntää, että ryhmäkokojen kasvattaminen oli todella tyhmä päätös.

 

Vasemmistoliitto on luvannut palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Ryhmäkokojen pienentäminen on sen lisäksi kaikista keskeisin keino parantaa varhaiskasvatuksen laatua.

 

Taistelu parempien palkkojen ja työehtojen puolesta

 

Varhaiskasvatus on hyvä esimerkki palkkakuopassa olevasta naisvaltaisesta alasta. Yksi keskeinen syy sille, että naisten euro Suomessa on vajaa, on Suomen sukupuolen mukaan eriytyneet työmarkkinat ja naisvaltaisten alojen heikko palkkataso. Lastentarhanopettajat hankkivat korkeakoulututkinnon päiväkodeissa tehtävää työtä varten, mutta palkitaan vain noin 2300 bruttopalkalla. Se on kovin vaatimaton palkkataso työn merkittävyyteen ja vastuullisuuteen nähden. Maaliskuussa uutisoitiin myös epäilystä pääkaupunkiseudun kuntien epävirallisesta palkkakartellista, eli kuntien keskinäisestä sopimuksesta siitä, että työntekijöitä ei houkutella kilpailemalla palkoilla. Tällainen epäreilu linjaus pitää varhaiskasvatuksen ammattilaiset pysyvästi palkkakuopassa.

 

Muun muassa tästä uutisesta lähti liikkeelle Ei leikkirahaa-liike, joka vaatii parempaa palkkaa kaikille varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Tämä on erittäin tärkeä tavoite, jota on mahdollista edistää kuntatasolla. Kunnissa tulisi tehdä tarvittavat linjaukset palkkauksen parantamiseksi. Lisäksi tarvitaan tasa-arvoherääminen myös työmarkkinapöydissä. Mikäli Suomessa aidosti oltaisi sitoutuneita palkkatasa-arvon edistämiseen, kilpailukykysopimuksen kaltaisen palkkaratkaisun ei pitäisi olla mahdollinen. Siinähän suunnattiin ylimääräinen, merkittävä palkanalennus, eli lomarahaleikkaus jo valmiiksi palkkakuopassa oleville, julkisille, naisvaltaisille aloille.

 

Toivottavasti “Ei leikkirahaa”-liike onnistuu samaan aikaiseksi muutoksen suhtautumisessa näiden ammattilaisten tärkeään työhön. Tarvetta todellakin on.

 

Uusi varhaiskasvatuslaki

 

Hallituksen esitys uudeksi varhaiskasvatuslaiksi on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä eduskunnassa. Lakiesitykseen liittyy paljon suuria kysymyksiä, mutta me kansanedustajat olemme saaneet viime kuukausina erityisen paljon yhteydenottoja siihen sisältyvästä ehdotuksesta päiväkodin henkilöstörakenteeksi.

 

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteesta on säädetty, että ⅓ henkilöstöstä tulee olla lastentarhanopettaja (kandidaatti tai sosionomi) ja ⅔ lastenhoitajia (toisen asteen tutkinto). Tätä on kritisoitu siitä, että toisen asteen tutkinto painottuu liikaa suhteessa korkeakoulutukseen ja sosiaali- ja terveysala suhteessa kasvatustieteisiin.

 

Hallitus esittää henkilöstörakenteeksi, että päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivista henkilöistä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

 

Hallitus siis eriyttää myös nykyisen lastentarhanopettajan tittelin kahteen: varhaiskasvatuksen opettajaan ja varhaiskasvatuksen sosionomiin. Siirtymäaika on vuoteen 2030 ja nykyiset kelpoisuudet säilyvät, eli esimerkiksi nyt työtään tekevä sosionomitaustainen lastentarhanopettaja voi vuoden 2030 jälkeen työskennellä sekä varhaiskasvatuksen opettajana että varhaiskasvatuksen sosionomina työuransa loppuun asti.

 

On myös hyvä huomata, että varhaiskasvatuslaissa ei säädetä päiväkodin henkilöstörakenteesta ryhmäkohtaisesti vaan päiväkotikohtaisesti ja tähän ei ole tulossa muutoksia. Päiväkodit saisivat siis edelleen muodostaa omat lapsiryhmänsä melko itsenäisesti, kunhan yhdessä lapsiryhmässä on korkeintaan kolmea aikuista vastaava määrä lapsia, mutta aikuisia voi tarvittaessa olla enemmän. Tämä on varmasti järkevää, sillä päiväkodeissa tilanteet vaihtelevat esimerkiksi sen mukaan, mikä on kulloinenkin lasten ikärakenne tai esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevien lapsien määrä. Tämä on hyvä todeta, sillä päiväkotiryhmien muodostamisestakin on liikkeellä paljon erilaisia tulkintoja.

 

Hallituksen esitys on saanut lastenhoitajat ja sosionomitaustaiset lastentarhanopettajat huolestumaan omasta asemastaan tulevaisuudessa. Vaikka hallitus puhuu moniammatillisen varhaiskasvatuksen puolesta, hallituksen esitys varhaiskasvatuslaiksi ei pidä sisällään varsinaista kiintiötä varhaiskasvatuksen sosionomeille varhaiskasvatuksen opettajan tapaan. Verrattuna nykyiseen tilanteeseen lastenhoitajien tarve tulee laskemaan ja tästä osa on tarkoitus hallituksen mukaan hoitaa eläköitymisen kautta.

 

Vasemmistoliitto on omissa varhaiskasvatuslinjauksissaan esittänyt henkilöstörakenteeksi 1+1+1 –mallia. Tuemme siis tavoitetta nostaa henkilöstön koulutustasoa sekä lisätä erityisesti yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien osuutta. Tämä tarkoittaa mallia, jossa päiväkodissa työskentelevillä 1/3 olisi kasvatustieteiden tutkinto (lastentarhanopettajan ja esiopetuksen pätevyys), 1/3 sosionomin tutkinto (lastentarhanopettajan pätevyys) ja 1/3 soveltuva sosiaali- ja terveysalan tai kasvatusalan tutkinto kuten lähihoitajan tai lastenohjaajan tutkinto (lastenhoitajan pätevyys).

 

Linjauksemme henkilöstörakenteeksi ja moniammatilliseksi tiimiksi lähtee siitä, että sekä sosionomin että kandin koulutusten ominaispiirteet ja parhaat puolet on saatava nykyistä paremmin käyttöön unohtamatta lastenhoitajien tärkeää panosta. Meidän tarkoituksena ei ole rakentaa hierarkioita ja vastakkainasetteluja, vaan tuoda jokaisen osaaminen ja erilaisten koulutusten tärkeät ominaispiirteet esiin, samalla kun varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa painotetaan vahvemmin ja koulutustasoa nostetaan.

 

Varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja heidän osaamisensa ovat keskeisessä roolissa varhaiskasvatuksen laadun näkökulmasta. Myös varhaiskasvatuksen viime vuosien lainsäädännöllinen kehitys tuo mukanaan muutoksia henkilöstön osaamistarpeisiin, kun varhaiskasvatus nähdään yhä vahvemmin osana kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tämän takia linjauksemme henkilöstörakenteeksi lähtee myös siitä, että korkeakoulutettujen osuus kasvaa, mutta moniammatillisuus säilyy.

 

Hallituksen lakiesitys on herättänyt hyvin voimakkaita tunteita eri ammattiryhmissä. Kansanedustajien sähköpostilaatikot täyttyvät nyt sekä lakia voimakkaasti vastustavista että puoltavista kannanotoista.

 

Vasemmistoliitto ei kannata lakiesityksen hylkäämistä, mutta kannatamme moniammatillisuuden selkeyttämistä laissa. Sivistysvaliokunta ottaa kevään aikana kantaa muun muassa päiväkotiyksikön johtajan kelpoisuusvaatimuksiin sekä sosionomien asemaan lakiesityksessä.

 

Lastenhoitajien aseman turvaamiseksi tarvitsemme parempia laskelmia kuin mitä hallituksella on ollut esittää. En ole täysin vakuuttunut siitä, että lastenhoitajien työllisyys voidaan turvata riittävällä tavalla tulevaisuudessa esimerkiksi eläköitymisen kautta, vaan tarvitsemme luultavasti vahvempaa muutosturvaa ja lisäkoulutusmahdollisuuksia, jotta kukaan ei jää muutoksessa työttömäksi.

 

Ongelmallista tosin on, että hallitus ei ole valmis voimakkaasta kritiikistä huolimatta perumaan henkilöstömitoitukseen tekemiään heikennyksiä vaan pitää ne lakiesityksessään voimassa. Olemme vaatineet, että yli 3-vuotiaiden kohdalla henkilöstömitoitus olisi yksi aikuinen seitsemää lasta kohden niin kuin asia oli ennen tätä hallituskautta. Lisäksi olisi lasten ja henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun kannalta tärkeä puuttua osa-aikaisten ryhmien kohtuuttomaan henkilöstömitoituksen. Kun olin puhumassa mielenosoituksessa, jossa lastenhoitajat ja sosionomitaustaiset lastentarhanopettajat osoittivat huoltaan hallituksen henkilöstörakenne-esityksestä, ryhmäkokojen pienentäminen oli myös yksi suurimmista puheenaiheista.

]]>
Aktiivileikkuri on peruttava http://liandersson.fi/aktiivileikkuri-on-peruttava/ Thu, 19 Apr 2018 10:05:10 +0000 http://liandersson.fi/?p=2374  

Sinä aikana kun minä olen ollut politiikassa mukana, on kaksi asiaa ollut ylitse muiden, joista ihmiset ovat olleet yhteydessä. Näistä on tullut satoja ja satoja sähköposteja sekä puhelinsoittoja ja ihmiset ovat tulleet toreilla ja tilaisuuksissa juttelemaan, riippumatta siitä, missä päin Suomea olen ollut. Nämä kaksi asiaa ovat lomarahojen leikkaus, ja niin sanottu aktiivimalli.

Lomarahojen leikkausta ja aktiivimallia yhdistää se, että ne koskettavat satoja tuhansia suomalaisia ja se, että ne koetaan poikkeuksellisen epäoikeudenmukaisiksi.

Vaikka suurin osa ihmisistä on valmiita joustamaan yhteisen hyvän eteen vaikeassa taloustilanteessa, ei kukaan ole pystynyt perustelemaan sitä, miksi nimenomaan julkisen sektorin työntekijöiltä pitää leikata muita enemmän. Vaikka suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että työttömiltä pitää edellyttää aktiivisuutta, ei kukaan pystynyt perustelemaan sitä, miksi työttömiltä pitää leikata siitä huolimatta, että he ovat olleet aktiivisia. Kepin ja kurjistamisen sijaan meidän tulee tukea työllistymistä panostamalla koulutukseen ja purkamalla työn vastaanottamista vaikeuttavia byrokratialoukkuja.

Aktiivileikkurin kohtuuttomuus ja epäoikeudenmukaisuus sai 140 000 ihmistä allekirjoittamaan nyt käsittelyssä olevan kansalaisaloitteen, sekä 10 000 ihmistä osoittamaan mieltään Senaatintorille vuoden alussa. Myös kyselytutkimukset osoittavat, että malli sotii kansalaisten enemmistön oikeustajua vastaan.

Nyt eduskunnalla on historiallisen tärkeä mahdollisuus korjata tämä vääryys ja osoittaa, että päättäjät kyllä myöntävät virheensä, kun sellainen on tullut tehtyä.

Ja miten tiedämme, että tämä oli virhe?

Vastaus on yksinkertainen: kaikkien jo tällä hetkellä saatavilla olevien tietojen perusteella.

Aktiivimallin vaikutuksista tiedetään jo tällä hetkellä varmasti kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että se leikkaa kohtuuttoman monen pienituloisen suomalaisen tuloja. Toinen on se, ettei se ole lisännyt aktiivisuutta, ainakaan siinä määrin, että se olisi millään tavalla osoitettavissa.

Ennakkotietojen mukaan Kelan etuuksia saavista työttömistä noin puolelta, eli lähes sadalta tuhannelta työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saavalta perusturvaa leikataan. Kelan tutkija Pertti Honkasen mukaan vertailu viime vuoden ”aktiivisuuteen” ei osoita, että aktiivimalli olisi lisännyt työttömien aktiivisuutta ainakaan merkittävästi.

Työttömyyskassojen tulokset ovat samansuuntaisia. JHL:n selvityksen mukaan aktiivimalli ei ole lisännyt työttömien jäsenten työssäkäyntiaktiivisuutta lainkaan edellisvuoteen verrattuna. JHL:n kassan jäsenistä vain 40 prosenttia on onnistunut täyttämään aktiivisuusehdon. Insinöörien ja ekonomien työttömyyskassan jäsenistä arvion mukaan vain 33 prosenttia on täyttänyt aktiivisuusehdon ja Paperityöväen työttömyyskassan arvion mukaan vain 20 prosenttia.

Lain käsittelyn yhteydessä hallituksesta sanottiin, ettei aktiivileikkurin tarkoitus ole leikata työttömiltä. Tämä oli joko räikeä virhearvio tai kansalaisten tietoista harhaanjohtamista. En tiedä kumpi vaihtoehto on pahempi.

Kuten varoitimme jo lain säätämisen yhteydessä, kohtelee aktiivileikkuri eri asemassa olevia työttömiä erittäin epätasa-arvoisesti. Iäkkäämpien työnhakijoiden mahdollisuudet päästä kursseille tai keikkatöihin ovat muita heikoimmat. Alueelliset erot mahdollisuuksissa täyttää aktiivisuusehdot vaihtelevat hyvin suuresti. Samaten kortistossa on aivan liian monta sellaista työkyvytöntä työnhakijaa, jonka sairauspäivärahat ovat loppuneet, mutta joka ei ole saanut eläkepäätöstä.

Vasemmistoliitto pyysi kansalaisilta kokemuksia aktiivimallista, jotta kaikki aktiivileikkurin puolesta äänestäneet saavat kuulla, miten se on ihmisten arkeen vaikuttanut.

Irmeli kertoo: “Olen kohta 60-v ja lähdin 32 vuoden jälkeen työpaikastani kiusaamisen takia. Sitä ennen olin 10 vuotta eräässä toimistossa monessa työssä. Olen hakenut töitä sitä saamatta, liian vähän koulutusta”.

Markus kertoo: “Aktiivimallin johdosta joudumme jättämään osan ruokatarpeistakin ostamatta, noin viikon ruokaraha lähti meidän taloudestamme sen tähden kun työnantajat eivät palkkaa sadoista työhakemuksista huolimatta. Palkkatoivettakin olen laskenut noin 1000€ palkkasuosituksien alle mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Itsellä on 10 vuoden sisään 22 työsopimusta, eikä puhettakaan yhdessäkään paikassa vakituisesta työsopimuksesta. Mielestäni olen aina ollut tunnollinen työntekijä ja antanut parhaani muiden palveluksessa.”

Marketta kertoo: “Olen 61-vuotias maalla asuva nainen. Olen hakenut jatkuvasti töitä, mutta kukaan ei halua palkata tämän ikäistä ihmistä. Olen ollut työttömänä viimeiset 4 vuotta.Minulla on useita tutkintoja olen mm. tietoliikennetekniikan insinööri (AMK). Olen kouluttanut itseäni vapaaehtoisesti työttömyysvuosinani kahtakin eri tutkintoa varten. Olen osallistunut työvoimatoimiston kursseille aina, kun olen vain päässyt. Olen helmikuussa kahteen kertaan yrittänyt päästä työvoimatoimiston virkailijoiden kanssa keskustelemaan omasta tilanteestani, mutta minulta evättiin pääsy keskusteluun. Aktiivimallin takia tulojani on leikattu.”

Jan kertoo: “olen työkyvytön.. eli minulla on lääkärin paperit siitä etten ole työkykyinen. Kaksi eri aivovammaa, selkärankareuma, Vaikea krooninen masennus, postraumaattinen stressihäiriö, tuki-ja liikuntaelin sairaudet. Kelan lähettämänä olin työkykyarvioinnissa.. jossa todettiin työkyvyttömäksi eikä mahdollisuutta uudelleenkoulutukseen. Ei eläkettä myönnetä.”

Nuori nainen kertoo: “Väittelin vuosi sitten tohtoriksi ja määräaikainen sopimukseni yliopistossa päättyi vuodenvaihteessa. Koska työllisyysnäkymät nuorille tutkijoille ovat todella huonot, päätin suunnata katseeni yksityiselle puolelle IT-alalle. Saan työpaikan varmasti heti, kun minulla on tarvittavat taidot ohjelmoinnista., mutta ne taidot minun täytyy hankkia ja siihen menee joitakin kuukausia. Tällä hetkellä opiskelen itsenäisesti eri verkkokursseilla näitä taitoja täysipäiväisesti, enkä tiedä miten voisin olla aktiivisempi oman työllistymiseni edistämisessä. Tällainen itsenäinen työelämätaitojen hankkiminen ei kuitenkaan kelpaa osoitukseksi riittävästä aktiivisuudesta, joten ansiosidonnaistani leikattiin aktiivimallin mukaisesti.

Vanhempi mies Lieksasta kertoo: “Aktiivimallikeskustelussa vähemmälle huomiolle on jäänyt niin sanottujen eläkeputkilaisten asema. Olin pitänyt itsestään selvänä, ettei malli koske jo kerran aktiivitoimenpiteiden ulkopuolelle jätettyjä työttömiä. Meistä kaikki ovat käytännössä yli kuusikymmenvuotiaita ja monet jo työkyvyltään rajoittuneita. Emmehän me muuten putkessa olisimmekaan. Minun verenpaine- ja sepelvaltimotautini, korkea kolesterolini ja eteislepatukseni pysyvät kurissa lääkityksellä, mutta eivät ilman sivuvaikutuksia. Lääkkeet aiheuttavat ankaraa väsymystä ja keskittymiskyvyn puutetta. Polveni nivelrikko tosin ei ole lääkityksellä hoidettavissa, muttei vielä niin paha, että saisin lähetteen tekonivelleikkaukseen.

Olen ammatiltani metsätalousinsinööri, enkä voi kuvitella, että yksikään työnantaja lähettäisi minut metsään kyynärsauvojen kanssa edes 18 tunniksi kolmen kuukauden aikana. Istumatyö taas on minulle hyvin tuskallista lonkkieni limapussitulehduksen vuoksi. Makuultaan tehtäviä töitä taas ei ole -varsinkaan tämänikäisille miehille- juurikaan tarjolla. Enkä pidä oikein mielekkäänä hakeutua työllistymistä edistävään koulutukseen, koska jään eläkkeelle toukokuun alussa. Mutta niinpä vaan työttömyyskassani ilmoitti minulle leikanneensa päivärahastani 4,65 prosenttia epäaktiivisuuteni vuoksi. Olisinhan minä tietysti voinut hakea työikäni loppumetreillä työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta lääkäri olisi varmaan kutsunut kiltit valkotakkiset sedät hyvin pitkähihaisen paidan kanssa minua hakemaan, jos olisi naurultaan kyennyt. Vakavasti ottaen eivät edes nämä sairaudet, jotka minulla on, riitä yhdessä eivätkä erikseen työkyvyttömyyseläkkeeseen.”

 

Juha Sipilän kuuluisi vastata kaikille aktiivileikkurista kärsineille suomalaisille, vastaavatko nämä tarinat hänen käsitystään siitä, mikä on kohtuullista ja oikeudenmukaista? Onko oikein leikata ihmisten perusturvaa siksi, että he eivät ole kovasta yrittämisestä huolimatta onnistuneet työllistymään tai siksi että he ovat sairaita ja työkyvyttömiä?

Nyt hallitus väittää “korjaavansa” leikkurin ongelmia osoittamalla 11 miljoonaa euroa lisää työllisyysmäärärahoihin sekä laajentamalla aktiivisuusehtoon hyväksiluettujen koulutusten kirjoa.

Nämä muutokset eivät kuitenkaan riitä korjaamaan jo valmiiksi viallista aktiivileikkuria. Tilanteessa, jossa pitkälle yli sadan tuhannen työttömän työttömyysturvaa leikataan, ei näillä toimilla muuteta sitä, että suurella osalla työttömistä ei jatkossakaan tule olemaan todellisia mahdollisuuksia päästä palveluiden piiriin kolmen kuukauden tarkastelujaksolla.

Hallituksen päättämät muutokset eivät myöskään ratkaise työkyvyttömien ja muiden vaikeassa asemassa olevien tilannetta, joiden kohdalla lyhytaikaiset työt ja kursseille osallistuminen eivät ole aina realistinen vaihtoehto. Malli siis rankaisee jatkossakin ihmisiä siitä, että heidän terveydentilansa ei ole riittävän hyvä.

Edelleen on syytä muistaa, että suurin lyhytkestoisen työn vastaanottamista hankaloittava tekijä on byrokratialoukku, joka vaarantaa keikkatyöläisten toimeentulon. Kolme vuotta vallassa ollut hallitus ei ole tehnyt vielä ainoatakaan toimenpidettä tämän ongelman korjaamiseksi vaan on keskittynyt leikkaamaan perusturvaa ja antamaan “kurinpalautusta” työttömille.

Aktiivileikkurille on parempia ja työllistymisen kannalta tehokkaampia vaihtoehtoja. Lannistavaa ja passivoivaa byrokratiaa tulee vähentää kehittämällä sosiaaliturvaa perustulon suuntaan, esimerkiksi korottamalla suoja-osia ja luopumalla työvoimapoliittisista karensseista. Työvoimapalveluiden henkilöstöä tulee lisätä, kuten myös ammatillista työvoimakoulutusta ja palkkatuettua työtä. Kolmannen sektorin palkkatukityöllistämisen rajoitukset tulee poistaa.

Tämän lisäksi aktiivileikkuri tulee perua. Se on välttämätön alku byrokraattisen sosiaaliturvaviidakon uudistamiselle. Ennen kaikkea se olisi oikein, ja oikeudenmukaista.

]]>
Seuraavaksi Sipilä tekee työvoimapalveluista bisnestä http://liandersson.fi/seuraavaksi-sipila-tekee-tyovoimapalveluista-bisnesta/ Wed, 11 Apr 2018 07:38:25 +0000 http://liandersson.fi/?p=2369 Tiesitkö sinä, että sosiaali- ja terveydenhuolto ei suinkaan ole ainoa kokonaisuus, jonka Sipilä ja kumppanit haluavat siirtää markkinoille sote-uudistuksen yhteydessä? Tänään eduskunnan lähetekeskustelussa on hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi. Kyse on tällä hetkellä ELY-keskusten ja TE-toimistojen vastuulla olevista palveluista, jotka liittyvät työllistämiseen, kotoutumiseen sekä yrittäjyyden edistämiseen

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat olleet poliittisen keskustelun keskiössä monesta syystä viimeisten vuosien aikana. Hallitus haluaa tehostaa työllistymistä, mutta on käyttänyt keinona perusturvan leikkuria epäreilun aktiivimallin muodossa sekä tiukentanut työttömyysturvan ehtoja entuudestaan. Kun Suomea verrataan esimerkiksi Tanskaan ja Ruotsiin, selviää, että työvoimapalveluiden resurssit ovat huomattavan paljon alhaisemmalla tasolla täällä. Palkkatukeen käytetään Ruotsissa viisinkertainen määrä resursseja Suomeen verrattuna, ja niin Tanskassa kuin Ruotsissa on moninkertainen määrä henkilöstöä hoitamassa työttömien neuvontaa ja ohjausta. Työvoimapoliittiset karenssit ovat kuitenkin Suomessa huomattavasti ankarampia kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

Suomalaisen työvoimapolitiikan alasajo on seurausta pidemmästä kehityksestä, joka on jatkunut useamman hallituskauden ajan. TE-toimistojen toimipisteitä on vähennetty ja työllistämistoimien painopiste on siirtynyt yhä vahvemmin palkallisista toimenpiteistä palkattomiin. Sipilän hallituksen tuorein suunnitelma on kuitenkin aivan uusi käänne, ja tulee muuttamaan koko suomalaisen työvoimapalvelujärjestelmän luonnetta.

Hallitus esittää mallia, jossa maakunta voi järjestää työvoima- ja yrityspalvelut joko omana työnä, hankkimalla ulkoa ostettuja palveluita kilpailuttamalla tai siirtymällä valinnanvapausjärjestelmään, joka käytännössä tarkoittaa, että kaikki maakunnan asettamat ehdot täyttävät palveluntuottajat hyväksytään. Esityksen lähtökohta on kuitenkin voimakkaasti markkinaehtoistamiseen nojautuva. Maakuntia velvoitetaan erottamaan palveluiden järjestäminen ja tuottaminen tilaaja-tuottaja-mallin mukaisesti ja maakunnille tulee velvollisuus yhtiöittää oma palvelutuotantonsa silloin, kun se toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. Tämän lisäksi maakunnan pitää taata ihmiselle mahdollisuus “mahdollisimman monen palvelun osalta valita tarvitsemansa palveluntuottajan useammasta kuin yhdestä vaihtoehdosta”.

Kyse on siis suuresta työvoimapalveluiden kaupallistamisoperaatiosta. Lakiesityksen mukaan kilpailullisuuden lisääminen on kasvupalvelujen järjestämisen peruspilari. Hallituksen tavoitteena on “toimivien markkinoiden luominen ja hyödyntäminen kasvupalvelujen tuotantorakenteen monipuolistamiseksi”. Hallituksen mukaan “palvelujen vaikuttavuus tehostuisi monituottajamallin, palveluntuottajien keskinäisen kilpailun ja maakuntien innovatiivisten hankintojen avulla”. Työvoimapalveluihin luodaan hallituksen arvion mukaan 300 miljoonan markkinat, johon lasketaan sekä nykyisellään ostopalveluihin käytettävät 190 miljoonaa että uusia markkinoille siirtyviä, tällä hetkellä viranomaistoimintana tehtäviä palveluita jopa 110 miljoonan edestä.

Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä viranomaistyönä tehtäviä toimintoja, kuten työllistymissuunnitelman laatiminen, määräaikaishaastattelut ja palveluihin ohjaaminen jatkossa siirrettäisiin yksityisiin voittoa tavoitteleviin yrityksiin. Näihin tehtäviin liittyy myös huomattavaa vallankäyttöä, joka kytkeytyy esimerkiksi työvoimapoliittisiin karensseihin.

 

Taas ollaan hallituksen toimesta tekemässä hyvinvoinnin kannalta keskeisestä julkisesta palvelusta bisnestä, mutta miksi?

 

Suomalainen työvoimapolitiikka ei kärsi kilpailun tai markkinaehtoisuuden puutteesta, vaan resurssien puutteesta yhdistettynä hallituksen työttömiä kyykyttävään poliittiseen linjaan. Tällä hetkellä ongelmana on myös se, että työvoimahallinnolla jää käyttämättömiä määrärahoja yli, vaikka aktiivimallin luulisi lisäävän painetta tarjota koulutuksia ja palkkatuettua työtä. Viime vuonna käytettävissä oleva määräraha oli 433 milj. euroa ja sen lisäksi  edellisiltä vuosilta siirtyneitä määrärahoja 207 milj. euroa eli yhteensä 641 miljoonaa. Toteutunut määrärahan käyttö oli kuitenkin vain 373 milj. euroa, eli säästöön jäi 42 prosenttia käytettävissä olleista rahoista. Nämä luvut kertovat mm. vaikeuksista saada yksityiset yritykset hyödyntämään palkkatukea, mikä asettaa kolmannen sektorin palkkatuen käyttöön tehdyt rajoitukset vielä oudompaan valoon.

Hallitus voisi korjata tilannetta esimerkiksi käyttämällä työvoimahallinnon resursseja henkilöstön määrän lisäämiseen ja palkkatukeen, luopumalla kolmannen sektorin palkkatuen käytön rajoituksista ja poistamalla syrjäyttävät karenssit vasemmistoliiton ehdottamalla tavalla. Sen sijaan työttömien, maahanmuuttajien ja aloittavien yrittäjien palveluista tehdään nyt bisnestä.

No onko bisnesmalli sitten toimivampi tapa lisätä työllisyyttä?


Ei ole. Aihepiiriä koskevasta tutkimuksesta tai kansainvälisistä kokemuksista ei ole löydettävissä tukea väitteelle, että yksityinen olisi julkista parempi työllisyydenhoidossa. Tämä todetaan jopa hallituksen omassa lakiesityksessä: “vaikka tuloksissa on tiettyä heterogeenisuutta, ei niiden perusteella voida pitää yksityistä palveluntuottajaa julkista parempana työllisyysvaikutusten osalta.”. Edelleen esityksen mukaan ”työvoimapalvelujen ulkoistaminen ei yleensä näytä johtavan toivottuihin tehokkuushyötyihin”.

Sen sijaan hallituksen esittämä malli tulee heikentämään ja vaikeuttamaan työttömien asemaa entuudestaan, kolmesta syystä.

 

  1. Väljä lainsäädäntö jättää työttömät heikkoon asemaan

 

Hallituksen esitys kasvupalvelulaiksi liikkuu hyvin yleisellä tasolla jättäen huomattavaa väljyyttä sääntelyyn ja harkintaa maakunnille. Laissa säädetään vain, että maakunnalla on velvollisuus järjestää kasvupalveluja työmarkkinoiden toimivuuden ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi sekä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi ja varattava määrärahoja palkkatuen myöntämiseksi. Työttömillä ei ole subjektiivisia oikeuksia näihin palveluihin, vaan ne ovat harkinnanvaraisia, ja niiden tarkemmasta sisällöstä säädetään vasta myöhemmin erikseen annettavissa laissa. Hallituksen mukaan myös myöhemmin annettavissa laeissa “itsehallinnollisille maakunnille jätettäisiin harkintavaltaa ja palvelujen kehittymiselle tarpeellista väljyyttä”. Sen sijaan, että vahvistettaisiin työttömien oikeuksia saada tukea ja palveluita työttömyyden sattuessa kohdalla, jätetään maakunnille valtaa päättää, missä laajuudessa ja miten palveluita tarjotaan.

 

  1. Maakuntien rahoitusmalli yhdistettynä soteen jättää työttömät heitteille

 

Maakunnille tullaan antamaan yleiskatteellinen rahoitus palveluiden järjestämiseksi ja samalla hallitus ajaa eteenpäin merkittäviä riskejä ja useita kustannuksia nostavia elementtejä sisältävää sote-mallia. Jos ja kun soten kustannukset tulevaisuudessa nousevat, tarkoittaa se, että maakunnille syntyy paine vähentää rahoitusta työvoima- ja yrityspalveluista. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa sääntelevät ihmisten perustuslailliset oikeudet hoivaan ja hoitoon, mikä ohjaa rahoituksen käyttöä tiukemmin kuin työvoimapalveluiden osalta. Kun soten kustannukset kaupallistamisen seurauksena räjähtävät, joutuvat pahimmassa tapauksessa työttömät, maahanmuuttajat ja aloittelevat yrittäjät kärsijöiksi.

 

  1. Yrityksille syntyy kannustin kermankuorintaan

 

Maakunnat tulevat hankkimaan palveluita yrityksiltä tulosperusteisesti, mikä synnyttää firmoille kannustimen keskittyä niihin asiakkaisiin, joilla on jo ennestään parhaat työllistymisedellytykset. Siksi on olemassa erittäin iso riski sille, että firmat tulevat keskittymään kaikista helpoimmin työllistyviin asiakkaisiin, kun taas vaikeammin työllistyvien tarpeet jäävät vähemmälle huomiolle.

 

 

Lomarahaleikkausten lisäksi en ole koskaan saanut niin paljon palautetta mistään asiasta, kuin mitä olen saanut aktiivimallista. Leikkuri sotii suomalaisten oikeustajua vastaan – ja syystä. Ei ole oikein, että pitkäaikaistyöttömiltä tai jopa työkyvyttömiltä leikataan jo valmiiksi alhaista perusturvaa, vaikka he olisivat tehneet kaikkensa päästäkseen työhön, koulutukseen tai työllistymistä edistävien palveluiden piiriin. Aktiivimallin herättämä vastustus ja kritiikki on hyvä osoitus suomalaisen työvoimapolitiikan perinpohjaisista uudistamistarpeista.

“Valinnanvapaus” työvoimapolitiikassa ei voi olla julkisten työnvälityspalveluiden alistamista bisneksen ehdoille, vaan järjestelmä, joka takaa kaikille mahdollisuuden kouluttautua tai päästä palkkatuettuun työhön ja joka mekaanisten sanktioiden sijaan mahdollistaa keikkatöiden ja osa-aikatöiden teon perustulon avulla.

]]>
Lastensuojeluun tarvitaan lakisääteinen mitoitus http://liandersson.fi/lastensuojeluun-tarvitaan-lakisaateinen-mitoitus/ Wed, 04 Apr 2018 15:59:01 +0000 http://liandersson.fi/?p=2367 Tänään käytiin lähetekeskustelu tekemästäni lakialoitteesta jonka mukaan lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voisi olla vastuullaan vain niin monta lasta, joiden osalta hän suoriutuu lastensuojelulakiin ja muuhun lainsäädäntöön sisältyvistä velvoitteista. Lapsen asiasta vastaavalla sosiaalityöntekijällä voisi kuitenkin olla vastuullaan enintään 30 lasta.

Lakialoite on vastaus yli tuhannen sosiaalityöntekijän ja sosiaalialan opiskelijan marraskuussa julkaisemaan hätähuutoon koskien lastensuojelun parissa työskentelevien ylikuormitusta. Lasten päivänä julkaistu adressi herätti erittäin tervetullutta ja tarpeellista keskustelua suomalaisen lastensuojelun tilanteesta. Valitettavasti se ei ole ensimmäinen kerta.

Pienen Eerikan äärimmäisen traaginen tapaus johti myös edellisellä vaalikaudella laajaan poliittiseen keskusteluun lastensuojelun resursseista ja niiden suuntaamisesta. Kehittämistoimenpiteitä laadittiin ja resurssejakin on lisätty, mutta siitä huolimatta tilanne ei ruohonjuuritasolla työtä tekevien näkökulmasta ole parantunut.

Hallituskin on omalta osaltaan ryhtynyt toimiin, ja on käynnistänyt laajan selvityksen lastensuojelutyön kuormittavuudesta. Se on tervetullutta ja tarpeellista, kuten myös ehdotukset ennaltaehkäisevän perhetyön sekä lastensuojelutyön tiimimallityöskentelyn kehittämisestä.

Hallituksen asettaman selvityshenkilön Aulikki Kananojan ensimmäinen väliraportti julkaistiin noin viikko sitten. Väliraportissa arvioidaan, että valtakunnallisen keskimäärän (30) ylittäviä sosiaalityöntekijöiden asiakasmääriä esiintyy noin 40 %:ssa palvelujen järjestäjiä. Se on todella paljon, ja kertoo siitä, että tilanne on edelleen hyvin vakava.

Marraskuussa julkaistussa sosiaalityöntekijöiden laatimassa adressissa ilmaistaan vakava huoli lasten ja nuorten heitteillejätöstä, jota lastensuojelutyön krooninen aliresursointi saa aikaan useassa kunnassa. 40, 60, jopa 80 lasta sosiaalityöntekijää kohden on kestämätön tilanne, kun asiakkaina on lapsia, joiden tilanteet ovat vakavasti vaarantuneita ja turvattomia.

Sosiaalityöntekijöiden kuormituksen taustalla on monenlaisia tekijöitä. Asiakasmäärien kasvu voi johtua työn organisoinnin puutteista, pätevien työntekijöiden saamisen vaikeuksista, kunnan pienestä koosta ja asiakkaiden tilanteiden vakavuus eli työn intensiteetti myös vaihtelee. Kananojan väliraportissa painotetaan yksin tekemistä yhtenä vakavimpana riskinä lastensuojelutyössä. Työn henkistä kuormittavuutta lisää toisin sanoen se, että monet työntekijät tekevät vaativaa työtä liian yksin.

Matalan kynnyksen palvelut ovat keskeisin keino vähentää raskaiden korjaavien toimenpiteiden tarvetta. Siksi väliraportissa esitetyt ehdotukset tiimimallin käyttöönotosta sekä matalan kynnyksen perhetyön lisäämisestä ovat varsin kannatettavia. Perhetyön vahvistaminen neuvoloissa ja perhekeskuksissa sekä kotipalvelun vahvistaminen entisestään ovat tärkeitä toimia varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevien palveluiden lujittamiseksi.

Varhaisen tuen merkityksestä ei ole erimielisyyttä, mutta Kananoja tulee raportissaan siihen johtopäätökseen, että sote- ja maakuntauudistustuksen aiheuttamassa “lasten ja perheiden palvelujen nykyisessä muutostilanteessa sosiaalityöntekijöiden lakisääteiset asiakasmitoitukset eivät ole tarkoituksenmukaisia”.

Pidän erittäin huonona, jos hallitus tämän seurauksena on nyt rajaamassa pois lakisääteisen enimmäisasiakasmäärän keinona puuttua lastensuojelutyön kuormitukseen.

Varhaisen tuen ja perhetyöhön kohdistuvien panostusten lisäksi tarvitaan myös välittömiä ja heti vaikuttavia toimia kuormituksen vähentämiseksi. Muun muassa ammattijärjestö Talentia, joka selvitysryhmässä jätti eriävän mielipiteen juurikin mitoituksesta, on puheenjohtajan suulla todennut, että “lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän lakisääteinen asiakasmitoitus on ainoa keino, jolla voidaan välittömästi ja konkreettisesti puuttua sosiaalityöntekijöiden kuormitukseen”.

Lastensuojelun kuormituksen vähentäminen on äärimmäisen tärkeää ja akuuttia. Se on lasten oikeuksiin ja hyvinvointiin suoraan vaikuttava kysymys. Suhtautuminen ratkaisuihin ei voi olla varhaisen tuen ja lakisääteisen asiakasmitoituksen asettaminen vastakkain, vaan ongelman purkaminen laaja-alaisesti, niin välittömästi vaikuttavilla toimilla kuin kehittämällä perheille suunnattujen tuen malleja ja sosiaalityötä.

Lastensuojelun lakisääteinen enimmäisasiakasmäärä ei ratkaise kaikkia niitä ongelmia, jotka tämänpäiväiseen lastensuojelutyöhön liittyy, mutta se olisi ehdottomasti ja selkeästi parannus nykytilanteeseen verrattuna. Lakisääteinen mitoitus ei ole ristiriidassa sen kehittämistyön kanssa, jota nyt tehdään, mutta se loisi lakisääteisen perälaudan resurssien turvaamiseksi myös niissä kunnissa ja niiden työntekijöiden kohdalla, jotka edelleen ja jatkossakin kamppailevat liian suuren asiakasmäärän kanssa.

]]>
Puhe puoluevaltuustossa 24.3: sotesta, työelämän murroksesta ja eriarvoisuuden vähentämisestä http://liandersson.fi/puhe-puoluevaltuustossa-24-3-sotesta-tyoelaman-murroksesta-ja-eriarvoisuuden-vahentamisesta/ Sat, 24 Mar 2018 15:16:55 +0000 http://liandersson.fi/?p=2364 Arvoisat puoluevaltuutetut, hyvät ystävät,

 

”Ihmiselämästä vieraantunutta kompurointia”

Tämä kova muotoilu hallituksen sote-projektista ei ole minun tai Antti Rinteen luonnehdinta, vaan Helsingin kokoomuslaisen pormestarin Jan Vapaavuoren kuvaus.

Kokoomuksen Elina Lepomäki taas on löytänyt sisäisen sote-vasemmistoliittolaisensa: hän on kirjoittanut siitä, kuinka “terveysmarkkinoista tulee suuryritysten temmellyskenttä” ja vaikuttanut olevan aidosti huolissaan terveysvakuutusmarkkinoiden “monopolisoitumisesta”.  

Hallituksen keittämän sotesopan sakeudesta kertoo paljon se, että jopa kokoomuksen sisällä kärkipoliitikkojen rivit rakoilevat näin pahasti. On täysin kestämätöntä, että hallitus vie eteenpäin näin painavaa kritiikkiä saaneen ja näin jättimäisen uudistuksen, näin heikolla enemmistöllä. Se ei ole vastuullinen lähtökohta Suomen historian suurimmalle aluehallintouudistukselle, joka samalla myllää koko suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuoltoon uuteen uskoon.

Sote-uudistus on vasemmistoliitolle tämän vaalikauden tärkein kysymys. Me, tämä puolue ja puoluejohto, emme tule lepäämään ennen kuin olemme saaneet estettyä hallituksen aikeet markkinaehtoistaa sote-palvelut. Suomi tarvitsee oikeudenmukaisen sote-uudistuksen, mutta nyt meille tarjotaan valmiiksi rikkinäistä mallia, joka nostaa kustannuksia, mutta ei toteuta yhtäkään uudistukselle asetetuista tavoitteista.

Oppositio ei ole nojautunut vanhentuneisiin argumentteihin hallituksen sote-mallista. Pääviestimme on sen sijaan koko ajan ollut ollut, että yksittäisten epäkohtien muuttaminen ei valitettavasti ole muuttanut uudistuksen keskeisiä valuvikoja ja epäkohtia miltään osin.

 

Nyt on käynnissä Suomen lähihistorian suurin kamppailu hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Kyse on siitä, millä periaatteella meidän kaikkien tarvitsemia ja rahoittamia hyvinvointipalveluita tuotetaan. Kyse on pohjimmiltaan siitä, kenen ehdoilla tätä yhteiskuntaa kehitetään. Etenemmekö uudistuksen kanssa siksi, että poliittisia lehmänkauppoja on vaikea perua “ja jotain on tehtävä”, vai uskallammeko viheltää tämän poliittisen pelin välissä poikki, jotta voimme rakentaa aidosti oikeudenmukaisen soten ihan kaikille.

Hyvät valtuutetut,

 

Valtakunnanvoudin tuoreimpien tilastojen mukaan viime vuonna 370 000 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua päätyi ulosottoon. Kun työssäkäyvät käyttävät työterveydenhuollon maksuttomia palveluita, joihin he pääsevät muutaman tunnin varoitusajalla, jonottavat suomalaiset pätkätyöläiset, pienyrittäjät, lapsiperheet, työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset kuntien ylläpitämiin terveyskeskuksiin.

 

Jonojen pituus riippuu paikkakunnasta, kuten myös se hinta, jota hoidostasi joudut maksamaan. Terveyskeskuspalveluiden käyttäjistä suurin osa kuuluu alimpiin tuloluokkiin, kun hyvätuloiset käyttävät työterveyspalveluita ja yksityisiä palveluita. OECD:n tekemässä 15 maan vertailussa vain Virossa ja Yhdysvalloissa oli Suomea suurempaa eriarvoisuutta lääkäripalveluihin pääsyssä.

 

Ongelmia tulee myös tilanteissa, joissa ihminen tarvitsee palveluita, joita ei terveyskeskuksesta saa. Kun pitkään masentunut nuori päättää hakea apua, palvellaan häntä pahimmassa tapauksessa ensin pyytämällä odottamaan viikon aikaa terveyskeskukseen, jonka jälkeen hän ehkä pääsee lääkärin vastaanotolle, joka mahdollisesti kirjoittaa lähetteen sairaanhoitopiiriin. Sen jälkeen häntä odottaa uusi odotusaika ja uusi jono, ennen kuin hän pääsee seuraavan henkilön luokse hoidon tarpeen arviointiin.

 

Miksi jonot sitten ovat pitkät?

 

Siksi, ettei resursseja ole ohjattu terveysasemiin tarpeeksi. Tällä hetkellä terveyskeskuslääkärikäyntejä on noin 7 miljoonaa vuodessa kun niitä korkeimmillaan oli yli 10 miljoonaa noin 15 vuotta sitten. Asukaskohtaisista sote-menoista vain noin 3 % on kohdennettu terveyskeskusten vastaanottoon.

 

Miksi maksut sitten ovat liian korkeat?

 

Siksi, että suomalaisten asiakasmaksujen ja omavastuiden osuus sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta on Pohjoismaiden korkein. Täällä pienituloiset monisairaat maksavat palveluiden käytöstä suoraan, sen lisäksi että rahoitamme palveluita verovaroin. Erilliset maksukatot lääkkeistä, asiakasmaksuista ja matkoista kohoavat yhteensä lähes 1600 euroon.

 

Ja miksi ihmisiä sitten pompotellaan paikasta toiseen?

 

Siksi, että palveluiden hajauttaminen niin kuntien kuin sairaanhoitopiirien vastuulle tarkoittaa potilaan näkökulmasta pahimmillaan jonosta ja yksiköstä toiseen siirtymistä sekä alati uusia ammattilaisia, joille pitää kertoa mihin kaikkeen tarvitsee apua.

 

Hallituksen malli ei korjaa näitä ongelmia.

 

Byrokratia ja pompottelu jonosta ja ammattilaiselta toiselta ei vähene vaan voi jopa lisääntyä, kun vastuu palveluketjusta hajautetaan niin yksityisille terveyskeskuksille, maakunnan liikelaitokselle, maakunnan suoran valinnan yksikköön sekä henkilökohtaisella budjetilla ja asiakassetelillä rahoitettavien palveluiden tuottajiin.

 

Lisäksi hallituksen sote-matematiikka on taloudellisesti mahdoton yhtälö. Haastan taas kerran valtiontalouden tilasta yleensä niin tarkan valtiovarainministeri Petteri Orpon tuomaan edes yhden asiantuntija-arvion, joka tukisi hallituksen väitteitä kolmen miljardin säästöistä. Löydätkö edes yhden, Petteri?

 

Sote-kustannukset tulevat nousemaan, kun markkinat monopolisoituvat, ja syntyy alueellisiin yksityisiin monopoleihin pohjautuva järjestelmä, ei suinkaan sitä toivottua kilpailua. Yksityisille tuottajille syntyy selkeä kannustin, mahdollisuus ja lakiesityksen mukaan jopa velvoite siirtää kallista hoitoa tarvitsevat potilaat eteenpäin maakuntien hoidettavaksi. Tällaista järjestelmää ei kannata edes “patamustaksi porvariksi” itseään kutsuvat sote-asiantuntijat, saatikka sitten kukaan, joka on tutustunut edes markkinatalouden alkeisiin.

 

Hallituksen kapulakielisen lakiesityksen kääntäminen kansan kielelle paljastaa selvästi, että luvassa on leikkauksia palvelutarjontaan sekä asiakasmaksujen korotuksia. Kustannusten nousu ollaan ohjaamassa markkinoita hallitseville pörriäisille ja niille hyvätuloisille suomalaisille, joiden omavastuut yksityisten käytöstä alenevat. Palveluiden laatuun tai saatavuuteen tehtävistä heikennyksistä kärsivät ne tällä hetkellä julkisia palveluita käyttävät pienituloiset, joiden omavastuut nousevat nykyisestä sekä kaikki paljon palveluita tarvitsevat.

 

Hyvät ystävät,

 

Onko sitten niin, että palveluiden markkinaehtoistamisesta luopuminen kaataisi koko soten? Ei tietenkään. Jos näin käy, on vastuu ja syy vain ja ainoastaan kokoomuksen. Kokoomukselle palveluiden markkinaehtoistaminen on tärkeämpi tavoite, kun sote-uudistuksen aikaansaaminen.

 

Vasemmistoliiton malli olisi nopeammin toteutettavissa kuin hallituksen vaihtoehto. Maakuntahallinnon varaan rakentuvaan soteen ei sisälly EU-oikeudellisia riskejä eikä riskejä kustannusten nousulle.

 

Vasemmiston mallissa myös toteutuu soten alkuperäiset tavoitteet. Maakunnan järjestämä ja pääosin tuottama sote mahdollistaisi esimerkiksi mielenterveyspalveluiden jalkauttamista terveyskeskuksiin. Se mahdollistaisi perheille suunnattujen palveluiden kokoamista perhekeskuksiin, sosiaalityön ja terveydenhuollon tarjoamista samoissa yksiköissä sekä resurssien ohjaamisen erikoissairaanhoidosta terveyskeskusten jonojen lyhentämiseen.

 

Me haluamme lisätä potilaiden ja asiakkaiden itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Se on mahdollista järjestelmässä, jossa maakunnilla on verotusoikeus ja ne tuottavat pääosan palveluista.

 

On kaksi keskeistä ehtoa, jota uudistukselle pitää asettaa, jotta palveluiden leikkauspaineelta vältyttäisiin. Ensimmäinen niistä on maakuntien verotusoikeus. Ilman sitä maakunnille ei tule aitoa taloudellista itsehallintoa, ja maakuntavaltuutettujen tehtäväksi jää vain hallinnoida valtion asettaman tiukan budjettirajoitteen raamissa.

 

Toinen on asiakasmaksujen alentaminen. Sote-uudistuksen lopputuloksena ei voi olla tilanne, jossa asiakasmaksut nousevat tai edes pysyvät samalla tasolla.  

 

Asiakasmaksulainsäädännön uudistus tulee toteuttaa ja valmistella samassa aikataulussa kuin sote-uudistuksen uudelleenvalmistelu. Asiakasmaksulainsäädännön uudistuksen tavoitteena tulee olla eri maksukattojen yhtenäistäminen sekä asiakasmaksujen osuuden pienentäminen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta. Vaadimme yhtä yhtenäistä, 760 euron suuruista, vuosittaista maksukattoa, jotta ihmisillä on todellisuudessa olisi varaa sekä hakea hoitoa että hankkia tarvitsemansa lääkkeet.

 

Hyvät ystävät,

 

Tämän viikon kyselytunnilla ministeri Annika Saarikko totesi, ettei perusturvan taso ole oleellinen eriarvoisuuden vähentämiselle. On todella irvokasta, että korkeaa palkkaa saavat ministerit kertovat Suomen köyhille, ettei raha ole oleellista eriarvoisuuden vähentämiseksi.

 

Toinen tuore esimerkki hallituksen ajattelumallista on tällä viikolla julkaistu Juho Saaren työryhmän toimenpidepaketti eriarvoisuuden vähentämiseksi. Raportti itsessään sisältää monia perusteltuja esityksiä. Ongelmana kuitenkin on, että hallitus nyt haluaa paikata eriarvoisuutta kasvattavia leikkauksiaan laittamatta senttiäkään rahaa eriarvoisuuden vähentämiseen. Tähän taikatemppuun tuskin hallitus itsekään uskoo.

Irvokasta tästä tekee erityisesti se, että samainen hallitus, on aikaisemmin löytänyt 1,5 miljardia euroa budjetista löysää hyvätuloisten verokevennyksiin. Tämä hallitus on leikannut koulutuksesta ja pienituloisilta lähes neljän miljardin edestä ja nyt se osoittaa kokonaiset NOLLA EUROA eriarvoisuuden vähentämiseen. Jos tyhjästä nyhjäisee, ei voi odottaa saavansa kovin kunnianhimoista tulosta aikaiseksi.

 

Hyvät ystävät,

 

Jää meidän tehtäväksemme irrottaa suomalainen päätöksenteko siitä henkisestä taantumasta, johon se on jäänyt jumiin. Viime vaaleissa puolueet kisasivat siitä, kenen leikkauslista oli pisin. Nykyinen hallitus on kuvannut rajuja leikkauksia “uudistuksiksi”, eikä strateginen hallitusohjelma ole millään tavalla toiminut yhteiskuntaa muuttavana voimana. Tällekin on yksinkertainen selitys: kärkihankkeiden rahoitus on ollut pienempi kuin tehdyt leikkaukset. Olemme vasemmistoliitossa taistelleet jokaista eriarvoistavaa leikkausta vastaan kaikin mahdollisin keinoin, mutta kritiikkiin ei ole saatu vastakaikua. Seuraava ja ainoa askel kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa on punavihreä hallitus, joka muuttaa koko tämän politiikan karun suunnan.

 

Hyvät ystävät,

 

Me olemme se asiantuntijapuolue, joka muuttaa tämän yhteiskunnan tulevaisuuden suunnan. Seuraavissa eduskuntavaaleissa nostamme leikkauslistojen sijaan kaksi tulevaisuusteemaa eduskuntavaalikeskustelujen kärkeen: työn murros ja eriarvoisuuden vähentäminen. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa ja ratkaisuja, joilla yhteiskunnan rakenteita muutetaan vastaamaan nykypäivää, ja joilla turvataan tasa-arvo, hyvinvointi ja yhdenvertaisuus kaikille.

 

Vaikka työn murrosta käsitellään tulevaisuusselontekojen ja linjapuheiden yhteydessä, ovat käytännön poliittiset toimet yleensä olleet näiden kehityssuuntien kanssa täysin ristiriidassa. Aktiivimallin kaltaiset ratkaisut vain heikentävät työttömyysturvaa, lisäävät byrokratiaa ja aiheuttavat entistä enemmän epävarmuutta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus perustui vanhempien kategoriseen jaotteluun työttömiin tai työllisiin, eikä ollenkaan huomioinut sitä, että nykyään ihmiset liikkuvat näiden kategorioiden välissä jatkuvasti.

 

Seuraavan, sen punavihreän, hallituksen keskeisimpiä tehtäviä on ratkaisujen esittäminen työn murroksen aiheuttamiin tarpeisiin. Seuraavassa hallituksessa pyrimme vähentämään sosiaaliturvan vastikkeellisuutta luopumalla työvoimapoliittisista karensseista ja yhdenmukaistamaan perusturvaetuudet samalla korottaen niiden tasoa. Palkkaerojen kasvu on estettävissä lakisääteisellä vähimmäispalkalla sekä matalapalkka-aloille suunnatuilla tasa-arvoerillä. Haluamme toimivan perustulon ja kansallista tulorekisteriä on hyödynnettävä sosiaaliturvan ja palkkatulojen yhteensovittamiseksi reaaliaikaisesti.

 

Yhteiskuntamme toinen suuri tulevaisuuden kohtalonkysymys on eriarvoisuuden kasvu. Seuraavissa hallitusneuvotteluissa eriarvoisuuden vähentäminen on otettava koko vaalikauden mittaiseksi läpileikkaavaksi teemaksi. Tarvitaan perusturvan kehittämistä perustulon suuntaan sekä yleisen perusturvan tason nostoa köyhyyden vähentämiseksi. Verotusratkaisuissa on otettava tavoitteeksi tuloerojen kaventaminen.

 

Kun kampanjoin Vasemmistonuorten puheenjohtajana perustulon käyttöönoton puolesta, saimme usein kuulla kuinka vaatimus on täysin epärealistinen: kuulimme useita piikkejä siitä, kuinka vasemmisto muka uskoo, että raha tulee taikaseinästä. Nyt tätä täysin absurdiksi leimattua ideaa kuitenkin kokeillaan, ja perustulosta on tullut yksi varteenotettava vaihtoehto sosiaaliturvan kehittämiseksi.

 

Joten miksi lopettaa paremman tulevaisuuden rakentaminen tähän? Seuraavissa eduskuntavaaleissa tulemme esittämään lyhyemmän työajan kokeilun käynnistämistä. Työajan palkaton pidentäminen on menneisyyden työmarkkinapolitiikkaa, sen sijaan meidän tulee rakentaa malleja, joilla ihmisten työssäjaksamista ja työhyvinvointia sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista voidaan helpottaa. Työajan lyhentäminen on siihen oiva väline.

 

Nyt on suunnanmuutoksen aika.

]]>
Keskeisemmät epäkohdat – Miksi hallituksen sote-esitys edelleen ontuu? http://liandersson.fi/keskeisemmat-epakohdat-miksi-hallituksen-sote-esitys-edelleen-ontuu/ Tue, 13 Mar 2018 18:58:44 +0000 http://liandersson.fi/?p=2361 Blogi on toinen osa kolmen kirjoituksen sarjassa sote-uudistuksesta

Tavoite palveluiden yhteensovittamisestaei toteudu

 

Palveluiden yhteensovittamisella, eli integraatiolla tarkoitetaan saumattomia hoitoketjuja. Kun vastuu koko palveluketjusta on samalla järjestäjällä, paranee tiedonkulku ja ammattilaisten mahdollisuudet tehdä yhteistyötä, eikä potilaan tarvitse siirtyä jonosta ja toimipisteestä toiseen. Palveluiden järjestäjät eivät silloin myöskään voi yrittää siirtää kustannuksia eteenpäin toiselle organisaatiolle. Integraatio toteutuu parhaiten siirtämällä vastuu koko palveluketjusta yhdelle taholle. Hallituksen malli ei tätä kuitenkaan tee.

 

Hallituksen malli hajauttaa vastuun palveluketjusta entistä useammalle toimijalle

 

Jatkossa perustason palvelut eli käytännössä terveyskeskuspalveluita tuottaisi niin maakunta kuin yksityiset palveluntuottajat. Maakunta voisi myös yhtiöittää osan palveluistaan ja perustaa yhtiömuotoisen sosiaali- ja terveyskeskuksen. Maakunta kilpailisi toisin sanoen yksityisten pörriäisten rinnalla peruspalveluiden tarjoamisessa ja veroeurojen käytöstä. Näissä sote-keskuksissa olisi tarjolla perusterveydenhuollon palveluita sekä sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Asiakas voisi vaihtaa sote-keskusta aina puolen vuoden välein.

 

Maakunnan liikelaitos vastaisi jatkossa erikoissairaanhoidosta ja päivystyksestä sekä pääosin sosiaalihuollosta. Maakunnille tulee kuitenkin lakisääteinen velvoite tarjota asiakasseteliä muun muassa seuraavissa palveluissa: kotipalvelu, kotihoito, asumispalvelut, tietyt sosiaalisen kuntoutuksen toimenpiteet, kotisairaanhoito lukuun ottamatta kotisairaalahoitoa sekä vammaisten henkilöiden työtoiminta. Lakiesityksen mukaan maakunnalle tulee velvoite ottaa asiakasseteli käyttöön myös muissa palveluissa jos ei potilas saa hoitoa hoitotakuun määräämässä ajassa. Tämän lisäksi maakunta VOI ottaa käyttöönsä asiakassetelin paljon esitettyä laajemmin, muun muassa erikoissairaanhoidon polikliinisesti toteutettavissa kirurgisissa toimenpiteissä ja kiireettömässä leikkaustoiminnassa.

 

Tämän lisäksi maakunnille tulee velvoite ottaa käyttöön henkilökohtainen budjetti vammais- ja vanhuspalveluissa. Käytännössä se tarkoittaa, että maakunta määrittelee budjetin suuruuden ja asiakas valitsee sitten omat palvelutuottajansa ja palvelunsa.  

 

Vastuu palveluketjuista sirpaloitetaan maakunnittain julkiselle sekä lukuisille yksityisille toimijoille. Sote-keskuksista tulee nykymallia suppeampia terveyskeskuksia, joissa ei ole tarjolla kuin perusterveydenhuollon palveluita. Jos potilas tarvitsee sosiaalityön palveluita tai erikoissairaanhoitoa on hänen siirryttävä maakunnan liikelaitokseen, jossa sitten palvelutarpeesta riippuen voi vielä saada asiakassetelin, jota varten pitää vielä siirtyä seuraavalla palveluntuottajalle.

 

Pompottelu jonosta ja palveluntarjoajalta toiseen lisääntyy nykyisestä. Hyvä esimerkki esitetyn mallin järjettömyydestä on, että maakunnille tulee velvoite paikata yksityisten firmojen sote-keskusten sosiaalityön puutteita  luomalla liikkuvia sosiaalihuollon tiimejä, joiden pitää kiertää yksityisestä sote-keskuksesta toiseen. Kukaan ei tiedä miten tällainen yhteistyömalli käytännössä toteutuu?

 

Paljon palveluita tarvitsevien osalta malli tarkoittaa sitä, että hoito jatkossakin olisi julkisen tahon järjestämää. Yksityisille sote-keskuksille tulee mahdollisuus ja velvoite siirtää paljon hoitoa tarvitsevat eteenpäin maakunnille.

 

Integraatioajatuksesta ei hallituksen esityksessä ole jäljellä kun yleisesti muotoillut velvoitteet maakunnille “vastata kokonaisuudesta”. Mitä tämän vastuun kantaminen käytännössä tarkoittaisi monimutkaisessa monituottajarakenteessa ei käy ilmi hallituksen esityksestä. Tietojärjestelmien yhdenmukaistaminen on sekä kallis että aikaa vievä prosessi, eivätkä ne tule olemaan valmiina paikkaamaan monituottajamalliin siirtymiseen aiheuttamaa sekaannusta.

 

Tavoite kustannussäästöistä ei toteudu

 

Hallituksen sote-malli ei tule toteuttamaan kustannuskehityksen kolmen miljardin euron säästötavoitetta vuoteen 2029 mennessä. Se johtuu seuraavista seikoista.

 

  1. Hallituksen mallista puuttuu keskeisin elementti, jolla kustannuksia piti hillitä: integraatio. Malli hajauttaa vastuun palveluketjun kokonaisuudesta entistä useammalle palveluntuottajalle, ja järjestämis- sekä tuottamisvastuu erotetaan toisistaan. Tämä lisää byrokratiaa.

 

Lisäksi hallituksen sote-malli sisältää useita kustannuksia lisääviä elementtejä.

 

  1. Markkinat keskittyvät ja kilpailua ei tule

 

Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon markkinat ovat jo tällä hetkellä vahvasti keskittyneet neljälle suurelle yritykselle. Hallituksen lakiesityksessä todetaan, että terveydenhuollossa yksityinen toiminta on keskittynyt suuriin yrityksiin: “Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon yksityinen tuotanto on keskittynyt neljälle suurelle yritykselle. Lääkäriasema- ja yksityislääkäritoiminnassa 13-14 suurimman yrityksen markkinaosuus oli 50-60 prosenttia.“

 

Kun sote-markkinat avataan, on erittäin suuri todennäköisyys, että markkinat keskittyvät muutamalle vahvalle yksityiselle konsernille. Silloin syntyy alueellisiin yksityisiin monopoleihin pohjautuva järjestelmä, eikä suinkaan kilpailua. Todennäköisyyttä tälle lisää se, että yksityisissä sote-keskuksissa lain mukaan on tarjottava melko laaja kirjo terveydenhuollon palveluita ja, että yksityiselle sote-bisnekselle olisi lailla asetettuja velvoitteita yritysten taloudellisesta kantokyvystä. Siksion syytä olettaa, että jo valmiiksi vahvat terveydenhuollon firmat saisivat erittäin vahvan jalansijan markkinoiden avautuessa ja pahimmillaan alueellisesti määrävän markkina-aseman.

 

Sosiaalihuollon puolella pitää myös huomioida se, että alalla toimii hyvin paljon pieniä yrityksiä, joiden liiketoimintamalli ei perustu asiakkaista kilpailemiseen markkinatilanteessa, jonka sote-esitys toteutuessaan loisi. 60 prosenttia sosiaalipalveluyrityksistä myy tällä hetkellä  koko palvelutuotantonsa kunnille ja kuntayhtymille. Hallituksen esityksessä todetaan, että “alalla on siten paljon toimijoita, joiden asiakashankinta on perustunut julkiseen tarjouskilpailuun eikä suoraan kuluttajille markkinointiin. Lisäksi toimijat ovat useimmiten olleet sidoksissa yhteen kuntaan tai kuntayhtymään”.   

  1. Yksityisille sote-keskuksille tulee kannustimet siirtää vastuu kalliista hoidosta julkiselle

 

Koska yksityiset sote-keskukset vastaavat vain perusterveydenhuollon palveluista, syntyy tuottajille selkeä kannustin ja myös mahdollisuus siirtää kallista hoitoa tarvitsevat potilaat eteenpäin maakunnan hoidettavaksi. Hallituksen lakiesityksessä todetaan:

 

“Käytännössä asiakas ohjattaisiin liikelaitokseen aina, kun hänellä olisi sosiaalihuollon palvelutarvetta tai paljon erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeita, jotka edellyttävät laaja-alaista yhteensovittamista. Jos suoran valinnan palveluntuottaja arvioisi, että asiakkaalla on tarve maakunnan liikelaitoksen tuotantovastuulla olevaan erikoissairaanhoidon palveluun, tulisi suoran valinnan palveluntuottajan palveluksessa olevan lääkärin laatia asiakkaalle lähete, jonka perusteella maakunnan liikelaitos arvioisi asiakkaan palvelutarpeen ja päättäisi asiakkaalle annettavista palveluista.”

 

Yksityisillle palveluntuottajille kaavailtu korvausmalli perustuu niin sanottuun kapitaatiokorvaukseen. Se on jokaisesta listautuneesta asiakkaasta maksettu korvaus, jossa on huomioitu kyseiseen henkilöön liittyvät tekijät, kuten ikä ja mahdolliset pitkäaikaissairaudet.

 

Korvausmallissa on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin kapitaatiokorvaus sisältää aina kannustimen alihoitoon. Kun korvaus maksetaan jokaisesta listautuneesta asiakkaasta, on firmoille halvempaa, mitä vähemmän hoitoa potilaat tarvitsevat. Hallituksen mallissa lisäongelma tuottaa erikseen säädetty oikeus siirtää potilaita suoraan eteenpäin maakunnille, jos on erilaisia palvelutarpeita.

 

Toiseksi kapitaatiomallin ainoa korjausmekanismi on lisäraha. Jos alihoitoa ilmenee, ei maakunnille käytännössä jää muita ohjausvälineitä, kuin lisätä enemmän hoitoa tarvitsevien potilaiden listautumisesta saatua korvausta. Mikäli maakunta haluaa houkutella yksityisiä palveluntuottajia myös alueille joissa esimerkiksi työttömyyttä ja mielenterveysongelmia esiintyy enemmän, onnistuu se vain lisäämällä veronmaksajien firmoille maksamia korvauksia.

 

  1. Verorahoitteisten palveluiden piirissä olevien potilaiden määrä kasvaa

 

Hallituksen sote-mallia on mainostettu sanomalla, että “kohta kaikki pääsevät yksityiselle”. Hallitus on kuitenkin kieltäytynyt kertomasta, miten sen sote-matematiikka oikeasti toimii. Tällä hetkellä yksityisiä lääkäripalveluita käyttävät maksavat nämä pääosin itse. Julkisia palveluita käyttävät taas maksavat asiakasmaksun itse, mutta tämä omavastuu on huomattavan paljon pienempi kuin yksityisiä palveluita käyttävien.

 

Jatkossa asiakasmaksut eli omavastuut ovat samalla tasolla, riippumatta siitä, käyttääkö julkista vai yksityistä sote-keskusta. Tämä tarkoittaa, että julkisrahoitteisten palveluiden piirissä olevien ihmisten määrä kasvaa, ja että nimenomaan tällä hetkellä yksityisiä palveluita käyttävien hyvätuloisten omavastuut alenevat. Jos palveluiden kysyntä ja verorahoitteisten palveluiden piirissä olevien asiakkaiden määrä kasvaa, on selvää, että kustannukset nousevat.

 

Sote-malli ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki “pääsisivät työterveyden piiriin”. Sote-keskusten suoran valinnan palveluiden valikoima on suppeampi kuin laajat työterveyspalvelut ovat, ja lisäpalveluita tarjottaisiin sitten maksua vastaan. Siksi on todennäköistä, että yksityisten vakuutusten käyttö jatkuu myös tulevaisuudessa.  

 

  1. Monituottajamallin ohjaaminen on hankalaa

 

Markkinaehtoiseen monituottajamalliin siirtyminen tarkoittaa siirtymistä vaikeasti hallittavaan uuteen järjestelmään. Maakunnissa joudutaan säätämään useista eri korvausmalleista riippuen siitä, onko kyse kapitaatiokorvauksista, asiakasseteleistä tai henkilökohtaisesta budjetista ja koko järjestelmä tuo mukanaa uusia velvoitteita maakunnille valvoa ja ohjata kokonaisuutta. Tämä tuottaa turhaa byrokratiaa palveluiden järjestämisen kustannuksella.

 

Palveluiden kysynnän ja verorahoitteisten palveluiden piirissä olevien ihmisten määrän kasvu sekä kaikkien ehdot täyttävien yksityisten yritysten oikeus perustaa sote-keskuksia ja toimia markkinoilla tarkoittaa, että piikki firmojen suuntaan on auki. Kuten aiemmin on todettu, ei maakunnille jää muita tehokkaita välineitä ohjata kuin rahan lisääminen.

 

Tavoite terveyserojen kaventamisesta ei toteudu

 

Kuten edellä on kuvailtu, tulevat kustannukset nousemaan palveluiden markkinaehtoistamisen ja kaupallistamisen myötä. Mitä tapahtuu, kun kustannukset nousevat mutta hallitus samaan aikaan aikoo runnoa läpi kolmen miljardin säästöt? Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan sellaista tilannetta ei voi syntyä, että kustannukset nousevat mutta samaan aikaan on paine leikata. Tottakai sellainen syntyy. Se myöskuvataan varsin osuvasti hallituksen omassa lakiesityksessä:

 

“Mikäli kysyntä perustasolla kasvaisi nopeasti, palvelujen laadun tai saatavuuden olisi joustettava. Näin erityisesti silloin, mikäli budjettirajoite ei joustaisi ja toiminta ei tehostuisi.”

 

Mitä siis tarkoittaa, että palveluiden laadun tai saatavuuden olisi “joustettava”? Suomeksi käännettynä se tarkoittaa leikkauksia palvelutarjontaan sekä asiakasmaksujen korotuksia. Kustannusten nousu ohjautuisi toisin sanoen markkinoita hallitseville pörriäisille ja niille hyvätuloisille suomalaisille, joiden omavastuut yksityisten käytöstä alenevat. Palveluiden laatuun tai saatavuuteen tehtävistä heikennyksistä kärsisivät sen sijaan tällä hetkellä julkisia palveluita käyttävät pienituloiset, joiden omavastuut nousisivat nykyisestä sekä paljon palveluita tarvitsevat. Esitys johtaa siksi todennäköisesti terveyserojen kasvuun nykyisestä.

 

Toinen syy sille, että terveyserot eivät tule kaventumaan on se, että hallitus ei esitä muutoksia työterveyshuoltoon, mutta työterveyshuollon olemassaolo osaltaan helpottaa suurten terveysfirmojen potilasvalikointia. Kun valinnanvapausjärjestelmä tulee käyttöön, firmat voivat mainostaa palveluitaan jo valmiiksi omassa asiakasrekisterissään oleville. Työterveyden piirissä oleville on myös kätevää valita sama palvelutuottaja, joiden palveluita jo valmiiksi muuten käyttää. Tämä tarkoittaa, että isoilla firmoilla on erinomaiset mahdollisuudet valikoida asiakkaikseen jo valmiiksi suhteellisen terveet ja hyvin toimeentulevat suomalaiset.

 

Tämän lisäksi firmoille ja työnantajille syntyy kannustin siirtää kustannuksia työterveyden piiristä veronmaksajien rahoittaman valinnanvapausjärjestelmän piiriin. Kun sama Pörriäinen Oy jatkossa tarjoaa avoterveydenhuollon palveluita niin työterveyden kuin valinnanvapausjärjestelmän kautta, syntyy työnantajille selkeä kannustin vähentää omia rahallisia panostuksia terveydenhuoltoon. Tämäkin kasvattaa julkisen vallan kustannuksia.

]]>