Li Andersson http://liandersson.fi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Tue, 12 Dec 2017 16:22:14 +0000 en-US hourly 1 Kansainvälinen yhteisö ei voi katsoa vierestä, kun tilanne Palestiinassa pahenee http://liandersson.fi/kansainvalinen-yhteiso-ei-voi-katsoa-vieresta-kun-tilanne-palestiinassa-pahenee/ Tue, 12 Dec 2017 14:01:01 +0000 http://liandersson.fi/?p=2323 Donald Trumpin tullessa valituksi Yhdysvaltojen presidentiksi, hän lupaili muun muassa ratkaisevansa Israelin ja Palestiinan tilanteen. Kyse on modernin historian pisimpään jatkuneesta miehityksestä ja Israelin kansainvälistä oikeutta systemaattisesti rikkovasta politiikasta, joka on luonut jatkuvan väkivaltaisuuksien ja ihmisoikeusloukkauksien arjen alueelle. Laittomissa siirtokunnissa asuu jo yli puoli miljoonaa siirtokuntalaista, mikä on jo vuosia sitten asettanut kyseenalaiseksi kahden valtion ratkaisumallin toteuttamiskelpoisuuden ja realistisuuden. Viime keskiviikkona Trump vahvisti tunnustavansa virallisesti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, ja Trump aikoo myös siirtää tulevien vuosien aikana Yhdysvaltojen suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin.

Päätöksellään Yhdysvallat antaa vahvan poliittisen signaalin siitä, että se hyväksyy Israelin toimet ja pyrkimykset suhteessa miehitettyihin alueisiin. Vaarana on, että tunnustus ymmärretään Israelissa oikeutuksena jatkaa palestiinalaisten pakkosiirtoja, kotien tuhoamista ja siirtokuntien laajentamista, niin Länsirannalla kuin Itä-Jerusalemissakin. Lisäksi tunnustus on jo johtanut väkivaltaisuuksien lisääntymiseen alueella. Palestiinalaisalueiden ja Libanonin lisäksi levottomuuksia on ollut ainakin Indonesiassa, Egyptissä ja Marokossa. Trumpin toiminta on vastuutonta ja lisää epävakautta koko Lähi-idässä. Trumpin päätöksellä saattaa olla arvaamattomia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.

Arabiliiton maat ovat tuominneet Trumpin päätöksen ja vaativat sen perumista. He myös vaativat muita maita tunnustamaan Palestiinan valtion, jonka pääkaupunki on Itä-Jerusalem. Arabiliiton pääsihteeri Ahmed Aboul-Gheit on lisäksi kyseenalaistanut Yhdysvaltojen roolin rauhanvälittäjänä Lähi-Idässä ja koko maailmassa.

Trumpin tunnustus on myös vastoin kansainvälisen yhteisön kantaa, jonka mukaan Jerusalemin status tulee määritellä neuvotteluissa osana kahden valtion ratkaisua. Trumpin päätös onkin saanut kansainväliseltä yhteisöltä runsaasti arvostelua. Myös YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui viime perjantaina hätäkokoukseen keskustelemaan Trumpin päätöksestä. Hätäkokouksessa kaikki muut 14 jäsenmaata vastustivat Yhdysvaltain päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

Tähän asti EU ja sen osana Suomi, on virallisena kantanaan ilmaissut vastustuksensa Israelin laittomalle siirtokuntarakentamiselle ja tuominnut omaisuuden tuhoamisen ja pakkosiirtojen rikkovan kansainvälistä lakia, sekä ilmaissut tukensa kahden valtion ratkaisulle. Jerusalemin osalta EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini sanoi Trumpin ilmoituksen jälkeen, että ”uskomme, että ainoa realistinen ratkaisu Israelin ja Palestiinan konfliktiin on kaksi valtiota, joiden molempien pääkaupunki on Jerusalem.”

Mogherini ja EU:n ulkoministerit tapasivat Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun Brysselissä eilen maanantaina keskustellakseen muun muassa Jerusalemin asemasta. Olen yhdessä kolmen muun Vasemmistoliiton kansanedustajan kanssa lähettänyt ulkoministeri Soinille asiasta kirjeen viime perjantaina. Kirjeessä vetosimme Soiniin, jotta hän käyttäisi Netanjahun tapaamisen hyväkseen ilmaistakseen syvän huolensa Palestiinan tilannetta kohtaan sekä painottamaan Israelin kiihtyvän siirtokuntalaajenemisen ja pakkosiirtojen negatiivisia seurauksia Suomen ja Israelin suhteille.

Suomen ulkoministeri Soinin ja muiden EU:n ulkoministerien tulee tuoda esiin jatkuvasti huonompaan suuntaan kehittyvä miehitetyn palestiinalaisalueen humanitaarinen tilanne ja ihmisoikeustilanne, ja vaatia miehityksen lopettamista sekä kansainvälisen oikeuden noudattamista. Israel on kiihdyttänyt laittomien siirtokuntien laajentamista ja palestiinalaisten painostamista pakkosiirroilla ja tuhoamalla jopa kokonaisia kyliä. Suomen pitäisi toimia EU:ssa EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi.

Kansainvälinen yhteisö on liian pitkään tyytynyt toistamaan virallisia kantojaan kahden valtion ratkaisusta, samaan aikaan kun tilanne alueella on koko ajan tekemässä tästä ratkaisusta yhä vaikeamman toteuttaa. Laittomien siirtokuntien laajentamista on jatkettu, Gazan humanitäärinen kriisi on jatkunut, kuten myös päivittäiset väkivaltaisuudet ja ihmisoikeusloukkaukset. Trumpin ilmoitus uhkaa nyt kiihdyttää tätä kehitystä entisestään. Mikäli kansainvälinen yhteisö on tosissaan rauhan tavoittelemisessa ja ihmisoikeusloukkausten tuomitsemisessa, on täysin oleellista, että Trumpin ilmoitukseen ollaan valmiita vastamaan painottamalla, että näin ei enää voi jatkua.

Vasemmistoliitto vaatii Suomen ja Israelin välisen asekaupan lopettamista. Israelin ei voi antaa Trumpin tuella jatkaa siirtokuntien laajentamista ja palestiinalaisten painostamista. Siirtokuntatuotteiden tuonti tulee kieltää.

Israelin siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia ja ne muodostavat esteen rauhan saavuttamiselle. Rauhan edellytyksenä on miehityksen ja siirtokuntien lakkauttaminen sekä apartheidin lopettaminen ja kaikkien alueen asukkaiden tasavertaiset ihmisoikeudet. Suomen tulee tunnustaa Palestiinan valtio. Palestiinalaisilla on oikeus itsemäärämisoikeuteen.

]]>
Tampereen uusi korkeakoulukonserni törmäyskurssilla perustuslain kanssa – miten tässä näin kävi? http://liandersson.fi/tampereen-uusi-korkeakoulukonserni-tormayskurssilla-perustuslain-kanssa-miten-tassa-nain-kavi/ Mon, 04 Dec 2017 15:25:56 +0000 http://liandersson.fi/?p=2320
 Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tänään ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen niin sanottua T3-lakiesitystä. Se liittyy niin kolmen tamperelaisen korkeakoulun muodostamaan uuteen korkeakoulukonserniin ja yliopistojen yhdistymiseen kuin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisen opetusyhteistyön huomattavaan laajentamiseen.

Tämä ei ehkä lähtökohtaisesti kuulosta niin kiinnostavalta, mutta esitys on koulutuspoliittisesti erittäin tärkeä, koska se käsittelee sekä korkeakoulukentän rakennetta ja duaalimallin tulevaisuutta että perustuslain ja yliopistolain takaamaa korkeakoulujen autonomiaa. Lain sisältö ja käsittely paljastaa myös niitä epäkohtia ja ristiriitoja, jotka vuonna 2009 hyväksytty yliopistolaki on tuonut mukanaan, mitä tulee korkeakoulujen sisäiseen demokratiaan ja yliopistoyhteisön asemaan.

Mistä siis on kyse?

Tampereen yliopisto ja säätiöyliopistona toimiva Tampereen teknillinen yliopisto yhdistetään uudeksi Tampereen yliopisto-nimiseksi säätiöyliopistoksi. Syntyvään konserniin siirtyy myös Tampereen ammattikorkeakoulu, joka on uuden yliopiston pääosin omistama. Syntyy siis Suomen olosuhteisiin uudenlainen korkeakoulukokonaisuus, jonka tavoitteena on nostaa korkeakoulujen kansainvälistä profiilia ja mahdollistaa uudenlaista tieteellistä ja opetuksellista yhteistyötä. Tämän yhteistyön mahdollistamiseksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia, jonka lisäksi yhdistysmisprosessista säädetään voimaanpanolailla.

Ongelmia tuottaa se, että yhdistymisprosessia ei ole hoidettu sellaisella tavalla, joka vastaisi perustuslain ja yliopistolain säädöksiä yliopistojen autonomiasta ja yliopistoyhteisön asemasta. Myös OKM:n alun perin eduskunnalle tuoma lakiesitys sisälsi kohtia, joita perustuslakivaliokunta esitti ehdottomasti muutettavaksi, jotta esitystävoitaisiin käsitellä tavalliseen tapaan. Esitys oli toisin sanoen perustuslain vastainen.

Vuonna 2009 säädetyn yliopistolain mukaan yliopiston monijäseninen toimintaelin, joka koostuu yliopistoyhteisön edustajista, valitsee yliopiston hallituksen, joka osaltaan valitsee rehtorin. Uusi yliopistolaki lisäsi merkittävästi rehtorin ja hallituksen roolia ja valtaa yliopiston johtamisessa.

Hallituksen alkuperäisessä esityksessä ehdotettiin poikkeamista tästä siten, että yhdistyvien yliopistojen hallitukset valitsevat uuden yliopiston ensimmäisen siirtymäkauden hallituksen. Valintatapaa perusteltiin sillä, että haluttiin turvata sujuva siirtyminen uuteen yliopistoon, ennen kuin uuden yliopiston uusi monijäseninen toimielin on järjestäytynyt. Hallitus perusteli tätä sillä, että saataisiin toimintakykyinen hallitus jo perustamisvaiheessa.

Tätä toimintatapaa kritisoitiin jo lausuntokierroksella. Vaikka kyse olisi siirtymävaiheen ratkaisusta, tulisi ensimmäinen hallitus päättämään hyvin monesta yliopiston kannalta keskeisestä kysymyksestä, kuten rehtorin valinnasta, syntyvän korkeakoulun rakenteesta ja sen strategiasta.

Kritiikistä huolimatta yhdistyvien yliopistojen hallitukset valitsivat syntyvän uuden yliopiston siirtymäkauden hallituksen jo kesällä 2017.

Näin ollen yliopistoyhteisön näkemyksiä ei otettu huomioon. Tampereen teknillisen yliopiston hallitus koostuu täysin korkeakouluyhteisön ulkopuolisista jäsenistä, ja Tampereen yliopiston hallituksen yhdestätoista jäsenestä viisi ovat ulkopuolisia.

Tampereella valittu menettelytapa heijastaa valitettavasti niitä tuloksia, jotka ovat nousseet esille kansallisissa arvioissa vuonna 2009 hyväksytystä yliopistolaista. Yliopistoyhteisö kokee, että toimivallan ja päätöksenteon keskittyminen on etäännyttänyt yliopistoyhteisöä päätöksenteosta ja kärjistänyt näkemyseroja. Yhteisöllinen päätöksenteko ja korkeakoululaitoksen sisäinen demokratia on vähentynyt merkittävästi, muun muassa monijäsenisten toimintaelinten heikon ja epäselvän aseman takia. On todella ikävää, että uuden korkeakoulun perustamisprosessi lähtee liikkeelle lähtökohdasta, jossa jo valmiiksi on epäonnistuttu yhteisöllisen päätöksenteon toteuttamisessa ja lakien noudattamisessa.

Perustuslakivaliokunta linjasi lausunnossaan sivistysvaliokunnalle, että lainsäädäntöä uudistettaessa siirtymäjärjestelyt ja käyttöönottoaikataulut EIVÄT ole hyväksyttäviä perusteita perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattujen perus- ja ihmisoikeuksien vaatimuksista poikkeamiselle tai niiden toteutumisen siirtämiselle tulevaisuuteen. Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä koskee lähtökohtaisesti myös hallinnon järjestämistä.

Näin ollen yliopiston itsehallinnon perustuslain suojan kannalta perustelluin valintamenettely on turvata yliopistoyhteisöä edustavan monijäsenisen hallintoelimen keskeinen asema ja päätösvalta myös ensimmäisen hallituksen valinnassa.

Perustuslakivaliokunnan mukaan tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi muodostamalla siirtymäkauden väliaikainen hallitus yhdistyvien yliopistojen hallituksista.

Jotta tämä lakiehdotus ylipäätään voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, edellytti perustuslakivaliokunta, että kaikki siirtymävaiheen järjestelyt pitää rajata vain välttämättömään, jotta mahdollisimman nopeasti voidaan palata perustuslain ja yliopistolain edellyttämään normaaliin marssijärjestykseen.

Sivistysvaliokunnan sisällä näkemykset kuitenkin erosivat sen suhteen, mikä olisi paras tapa säätää siirtymävaiheen järjestelyistä. Valiokunnan esityksen mukaan yhdistyvien yliopistojen valitsema siirtymäkauden hallitus valitsee uuden yliopiston rehtorin. Viimeistään 1.4.2018 järjestäytyvä monijäseninen toimielin valitsee sitten uuden hallituksen. Tämän ratkaisun ongelma on, että se edelleen antaa yliopistolain ja perustuslain vastaisesti valitulle siirtymäkauden hallitukselle merkittävää valtaa päättää koko uuden yliopiston tulevaisuuden kannalta ratkaisevista kysymyksistä.

Vasemmistoliiton ja muun opposition näkemys on, että perustuslakivaliokunnan kantaa ja yliopistolakia paremmin vastaava menettelytapa olisi ollut se, että siirtymävaiheen hallitus muodostetaan yhdistyvien yliopistojen olemassa olevista hallituksista, jolloin yliopistoyhteisön asema olisi ollut paremmin huomioitu. Siirtymävaiheen hallitukselle annettaisiin tehtäväksi valmistella uuden rehtorin valintaa, mutta itse valinta tekisi monijäsenisen toimielimen valitsema uusi hallitus, jolloin yliopistoyhteisön asema ja ääni tulisi huomioitua perustuslain ja yliopistolain edellyttämällä tavalla.

Mutta ei siinä kaikki!

Lakiehdotuksen myötä muutetaan myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyömahdollisuuksia niin, että korkeakoululla enää on velvollisuus järjestää vainpääosa omaan koulutusvastuuseen kuuluvasta opetuksesta itse. Tällainen muotoilu mahdollistaa sen, että korkeakoulut hankkisivat jopa 49 prosenttia koulutusvastuuseensa kuuluvasta opetuksesta toiselta korkeakoululta.

Vaikka yhteistyön mahdollistaminen on hyvä tavoite, vaarantaa liian väljä muotoilu ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen erilaisten tehtävien säilymisen. Vaikka tutkintorakenteisiin ja –tavoitteisiin ei suoraan esitetä muutoksia, on olemassa riski siitä, että lisääntyvä opetusyhteistyö johtaa tutkintojen sisältöjen yhdenmukaistumiseen. Korkeakoulutuksen duaalimalli, jossa yliopistot keskittyvät tutkimukseen perustuvaan opetukseen ja ammattikorkeakoulut vahvistavat opiskelijoiden ammatillista kehitystä sekä tiiviitä yhteyksiä työelämään, on perusteltu ja molempien kaltaista koulutusta tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Korkeakoulujen välisen yhteistyön laajamittaisempi mahdollistaminen on kannatettava tavoite, mutta yhteistyössä on syytä edetä asteittain, jotta vaikutukset korkeakoulukentän rakenteeseen ja opetuksen sisältöön on mahdollista arvioida. Siksi korkeakoulujen mahdollisuuden hankkia opetusta toiselta korkeakoululta olisi tässä vaiheessa voinut rajata alempaan korkeakoulututkintoon. Opetusyhteistyön laadun ja erilaisiin tutkintoihin soveltuvuuden kannalta on tärkeää, että korkeakoulut tekevät yhteistyötä jo opetuksen suunnitteluvaiheessa. Lisäksi on huomioitava, että jo nyt on mahdollista hankkia osaamista täydentävää koulutusta toisesta korkeakoulusta.

]]>
Herruustekniikat päivitettävä digiaikaan http://liandersson.fi/herruustekniikat-paivitettava-digiaikaan/ Thu, 30 Nov 2017 11:25:46 +0000 http://liandersson.fi/?p=2316 Yrität keskittyä, jotta ajatuksesi ei katkeaisi puheenvuorosi aikana, muiden tyyppien samanaikaisen puheensorinan takia. Mitä pidemmälle jatkat, sitä nolommalta tuntuu. Monet eivät edes katso sinua päin, vaan jatkavat muina miehinä toisilleen puhumista. Kokous jatkuu. Kukaan ei kommentoi sanomaasi, eikä viittaa sinun puheenvuoroosi.

Olet ainoa nuori nainen isossa seminaarissa. Paneelissa istuvat keskustelijat edustavat hyvin samanlaista katsantakantaa, mikä tekee koko keskustelusta ärsyttävän yksipuolista. Kun olet kerännyt rohkeutta tunnin, päätät haastaa yhtä keskustelijoista kysymyksellä ja omalla kommentilla käsiteltävästä aiheesta. Paneelin vanhempi asiantuntija ärsyyntyy silminnähden kysymyksestäsi, ja lopettaa vastauksensa kehottamalla sinua käyttämään aikaa aiheen opiskeluun. Muu paneeli ja yleisö nauraa.

Vastaavanlaiset tilanteet ovat tuttuja todella monelle. Ne ovat tuttuja työelämästä, politiikasta, koulusta, käytännössä mistä tahansa tilanteesta, joka liittyy ihmisten väliseenkanssakäyntiin ja vallankäyttöön.

Tämänkaltaiset vallankäyttömekanismit ovat niin yleisiä, että niitä on jopa nimetty ja luokiteltu. “Herruustekniikoilla” viitataan ihmisten kanssakäymisessä ilmeneviin käyttäytymismalleihin, joilla pönkitetään vallassa olevien asemaa suhteessa muihin. Norjalainen sosiaalipsykologi Berit Ås ryhmitteli jo 70-luvulla nämä viiteen kategoriaan: näkymättömäksi tekeminen, naurunalaiseksi tekeminen, informaation pimittäminen, tuplarankaiseminen sekä häpäiseminen.

Opiskellessani yliopistolla suoritin pää- ja sivuainekokonaisuuksieni ulkopuolelta omaksi ilokseni sukupuolentutkimuksen kursseja. Ne olivat äärimmäisen kiinnostavia, koska niissä keskityttiin valtaan. Analysoitiin valtarakenteita, etuoikeuksia ja vallankäyttöä ihmisten välillä. Herruustekniikoiden lisäksi opin pohtimaan omaa asemaani suhteessa muihin etuoikeuksien kautta, sekä kielen merkitystä vallankäytön ja politiikan välineenä.

Kun minulta kysytään, mitä on ollut kaikista hyödyllisintä opiskella päättäjän työtä varten, viittaan juuri näihin sukupuolentutkimuksen kursseihin.

Olen nimittäin henkilökohtaisesti joutunut yllä kuvaillun kaltaisen kohtelun kohteeksi lukemattomia kertoja. Herruustekniikat ovat yleisessä käytössä politiikan maailmassa, jossa hyvin pitkälti on kyse vallankäytöstä ja eri ihmisten asemasta suhteessa toisiinsa. Vaikka toivoisi, että näin ei olisi, tulevat ihmiset aina käyttämään valtaa vaikuttaakseen toisiin. Siksi kannattaa aina olla toimintastrategioita.

Herruustekniikoiden käyttäjä haluaa saada sinut tuntemaan olosi epävarmaksi, epäonnistuneeksi ja vääräksi. Hän haluaa saada sinut ajattelemaan, että olet väärässä paikassa tai väärää mieltä. Siksi kaikista tärkeintä on ymmärtää, että kyse ei ole sinusta.

Minulle on ollut äärimmäisen tärkeää, hyödyllistä ja voimaannuttavaa, että olen pystynyt identifioimaan tätä käytöstä minuun kohdistuvana vallankäytön tekniikkana. Kun olet tutustunut siihen, mitä herruustekniikat ovat, opit myös huomaamaan niitä ympärilläsi.

Siksi ne antavat myös työvälineen ymmärtää, että kyse ei ole sinusta. Sinä et ole vääränlainen, etkä sinä ole väärässä. Kyse ei ole lainkaan sinusta, vaan vuosikymmenten aikana käytetyistä tekniikoista, joiden kohteeksi ovat joutuneet lukemattomat määrät ihmisiä ennen sinua.

Kun ymmärtää ja tiedostaa tämän, on helpompaa jatkaa puhettaan, vaikka muut yrittäisivät puhua päälle. Silloin on helpompaa kommentoida panelistin epäasiallista käytöstä ääneen, tai jos ei saa sanotuksi sitä, todeta itselleen kotimatkalla, että herrustekniikoita käyttävät itse antavat itsestään epäasiallisen ja ylimielisen kuvan.

Vaikka yli neljäkymmentä vuotta sitten kehitetty käsite edelleen on täysin käyttökelvollinen ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ovat vuorovaikutuksen muodot muuttuneet.

Kasvotusten suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin tapana jossain määrin hillitä itsensä, mutta netin anonyymien tilien suojissa annetaan tulla niin suoria raiskausuhkauksia kuin systemaattista henkilöön menevää häirintää, kiusaamista ja henkistä väkivaltaakin. Tavoitteena on edelleen sama: saada sinut tuntemaan, että vika on sinussa, ja saada sinut hiljennettyä.

Siksi herrustekniikoiden arviointi on päivitettävä digiaikaan. Systemaattinen nettihäirintä ja hiljentäminen on esimerkiksi yksi tekniikka, jota käytetään ja tarvitaan välineitä miten toimia, kun se sattuu kohdalle: Rikollista sisältöä sisältävistä viesteistä tehdään rikosilmoitukset, trollaajat blokataan ja some annetaan hyvän ystävän hoidettavaksi, kunnes pahin on ohi. Kyse ei ole sinusta, eikä kukaan meistä ole tässä yksin.

]]>
Miksi lastensuojelun henkilömitoituksestapitää säätää lailla? http://liandersson.fi/miksi-lastensuojelun-henkilomitoituksestapitaa-saataa-lailla/ Mon, 27 Nov 2017 10:14:00 +0000 http://liandersson.fi/?p=2313 Viime viikolla suomalaisia järkytti yli tuhannen sosiaalityöntekijän allekirjoittama yhteinen hätähuuto suomalaisen lastensuojelun tilanteesta. Työntekijät varoittavat lastensuojelun parissa työskentelevien liian suuresta työtaakasta. Yhdellä työntekijällä voi olla vastuullaan jopa 80 lasta. Se on yksinkertaisesti liikaa.

Ongelma ei ole uusi. Lastensuojelun liian pienistä resursseista, työntekijöiden liiallisesta työtaakasta sekä ennaltaehkäisevien palveluiden puutteellisuudesta on varoitettu jo vuosia. Eerikan traagisen kuoleman jälkeen eduskunta kävi laajan keskustelun lastensuojelun tilanteesta ja hallitustasolla selvitettiin joukko kehittämistoimia.

Lastensuojeluun on viimeisten vuosien aikana ohjattu lisää resursseja, laatusuosituksia on parannettu ja viime hallituskauden aikana säädettiin sosiaalihuoltolain yhteydessä ennaltaehkäisevästä perhetyöstä, jonka saaminen ei enää edellytä lastensuojelun asiakkuutta. Kaikista näistä parannuksista huolimatta, ongelmat ei ole ratkaistu.

Liian suuri työtaakka ja työn henkinen kuormittavuus vaikuttaa siihen, miten alalle hakeudutaan ja näkyy vaikeuksina saada päteviä työntekijöitä. Sosiaalityöntekijöiden lisäkouluttamista tarjotaan yleensä yhtenä ratkaisuna työntekijäpulaan.

Ammattiliitto Talentian tänä vuonna valmistuneen selvityksen mukaan 72 prosenttia vastanneista sosiaalityöntekijöistä piti kohtuullista asiakasmäärää tärkeänä, kun kysyttiin millaiset työolosuhteet vaikuttavat päätökseen hakea uutta työpaikkaa. Kaksi kolmasosaa vastavalmistuneista kokee, että työtä on liikaa ja yli puolet, että työ on henkisesti liian kuormittavaa. Asiakasmäärien saaminen järkevälle tasolla on siksi keskeinen keino lisätä alan houkuttelevuutta ja sosiaalityöntekijöiden jaksamista.

Asiakasmäärien pysyminen liian suurina vuodesta toiseen tehdyistä toimista huolimatta, osoittaa, että pelkkä resurssien parantamiseen vetoaminen ei riitä lastensuojelun kriisiin ratkaisemiseksi. Kun kunnat eivät huolehdi resurssien riittävyydestä varoituksista ja vetoomuksista huolimatta, tarvitaan valtakunnallisia linjauksia ja järempiä ohjauskeinoja.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on siksi viime viikolla alkanut keräämään kansanedustajien allekirjoituksia lakialoitteeseen laissa määritellyn henkilöstömitoituksen puolesta. Aloitteessa esitetään, että yksi lapsen asiasta vastaava sosiaalityöntekijällä voisi vastata enintään 30 lapsesta kerrallaan.

Sitova henkilöstömitoitus on ehdottoman tarpeellinen lastensuojelun tilan parantamiseksi. Valviran vuonna 2014 tekemässä valtakunnallisessa selvityksessä  kävi ilmi, että 50 prosentissa kunnista asiakkaita oli yli 40 yhtä sosiaalityöntekijää kohden ja 21 prosentissa kunnista yhtä lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää kohden on yli 60 asiakasta. On selvää, että työntekijät eivät tällaisissa tilanteissa pysty tarjoamaan riittävästi tukea lapsille ja perheille.

Lastensuojelusta puhuttaessa on samalla tärkeää muistaa, että sosiaalityön kohdalla puhutaan jo korjaavista toimenpiteistä. Parasta lastensuojelua on ennaltaehkäistä ongelmia, ennen kuin pahenevat. Avainroolissa ovat neuvolat, varhaiskasvatus sekä ennaltaehkäisevä perhetyö. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus oli niin lasten oikeuksien kuin lastensuojelun näkökulmasta lyhytnäköinen ja vahingollinen päätös. Niin päiväkodissa kuin kouluissa huomataan yleensä ensimmäiset viitteet ongelmista, ja kasvatuspalvelut muodostavat myös tärkeän tuen jaksamisen kanssa kamppaileville vanhemmille.

Suomessa on monissa kunnissa saatu hienoja tuloksia aikaiseksi juuri panostamalla perheille suunnattuihin matalan kynnyksen palveluihin. Tunnetuin esimerkki on Imatran malli, jolla onnistuttiin vähentämään huostaanottojen määrä merkittävästi panostamalla hyvinvointineuvolaan ja uusiin perhetyöntekijöiden virkoihin. Toinen hyvä esimerkki on Raisio, jossa onnistuttiin säästämään miljoonia lastensuojelun kustannuksia lisäämällä matalan kynnyksen perhepalveluita, jotka olivat saatavilla ilman lastensuojeluasiakkuutta. Raisiossa oli esimerkiksi mahdollista lainata perhevalmentaja kirjastosta.

Hyvin toimivat päihde- ja mielenterveyspalvelut on tärkeää myös lasten kannalta, sillä monien perheiden ongelmat liittyvät juuri päihteisiin tai mielenterveysongelmiin. Sote-uudistuksella piti alun perin turvata sujuvammat hoitoketjut juuri tästä syystä. Mitä pirstaleisempi hoitojärjestelmä on, sitä vaikeampaa on oikea-aikaisen ja oikeanlaisen avun saanti. Valitettavasti hallituksen suunnitelmat vaikuttavat nyt vievän uudistusta suuntaan, jossa hoitojärjestelmän monimutkaisuus kasvaa ja hoitoketjut pirstaloituvat entisestään.

Suomalaisen lastensuojelun ongelmat ovat jatkuneet liian pitkään. Kyse on siitä, miten lasten oikeudet toteutuvat, juuri kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien suomalaisten kohdalla pitää varmistaa, että yhteiskunnan turvaverkot tosiaan toimivat.

Kuva: Anouk Van Houts / Unsplash

]]>
Puhe puoluevaltuustossa: Sote-uudistuksen epäkohdista ja rahaliiton tulevaisuudesta http://liandersson.fi/puhe-puoluevaltuustossa-sote-uudistuksen-epakohdista-ja-rahaliiton-tulevaisuudesta/ Sat, 18 Nov 2017 13:59:01 +0000 http://liandersson.fi/?p=2306 Hyvät ystävät ja toverit,

Tällä viikolla Meri-Lapissa päätettiin kunnallisen itsehallinnon nojalla valtakunnan suurimmasta ulkoistuksesta, kun Länsi-Pohjan keskussairaala siirtyy Mehiläisen hoidettavaksi. Sopimuksen arvo on 1,1 miljardia euroa, kesto 15 vuotta ja sopimuksen irtisanomisesta seuraisi jopa 100 miljoonan lasku. Julkisuudessa on käytetty nimitystä yhteisyritys, mikä on sikäli harhaanjohtavaa, että suomalaiset veronmaksajat kyllä yhdessä rahoittavat pääomasijoittajien voitot, mutta neljän viidesosan omistusomsuudella Mehiläinen yksin päättää.

Lapissa tehty päätös on herättänyt keskustelua ja hämmennystä ympäri maan, myös hallituksen piirissä. Suomen pääministeri Juha Sipilä on vasta tämän ulkoistamispäätöksen jälkeen herännyt siihen uhkaan, että yksityiset monopolit ottavat sote-kentän haltuun.

Vaikka asiaa miettisi miltä kantilta tahansa, on täysin käsittämätöntä, että Sipilä yrittää pestä kätensä tilanteesta, jonka hän on itse luonut.

Länsi-Pohjan ulkoistuksen taustalla on paikallisten päättäjien huoli erikoissairaanhoidon palveluiden siirtymisestä joko Rovaniemelle tai Ouluun. Tämä huoli taas johtuu keskustan omasta hallituspolitiikasta.

Keskustan Juha Rehulan johdolla hallitus toi erikoissairaanhoidon leikkaukset eduskuntaan muusta sote-uudistuksesta irrallisena kokonaisuutena. Lisäksi hallitus on samaisen Rehulan johdolla säätänyt sairaaloiden työnjaosta päivystysasetuksella, joka keskittää isoja osia leikkauksista ympärivuorokautisen päivystyksen sairaaloihin ja aluesairaaloista keskussairaaloihin.

Keskustalaiset paikallispäättäjät Meri-Lapissa päätyivät siis kannattamaan 1,1 miljardin euron arvoista ulkoistusta Mehiläiselle säilyttääkseen paikallispalvelut keskustaministereiden ajamilta erikoissairaanhoidon leikkauksilta. Samalla he siirsivät huomattavan osan budjeteistaan oman päätäntävaltansa ulkopuolelle 15 vuodeksi ja sitotuivat maksamaan 100 miljoonan euron korvauksen, jos joskus tulevat katumapäälle. Tässä ei ole mitään järkeä.

Annika Saarikko kommentoi ulkoistamispäätöstä sanomalla, että hänen on “hyvin vaikea ymmärtää, että yritykset toisella kädellä vaativat valinnanvapautta ja toisella kädellä ovat valmiita tekemään valinnanvapauden kanssa ristiriidassa olevia ratkaisuja, monopoleja kokonaisten alueiden mittaluokassa”.

Tämä lausunto osoittaa valitettavasti, kuinka hämmästyttävän pihalla sote-uudistuksesta vastaava ministeri on hallituksen oman hankkeen seurauksista sekä sitä kohtaan esitetystä asiantuntijakritiikistä.

Hallituksen tuorein esitys sote-uudistuksen niin sanotusta valinnanvapaudesta rakentuu edelleen ajatukseen yksityisten yritysten ylläpitämistä sote-keskuksista perustason palvelutuotannossa. Näissä keskuksissa pitää esityksen mukaan olla saatavilla terveydenhuollon neuvontaa, ohjausta ja terveystarkastuksia, sairauksien tutkimusta, toteamista ja hoitoa; kuntoutusneuvontaa ja -ohjausta sekä kuntoutustarpeen arviointia, laboratorio- ja kuvantamispalveluita sekä sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Käytännössä kyse on siis yksityisistä terveysasemista, joiden palveluvalikoiman edellytetään olevan niin laaja, että se jo lähtökohtaisesti sulkee pienyrittäjät pois palvelutuotannon piiristä.

Koska asiakkaita pitää olla tarpeeksi, jotta toiminta olisi pörssiyrityksille liiketaloudellisesti kannattavaa, on erittäin suuri todennäköisyys, että markkinat keskittyvät muutaman jo valmiiksi vahvan markkina-aseman omaavan terveysjätin haltuun. Mikäli kilpailua syntyy, tapahtuu se todennäköisesti ainoastaan suurimmissa kaupungeissa, jos niissäkään. Sama ilmiö uhkaa syntyä myös erikoissairaanhoidossa, jossa vain harva tarpeeksi iso toimija pystyy ylläpitämään kapasiteettia suorittaa kirurgisia toimenpiteitä.

Hallitus, joka Meri-Lapin kohdalla sanoo olevansa huolissaan yksityisistä alueellisista monopoleista, ajaa sote-mallia, joka uhkaa tuoda alueellisia yksityisiä monopoleja koko suomalaisen terveydenhuollon peruspalveluihin.

Hyvät ystävät ja toverit,

Sote-uudistus on tämän vaalikauden tärkein kysymys. Hallituksen lokakuussa julkaisemassa uudessa sote-esityksessä on korjattu perustuslain kanssa pahiten ristiriidassa olleet kohdat, mutta ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään.

Perustuslakivaliokunnan vaatimat muutokset pakottivat hallituksen luopumaan lempilapsestaan, eli julkisten palveluiden pakkoyhtiöittämisestä ja lisäksi rajaamaaan yksityisten sote-keskusten palvelut lähinnä terveydenhuoltoon. Koska muutokset olisivat tarkoittaneet, että yksityisten firmojen markkinasiivu olisi pienentynyt, Mehiläisen ja Attendon lobbarit kilauttivat kavereilleen kokoomuksessa.

Kaverit kokoomuksessa ryhtyivät hallituksen sisäisissä neuvotteluissa varmistamaan, etteivät firmoille avautuvat markkinat supistuisi liikaa. Lopputuloksena syntyi uusi sote-esitys, joka markkinaehtoistaisi myös erittäin suuren osan erikoissairaanhoidosta.

Hallituksen tuoreimman esityksen ongelmat voi kiteyttää seuraavasti:

Integraatio ei lisäänny, vaan päinvastoin vähenee nykytasosta. Tämä johtuu siitä, että perustason terveyspalvelut annettaisiin yksityisten hoidettavaksi yksityisissä sote-keskuksissa, kun julkinen puoli edelleen vastaisi kalleimmasta erikoissairaanhoidosta, suurimmasta osasta sosiaalihuoltoa ja päivystyksestä.

Päivystystoiminta ja erikoissairaanhoidon toimivuus vaarantuu, kun palvelusetelin kautta pakotetaan maakuntia siirtämään resursseja yksityisille firmoille. Tämä tapahtuu niin sosiaalihuollon palveluissa kuin kiireettömässä leikkaushoidossa.

Kustannusten arvioidaan kasvavan useita miljardeja nykytasosta. Viimeisimpänä näin on todistanut plastiikkakirurgian professori ja kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara eilisissä MTV-uutisissa. Tämä johtuu siitä, että erikoissairaanhoitoon tulee päällekkäisiä toimintoja, kun julkinen puoli sekä ylläpitää omaa järjestelmäänsä että rahoittaa yksityisten terveysyritysten toimenpiteitä. Perustason palveluissa kapitaatiorahoitus – eli asiakasperusteinen rahoitus – hyvätuloisten maksujen merkittävä aleneminen ja kilpailun puute johtaa ilmeiseen kermankuorinnan riskiin, jonka lisäksi koko järjestelmä lisää byrokratiaa ja transaktiokustannuksia.

Kaikkien näiden ongelmien ja riskien lisäksi hallituksen mallista puuttuu kokonaan se tekijä, jonka kautta piti saada aikaiseksi säästöjä järkevällä tavalla, eli integraatio. Hallituksen ajama sote-malli pilkkoo ja rikkoo jo toimivia ja kansainvälisissä vertailuissa kustannustehokkaiksi ja laadukkaiksi todettuja terveydenhuoltojärjestelmiä.

Miksi hallitus sitten taas kerran tuo esityksen, joka jo ennen lausuntokierrosta on saanut murskakritiikkiä ei vain meiltä, vaan muun muassa Suomen kirurgiyhdistykseltä, johtavilta terveydenhuollon asiantuntijoilta, keskustavaikuttajilta, kokoomuslaisilta lääkäreiltä ja sairaanhoitopiirien johdolta?

Vastaus on yksinkertainen. Kokoomus pelaa peliä, jonka se arvioi voittavansa joka tapauksessa. Mikäli tämä vastuuton sote-esitys murskaavasta kritiikistä huolimatta menee läpi, voittaa kokoomus ja sen terveys- vai pitäisikö sanoa sairausbisneksen palkkalistoilla olevat kaverit. Mikäli sote-esitys kaatuu, kaatuu myös maakuntauudistus ja maakuntahallinto. Maakuntahallintoon vihamielisesti suhtautuva kokoomus voittaa silloinkin.

Hyvät ystävät,

Kun Juha Sipilä nyt väittää huolestuneensa yksityisistä monopoleista, ehdotan ratkaisuksi, että arvon pääministeri vihdoin osoittaa johtajuutta ja viheltää tämä kokoomuslobbareiden sotepeli poikki!

Meidän vaatimuksemme on edelleen oikeudenmukainen sote. Se tarkoittaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä maakuntauudistuksen järjestämislait korjataan parlamentaarisella yhteistyöllä ja hallituksen ehdotus valinnanvapauslaiksi hylätään.

Sosiaalihuollon asiakkaiden ja terveydenhuollon potilaiden itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta heitä itseään koskevassa päätöksenteossa ja valinnoissa on mahdollista vahvistaa myös ilman tätä suurta markkinaehtoistamista. Sosiaalihuoltolakiin ja terveydenhuoltolakiin lisätään asukkaiden palveluoikeuksia täsmentäviä kirjauksia, jotka estävät palvelujen laadun ja saatavuuden heikennykset.

Me haluamme, että julkisella sektorilla on päärooli ja ohjaava asema sosiaali- ja terveydenhuollossa. Järjestöt, osuuskunnat, säätiöt ja yritykset voivat täydentää näitä palveluita. Rahoituksen tulee tulla pääosin progressiivisen tulo- ja omaisuusverotuksen kautta, ja myös maakunnilla tulee olla oma verotusoikeus niiden itsenäisen päätösvallan mahdollistamiseksi. Lisäksi on kohtuullistettava asiakasmaksuja merkittävästi.

Hyvät ystävät ja toverit,

Soten lisäksi yhteiskunnassamme on paljon muitakin isoja haasteita. Julkaisimme eilen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman, jolla haluamme osallistua keskusteluun Suomen tulevaisuuden suunnasta Euroopassa ja maailmassa.

On selvää, että ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäminen, tuloerojen ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat sotilasliittoja kestävämpiä keinoja lisätä turvallisuutta maailmanlaajuisesti. Silti me elämme maailmassa, jossa sotilaalliset jännitteet ja asevarustelu lisääntyvät.

Luin juuri erään ikäiseni kolumnin, jossa hän sanoi tuntevansa elävänsä sotien välistä aikaa, ei enää sodanjälkeistä. Tämä kuvastaa hyvin Ukrainan ja Syyrian sotien, kansainvälisen terrorismin, asevarustelun sekä suurvaltojen johtajien voimapolitiikkaa painottavien lausuntojen muuttamaa, epävarmaa yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Presidentinvaaleissa vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka johdonmukaisesti on Suomen kansan enemmistön kanssa samaa mieltä ja haluaa pitää meidät pysyvän liittoutumattomuuden tiellä. Tämän takia me haluamme, että isäntämaasopimus Naton kanssa puretaan. Isäntämaasopimus määrittää minkälaista tukea Naton ja sen jäsenmaiden joukot voisivat saada Suomessa sekä rauhan että kriisin aikana.

Me haluamme, että Suomen turvallisuus rakennetaan pohjoismaisen hyvinvointimallin, YK-järjestelmän, aktiivisen ulkopolitiikan, sotilaallisen liittoutumattomuuden, ilmastonmuutoksen torjunnan ja kestävän kehityksen varaan.

Liittoutumattomuuden lisäksi on tärkeää, että emme muulla toiminnallamme ruoki inhimillistä kärsimystä. Suomen ei pidä käydä asekauppaa sellaisten maiden kanssa, jotka ovat sodassa tai polkevat ihmisoikeuksia, kuten Saudi-Arabia, Turkki, Yhdistyneet Arabiemiraatit ja Israel.

Suomen ase- ja sotatarvikevienti on liki kaksinkertaistunut vuosina 2002-2016. Samaan aikaan merkittävimmäksi vientialueeksi on noussut Lähi-itä. On täysin kestämätöntä, että pitkäaikaisia konflikteja ylläpidetään suomalaisilla asetarvikkeilla.

Hyvät ystävät ja toverit,

EU-politiikka tulee todennäköisesti nousemaan esiin vahvasti myös presidentinvaalikeskusteluissa, siitä huolimatta, että EU-politiikka on hallituksen eikä presidentin pöydällä.

EU-poliittiselle linjakeskustelulle on erittäin suuri tarve Suomessa juuri nyt, eikä se liity ainoastaan Suomen rooliin EU:n puheenjohtajamaana vuonna 2019. Tänä syksynä on EU:ssa käynnissä kolme eri prosessia, jotka kaikki kytkeytyvät erittäin tiiviisti unionin ja eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen.

Ensimmäinen näistä liittyy unionin pyrkimyksiin vahvistaa sen sosiaalista ulottuvuutta, tai sosiaalista pilaria. Eilen pidettiin Göteborgissa EU:n huippukokous, jonka asialistalla olivat muun muassa reilu työelämä sekä työllisyyden ja kasvun tukeminen.

On äärimmäisen tervetullutta, että tähän on vihdoin herätty. EU:n kriisi johtuu pitkälti siitä, että unionissa on keskitytty vain markkinaesteisiin ja yhteismarkkinoihin ja kiinnitetty aivan liian vähän huomiota tavallisten kansalaisten huoliin palkkadumppauksesta, kilpailutuksista ja veroparatiisitaloudesta.

Se, että huippukokouksen asialistalla on reilut työehdot, ei kuitenkaan vielä riitä tai tosiasiassa muuta kenenkään työehtoja. Tarvitaan huomattavasti järeämpiä toimenpiteitä palkkadumppaukseen ja veroparatiisitalouteen puuttumiseen. Myös jonkinlaisesta minimiyhteisöverotasosta olisi hyvä sopia unionin tasolla.

EU:lla ei ole tulevaisuutta, ellei unionissa onnistuta palauttamaan ihmisten uskoa siihen, että kansainvälisellä yhteistyöllä pystytään puuttumaan hyvinvointia ja arjen turvallisuutta nakertaviin ilmiöihin. Vasemmisto vaatii, että palkkadumppaukseen puuttuminen, työllisyyden parantaminen, veroparatiistalouden lopettaminen sekä ilmastonmuutoksen torjuminen asetetaan keskiöön kaikelle Euroopan unionin toiminnalle.

Toinen syy linjakeskustelun tarpeelle liittyy rahaliitto EMU:n kehittämiseen. Komission seuraavia esityksiä odotetaan joulukuun alussa. Kysymykset rahaliiton kehittämisestä kytkeytyvät myös keskusteluun EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta. Sosiaalinen ulottuvuus ei voi toteutua, ellei rahaliiton puitteissa luotuja finanssipoliittisia sääntöjä uudisteta ja rahaliiton rakenteisiin tehdä isoja muutoksia. Eurokriisin yhteydessä pakotettu ankara talouskuri tappoi monen kansalaisen uskon EU:hun sosiaalisena projektina. Luottamuksen palauttaminen tulee viemään aikaa, ja edellyttää todellista suunnanmuutosta myös rahaliiton rakenteissa.

Suomen virallinen kanta EMU:n kehittämiseen rajoittuu lähinnä yhteisvastuun lisäämisen vastustamiseen. Kanta ei tuo ratkaisua rahaliitoon ongelmiin, sillä rahaliitto perustuu jo ennestään yhteisvastuuseen. Ongelmat liittyvät juuri siihen epäsymmetriaan, jonka yhteinen raha ja rahapolitiikka mutta erilliset finanssi- ja talouspolitiikat aiheuttavat.

Vaikka pankkiunionia on edistetty eurokriisin jälkeen ja kasvuluvut näyttävät paremmilta Euroopan tasolla, on rahaliiton perustavanlaatuinen mahdottomuus edelleen sama kuin ennen. Yhteisen valuutan kautta yhteen sidotut jäsenmaat ovat elinkeinorakenteiltaan, väestörakenteiltaan, palkkatasoiltaan ja yhteiskuntarakenteiltaan kovin erilaisia. Tämä on aiheuttanut ja aiheuttaa rahaliiton sisäisiä epätasapainoja maiden kauppa- ja maksutaseissa. Epätasapainoja paikatakseen jäsenmaat velkaantuivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla ja loivat pohjan finanssikriisin jälkeen puhjenneelle eurokriisille.

Rahaliiton jäsenmailla ei ole rahapoliittista suvereniteettia, minkä seurauksena lainanotto tapahtuu aina rahassa, joka ei ole suoraan kansallisen keskuspankin kontrolloitavissa. Tämä tarkoittaa myös, että maat eivät voi sopeuttaa talouttaan talouskriisin iskiessä suoraan valuuttakurssin tai oman rahapolitiikan kautta, vaan keinoksi jää ainoastaan sisäinen devalvaatio, joka tarkoittaa kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella tehtäviä leikkauksia palkkoihin, sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin.

Rahaliiton perustavanlaatuinen rakenteellinen epäsymmetria ja sisäisen devalvaation pakollisuus oli harvan kansalaisen tiedossa, kun päätökset yhteisvaluuttaan liittymisestä tehtiin. Nekin asiantuntijat, jotka valuuttaunionin rakenneviasta varoittivat, leimattiin impivaaralaisiksi ja sisäänpäinkääntyneiksi.

Siksi vaatimus, että kansalaiset saisivat ilmaista mielipiteensä rahaliiton tulevaisuudesta kansanäänestyksessä on täysin perusteltu. Lisäksi on edistettävä kaikkia sellaisia rahaliiton uudistuksia, jotka helpottavat työllisyyttä ja tasa-arvoa sekä lisäävät jäsenmaiden talouspoliittista liikkumavaraa. Myös finanssipoliittiset säännöt ja EKP:n mandaattia on uudistettava. Ei ole järkeä pitää kiinni rajoituksista, joita suurin osa jäsenmaista jo valmiiksi rikkoo.

Rahaliitosta eroamiselle on luotava mekanismi ja pelisäännöt. Myös esitykset jäsenmaiden hallittujen velkajärjestelyjen mahdollistamisesta ovat kannatettavia. Kun vasemmistoliitto viime eduskuntavaalien jälkeen peräänkuulutti velkajärjestelyjä kestävämpänä vaihtoehtona kuin tukipakettien jatkamista, meitä syytettiin vastuuttomuudesta. Nyt Suomen virallisessa kannassa linjataan kuitenkin, että “Suomi tukee valtioiden velkajärjestelymenettelyiden luomista euroalueelle ja osaksi talous- ja rahaliittoa”.

On myös esitetty erillisten rahastojen luomista tai EU:n budjetin kasvattamista, jotta olisi talouspoliittista liikkumavaraa tukea talouskriisien kourissa kamppailevia maita esimerkiksi työttömyyden tai köyhyyden nujertamisessa. Näihin voisi kerätä varoja ylijäämämailta ja siten tasoittaa eroja jäsenmaiden välillä. Tämänkaltaiset aloitteet ovat kannatettavia, koska ne tuovat kaivattuja lisävaihtoehtoja toimimattomalle ja inhimillisesti kestämättömälle talouskurille.

Viimekädessä euroalueen tulevaisuus on kuitenkin täysin riippuvainen siitä, onnistutaanko pankkien ja finanssimarkkinoiden toimintaa aidosti muuttamaan. Eurooppalaisissa pankeissa on edelleen iso määrä ongelmaluottoja ja myös valtioiden velkakirjoja. Euroopan rahoitusmarkkinoiden riskit ovat edelleen valtavat, eivätkä esimerkiksi hieman tiukennetut pääomavaatimukset ole lähimainkaan riittäviä kriisitilanteessa. Finanssimarkkinoilla on havaittavissa merkkejä samankaltaisesta ylikuumenemisesta kuin ennen edellistä romahdusta, osittain johtuen suuresta rahamäärästä, jonka EKP on pumpannut pankeille samalla, kun valtioilla tiukkojen finanssipoliittisten rajoitusten takia on puuttunut tahto ja välineet kanavoida näitä resursseja suoraan työllisyyttä edistäviin investointeihin.

Hyvät ystävät ja toverit,

Kolmas syy linjakeskustelun tarpeellisuudelle liittyy eurooppalaisen puolustusyhteistyön syventämiseen. Ulkoministeri Timo Soini, joka vielä äskettäin oli sitä mieltä, että missä EU, siellä ongelma, allekirjoitti viime maanantaina Suomen puolesta sitoumuksen osallistua EU:n pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU-yhteistyö laajenee puolustukseen. Painopiste siirtyy toisin sanoen sotilaalliseen yhteistyöhön, ja pysyvän rakenteellisen yhteistyön puitteissa maat sitoutuvat käytännössä kasvattamaan puolustusmenojaan. Me kritisoimme vahvasti sitä, että ulkoministeri Soini on antanut sitoumuksen yhteistyön viemisestä uudelle tasolle, ilman, että perustamisasiakirja edes on julkinen tai että asiaa on käsitelty kunnolla eduskunnassa.

Komissio esitteli jo kesäkuussa ehdotuksen uudesta puolustusrahastosta ja puolustusteollisesta kehittämisohjelmasta. Nämä ehdotukset tarkoittavat käytännössä, että yhteisiä EU-budjettivaroja tullaan käyttämään puolustusteollisuuteen. Vasemmisto ei hyväksy sitä, että EU:n ja jäsenmaiden resursseja ohjataan eurooppalaiselle aseteollisuudelle suunnattuna tukipakettina. Komissio esittää alkuun puoli miljardia puolustusteolliselle kehittämisohjelmalle, ja vuoden 2020 jälkeen kehittämisohjelma saisi vuosittain miljardin rahoituksen EU-budjetista.

Jäsenmaiden oman rahoituksen toivotaan viisinkertaistavan rahoituksen kokonaismäärän, joka siten nousisi viiteen miljardiin vuoden 2020 jälkeen. Mikäli tavoitteena on edistää turvallisuutta ja vakautta globaalisti, tulisivat nämä varat huomattavasti parempaan käyttöön ilmastonmuutoksen torjunnassa, humanitaarisessa avussa ja kehitysyhteistyössä.

Hyvät ystävät ja toverit,

uhkakuvien korostamisen sijaan Suomi tarvitsee tulevaisuuden näkymiä paremmasta maasta ja maailmasta. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitää tunnistaa uhkakuvat, mutta samalla on pidettävä kirkkaana mielessä omat tavoitteet.

Vasemmiston tulevaisuudenkuva Suomelle on kansainvälisesti vastuullinen Suomi, joka harjoittaa itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja rakentaa ihmisten ja ympäristön Eurooppaa ja maailmaa.

]]>
Hallitus taas kerran opiskelijoiden ja pienituloisten kukkarolla http://liandersson.fi/hallitus-taas-kerran-opiskelijoiden-ja-pienituloisten-kukkarolla/ Wed, 08 Nov 2017 13:34:07 +0000 http://liandersson.fi/?p=2302
Tänä syksynä on syystä keskusteltu paljon hallituksen eriarvoistavasta politiikasta. Pienituloisten elämää on kurjistettu, samalla kun talouspoliittinen liikkumavara on käytetty suurituloisia suosiviin verokevennyksiin. Surullinen tosiasia on se, että valtiontalouden rakenteellinen alijäämä kasvaa ensi vuonna, vaikka pienituloisten etuuksien leikkaamista on perusteltu sillä, että “pitää laittaa Suomi kuntoon”.

Opiskelijat kuuluvat niihin ihmisryhmiin, jotka ovat kärsineet eniten viime vuosien aikana harjoitetusta talouspolitiikasta. Suurin yksittäinen etuuteen kohdistunut leikkaus tällä vaalikaudella oli opintorahaan kohdistunut 112 miljoonan leikkaus, jonka lisäksi koulutuksesta on leikattu kaikilla asteilla varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.

Tätä leikkausta ikään kuin “paikkaamaan” hallitus on esittänyt huoltajakorotuksen opintotukeen sekä opiskelijoiden siirtämistä yleisen asumistuen piiriin. Huoltajakorotus on tervetullut rakenteellinen uudistus, mutta perheellisten opiskelijoiden toimeentulo jää siitä huolimatta huonommaksi kuin hallituksen aloittaessa. Opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin parantaa joidenkin opiskelijoiden taloudellista tilannetta, mutta jättää edelleen suuren osan opiskelijoista heikompaan asemaan kuin ennen tämänhallituksen aloittamista. Opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin astui voimaan elokuun alussa tänä vuonna, ja vain kolme kuukautta sen jälkeen hallitus esittää yleisen asumistuen muuttamista tavalla, joka tulee heikentämään erityisesti kimppakämpissä ja pienissä yksiöissä asuvien opiskelijoiden asemaa. Tämä on todella hävytöntä.

Hallitus jatkaa myös kaikkien pienituloisten asumistukea saavien ihmisten aseman heikentämistä. Välittömänä heikennyksenä toimii hallituksen päätös jatkaa enimmäisasumismenojen jäädyttämistä. Pitkällä aikavälillä päätös vuokraindeksin vaihtamisesta elinkustannusindeksiin tulee puolestaan tarkoittamaan, että asumistuen taso jää jälkeen yleisestä vuokratason noususta.

Tämä esitys perustuu ilmeisesti hallituksen sisällä jo ilmenneeseen täydelliseen tietämättömyyteen siitä, miten asumistuki itse asiassa toimii. Toukokuussa Petteri Orpo sanoi kyselytunnilla, että “jos me korvaamme käytännössä sataprosenttisesti vuokran, se johtaa vääjäämättömästi vuokrien kasvuun, mikä on nähtävissä käyristä ja tilastoista.” Tässä lauseessa on peräti kaksi asiavirhettä. Asumistuki ei kata vuokraasataprosenttisesti. Käyrien ja tilastojen valossa myöskään väite asumistuen ja vuokratason yhteydestä ei pidä paikkaansa Orpon esittämällä tavalla.

Asumistuessa on sekä perusomavastuu että yläraja hyväksytyille asumismenoille. Vuonna 2015 Kela kertoi asumistuen korvaavan keskimäärin 49 prosenttia todellisista asumismenoista. Siis viisikymmentä prosenttia, ei sata.

Ei ole myöskään löydettävissä tutkimuksia, jotka tukisivat väitettä yleisen asumistuen siirtymisestä suoraan vuokriin. Kelan johtavan tutkijan mukaan asumistukimenojen kasvu johtuu ennen kaikkea siitä, että asumistukea saa entistä useampi.

1990-luvulla oli pidempi jakso, jolloin asumistuen enimmäisasumismenoja ei korotettu, mutta vuokrat nousivat siitä huolimatta. Aivan kuten viime vuosina, myös vuosina 2003 ja 2004 yleisen asumistuen vuokranormeja ei korotettu, mutta vuokrat ovat nousseet kuluttajahintoja nopeammin. Vuokrat nousivat Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin 2,2 prosenttia, kun taas kuluttajahintojen yleinen nousu jäi 0,4 prosenttiin. Opintotuen asumislisän tason pysyminen samana vuodesta 2005 alkaen ei ole myöskään säästänyt opiskelijoita vuokrankorotuksilta, jotka ovat olleet samaa suuruusluokkaa kuin yleinen vuokrakehitys.

Mitä tulee osa-asunnon normin palauttamiseen, on se erittäin huonosti perusteltu heikennys. Se alentaisi noin 12 000 kimppakämpässä asuvan tukea keskimäärin noin 30 eurolla kuukaudessa. Leikkaus kohdistuisi siis kaikista halvimmin isoissa kaupungeissa asuviin pienituloisiin. Opiskelijaruokakunnista noin viidennes asuu osa-asunnoissa. Näin ollen muutoksen vaikutukset kohdistuvat pääosin opiskelijoihin, joiden toimeentuloa on jo leikattu kohtuuttomasti.

Tämän lisäksi tämä muutos kannustaisi pienissä vuokra-asunnoissa ja kimppakämpissä asuvia siirtymään suurempiin yksiöihin. Näistä on jo tällä hetkellä pulaa isoissa kaupungeissa, joten muutos johtaa todennäköisesti entistä kovempiin vuokrankorotuksiin juuri näiden asuntojen osalta, joka on omiaan kasvattamaan asumistukimenoja entuudestaan.

Tämän lisäksi tämä esitys edustaa poukkoilevaa ja epäjohdonmukaista päätöksentekoa.  Osa-asunnon normi poistettiin yleisestä asumistuesta vuoden 2015 alussa, tarkoituksena oli tuen yksinkertaistaminen ja asukkaiden valinnanmahdollisuuksien lisääminen. Nyt tehdään taas täyskäännös.

On todella surullista, että hallitus taas käy juuri pienituloisten ja opiskelijoiden kukkarolla, näin heikosti perustellulla esityksellä.

]]>
Korkeakoulutus 2030-luvulle tasa-arvoon, joustavuuteen ja korkeakouluyhteisöihin panostamalla http://liandersson.fi/korkeakoulutus-2030-luvulle-tasa-arvoon-joustavuuteen-ja-korkeakouluyhteisoihin-panostamalla/ Wed, 25 Oct 2017 14:14:23 +0000 http://liandersson.fi/?p=2298 Minä pidän visioista. Monesti niiden ongelma tosin on, että ne jäävät turhan yleisluontoisiksi ja siksi politiikkaa heikosti ohjaaviksi. On kuitenkin tärkeää, että niin päättäjät, asiantuntijat kuin päätöksenteon kohteena olevat ihmisetkin välillä nostavat katseensa tästä päivästä, huomisesta ja päivänpolitiikasta. Meidän on yhdessä pohdittava myös sitä, miten haluamme kehittää asioita pitkällä aikavälillä.

 

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen pitää myös visioista. Häntä ei ainakaan voi syyttää uudistusinnon puutteesta. Hän on asettanut tavoitteekseen uudistaa koulutusta jokaisella asteella tämän hallituskauden aikana. Se on tavoitteena kunnianhimoinen. Ehkä jopa liian kunnianhimoinen.

 

Ministerin lukuisille koulutuksen kehittämishankkeille tyypillinen piirre on, että niitä toteutetaan eduskunnan ulottumattomissa olevien prosessien kautta. Yksi esimerkki on lukion valinnaisuuskokeilu. Sillä Grahn-Laasonen pyyhkäisi pöytää juuri voimaan astuneen lukion tuntijaon kanssa. Lukion tuntijakoa oli valmisteltu pitkään ja hartaasti asiantuntijoiden toimesta.

 

Toinen esimerkki on valintakoeuudistus. Yo-kirjoitusten painoarvon lisääminen on iso muutos, joka vaikuttaa koulutuksen järjestäjiin ja opiskelijoihin niin toisella kuin korkea-asteellakin. Sekin toteutetaan ministeriön ja korkeakoulujen välisten tulosneuvotteluiden kautta. Tilanteen erikoisuutta kuvastaa, että joukko hallituspuolueiden kansanedustajia on jättänyt kirjallisen kysymyksen uudistuksesta – saadakseen vastauksia niiden omalta ministeriltä.

 

Ministeri voi toki käyttää valtaansa päättää kuten tahtoo, mutta tällainen toimintatapa vaikeuttaa kunnollisen poliittisen keskustelun käymistä monista keskeisistä hankkeista. Koska muodollisia prosesseja ei ole, uudistuksiin vaikuttaminen on paljon vaikeampaa.

 

Vaikuttamisen sijaan muille puolueille on varattu lähinnä kumileimasimen rooli. Peruskoulun uudistamista varten asetettiin parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka ainoaksi tehtäväksi annettiin yleisluontoisuudessaan täysin mitäänsanomattomien peruskouluteesien tekeminen ja allekirjoittaminen. Tehtävänanto ei innostanut tilanteessa, jossa peruskoulun eriarvoistumiskehitys on ajankohtaisimpia koulutuspoliittisia kysymyksiä ja koulutusleikkaukset yksi koko vaalikauden vakavimmista asioista.

 

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiotyö

 

Eilen julkaistu korkeakouluvisio on tuore esimerkki samasta ongelmasta. Keväällä 2017 käynnistetty korkeakoulutuksen visiotyö on käytännössä toteutettu sidosryhmäseminaarien ja työpajojen kautta. Kansanedustajia ja puolueita varten perustettiin taas yksi parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka tehtäväksi lähinnä on jäänyt diaesitysten seuraaminen muutamissa kokouksissa.

 

Kuten todettua, ministeri voi toki käyttää omaa toimivaltaansa kuten haluaa. Visioprosessi herätti kuitenkin laajasti huolta myös eduskunnan ulkopuolella, koska opetusministeri haluaa sen yhteydessä ajaa eteenpäin useampia korkeakoulujen kannalta merkittäviä hankkeita.

 

Yksi hanke on yksi, yhteinen laki sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja varten. Tämä esitys oli osa visiota aivan viime metreille asti.  Tässä vaiheessa esimerkiksi henkilöstöryhmät alkoivat esittää kritiikkiä julkisuudessa.Ilmeisesti ministerin tavoitteena oli hakea vihreää valoa lainsäädännön valmistelutyön aloittamiseksi visioprosessin kautta. Sidosryhmien näkökulmasta prosessin ongelmallisuus kiteytyy kuitenkin juuri tähän. Miten voi tuoda esiin omat kantansa ja vaikuttaa tehtävien linjausten sisältöön, jos ei ole lausuntoprosessia eikä luonnoksia kommentoitavaksi?

 

Eilen visio 2030-luvun korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta vihdoin julkistettiin taustamuistiona jatkokeskusteluja varten. Taustamuistiosta ei onneksi löydy esitystä yhdeksi yhteiseksi korkeakoululaiksi. Muuta kiinnostavaa siinä kyllä on.

 

Suomalainen sivistys tarvitsee visioonsa ensinnäkin kunnianpalautuksen.

 

Tämän hallituksen aloittaessa hallitusohjelman liitteeseen oli vielä kirjattuna tavoite maistereiden määrän vähentämisestä 20 prosentilla. Löytyyköhän 100-vuotisen Suomen historiasta toista hallitusta, jonka tavoitteena on suomalaisten osaamistason laskeminen?

 

Lisäksi hallitus päätti kohdistaa merkittävän osan hallituksen neljän miljardin säästötavoitteesta koulutukseen. Leikkaukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen koulutukseen kaikilla asteilla. Yt:t, säästöt ja leikkaukset ovat olleet arkipäivää varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin asti.

 

Mutta vuonna 2030 Sipilän hallituksen koulutuspolitiikka on jo jäänyt kauas taakse pimeänä mutta lyhyenä hetkenä Suomen historiassa. Grahn-Laasosen visiossa linjataan, että vuonna 2030 yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat vahvoja instituutioita, joihin kansalaiset luottavat. Suomessa arvostetaan sivistystä, tiedettä ja osaamista. Vision mukaan hyvinvoivat korkeakouluyhteisöt ovat Suomen voimavara ja kilpailutekijä ja korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja. So far, so good. Tästä ei voi kukaan olla eri mieltä.

 

Konkreettisemmaksi tavoitteeksi asetetaan Suomen osaamistason nosto. Yli puolet kaikista nuorista aikuisista suorittaa vuonna 2030 korkeakoulututkinnon. Se on varsin kannatettava tavoite. Ei ole kovin monta vuotta siitä, kun koulutuspoliittisissa keskusteluissa törmäsi väittämiin, joiden mukaan Suomessa ylikoulutetaan ihmisiä. Todellisuudessa Suomi on jäämässä osaamistasossa jälkeen. Puheet Suomesta korkean osaamisen ja koulutuksen maana ovat vain tyhjiä mantroja, jos ei tehdä politiikkaa, jolla tasoa ylläpidetään. Lisäksi työn automatisoituminen ja robotisoituminen sekä teollisten työpaikkojen väheneminen vahvistavat entuudestaan vahvan osaamisen tarpeen lähestulkoon kaikissa työpaikoissa. Tulevaisuudessa koulutuksen ja tutkimuksen roolit työllistäjänä kasvavat myös.

 

Miten tavoitteisiin sitten päästään?

 

Saavutettavan, tasa-arvoisen ja joustavan koulutuksen kautta. Uusia koulutusväyliä on rakennettava niin, että on entistä helpompaa täydentää omaa osaamistaan ilman, että se edellyttää kokonaan uuden tutkinnon suorittamista. Työttömien opiskelumahdollisuuksia on helpotettava huomattavasti nykyisestä tarveharkintaan perustuvasta järjestelmästä.

 

Toisen tutkinnon suorittamista ei tule vaikeuttaa. Se on ristiriidassa elinikäisen oppimisen kanssa. Työmarkkinoiden muutos edellyttää toimivia väyliä päästä täydentämään omaa osaamistaan missä tahansa vaiheessa työuraa. Uutta osaamista ei synny rajoittamalla. Sitä syntyy, kun ihmiset saavat tarpeidensa mukaan kouluttautua useammalle alalle.

 

Läpäisyn parantaminen on toinen keino, joka on vahvasti nostettu esille keinona osaamistason nostamiseksi. Tällä hetkellä keskeinen syy opintojen viivästymiselle on opiskelijoiden tarve tehdä töitä opiskelujen ohella toimeentulo-ongelmien takia. Opintotuen tasokorotus ja siirtyminen perustuloon ovat siksi keskeisiä keinoja läpäisyn parantamiseksi. Opiskelun joustavuuden takaaminen on toinen tärkeä keino parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia suorittaa opintoja sujuvasti. Lisäksi on varmistettava opintopsykologien ja ohjauksen riittävä määrä.

 

Valintakokeiden kehittäminen on kannatettavaa nuorten korkeakoulutukseen pääsyn helpottamiseksi. Valmennuskursseja tarjoavien yritysten roolin vähentäminen onnistuu parhaiten kehittämällä valintakokeita soveltavaan suuntaan esimerkiksi lisäämällä aineistopohjaisten kokeiden osuutta. Yo-tutkinnon painoarvon lisääminen johtaa sen sijaan siihen, että ylioppilaskirjoitukset ohjaavat lukiokoulutuksen sisältöä nykyistäkin enemmän. Se johtaa myös kehitykseen, jossa opiskelijoiden odotetaan erikoistuvan entistä aikaisemmassa vaiheessa. Laajan yleissivistyksen tarjoamisen on oltava edelleen lukiokoulutuksen ensisijainen tehtävä.

 

Korkeakoulutukseen pääsyn kannalta keskeistä on varmistaa myös, että toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta tulevilla on todelliset mahdollisuudet päästä korkeakoulutukseen.

 

Toiseksi keskeiseksi tavoitteeksi korkeakoulutuksen visiossa on otettava korkeakoulujen ja tieteen autonomian vahvistaminen.

 

Osaamistason nostamisen lisäksi Grahn-Laasosen visiossa tavoitellaan TKI-rahoituksen osuuden nostamista 4 prosenttiin BKT:stä. Tämäkin tavoite on kannatettava. TKI-panostukset ovat keskeisessä roolissa suomalaisen työn tuottavuuden parantamiseksi sekä elinkeinorakenteen uudistamiseksi.

 

Mutta tämän lisäksi pitää ottaa uudeksi tavoitteeksi korkeakoulujen perusrahoituksen kasvattaminen ja rahoitusmallien kehittäminen tieteen autonomiaa vahvistavaan suuntaan. Sipilän hallituskauden aikana tehdyt päätökset tutkimusrahoituksen osalta ovat tarkoittaneet perusrahoituksen osuuden vähentymistä. Samalla ohjattua tutkimusrahoitusta on lisätty muun muassa lippulaivahankkeiden ja muiden uusien rahoitusinstrumenttien kautta.

 

Useiden uusien rahoitusinstrumenttien käyttö lisää tutkijoita jo nyt liikaa kuormittavaa hakemusrumbaa. Vahva perusrahoitus on keskeinen keino toteuttaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen autonomiaa ja luoda edellytyksiä myös pitkäjänteiselle perustutkimukselle ja TKI-toiminnalle. Kansainvälisissä arvioissa on todettu, että yksi ero Suomen ja tieteessä paremmin menestyvien vertailukelpoisten maiden välillä on kilpailutetun rahoituksen suuri osuus ja perusrahoituksen pieni osuus Suomessa.

 

Kolmanneksi keskeiseksi tavoitteeksi on otettava koulutuksellinen tasa-arvo.

 

Grahn-Laasosen visiossa ei ole käsitelty teemoja, jotka liittyvät koulutukselliseen tasa-arvoon.  Korkeakoulutus on edelleen keskeisessä roolissa yhteiskunnallisen tasa-arvon takaajana ja mahdollistajana. Siitä huolimatta korkeakoulutus periytyy Suomessa edelleen vahvasti. Korkeakoulutuksen maksuttomuus ja koulutuksen periytyvyyden vähentäminen tulee ehdottomasti olla osa vuoden 2030 korkeakouluvisiota.

 

Myös monen vähemmistöryhmän edustus on suomalaisessa korkeakouluissa hyvin heikkoa. Mikäli avoimelle korkeakoululle mahdollistetaan tutkinnonanto-oikeus, tulee kaikista opetuksen maksuista luopua. Lisäksi koulutuksen periytyvyyden vähentäminen edellyttää koulutuspoliittista kokonaisnäkemystä ja opintopolkujen suunnittelua jo varhaiskasvatuksesta alkaen.

 

Vision neljänneksi tavoitteeksi on otettava demokraattinen korkeakouluyhteisö.

 

Grahn-Laasosen visiossa puhutaan hyvinvoivan korkeakouluyhteisön luomisesta. Visiossa myönnetään, että sekä opiskelijat että henkilökunta kokevat nyt epävarmuutta ja stressiä. Visio jättää kuitenkin sanomatta, mistä tilanne johtuu. Tiedepolitiikan kunnianhimon puutteen ja massiivisten koulutusleikkausten lisäksi keskeinen syy on myös vuonna 2009 hyväksytty yliopistolaki. Kansalliset arviot uuden yliopistolain seurauksista kertovat karua kieltä uudistuksen seurauksista. Vuonna 2016 julkaistussa arviossa todetaan, että henkilöstö on kokenut uudistuksen vaikuttaneen kielteisesti työhyvinvointiin. Samalla toimivallan ja päätöksenteon keskittyminen on etäännyttänyt yliopistoyhteisöä päätöksenteosta ja kärjistänyt näkemyseroja. Yliopistolakia tulisi uudistaa yhteisöllisen päätöksenteon ja korkeakoululaitoksen sisäisen demokratian vahvistamiseksi. Myös ammattikorkeakouluissa nämä näkökulmat on otettava huomioon nykyistä vahvemmin.

 

Vision viidentenä tavoitteena tulee olla suomalaisen korkeakoulukentän kehittäminen monitieteellisyyden ja laadukkaan tieteen lähtökohdista.

 

Grahn-Laasonen linjaa omassa paperissaan, että korkeakouluja pitää olla vähemmän mutta niiden pitää olla vaikuttavimpia. Visiossa ei avata, mitä tällä haetaan takaa. Suomalaiset korkeakoulut ovat olleet jatkuvien rakennemuutosten kourissa viimeisten vuosien aikana. Korkeakoulujen opetusyhteistyötä koskeva laki on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja se tarjoaa voimaan astuessaan jo aivan uudenlaisia työkaluja korkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistämiseksi.

 

Uusien, kalliiden ja raskaiden rakenneuudistusten sijasta tulee keskittyä korkeakoulujen yhteistyön sisällölliseen kehittämiseen ja antaa korkeakouluyhteisölle työrauha. Nykyinen duaalimalli tarjoaa kaksi selkeästi profiloitunutta vaihtoehtoa vastaamalla niin tieteen kuin työelämän tarpeisiin. Korkeakoulujen tulee saada itsenäisesti päättää, minkälaisia tutkintoja ne haluavat yhdessä tai erikseen rakentaa.

 

Keskeistä on myös torjua kehitystä, jossa maahan luodaan muutamia tieteen tekoon keskittyviä “huipputiedeyliopistoja” sekä opetukseen keskittyviä “muita korkeakouluja”. Se on tuhoisa kehityssuunta. Suomen kokoiseen maahan mahtuu useita monialaista ja laadukasta tiedettä tekevää korkeakoulua, jotka tekevät yhteistyötä ja profiloituvat omilla vahvuuksillaan. Suomalaisen tieteen taso laskee, jos tohtorinkoulutus rajoitetaan muutamiin yliopistoihin. Samoin käy, jos kandin ja maisterin tutkintoihin keskittyvät yliopistot eriytetään toisistaan.

]]>
Miksi voitontavoittelu sallitaan varhaiskasvatuksessa? http://liandersson.fi/miksi-voitontavoittelu-sallitaan-varhaiskasvatuksessa/ Wed, 18 Oct 2017 18:27:57 +0000 http://liandersson.fi/?p=2295 Julkaistu Turkulaisessa 15.10.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuus perustuu kolmeen keskeiseen tekijään. Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja ammatin arvostus on suurta. Opetuksen sisältöä määrittelevät kansallisesti sovitut opintosuunnitelmat, mutta opettajille on annettu niiden toteuttamiseksi suuri vapaus. Ylioppilaskirjoituksia lukuun ottamatta kansallisesti standardisoituja kokeita ei käytännössä ole. Lisäksi koulutus on kaikille yhteinen ja julkinen, mikä ei ole itsestäänselvyys.

Ruotsissa on sallittua tehdä koulutuksella bisnestä. Siellä voittoa tavoittelevat osakeyhtiöt voivat vapaasti järjestää veroilla maksettavaa koulutusta ja nostaa rajoittamattoman määrän voittoja. Naapurimaassa hallitus pohtii parhaillaan lainsäädäntöä, jolla halutaan rajoittaa yritysten voitontavoittelua. Enemmistö ruotsalaisista näkee, että voitontavoittelu ei sovi koulutuksen kaltaiseen hyvinvointipalveluun. Ilmiö ei ole vieras myöskään Suomessa.

Meillä lapsiasiavaltuutettu kiinnitti syyskuussa huomiota isojen, voittoa tavoittelevien yritysten roolin kasvuun varhaiskasvatuksessa. Vaikka voitontavoittelu on kielletty perusopetuksessa, vastaavaa linjausta ei ole tehty varhaiskasvatuksessa. Ennen yksityiset päiväkodit olivat lähinnä pieniä, esimerkiksi jotain vaihtoehtoista pedagogiikkaa tarjoavia yhdistyksiä ja säätiöitä. Nyt olemme tilanteessa, jossa isot ketjut valtaavat vauhdilla alaa ja voimme puhua päiväkotibisneksestä. Lapsiasiavaltuutetun mukaan kehitys on vaarallinen ja uhkaa Suomen sosiaalista eheyttä.

Vuonna 2016 yksityisten tuottajien osuus päivähoidosta oli noin 13 prosenttia. Alalla arvioidaan, että vuonna 2030 osuus voi olla jo puolet. Turussa 31 prosenttia lapsista oli yksityisessä päivähoidossa vuoden 2016 lopussa. Sen jälkeen, kun palveluseteli otettiin käyttöön vuonna 2010, yksityisen päivähoidon osuus on noussut noin 20 prosentista yli 30 prosenttiin. Kyse on periaatteellisesti tärkeästä kysymyksestä: sallitaanko voitontavoittelu pienten lasten palveluilla? Tilinpäätöstietojen mukaan varhaiskasvatuksessa toimivat yritykset ovat tehneet vuosittain jopa miljoonien eurojen voittoja.

Yksityiseen palvelutuotantoon liittyy myös muita ongelmia. Joissakin hoitosopimuksissa on esimerkiksi ehtoja, joiden mukaan sopimus voidaan purkaa, jos lapsi tarvitsee erityistä tukea. On jopa tapauksia, missä ruoka-aineallergia riittää sopimuksen purkuun. Erityistä tukea tarvitsevat lapset johdetaan yleensä suoraan kunnallisten palveluiden piiriin.

Sipilän hallitus on tehnyt lukuisia huonosti perusteltuja heikennyksiä varhaiskasvatukseen. Ilahduttavaa kuitenkin on, että Suomessa on nyt alettu ymmärtää varhaiskasvatuksen suuri merkitys lasten kehitykselle, oppimiselle ja tasa-arvolle. Siksi nyt on myös aika kyseenalaistaa, miksi varhaiskasvatuksella saisi tehdä bisnestä, kun perusopetuksellakaan ei saa.

]]>
Työvoimapolitiikan keskeisin ongelma ei ole järjestelmän pelisäännöillä kikkaileva Ossi http://liandersson.fi/tyovoimapolitiikan-keskeisin-ongelma-ei-ole-jarjestelman-pelisaannoilla-kikkaileva-ossi/ Tue, 17 Oct 2017 18:07:07 +0000 http://liandersson.fi/?p=2292 Kolumni julkaistu Ilkassa 17.10.2017

“Ideologisesti työtön Ossi, 39, elää tuilla ilman pienintäkään aikomusta mennä töihin”
“Koko aikuisikänsä työttömänä ollut Sonja, 30, elää mieluummin tuilla”

On taas se aika vuodesta, jolloin iltapäivälehdet parempien ideoiden puutteessa yrittävät parantaa myyntiä kohuotsikoilla laiskoista työttömistä. Kansalaiset kauhistelevat ja ne puolueet, jotka haluavat kiristää työttömyysturvan ehtoja entuudestaan, saavat taas lisää pontta puheisiin siitä, miten yhteiskunnan tukijärjestelmä vain passivoi ja laiskistaa. Lopputuloksena on lisää päätöksiä, jotka nöyryyttävät työttömiä ja lisäävät työvoimapolitiikan mielivaltaisuutta.

On tutkittua tietoa siitä, että sosiaaliturvan alikäyttö on paljon suurempi ongelma kuin sen väärinkäyttö. Suomessa tehtyjen arvioiden mukaan jopa puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää tuen hakematta, osin tukijärjestelmän monimutkaisuuden ja leimaavuuden takia.

Suomalaisen työttömyysturvajärjestelmän keskeisin ongelma ei ole järjestelmän pelisääntöjen ehdoilla kikkailevat Ossit, vaan järjestelmän mielivaltaisuus. Järjestelmä usein myös estää ihmisiä olemasta aktiivisia omassa työllistymisessään. Suomalaisen työvoimapolitiikan vanhanaikaisuus näkyy siinä, että se edelleen rakentuu ajatukselle siitä, että ihminen on joko kokonaan kokopäiväisissä palkkatöissä tai kokonaan ilman työtä. Niin keikkatyö, vapaaehtoistoiminta kuin pienimuotoinen yritystoiminta aiheuttavat työnhakijalle vääjäämättä ongelmia.

Esimerkkejä ongelmista on lukuisia. Saan viikoittain yhteydenottoja työkyvyttömiltä työnhakijoilta, jotka eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ja siksi roikkuvat järjestelmän rattaisissa ilman mahdollisuuksia työllistyä. “Plektramieheltä” vaadittiin vuoden työttömyysetuudet takaisin siitä syystä, että hän oli hankkinut sivutuloja myymällä askartelemiaan puisia plektroja netissä. Uudellamaalla asuva nainen oli saanut TE-toimistolta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että häntä oli yritetty tavoittaa, ja että mikäli hän ei seuraavalla kerralla vastaa puhelimeen, katkeaa työnhaku automaattisesti. Stand-up-keikkoja tekevä työtön työnhakija kertoi saaneensa karenssin, koska TE-toimiston mukaan keikka Kajaanissa, josta maksettiin 350 euroa, ei ollut “riittävä syy olla poissa kotoa”.

Mitä enemmän työttömyysturvan saannin ehtoja kiristetään, sitä enemmän ihmisille langetetaan karensseja ja sitä kautta yhä useampi ihminen työnnetään työvoimapalveluiden ulkopuolelle toimeentulotuelle. Hyvä esimerkki yhdestä uudesta kiristyksestä on hallituksen kaavailema “aktiivimalli”, jonka idea on, että työtön voi välttyä työttömyysturvan leikkurilta vain pääsemällä töihin. Mikä innovaatio!

Vasemmistoliitto kampanjoi parhaillaan työvoimapolitiikan uudistamisen puolesta. Puolueen tavoitteena on sosiaaliturvan uudistaminen perustulon pohjalta. Yksi askel siihen suuntaan olisi työvoimapoliittisista karensseista luopuminen. Mikäli työtön ei täytä työttömyysturvan saamisen ehtoja, keskeytettäisiin tuen maksatus, kunnes ehdot taas täyttyvät. Se olisi aidosti aktiivisuudesta palkitseva malli. Esitämme myös ennakkopäätösjärjestelmän käyttöönottoa, jotta työtön työnhakija voisi saada sitovan etukäteisarvion siitä, miten tietyn työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa työttömyysturvan saantiin. Haluamme myös korottaa työttömyysturvan suojaosia.

Työelämän ja yhteiskunnan muutosten tulisi näkyä myös työvoimapolitiikassa ja sosiaaliturvassa. Hyvinvointipalvelut pitää byrokratian lisäämisen sijaan uudistaa ihmisten tarpeita paremmin vastaaviksi.

]]>
Hallitus voi halutessaan perua syrjivän lomarahaleikkauksen http://liandersson.fi/hallitus-voi-halutessaan-perua-syrjivan-lomarahaleikkauksen/ Tue, 10 Oct 2017 13:52:07 +0000 http://liandersson.fi/?p=2289 Julkaistu Aamulehdessä 2.10.

En ole koskaan saanut niin paljon yhteydenottoja mistään työmarkkinapoliittisesta kysymyksestä kuin työntekijöiden lomarahojen leikkauksesta. Niin lastentarhanopettajat kuin kirjastonhoitajat, lähihoitajat kuin opettajat eri puolilta Suomea ovat ihmetelleet, miten heidän lomarahojensa leikkaus auttaa Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. He ansaitsevat aiheelliseen kysymykseensä vastauksen, jota eivät ole saaneet.

Juha Sipilän ja Petteri Orpon tapa vähätellä tämän palkanalennuksen vaikutusta suomalaisille perheille ja pienipalkkaisille on hätkähdyttävällä tavalla osoittanut, miten vieraantuneita Kesärannan kokoushuoneissa ollaan tavallisten ihmisten arjesta.

Orpo ja Sipilä puolustavat hallituksen politiikkaa sanomalla, että julkisen sektorin työntekijän käteen jäävät tulot pienenevät vain neljällä eurolla, kun otetaan huomioon hallituksen veronkevennykset.

Ensinnäkin tämä luku on harhaanjohtava. Se ei huomioi elinkustannuksen nousua eikä siten kerro siitä, kuinka julkisen sektorin työntekijöiden reaalinen ostovoima muuttuu. Kun hinnat kallistuvat, samalla rahalla saa vähemmän. Arkielämässä lomarahojen leikkaus näkyi useiden satojen eurojen kertaleikkauksena kesän tilinauhoissa. Sillä rahalla on monissa perheissä maksettu niin lomamatkoja kuin ylimääräisiä menojakin.

Lomarahaleikkaus on sovittu määräaikaiseksi, mutta se tehdään kolmena peräkkäisenä vuonna. Hallitus yrittää nyt vierittää vastuun palkanalennuksesta työmarkkinajärjestöille sanomalla, että ne sopivat palkkojen leikkauksista, ei hallitus.

Tällainen vastuunpakoilu ei ole vastuullista poliittista johtamista. Hallitus tietää varsin hyvin, että työmarkkinajärjestöt eivät vastustaisi, mikäli hallitus ilmoittaisi halukkuudestaan perua tämä epäreilu leikkaus. Ratkaisu on nimittäin hallituksen pöydällä. Osoittamalla kunnille ja muille julkisen puolen työnantajille tarvittavat taloudelliset resurssit lomarahojen palauttamiseksi pystyisi hallitus korjaamaan tämän epäkohdan ennen kuin se toistuu vielä kahtena seuraavana vuonna . Vaadittava määräraha on noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, mikä vastaa suunnilleen esimerkiksi tämän vuoden tuloverokevennyksiä.

Äskettäin uutisoitiin siitä, kuinka jopa 40 prosenttia suomalaisista lastentarhanopettajista on harkinnut alanvaihtoa. Syy on työn raskas luonne yhdistettynä OECD-maiden huonoimpiin palkkoihin. Suomalainen hyvinvointivaltio ei kestä tilannetta, jossa äärimmäisen arvokasta työtä tekevät, jokaisen suomalaisen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta vastuussa olevat ammattilaiset pohtivat alanvaihtoa työnsä vähäisen arvostuksen takia. Yhteiskuntamme ei toimi ilman näiden ihmisten panosta.

Li Andersson

Kansanedustaja
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
]]>