Li Andersson http://liandersson.fi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Tue, 27 Jun 2017 10:38:04 +0000 en-US hourly 1 Kasvaako talous Sipilän ansiosta vai hänestä huolimatta? http://liandersson.fi/kasvaako-talous-sipilan-ansiosta-vai-hanesta-huolimatta/ Tue, 27 Jun 2017 10:38:04 +0000 http://liandersson.fi/?p=2267  

Kun Suomen talous vuonna 2009 syöksyi kansainvälisen finanssikriisin jälkeen, kirjoitti silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen blogissaan “talouden talvisodasta” ja siitä, että “meitä uhkaa valtava meistä riippumaton vaara ulkopuolelta”.

 

Kun Suomen talous tänä vuonna vihdoin osoittaa selkeitä piristymisen merkkejä ja talouskasvuksi ennustetaan 23 prosenttia, on Sipilä kumppaneineen nopeasti yrittänyt omia kunnian kasvuluvuista itselleen. Demarit ovat puolestaan yrittäneet tehdä oppositiopolitiikkaa linjaamalla, että Sipilän hallitus on “perinyt käänteen” edelliseltä hallitukselta.

 

Kiteytyksenä voisi sanoa, että hallituksilla on tapana syyttää globaaleja suhdanteita huonoina taloudellisina aikoina, mutta kiittää omia politiikkatoimiaan hyvinä.

 

On selvää, että globaalit suhdanteet ja kansainvälisen talouden ja kaupan kehitys vaikuttavat Suomen kaltaisen maan talous- ja työllisyyskehitykseen. Mikään hallitus ei voi omilla toimillaan estää finanssikriisin kaltaisen romahduksen vaikutusta Suomen talouteen, eikä mikään hallitus voi nostaa työllisyysastetta merkittävästi, jos koko euroalue kamppailee nollakasvun kanssa.

 

Yhtä lailla on selvää, että jokaisen hallituksen toimet vaikuttavat talous- ja työllisyyskehityksen suuntaan ja vauhtiin.

 

Miksi toipuminen eurokriisin jälkeen on Suomessa ollut paljon hitaampaa kuin monissa muissa euromaissa tai Yhdysvalloissa? Yksi syy on vuodesta 2012 harjoitettu kireä finanssipolitiikka ja mittavat sopeutustoimet, jotka ovat pitkittäneet taantumaa ja olemattoman kasvun kautta. Toinen syy löytyy elinkeinorakenteen muutoksesta ja korkean tuottavuuden työpaikkojen vähenemisestä esimerkiksi elektroniikkateollisuuden puolella.

 

Suomen talous on matalan kasvun vuosina pysynyt pystyssä lähinnä kotitalouksien yksityisen kulutuksen ansiosta. Viimeisen vuoden aikana erityisesti laiva- ja rakennusteollisuuden investoinnit ovat kasvaneet, ja tällekin vuodelle ennustetaan 23 prosentin kasvua. Se tarkoittaa, että Suomen talous on vihdoin elpymässä, ja Suomen pankki ennustaa kansantuotteen saavuttavan kriisiä edeltäneen vuoden 2008 tason vuonna 2019.

 

Ensi ja sitä seuraavalle vuodelle ennusteet povaavat jo maltillisempaa kasvua. Valtiovarainministeriön ennuste on pessimistisempi kuin esimerkiksi Etlan, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ennusteet tulevien vuosien osalta.

 

Talouden kasvu on luonnollisesti kaikin puolin iloinen ja tervetullut uutinen. Keskeistä tässä tilanteessa on tehdä sellaisia talouspoliittisia ratkaisuja, jotka tukevat kasvua ja kaventavat tuloeroja. Pitkän aikavälin kasvuedellytyksiä heikentävät säästöpäätökset tulee perua, ja sosiaaliturvaa on kehitettävä niin, että se helpottaa työntekoa.

 

Kasvun näkökulmasta harjoitettu finanssipolitiikka on ollut huonosti perusteltua. Julkinen kulutus on ollut ja on edelleen hyvin niukkaa, mittavat sopeutustoimet ovat pitkittäneet taantumaa, ja taloudellinen liikkumavara on käytetty mittaviin ja hyvätuloisille kohdennettuihin veronkevennyksiin. Sipilän hallituksen leikkaus-ja veronkevennyspäätökset ovat kasvattaneet tuloeroja.

 

Hallituksen politiikka on myös tarkoittanut valtion verotulojen pienenemistä. Vuosina 20162019 hallitus arvioi tulojen vähenevän 2,1 miljardilla. Kilpailukykysopimus lisää julkistalouden epätasapainoa ainakin miljardin verran. Vaikuttaa siltä, että mikään taloudellinen tilanne ei ole niin huono, ettei olisi varaa alentaa valtion tuloja ja silti tehdä pienituloisiin kohdistuvia menoleikkauksia.

 

Suomen yksityisen kulutuksen kääntöpuolena on negatiivinen säästämisaste. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kotitaloudet säästävät poikkeuksellisen vähän ja kuluttavat enemmän kuin tienaavat. Jotkut ekonomistit ovat selittäneet tätä luottamuksella talousnäkymiin. Yhtä varmasti säästöjen vähentymisessä näkyy myös työmarkkinapolitiikka, minkä seurauksena palkat ovat nousseet hitaammin kuin esimerkiksi vuokrat ja muut elinkustannukset.

 

Kotitalouksien velkaantumisestakin on syytä olla huolissaan. Se luo helposti pohjaa asuntokuplalle. Lisäksi erityisesti kulutusluottojen kasvu voi johtaa maksuvaikeuksiin ja ylivelkaantumiseen.

 

Oliko kilpailukykysopimus sitten tarpeellinen talouskäänteen aikaansaamiseksi? Ei ollut.

 

On merkillepantavaa, kuinka vahvasti työvoimakustannusten kehitys Suomessa eroaa keskeisistä kilpailijamaistamme.  Tänä vuonna työvoimakustannukset ovat Suomessa laskeneet 2,7 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna, kun muualla EU:ssa ne ovat nousseet keskimäärin 1,7 prosenttia. Ruotsissa ja Saksassa työvoimakustannukset ovat kasvaneet saman verran kuin ne ovat Suomessa pienentyneet. Luxemburgissa ja Hollannissa, joiden taloudessa on laskusuhdanne, työvoimakustannukset ovat pienentyneet vain 0,1 prosenttia.

 

Mistä nämä prosenttiluvut kertovat? Erittäin rajuista palkanalennuksista, joiden maksajina ovat tavalliset pienipalkkaiset työntekijät. Ne kertovat myös, että nollakorotuslinja olisi riittänyt Suomen väitetyn hintakilpailukykyongelman korjaamiseksi, kun palkkakehitys on kilpailijamaissa ollut aivan eri luokkaa. Emme olisi tarvinneet pienituloisten palkanleikkauksia, työajan pidentämistä ja sopimusta, joka lisää julkistalouden alijäämää yli miljardilla.

 

Mikä sitten olisi oikea linja nykyisessä tilanteessa?

 

Talouskasvun tukemiseksi tulisi lisätä julkista kulutusta esimerkiksi liikennehankkeiden kautta. Ne lisäisivät myös yksityistä asuntotuotantoa ja helpottaisivat työvoiman liikkuvuutta. Tuloerojen kaventamiseksi pitäisi ohjata resursseja perusturvan leikkausten perumiseen sekä osinkoverotuksen uudistamiseen. Esimerkiksi listattujen ja listaamattomien yritysten osinkoverotus tulisi yhdenmukaistaa ja ja suurten osinkojen verotusta kiristää.

 

Hallituksen on muuttuneessa tilanteessa myös uudelleenarvioitava sellaisia säästöpäätöksiä, jotka edelleen vaikuttavat tulevien vuosien aikana joko eriarvoisuutta kasvattaen tai tai Suomen pidemmän aikavälin kasvuedellytyksiä heikentäen. Erityisesti leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen sekä kehitystyöhön tulisi perua mahdollisimman nopeasti. Aloittaa voisi vaikka kansaneläkeindeksin ja korkeakoulujen indeksien jäädytyksistä, jotka tehtiin koko vaalikaudeksi kerrallaan. Kun taloustilanne paranee, ei ole perusteltua pitää voimassa tällaisia pitkän aikavälin kasvulle haitallisia päätöksiä.

 

Meidän pitää myös purkaa turhaa byrokratiaa, joka monimutkaistaa työttömyysturvajärjestelmää ja tekee työnteon vaikeaksi. Työttömien kyykyttäminen ja kyttääminen ei auta, kun kunnollisia työpaikkoja ei ole tarjolla.

 

Järjestelmän pitää kannustaa omaehtoiseen aktiivisuuteen ja osaamisen kehittämiseen sekä joustaa erilaisten ihmisten, tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Hallitus voisi lisätä joustoja esimerkiksi helpottamalla opiskelua työttömyysturvalla, nostamalla työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan 500 euroon sekä helpottamalla ulosottoon ajautuneiden mahdollisuutta ottaa vastaan töitä nostamalla heidän suojaosuutensa 800 euroon kuussa. Vasemmisto on myös esittänyt, että työttömille annetaan sitova ennakkopäätös siitä, kuinka esimerkiksi osa-aikainen työskentely vaikuttaa heidän etuuksiinsa.

 

Suomessa pitää myös edelleen tehdä uudistuksia, jotka lisäävät tasa-arvoa ja parantavat perheiden mahdollisuuksia jakaa vastuuta nykyistä tasaisemmin. Siirtyminen vanhempainvapaan 6+6+6-malliin olisi iso askel kohti perheiden tasa-arvoa, varhaiskasvatusmaksujen asteittainen alentaminen toinen.

 

]]>
Ammatillisen koulutuksen reformi tulee – mitä siitä pitäisi ajatella? http://liandersson.fi/ammatillisen-koulutuksen-reformi-tulee-mita-siita-pitaisi-ajatella/ Thu, 22 Jun 2017 08:37:23 +0000 http://liandersson.fi/?p=2263 Eduskunnassa äänestettiin tänään opposition muutosesityksistä hallituksen ammatillisen koulutuksen reformiin. Reformi on todella kunnianhimoinen projekti. Niin ammatillisen koulutuksen kuin ammatillisen aikuiskoulutuksen säädöspohjaa muutetaan ja yhtenäistetään, tutkintorakennetta uudistetaan ja rahoitusmallista rakennetaan uudenlainen.

 

On todella tervetullutta, että ammatillisen koulutuksen kehittämiseen keskitytään. Ammatillinen koulutus on Suomessa nuorten keskuudessa suosittu ja tärkeä koulutusmuoto, jota liian pitkään on kohdeltu pelkästään nopeana väylänä työelämään. Ammatillista koulutusta tulee kehittää niin nuorten kuin aikuisopiskelijoiden erilaisia tarpeita huomioiden. Se ei ole vain väylä työelämään, vaan nuorten kohdalla ammatillisen koulutuksen tulee kovan ammattitaidon lisäksi antaa kaikille tasavertaiset mahdollisuudet kasvaa hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi, kuten lakiehdotuksessa hienosti todetaan. Aikuisille ammatillisen koulutuksen tulee tarjota joustava tapa päivittää omaa osaamistaan ja pätevöityä ammatissa missä vaiheessa elämää ja työuraa tahansa. Samalla on huolehdittava suomalaisen koulutusjärjestelmän nykyisistä vahvuuksista. Ammatillisen koulutuksen tulee tarjota niin muodollinen kuin tosiasiallinen jatko-opintokelpoisuus kaikille opiskelijoille, jotta halutessaan voi jatkaa opintoja korkea-asteella.

 

Ammatillisen koulutuksen pitää myös vastata työelämän muuttuneisiin vaatimuksiin. Enää ei kouluttauduta vain yhtä tarkkaan rajattua ammattia varten, vaan yleissivistys ja yleinen tietopohja, kyky omaksua uutta ja uudelleen kouluttautua, sekä kyky toimia eri tehtävissä omalla alalla, ovat yhä tärkeämpiä ominaisuuksia tehtävässä kuin tehtävässä työelämässä. Työelämän ja elinkeinorakenteen globalisaatio ja digitalisoituminen on todellisuutta jo nyt työpaikoilla, valmistavassa teollisuudessa tarvitaan englannin kielen taitoa ja niin terveyskeskuksissa kuin paperitehtaissa tulee osata käyttää erilaisia ohjelmistoja tottuneesti.

 

Hallituksen koko ammatillisen koulutuksen reformin keskeisin ongelma liittyy epävarmuuteen siitä, miten sinänsä hyviltä kuulostavat tavoitteet toteutuvat siinä todellisuudessa, jossa ammatillisissa oppilaitoksissa isojen rahoitusleikkausten seurauksena nyt eletään. Opintojen henkilökohtaistaminen on hyvä esimerkki. Hyvin toteutettuna se voi tarjota mahdollisuuden opiskelijalle saada juuri sellaista opetusta, kun hän itse kokee tarvitsevansa. Henkilökohtaisessa opintojen kehittämissuunnitelmassa voisi silloin kirjata jokaisen henkilökohtaiset tarpeet lähiopetukseen, työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen sekä esimerkiksi erityisen tuen tarpeeseen.

 

Niukkenevien resurssien maailmassa henkilökohtaistaminen voi sen sijaan pahimmassa tapauksessa tarkoittaa opetuksen laadun heikkenemistä. Tämä tarkoittaisi liian vähäistä määrää lähiopetusta ja opetuksen toteuttamista verkkokursseina, etäopiskeluna ja työssäoppimisena, koska ei ole “taloudellisia mahdollisuuksia” tarjota muuta. Tästä syystä lakiin olisi pitänyt sisällyttää tarkempaa määrällistä sääntelyä riittävän lähiopetuksen, opinto-ohjauksen ja tuen riittävyyden takaamiseksi. Hallitus vaikuttaa nyt luottavan siihen, että reformin myötä kehitys kohti opetuksen laadun heikkenemistä korjaantuu itsestään. Minkäänlaisia takeita siitä ei ole.

 

Toinen selkeä iso ongelma uudistuksessa on rahoitusmalli. Siitä huolimatta, että reformin valmistelu on ollut poikkeuksellisen laajaa ja osallistavaa, on hallitus päätynyt esittää sellaista rahoitusmallia, jota käytännössä kukaan ei kannata. Tämä on todella ihmeellistä, ottaen huomioon rahoitusmallin merkittävyyden. Keskeisin ongelma on se, että perusrahoituksen osuus on liian alhainen, vain 50%. Kun kiinteiden kustannusten kuten vuokrien ja palkkakulujen osuus kokonaiskustannuksista järjestäjille on keskimäärin kaksi kolmasosaa kaikista menoista, luo ehdotettu rahoitusmalli pysyvän epävarmuuden tilan, joka tekee koulutuksen suunnittelusta ja ennakoimisesta vaikeaa. Niin opiskelijajärjestöt kuin oppilaitokset ovat ilmaisseet pelkonsa siitä, että suoritusrahoituksen liian suuri osuus johtaa kehitykseen, jossa ammatilliset oppilaitokset pyrkivät ensisijaisesti tavoittelemaan hyvin pärjääviä ja opinnoissaan nopeasti eteneviä opiskelijoita. Kuten opposition vastalauseessa todetaan, lisää rahoitusmalli koulutuksen tuloksellisuutta, mutta sen kääntöpuolena on valikoivuuden riskin kasvaminen.

 

Rerformin yhtenä tavoitteena on työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisääminen. Siihen esitetään keinoksi “koulutussopimusta”. Uusi käsite on herättänyt paljon hämmennystä, vaikka kyse on nykyisenkaltaisesta työssäoppimisesta. Työssäoppimisjaksojen määrää ja kestoa joustavoitetaan, mutta mitään muita uusia piirteitä koulutussopimus ei käytännössä pidä sisällään. Myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen osalta riski on, että ohjaamiseen ja oppimiseen laatuun ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Oppositio esitti koulutussopimuksen enimmäiskeston rajaamista esimerkiksi kuuteen kuukauteen, jotta ei syntyisi tilanteita, joissa opiskelijan oikeusturva hämärtyy tai koko koulutus käytännössä toteutetaan työssäoppimisen kautta, ilman että jossain vaiheessa muodostetaan työsuhteeseen perustuvaa oppisopimusta.

 

Ylipäätään pidän koulutussopimusratkaisua kunnianhimottomana, kun siihen ei sisälly mitään laadullisia muutoksia nykyiseen työssäoppimiseen. Siksi on myös epätodennäköistä, että työssäoppimispaikkojen määrä muutoksen seurauksena yhtäkkiä kasvaisi. Yksi vaihtoehto olisi voinut olla perusteellisempi uudistus, jossa olisi sovittu myös työpaikkaohjaajien työajan käytöstä, taloudellisista korvauksista sekä työpaikkaohjaajien koulutukseen suunnattavista voimavaroista. Tässä tapauksessa olisi myös ollut perusteltua mahdollistaa koulutuksen järjestäjille koulutuskorvausten maksaminen työpaikalle, opiskelijan ohjaamisen varmistamiseksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut oppilaitoksissa pilotoidun 2+1-mallin laajempi käyttöönotto.

 

Lakiesityksen käsittelyn yhteydessä ilmeni myös selkeä tarve selvittää, miten hyvin vammaisten nuorten yhdenvertainen oikeus koulutukseen tällä hetkellä toteutuu. Kuulemisissa esitettiin toiveita VALMA- ja TELMA-koulutusten kehittämisestä niin, että esimerkiksi myös TELMA-koulutukseen asetetaan opiskelijan ammatilliseen koulutukseen liittyvä tavoite ja että ne nykyistä paremmin tarjoaisivat opiskelijan tarpeita ja edellytyksiä huomioivan väylän eteenpäin työelämään tai opiskelemaan. Toivottiin myös, että erityisammattioppilaitosten osaaminen, mitä tulee erityisen vaativan tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden opetukseen, olisi inkluusion periatteiden mukaisesti nykyistä paremmin kaikkien ammatillisten oppilaitosten käytössä, jotta inkluusio ja yhdenvertaisuus toteutuisi myös oppilaitostasolla.

 

Vasemmistoliiton huolena on, että aiemmin toteutetut massiiviset leikkaukset uhkaavat vesittää uudistuksen tavoitteet ja vaarantavat muun muassa opiskelijoiden oikeuden laadukkaaseen lähiopetukseen ja oppimista edistävään ryhmätyöskentelyyn. Eduskuntaryhmämme on esittänyt leikkauksien perumista, jonka lisäksi on keskeistä, että myös reformin toimeenpanoon varataan riittävästi resursseja. Tämän lisäksi olisi ollut ehdottoman tärkeää, että kritiikkiä saaneeseen rahoitusmalliin olisi saatu muutosta. En voi kuin ihmetellä, miten esitettyyn ratkaisuun päädyttiin.

]]>
Puhe eduskunnan täysistunnossa muuttuneesta hallituspohjasta ja “hallituskriisistä” http://liandersson.fi/puhe-eduskunnan-taysistunnosta-muuttuneesta-hallituspohjasta-ja-hallituskriisista/ Mon, 19 Jun 2017 13:47:24 +0000 http://liandersson.fi/?p=2255 Arvoisa puhemies,

Jokainen meistä tuntee niitä kielteisiä mielikuvia, joita poliitikkoihin liittyy. Monet kokevat poliitikot epäluotettaviksi tyypeiksi, joiden arvot ja lupaukset muuttuvat heti kun he pääsevät valtaan. Siksi moni vierastaa politiikkaa ylipäätään. Isojen visioiden, tavoitteiden ja paremman yhteiskunnan tavoittelun sijaan, politiikka nähdään valtapelinä ja oman edun tavoitteluna.

Monilla kouluvierailuilla olen kertonut oppilaille, että eduskunnan työstä annetaan paljon kyynisempi ja oman edun tavoitteluun pohjautuvampi kuva, kuin mitä itse olen kokenut sen olevan. Olen sanonut, että politiikka kyllä oikeasti on paljon asiapitoisempaa ja kohteliaampaa, kuin miltä se näyttää mediassa. Valtakamppailut ja ihmisten väliset kiistat saavat helposti enemmän tilaa ja näkyvyyttä mediassa kuin ne asiakysymykset, joita eduskunnassa käsitellään.

Mutta tämän kuluneen viikon aikana minua on hävettänyt ajatella, miltä tämä kaikki näyttää kansalaisten silmissä.

Kun te, pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo, viikko sitten puhuitte arvojen säilyttämisen tärkeydestä ja sanoitte ei kiitos hallitusyhteistyölle Jussi Halla-ahon kanssa, silloin moni meistä ajatteli, että kappas, Orpo ja Sipilä löysivät vihdoin moraalisen selkärankansa. Monissa suomalaisissa heräsi silloin pieni toivon pilkahdus siitä, että tämä uusi tilanne johtaisi edes jonkinlaiseen muutokseen kohti tasa-arvoa hallituksen poliittisessa linjassa.

Muutosta, sitä odottavat kaikki ne suomalaiset, jotka kärsivät niistä päätöksistä, jotka te olette tehneet. Sitä odottavat ne suomalaiset, jotka ovat joutuneet näkemään sivusta, mitä hallituksen turvapaikkapoliittinen ohjelma todellisuudessa tarkoittaa, kun väkivaltaisuuksien takia erilleen joutuneet perheenjäsenet eivät pääse näkemään toisiaan tai elämänsä puolesta pelkäävät joutuvat pakkopalautetuiksi. Muutosta, sitä odottavat ne suomalaiset, joiden opintotukea, työttömyysturvaa ja kansaneläkkeitä te olette leikanneet, joiden lääkkeiden hinnat ovat nousseet ja kaikki ne suomalaiset, joiden arjessa koulutusleikkaukset ja palkanalennukset tuntuvat.

Tiistaina selvisi kuitenkin, että kyse ei ollut kriisistä, vaan tarkkaan harkitusta strategiasta. Hallituksen sisällä oli jo etukäteen varauduttu Jussi Halla-ahon voitolle, ja arvopuheiden tarkoitus oli vain rakentaa tie takaisin hallitukseen Soinille ja UV-ryhmälle. Voiko politiikka olla enää kyynisempää?

Kaikki tämä siksi, että kaikkien aikojen laajamittaisin sosiaali- ja terveydenhuollon yhtiöittäminen ja ulkoistaminen toteutettaisiin suunnitelmien mukaisesti. Asiantuntijoiden varoituksista huolimatta hallitus pitää kiinni suunnitelmastaan luoda noin 10 miljardin verorahoitteisen markkinan isoille terveyskonserneille. Toistamme taas kerran vaatimuksemme: tehdään sote-uudistus, mutta tehdään se parlamentaarisena yhteistyönä, asiantuntijoita kuunnellen ja tasa-arvon sekä julkisten palveluiden vahvistamiseksi.

Arvoisa puhemies,

Sipilälle ja Orpolle ei ollut ongelmaa tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa silloin, kun Jussi Halla-aho oli hallituspuolueen meppi ja ne kansanedustajat, jotka nyt siirtyivät oppositioon, kuuluivat hallituspuolueen eduskuntaryhmään. Timo Soinille ei ollut ongelmaa tehdä yhteistyötä Jussi Halla-ahon kanssa niin kauan, kuin hän itse oli puoluejohtaja.

Nyt Soini ja kumppanit ovat jopa valmiita perustamaan uuden puolueen, jotta saavat jatkaa hallituksen apupuolueena, pienituloisia kurjistavalla ja julkisia hyvinvointipalveluita ulosmyyvällä linjalla. Ja entäs oppositioon siirtyvät perussuomalaiset? Jo heti ensimmäisellä kyselytunnilla, eräs edustaja moitti hallituksen leikkauspolitiikkaa “köyhien unohtamisesta”. Tämä sama edustaja oli vielä viikko sitten yksi hallituspolitiikan kärkkäimmistä puolestapuhujista, ja on itse ollut mukana sopimassa hallituksen köyhiä kurjistavasta leikkauspolitiikasta. Voiko politiikka olla enää selkärangattomampaa?

Arvoisa puhemies,

Koko tässä kriisissä on ennen kaikkea kyse demokratiasta ja kansanvallasta. Maan hallituksessa istuu nyt edustettuna viidellä ministerillä eduskuntaryhmä, jonka edustajat saivat viime vaaleissa vain 5,4 % annetuista äänistä ja joka on yhden viikon vanha. Kun tämä ryhmä järjestäytyy puolueeksi, istuu hallituksessa edustettuna sellainen puolue, jota kukaan ei ole missään vaalissa äänestänyt.

Ymmärrämme, että pääministeri perustuslain mukaan on velvollinen ja oikeutettu ensin etsimään parlamentaarista enemmistöä olemassa olevien ryhmien kesken. Silti olisimme pitäneet uusia vaaleja demokraattisempana tapana ratkaista tätä poliittista solmua. Nyt pääministeri Sipilä ratkaisi sen ottamalla käytännössä uusi puolue hallitukseen, ilman hallituksen hajoittamista ja ilman uusia hallitusneuvotteluja, jotta prosessikaavioon tulisi mahdollisimman vähän kansanvallan aiheuttamia häiriöitä.

Arvoisa puhemies,

Kansalaisten luottamus politiikkaan palautetaan vain osoittamalla, että aatteet, periaatteet, arvot ja kansanvalta aidosti tarkoittavat meille jotain. Siksi kannatan edustaja Rinteen tekemää epäluottamuslausetta.

]]>
Hur välfärdsstaten försvann http://liandersson.fi/hur-valfardsstaten-forsvann/ Fri, 19 May 2017 12:24:57 +0000 http://liandersson.fi/?p=2251

Kolumn publicerad i Hbl 19.5.2017

Denna vecka publicerades resultaten av en studie som gjorts vid Helsingfors universitet, gällande hur den nordiska välfärdsstaten synliggjorts i de finländska regeringsprogrammen från 1950-talet tills idag. Studiens slutsats skapade en del stora rubriker. Det framgick nämligen att den nordiska välfärdsstaten helt hade försvunnit från programmen. Forskarna betonade speciellt de regeringsprogram som gjorts under Alexander Stubb år 2014 samt Juha Sipilä år 2015 och beskrev dem som ett “paradigmskifte”.

 

Vad berättar då regeringsprogrammen om den politik som regeringen för? En hel del naturligtvis. Forskarna har delat in regeringsprogrammen i tre tidsperioder. Från 1950 till 1970 byggdes den finländska välfärdsstaten upp. Under 1980- och 90-talen utvecklade och stärkte man modellen, vars ställning fortfarande var stark som utgångsläge för det finländska samhällsbygget, trots de häftiga nedskärningar man gjorde under depressionen på 90-talet.

 

Under 2000- och 2010-talen försvann många av de klassiska begrepp som förknippas med den nordiska välfärdsstatsmodellen från programmen. Begrepp som universalism och jämlikhet fick långsamt se sig ersatta av konkurrenskraft och reformspråk. I den politiska debatten är det allt vanligare att man stöter på begreppet “välfärdssamhälle” istället för “välfärdsstat”. Skillnaden kan tyckas liten, men politiskt är den markant. Genom att långsamt byta ut staten som den institution som har en central roll i fråga om att upprätthålla välfärden suddar man även ut de offentliga strukturernas och tjänsternas betydelse.

 

Detta paradigmskifte syns väldigt tydligt även i den politik som förs. Regeringen Sipilä har en mängd reformprojekt som strävar efter att rucka på den finländska välfärdsstatens fundament. Ett bra exempel är regeringens planer vad gäller social- och hälsovårdsreformen samt arbetsförmedlingstjänsterna. Om planerna förverkligas, kommer det att vara en av de största omvandlingarna som någonsin gjorts i de finländska välfärdstjänsterna. Såväl i fråga om social- och hälsovården som arbetsförmedlingen strävar regeringen efter att förverkliga en modell där de offentliga landskapen endast agerar som beställare, medan såväl privata som offentliga bolag kan fungera som producenter.


Systemskiftet kan även beskrivas såhär: i fortsättningen är de offentliga och privata producenterna likställda, vad gäller de mest centrala välfärdstjänsterna, som grundläggande social- och hälsovård och arbetskraftspolitiken. Dessutom kommer man att tvinga de offentliga producenterna att bolagisera alla de tjänster som produceras på en marknad med konkurrens. Från en modell där kommunerna varit de huvudsakliga producenterna av välfärdstjänsterna och kunnat komplettera det egna utbudet med tjänster som privata företag eller tredje sektorn ordnar, övergår vi till en modell där det offentliga bara är en producent bland andra, och dessutom i bolagsform. I praktiken innebär det att den egna kommunens hälsocentral i fortsättningen är t.ex. Attendo eller Kommunal Hälsocentral Ab. Samtidigt försvinner även den demokratiska folkliga kontroll av tjänsterna som välfärdsstatskonceptet byggt på. Så ser den praktiska politiska tillämpningen ut av den trend som synts i regeringsprogrammens utformning, mot en försvinnande välfärdsstat.

]]>
Vielä kerran soten valinnanvapauden riskeistä, ongelmista – ja vaihtoehdoista http://liandersson.fi/viela-kerran-soten-valinnanvapauden-riskeista-ongelmista-ja-vaihtoehdoista/ Wed, 10 May 2017 20:02:15 +0000 http://liandersson.fi/?p=2248 Puheenvuoro lähetekeskusteluun hallituksen esityksestä valinnanvapauslaiksi 10.5.2017

 

Arvoisa puhemies,

 

Tässä laissa on kyse koko suomalaisesta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Tässä laissa on kyse meidän kaikkien rahoittamista, käyttämistä ja tarvitsemista palveluista. Tässä on kyse siitä, miten ja mihin käytetään 20 miljardia euroa julkisia varoja vuosittain. Tässä on kyse siitä, miten eli elintärkeät palvelut kuten sairaanhoito, vanhuspalvelut, lastensuojelu, neuvolat ja vammaispalvelut toimivat.

 

Koska kyse on niin yhteiskunnan kuin kansalaisten näkökulmasta näin tärkeistä palveluista on anteeksiantamatonta, että hallitus etenee palveluiden pakkoyhtiöittämis- ja ulkoistamismallilla, johon sisältyy huomattavan paljon riskejä, joka on saanut huomattavan laajaa asiantuntijakritiikkiä ja kaiken lisäksi aikataulussa, joka huomattavan monen tahon mielestä on  järjetön.

 

Uudistus on tämän vaalikauden suurin poliittinen kysymys. Vasemmistoliiton tavoitteena on saada hallitus perääntymään suunnitelmistaan laajasti markkinaehtoistaa sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut. Suomi tarvitsee oikeudenmukaisen soten, mutta tästä järjestelmästä tulee kallis ja epätasa-arvoinen.

 

Arvoisa puhemies,

 

Tämä hallitus olisi voinut valita valmistelun jatkamista parlamentaarisella kokoonpanolla edellisen kauden tavoin. Se, että kaikkien puolueiden yhteistyönä valmistelema malli kaatui perustuslakivaliokunnassa edellisellä kaudella oli kaikkien puolueiden yhteinen epäonnistuminen, ei edellisen hallituksen tai nykyisen opposition.

 

Laajan poliittisen yhteistyön sijaan te valitsitte hallitusvetoisen valmistelun tien ja päädyitte hallituksen sisäisen lehmänkaupan seurauksena malliin, josta ei todellakaan löydy puoluepoliittista yhteisymmärrystä ja jota käytännössä kukaan alan asiantuntija ei tue. Te annoitte tämän lehmänkaupan mennä sosiaali- ja terveydenhuollon vastuullisen kehittämisen edelle.

 

Tässä uudistuksessa piti korjata se, mikä ei toimi mutta ei rikkoa sitä, mikä toimii. Suomalainen sairaanhoito ei kärsi kilpailun puutteesta. Sairaanhoitojärjestelmämme on todettu olevan Euroopan kustannustehokkaimpia, ja se pärjää varsin hyvin myös laadullisissa vertailuissa.

 

Suurin ongelma Suomessa liittyy hoidon epätasa-arvoon ja saatavuuteen. Asiakasmaksut ovat Pohjoismaiden korkeimmat. Tasa-arvoa piti vahvistaa palveluketjujen yhteensovittamisella sekä alueellista tasa-arvoa lisäämällä. Nyt mitään näistä alkuperäisistä tavoitteista ei ole mahdollista toteuttaa. Tämä hallitus valitsi palveluiden avaamisen markkinoille kaikkien sote-uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden sijaan.

 

Arvoisa puhemies,

 

Eilen julkaistussa esityksessä hallitus on tehnyt pieniä viilauksia parempaan suuntaan. Ne eivät millään tavalla ratkaise soten isoja rakenteellisia ongelmia ja riskejä.

 

Ensinnäkään integraatiota ei tule. Sen sijaan saadaan monimutkainen ja pirstoutunut palvelujärjestelmä. Kun sote-keskusten palveluvalikoima laajennetaan sisältämään avoterveydenhuollon lisäksi myös lyhytaikaisia sosiaalihuollon palveluita, luo se uuden keinotekoisen rajan yksityisen sote-keskuksen ja julkisen maakunnan välillä. Lyhytaikaisen tuen tarpeessa olevien pitäisi käyttää yksityisen sote-keskuksen palveluita ja pitkäaikaisia palveluita käyttävien kääntyä maakunnan liikelaitoksen puoleen. Lapsiperheiden osalta hallituksen malli tarkoittaa esimerkiksi, että neuvolapalvelut voivat olla yksityisen firman sote-keskuksen tuottamia, kun kouluterveydenhuolto ja lastensuojelu ovat maakunnan liikelaitoksella.

 

Järjestelmää monimutkaistamaan tulevat vielä asiakassetelit ja henkilökohtaiset budjetit, joilla maakunnan palveluiden piirissä olevat eivät voi valita maakunnan palveluita. Tällaisessa mallissa pompottelu toimipisteestä ja jonosta toiseen tulee jatkumaan, kuten myös tiedonkulkuun liittyvät ongelmat, kun ICT-järjestelmistä ei vielä ole tietoakaan. Integraatio ei ole jotain mitä “kirjoitetaan pykäliin” vaan se konkreettinen yhteistyö, jota sosiaali- ja terveysalan eri ammattilaiset keskenään tekevät. Sellaista ei voi syntyä, kun niin henkilökunta kuin potilaat seilaavat eri sote-keskusten, asiakassetelillä pyörivien alihankkijafirmojen, maakunnan liikelaitoksen, maakunnan yhtiön ja maakunnan alihankkijafirmojen välillä.

 

Myös kermankuorinta on edelleen mahdollista. Minusta on järkyttävää, että hallituksella on vain kaksi vastausta kritiikkiin kermankuorinnasta. Ensimmäinen on yritystoiminnan  avoimuusvaatimukset. Vaikka esitystä on tältä osin parannettu, ei se ole edelleenkään riittävä. Kuten Finnwatch eilen totesi, on hallituksen yritysvastuupykälä niin vaatimaton, että aggressiivista verosuunnittelua harjoittavat yritykset voivat “huokaista helpotuksesta”. Sen lisäksi on todettava, että avoimuus itsessään ei vielä lopeta verosuunnittelua, se ainoastaan tekee sen näkyväksi.

 

Toinen hallituksen argumentti on se, ettei tule portsaria sote-keskuksen ovelle. Sote-keskus on siten velvollinen vastaanottamaan asiakkaat listautumisjärjestyksessä, sen täyteen kapasiteettiin asti. Kukaan ei ole olettanutkaan, että asiakkaiden valikointi tapahtuisi pärstäkertoimen avulla ovella. Sen sijaan on kolme rakenteellista tekijää, joilla firmat voivat tehdä potilasvalikointia.

 

Ensimmäinen on sijainti. Kansainvälinen kokemus osoittaa, että valinnanvapausjärjestelmän palvelutarjonta keskittyy kasvukeskuksiin sekä alueille kaupunkien sisällä, joilla asuu hyvin koulutettua väkeä. Alueellinen epätasa-arvo kasvaa. Tähän hallituksen esityksessä varaudutaan yhdellä tavalla: antamalla maakunnan liikelaitokselle mahdollisuus tuottaa palveluita sellaisissa tilanteissa, joissa palveluita ei markkinaehtoisesti synny. Tosin silloinkin pitää ensin yrittää kilpailuttamalla.

 

Toinen keino on työterveydenhuolto. Työterveyspalveluita tarjoavilla isoilla yrityksillä Suomessa jo valmiiksi suhteellisen terveiden asiakkaiden tiedot asiakasrekistereissään, ja ne pystyvät näin suoraan markkinoimaan palveluitaan heille. Yksityiset sote-keskukset saavat jatkossa verorahoitteisen korvauksen asiakkaiksi kirjautuneista, mutta silti työterveyshuollon kautta vaivansa hoitavista potilaista sekä vanhassa järjestelmässä yksityisiä lisäpalveluita omaan laskuun ostavista asiakkaistaan.

 

Kolmas kermankuorinnan mahdollisuus syntyy siitä, että maakunnan liikelaitos eli julkinen puoli edelleen kantaisi vastuun kalleinta ja pitkäaikaista hoitoa vaativista potilaista. Potilaan sairastavuuden painottaminen korvauksessa, jonka hallitus on lisännyt, ei millään tavoin takaa, että sotekeskusyhtiö ei silti pyrkisi työntämään vastuuta potilaasta syntyvistä kustannuksista liikelaitoksen piikkiin. Se edellyttäisi,  että sotekeskusyhtiö olisi vastuussa myös niistä kustannuksista, joita  liikelaitoksen puolella potilaasta syntyy.

 

Mikäli halutaan ohjata yksityisiä firmoja hoitamaan myös haja-asutusalueilla asuvia ja enemmän sairastavia, onnistuu se vain ohjaamalla yksityisille tuottajille entistä enemmän rahaa. Malli siis synnyttää vääjäämättä kannustimia yksityisille toimijoille joko ali- tai ylihoitaa, ja näiden korjaamiseksi tullaan aina tarvitsemaan yhä enemmän julkista rahaa – sekä aikaa. Kansainväliset kokemukset osoittavat, ettei oikeanlaista ja tasapainoista korvausmallia välttämättä koskaan löydetä, vaan korvausmalleja muokataan kaiken aikaa, koska yritykset osaa aina reagoida uuteen malliin niin, että uusi korjausliike kohta tarvitaan.

 

Arvoisa puhemies,

 

Siitä päästään tämän mallin seuraavaan ongelmaan: kustannusten nousuun. Tämä hallituksen malli sisältää ainakin kolme merkittävää kustannusriskiä.

 

Ensimmäinen on se, että malli siirtää merkittävän määrän uusia potilaita yksityisten, mutta verorahoitteisten palveluiden piiriin, ja alentaa samalla omavastuuta verrattuna siihen, mitä se yksityisellä puolella on ollut. Yksi julkisuudessa ollut esimerkki on hammashoito. Jos yksityisen perushammashoidon asiakasmaksujen nykyiset omavastuut alennettaisiin nykyiselle kunnallisen hammashoidon tasolle, tarvittaisiin vähintään 400 miljoonaa euroa lisää. Tarve voi olla suurempikin, koska alennetut hinnat luultavasti kasvattaisivat kysyntää.

 

Vaikka on sinällään tervetullutta panostaa lisää resursseja sosiaali- ja terveydenhuoltoon, on ongelmana hallituksen kolmen miljardin säästötavoite. Kun järjestelmä itsessään tulisi maksamaan enemmän kuin nykyinen, mutta kustannusten noususta aiotaan leikata, on se mahdollista vain karsimalla palveluita tai nostamalla asiakasmaksuja. Tätä täysin mahdotonta taloudellista yhtälöä hallitus ei millään tavalla kommentoi, sanoessaan, että perustaso vahvistuu. Se ei ole vahvistumista, jos saatavuus heikkenee nykyisestä. Siitä kärsivät eniten pienituloiset.

 

Toinen suuri kustannusriski liittyy yksityisten firmojen liiketoimintaan ja transaktiokustannuksiin. Hallituksen valitsema malli tarkoittaa vääjäämättä, että rahaa tullaan käyttämään merkittävästi uusiin, palveluiden markkinaehtoistamisesta syntyviin menoihin, kuten firmojen osinkoihin, markkinointiin, edunvalvontaan, veroparatiiseihin, järjestelmän valvontaan, sopimusbyrokratiaan ja -juridiikkaan, palveluohjaukseen ja tietojärjestelmien kehittämiseen. Jos rahaa halutaan käyttää enemmän, pitäisi se ohjata heille, joilla on siihen suurin tarve. Nyt valittu malli ohjaa yhä suuremman osan resursseista suhteellisen terveille potilaille, sekä isojen firmojen katteisiin ja voittoihin.

 

Kolmas kustannusriski liittyy palveluketjujen katkonaisuuteen. Taloustieteilijät ovat kannattaneet mallia, joissa palveluntuottajilla on vastuu niin hoitoketjujen kokonaisuudesta kuin koko rahoituksesta. Vain silloin voi välttyä osaoptimoinnin ja kustannusten siirtämisen riskeistä, koska hyvin toimivat perustason palvelut ja ennaltaehkäisy säästävät saman tahon vaikeamman hoidon menoista. Tämä ei toteudu hallituksen mallissa, jossa palveluntuottajilla ei ole tällaista kokonaisvastuuta. Kun ei saada integraatiota, ei saada myöskään edellytyksiä järkeville kustannussäästöille.

 

Tämä ei myöskään ole pk-yritysten tai järjestöjen ehdoilla tehty uudistus. Kun sote-keskuksilta edellytetään laajaa palveluvalikoimaa, ei pienillä tuottajilla riitä resursseja tuottamiseen. Yksinyrittäjät eivät pysty suoraan kilpailemaan yksityisten tai maakunnan sote-yhtiöiden kanssa, vaan saavat tässä järjestelmässä vain asiakassetelialihankkijan tai henkilökohtaisen budjetin palveluntuottajan osan. Järjestelmä tulee vaikutusarvioiden mukaan vahvistamaan nimenomaan suurten yrityskonsernien asemaa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

 

Arvoisa puhemies,

 

Mikäli riskit toteutuvat, johtaa tämä malli kaaokseen suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kustannukset nousevat, mutta tasa-arvo vähenee. Kaiken muun lisäksi hallitus on vielä poliittisista syistä ajamassa läpi tätä mallia täysin järjettömässä aikataulussa.

 

Kaikissa vaikuttavuusarvioinneissa, mitä tästä mallista on tehty, varoitetaan siitä, kuinka markkinoiden avaamisvaihe on kriittinen. Sen voi tehdä vain kerran, ja jos siinä epäonnistutaan, joudutaan seurauksia korjaamaan pitkään ja kalliisti. Aikataulun höllentäminen kuudella kuukaudella ei millään tavalla vastaa siihen laajaan kritiikkiin, mitä järjetöntä aikataulua kohtaan on esitetty. Ainoa syy minkä takia tällaisesta aikataulusta pidetään kiinni on se, että hallitus tietää, että tällä mallilla ei ole tukea hallituspuolueiden ulkopuolella. Se on kovin heikko perustelu, kun kyse on näin tärkeistä palveluista.

 

Arvoisa puhemies,

 

On järkevimpiä tapoja tehdä sote. Vasemmistoliiton oma malli rakentuu sen varaan, että vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta siirretään maakuntiin, niin että maakunta toimii pääasiallisena tuottajana. Silloin toteutuu laajemmat hartiat, silloin toteutuu integraatio ja silloin on edellytyksiä parantaa hoidon tasa-arvoa niin alueellisesti kuin eri väestöryhmien välillä. Tämä ei myöskään poissulje muita tuottajia. Maakunnat voisivat harkintansa mukaan täydentää omaa palveluvalikoimaansa ulkoa hankituilla palveluilla. Se ei myöskään poissulje potilaan itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden kehittämistä, mikäli tällä tarkoitetaan mahdollisuuksia olla mukana suunnittelemassa palvelukokonaisuuksia ja mahdollisuuksia valita hoitoammattilaisia.

 

Mutta lopuksi arvoisa puhemies,

 

vielä tärkeämpää on, että näin isoja ja kansalaisten tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä hankkeita viedään eteenpäin mahdollisimman laajassa poliittisessa yhteisymmärryksessä. Hallituksen toimintamalli soten osalta on häpeäksi Suomen satavuotisjuhlavuodelle. Parlamentaarinen valmistelu on hitaampaa ja työläämpää kuin hallituksen sisällä tekeminen, kyllä, mutta se on ainoa vastuullinen tie, kun kyse on näin isosta ja tärkeästä kokonaisuudesta.

 

Vasemmistoliitto on jo kerännyt 18 000 allekirjoitusta oikeudenmukaisen sote-uudistuksen puolesta. Suomalaiset kaipaavat tasa-arvoisempia palveluita. He eivät kaipaa yritysten ehdoilla tehtyä kaaosta.

 

]]>
Hallitus ajaa soten pirstomista ja kermankuorintaa http://liandersson.fi/hallitus-ajaa-soten-pirstomista-ja-kermankuorintaa/ Tue, 09 May 2017 10:13:27 +0000 http://liandersson.fi/?p=2245 Hallitus julkaisi tänään esityksensä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden pakkoyhtiöittämisestä ja -yksityistämisestä eli valinnanvapausjärjestelmästä. Hallituksen suunnitelmat ovat saaneet valtavan laajaa kritiikkiä jo esitysten luonnosvaiheessa. Lausuntokierroksen aikana annettiin yli 600 lausuntoa, ja enemmistö ei usko sote-uudistukselle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Vain 9% lausunnonantajista uskoi siihen, että järjestelmällä on mahdollista saada aikaiseksi kolmen miljardin säästöjä. Lisäksi 71 prosenttia lausunnonantajista ei usko, että uudistus kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja.

Tänään julkaistussa esityksessä hallitus on tehnyt pieniä viilauksia parempaan suuntaan, jotka eivät millään tavalla ratkaise soten isoja rakenteellisia ongelmia.

1. Palveluketjut pirstoutuvat
Sote-keskusten palveluvalikoimaa on nyt laajennettu pitämään sisällään myös lyhytaikaisia sosiaalihuollon palveluita. Tämä luo uuden keinotekoisen rajan yksityisen sote-keskuksen ja maakunnan välillä, lyhytaikaisen tuen tarpeessa olevien pitäisi käyttää yksityisen sote-keskuksen palveluita ja pitkäaikaisen maakunnan liikelaitoksen. Lapsiperheiden osalta hallituksen malli tarkoittaa esimerkiksi, että neuvolapalvelut voivat olla yksityisen firman sote-keskuksen tuottamia, kun opiskelijaterveydenhuolto ja lastensuojelu on maakunnalla. Tällaisessa mallissa pompottelu toimipisteestä ja jonosta toiseen tulee jatkumaan, kuten myös tiedonkulkuun liittyvät ongelmat, kun ICT-järjestelmistä ei vielä ole tietoakaan. Järjestelmää monimutkaistamaan tulee vielä asiakassetelit ja henkilökohtaiset budjetit, joilla maakunnan palveluiden piirissä olevilla ei voi valita maakunnan palveluita..

2. Kermankuorinta
Yllä kuvattu rakenne tarkoittaa, että maakunnan liikelaitos eli julkinen puoli edelleen tulee kantamaan vastuun kalleinta ja pitkäaikaista hoitoa vaativista potilaista. Yksityiset sote-keskukset saavat jatkossa verorahoitteisen korvauksen asiakkaiksi kirjautuneista, mutta silti työterveyshuollon kautta vaivansa hoitavista potilaista sekä yksityisiä palveluita omaan laskuun ostavista asiakkaistaan. Kallista hoitoa tarvitsevat lähetetään eteenpäin maakuntaan. Potilaan sairastavuuden painottaminen korvauksessa, jonka hallitus on lisännyt, ei millään riitä poistamaan niitä kustannusten siirtoon liittyviä ongelmia, jotka tähän malliin liittyvät. Mikäli halutaan ohjata yksityisiä firmoja hoitamaan myös haja-asutusalueilla asuvia ja kalllista hoitoa tarvitsevia, onnistuu se vain ohjaamalla yksityisille tuottajille entistä enemmän rahaa.

3. Kustannukset nousevat
Palveluiden pirstoutumisen seurauksena kustannusten siirto julkiselle puolelle on mahdollista. Kun verorahoitteisten palveluiden piiriin siirtyy entistä useampi potilas, tulee hallituksen malli tarkoittamaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset nousevat nykyisestä. Vaikka on sinällään tervetullutta panostaa lisää resursseja soteen, liittyy tähän kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on hallituksen kolmen miljardin säästötavoite. Kun järjestelmä itsessään maksaa enemmän mutta kustannusten noususta pitää säästää, on se mahdollista vain karsimalla palveluita tai nostamalla asiakasmaksuja. Siitä kärsivät pienituloiset. Toinen ongelma on se, että jos rahaa käytetään enemmän, se pitäisi ohjata heille, joilla on siihen suurin tarve. Nyt valittu malli ohjaa yhä suuremman osan resursseista suhteellisen terveille potilaille, sekä isojen firmojen katteisiin ja voittoihin.

4. Alueellinen epätasa-arvo kasvaa
Tämä malli johtaa palvelutarjonnan erojen kasvuun niin kasvukeskusten sisällä kuin maaseudun ja kasvukeskusten välillä. Tähän hallituksen esityksessä varaudutaan yhdellä ainoalla tavalla: antamalla maakunnan liikelaitokselle mahdollisuus tuottaa palveluita sellaisissa tilanteissa, joissa palveluita ei markkinaehtoisesti synny. Siihen muutokseen velvoittaa perustuslakikin.

]]>
Hämärä, hämärämpi, hallintarekisteri http://liandersson.fi/hamara-hamarampi-hallintarekisteri/ Wed, 03 May 2017 08:25:57 +0000 http://liandersson.fi/?p=2242
Hallintarekisteristä on tullut suomalainen poliittinen ikiliikkuja, ja käänteet kysymyksen ympärillä on saanut mitä oudoimpia piirteitä. Nyt hallintarekisteri on taas kerran eduskunnan käsittelyssä vaikka moneen otteeseen on vakuuteltu, että se on kuopattu ja haudattu. 
 
Suomessa monet vaikutusvaltaiset finanssialan toimijat ovat pitkään ajaneet hallintarekisteröinnin mahdollistamista Suomessa. Se tarkoittaisi luopumista nykyisestä suoran omistuksen mallista, joka takaa niin viranomaisille kuin medialle mahdollisuuden selvittää osakeomistajatietoja ja siten myös puuttua harmaaseen talouteen. Aiemmin muun muassa tuolloinen valtiovarainministeri Stubb väitti, että samainen EU-asetus, jonka nojalla hallitus nyt esittää muutoksia kansalliseen lainsäädäntöä, olisi pakottanut Suomen luopumaan suoran omistuksen mallistaan. Näin ei ole.
 
Massiivisen vastustuksen jälkeen hallitus luopui aikeistaan laajentaa hallintarekisterin Suomessa. Stubb linjasi joulukuun alussa 2015 tiedostustilaisuudessa että “me emme valmistele hallintarekisteriä uudestaan missään muodossa. Hallintarekisteri on haudattu ja kuopattu. Sitä ei tuoda tämän hallituskauden aikana”.
 
Meni puoli vuotta, ja hallintarekisteri palasi taas kuolleista. Silloin tuotiin julki nyt käsiteltävänä oleva esitys, jossa hallintarekisteröinti mahdollistetaan suomalaisille sijoittajille ulkomaalaisten arvopaperikeskusten kautta. Taas kerran väitetään, että EU-asetus ei mahdollista tämän porsaanreiän tukkimista huolimatta siitä, että Suomi edellisellä hallituskaudella neuvotteli asetukseen poikkeuksen juurikin suoran omistamisen mallin säilyttämiseksi jatkossakin, ja huolimatta siitä, että esimerkiksi Norja on ilmoittanut tulkitsevansa arvopaperikeskusasetusta niin, että sijoittajiin kohdistuva suoran omistuksen vaatimus on voimassa myös norjalaisten sijoittaessa muissa maissa liikkeeseen laskettuihin norjalaisten yhtiöiden arvo-osuuksiin.
 
Kaikista oudointa on hallituspuolue perussuomalaisten 180-asteinen käännös hämärärekisterin suhteen. Mistä on hallituksen sisällä oikein käyty kauppaa, minkä seurauksena puolue on päättänyt myydä tämänkin periaatteensa? Vielä viime vuoden lopussa talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen linjasi, että “jos Suomi sallii hallintarekisteröinnin ulkomaiden kautta, se vaikeuttaa sisäpiirinkauppojen ja muiden talousrikosten selvittämistä sekä vähentää verotuksen varmuutta ja oikeudenmukaisuutta”. Timo Soini on kirjoittanut, että “huonot uudistukset kannattaa jättää tekemättä”.
 
Nyt perussuomalaiset ovat kuitenkin sallimassa juuri samanlaisen esityksen eteenpäin viemistä, joka tulee helpottamaan osakeomistusten piilottamista ja sitä kautta myös veronkiertoa.
 
Tämän esityksen ajoitus herättää myös kysymyksiä. Hallitus tuo tämän äärimmäisen kiistellyn esityksen heti kuntavaalien jälkeen. Se ei maininnut sitä sanallakaan käydessään läpi puoliväliriihessä tehtyjä ratkaisuja. Lakiesitys ilmaantui valiokunnan esityslistalle kuitenkin noin puolen vuoden pöydälläolon jälkeen juuri puoliväliriihen alla kaikessa hiljaisuudessa.
 
Omaisuuden julkisuus olisi äärimmäisen tärkeää erityisesti nyt, kun Suomessa hallituksen toimesta ollaan tekemässä Suomen historian suurinta julkisten palveluiden markkinaehtoistamisprojektia sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä.
 
Suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon ollaan vastoin asiantuntijoiden esittämää kritiikkiä turvaamassa yli kymmenen miljardin kokonaan verorahoitteiset markkinat. Jo nyt uudistuksen valmisteluvaiheessa huomiota on herättänyt, kuinka monet vaikutusvaltaisissa poliittisissa asemissa olleet ovat siirtyneet suoraan näiden isojen terveyskonsernien palkkalistoille, ulosmittaamaan taloudelliset hyödyt tulevista uudistuksista. Jos yritysten omistustietojen avoimuus heikkenee, miten on jatkossa mahdollista tutkia eri päättäjien ja omistajien välisiä kytköksiä tai suhteita?
  
Oppositio esittää, että Suomen tulee seurata Norjan esimerkkiä, ja soveltaa itse asetukseen neuvottelemaansa poikkeusta niin, että tämä esitys palautetaan valmisteluun, ja tuodaan uudestaan lisättynä sellaisilla säädöksillä, jolla velvoitetaan sanktion uhalla suomalaista sijoittajaa käyttämään ulkomaisessa arvo-osuusjärjestelmässä suomalaisen yhtiön arvo-osuuksiin sijoittaessaan sellaista suoraa tiliä tai tätä vastaavaa järjestelyä, joka mahdollistaa hänen tunnistamisensa omistajaksi arvopaperikeskuksessa. Näiden omistusta koskevien tietojen tulee olla liikkeeseenlaskijayhtiön sekä suomalaisten viranomaisten saatavissa.  
 
Tämä säilyttäisi suoran ja avoimen omistamisen mallin myös ulkomaalaisissa arvopaperikeskuksissa ja vastaisi sitä suuntaa, johon sääntelyä finanssimarkkinoilla koko ajan, tosin liian hitaasti, kehitetään. Kuten Osakesäästäjien keskusliitto on todennut, on Suomi hallituksen hallintarekisteriesityksellä menossa suuntaan, josta muu Eurooppa haluaa pois.
]]>
Vappupuhe 1.5.2017. http://liandersson.fi/vappupuhe-1-5-2017/ Mon, 01 May 2017 10:01:56 +0000 http://liandersson.fi/?p=2239 Hyvät toverit ja ystävät,
 
Tänä vuonna Suomi täyttää sata vuotta. Suomea arvostetaan kansainvälisesti maailman parhaimmasta koulutusjärjestelmästä, sukupuolten välisestä tasa-arvosta, lehdistönvapaudesta ja vähäisestä korruptiosta. On paljon, josta voimme olla ylpeitä.
 
Mutta hyvinvointi, sivistys ja tasa-arvo eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne eivät ole saavutettuja etuja, kuten joissakin piireissä on tapana vähättelevästi kuvitella. Yhteiskunnassa ja politiikassa mikään ei ole pysyvää. Suomalainen hyvinvointi, sivistys ja tasa-arvo ovat poliittisia saavutuksia, joiden eteen tuhannet ja tuhannet ihmiset ovat tehneet työtä. Siksi ne ovat myös ihmisten purettavissa ja poisvietävissä.
 
Juha Sipilän johdolla koulutuksesta leikataan hallituskauden aikana yhteensä kolme miljardia euroa. Hallituksen kokoonpanossa sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu poikkeuksellisen heikosti ja Suomi on tippunut kolme sijaa lehdistönvapautta mittaavassa vertailussa, pääministerin kohdistettua poliittista painostusta Yleisradion toimittajiin. Vastoin annettuja lupauksia, päätti hallitus heti kuntavaalien jälkeen herättää osakeomistusten piilottamisen mahdollistavan ja veronkiertoa helpottavan hallintarekisterin uudestaan kuolleista.
 
Nämä ajankohtaiset esimerkit osoittavat, kuinka suomalainen hyvinvointi tarvitsee ylläpitoa, jatkuvaa kehittämistä ja määrätietoisia puolestapuhujia. Tämän kevään kuntavaalit oli tärkeä osoitus poliittisesta suunnanmuutoksesta Suomessa. Vaalitulos kertoo siitä, että yhä useampi suomalainen on kyllästynyt oikeiston leikkauspolitiikkaan ja vaihtoehdottomuuteen.
 
 
Hyvät toverit ja ystävät,
 
Kuluneen vuoden aikana Suomessa on tehty poikkeuksellisen kovia ja epäoikeudenmukaisia työmarkkinaratkaisuja. Työaikaa on pidennetty ilman lisäystä palkkoihin ja tulonsiirtoja on tehty työntekijöiltä työnantajille. Tämän lisäksi kaikilta julkisen sektorin työntekijöiltä, eli juuri niiltä, jotka huolehtivat meidän turvallisuudestamme ja hyvinvoinnistamme, on leikattu lähes jopa kolmannes lomarahoista.
 
Hallitus on tarjonnut vain yhtä ja ainoaa ratkaisua Suomen työllisyystilanteeseen: palkkojen alentamista ja työehtojen heikentämistä. Tämä ei ole tulevaisuuden työmarkkinapolitiikkaa. Se ei ole edes nykyisyyden työmarkkinapolitiikkaa.
 
Suomen menestys on aina perustunut korkeaan osaamiseen ja laatuun: sillä me olemme pärjänneet ja vain sillä me tulemme pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa. On korkea aika sellaiselle työmarkkinapoliitikalle, joka tunnustaa Suomen vahvuudet ja samalla vastaa niihin trendeihin, joiden me jo nyt tiedämme tulevan merkittävästi vaikuttamaan suomalaiseen työhön ja sen tulevaisuuteen.
 
Suomessa julkisia panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen on leikattu samaan aikaan, kun yritykset ovat supistaneet omia satsauksiaan. Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen osuus bruttokansantuotteesta on laskenut koko 2010-luvun. Tämä politiikka on ollut historiallinen virhearvio. Tavoitteeksi on otettava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan julkisten tukien asteittainen nostaminen vähintään vuoden 2010 tasolle. Yliopistojen perusmäärärahat tulee palauttaa leikkauksia edeltävälle tasolle.
Koulutusleikkausten puolustajat sanovat, että leikkauksia pitää tehdä koska on pakko säästää. He jättävät kuitenkin kertomatta sen, että he ovat käyttäneet yli miljardi euroa huonosti kohdennettuihin verokevennyksiin. Osaamisen ja työn tuottavuuden kehittämisellä tämä raha olisi tullut huomattavasti hyödyllisempään käyttöön
 
Hyvät toverit ja ystävät,
 
Toiseksi tavoitteeksi tulee asettaa suomalaisen vähimmäispalkan nostaminen vähintään kymmenen euroon tunnissa tai noin 1800 euroon kuussa. Yleisradion viime syksynä tekemässä mielipidemittauksessa lähes kaksi kolmasosa vastaajista kannatti kymmenen euron minimituntipalkkalain säätämistä Suomeen. Nuorten kohdalla kannatus oli vielä suurempaa. Suomalaisten suuri enemmistö haluaa toisin sanoen korottaa kaikista matalimmat palkat. Viisas kansalaisten enemmistö haluaa puuttua kannustinloukuista kaikista pahimpaan: liian alhaisiin palkkoihin.
 
Entäs tämän vaatimuksen realistisuus? Onko mahdotonta ajatella, että voisimme turvata vähintään 1800 euroa kuussa tai kymmenen euroa tunnissa kaikille työntekijöille Suomessa? Ei ole. Ylivoimainen enemmistö noin kahdesta ja puolesta miljoonasta työssäkäyvästä suomalaisesta työskentelee jo nyt tätä suuremmalla palkalla. Tämä uudistus parantaa niiden arviolta 40 000 suomalaisen duunarin asemaa, jonka alalla ansiot eivät vielä ylitä tätä vähimmäistasoa. Se ei ole mahdottomuus, vaan oikeudenmukaisuuskysymys.
 
Hyvät ystävät ja toverit,
 
Viime viikolla palkansaajakeskusjärjestö STTK julkaisi pamfletin, jossa kysytään, mitä jos työviikko olisikin neljä päivää? Radikaali ajatus, joka ei tietenkään ole uusi. Suomessa siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon 60-luvulla. Sitä oli pohjustanut ammattiyhdistysliikkeen vuosia tekemä työ vapaiden lauantaiden puolesta. Vaatimus työajan lyhentämisestä 40 viikkotuntiin oli yksi suomalaisen työväenliikkeen keskeisimmistä vaatimuksista 50-luvulla. 50- ja 60-luvun taitteissa vapaat lauantait alkoivat yleistyä työmailla, vaikka ne eivät vielä olleet sallittuja Suomen lain mukaan. Syy tälle oli työntekijöiden oma joukkotoiminta, jonka puitteissa työntekijät keskenään vain päättivät olla tulematta töihin lauantaisin. Työ kantoi hedelmää. 40-tuntisesta työviikosta sovittiin 60-luvun alussa ensin työehtosopimuksissa ja vuonna 1965 se hyväksyttiin myös lakiin.
 
Naapurimaassamme Ruotsissa kuusituntista työpäivää on kokeiltu niin yksityisellä sektorilla kuin kunnallisessa vanhustenhuollossa. Kokeiluilla oli positiivisia vaikutuksia työntekijöiden  jaksamiseen ja hoivan laatuun. 90-luvulla Suomessa kokeiltiin kuusituntista työpäivää muutamissa yrityksissä ja kunnissa, ja kokemukset olivat pääosin myönteisiä.
 
Ajatus työajan yleisestä lyhentämisestä 30 tuntiin kuulostaa varmasti monien mielestä mahdottomalta. Mutta miksi työajan pitäisi pysyä samana, kun työelämä ja työn tuottavuus jatkuvasti kehittyvät? Miksi me emme vaatisi kasvavan tuottavuuden ulosmittaamista lisääntyvänä vapaa-aikana, tai miksi emme olisimme valmiita käynnistämään lyhyemmän työajan kokeilua, keinona edistää raskasta mutta tärkeää työtä tekevien työhyvinvointia? Kun jopa porvarihallitukselta löytyi uskallusta kokeilla “mahdottomaksi ideaksi” leimattua perustuloa, tulee ottaa tavoitteeksi se, että seuraavasta hallituksesta löytyy rohkeutta järjestää kokeilu työajan lyhentämistä.
 
Hyvät ystävät ja toverit,
 
Tänä vappuna marssimme myös paremman sote-uudistuksen ja julkisten palveluiden puolesta. Meillä on visio ja meillä on vaihtoehto hallituksen sote-suunnitelmille: korjataan se mikä ei toimi, mutta ei rikota sitä mikä toimii.
Suomalainen terveydenhuolto on niin laadultaan kuin kustannustehokkuudeltaan jo tällä hetkellä Euroopan parhaimpia. Se päihittää jo nyt ne maat, joissa palveluita on yksityistetty ja markkinaehtoistettu. Sen sijaan suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto kärsii tasa-arvon puutteesta. Suurin epäkohta on hoidon epätasa-arvo ja hoitoon pääsyn vaikeus erityisesti pienituloisille. Jatkuva resurssipula näkyy terveyskeskusten pitkinä jonoina ja korkeina asiakasmaksuina.
 
Sipilän hallitus ajaa nyt uudistusta, jossa suurille yksityisille konserneille turvataan yli kymmenen miljardin markkinat sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sipilä on tehnyt sotesta Suomen historian suurimman julkisten palveluiden yksityistämisprojektin. Tukea hallitus ei saa edes asiantuntijoilta.
Viime viikolla julkaistiin yhteenveto lausunnoista hallituksen pakkoyhtiöittämis- ja yksityistämismallista. Hallituksen sote-malli sai murskaavaa kritiikkiä. Yli 70 prosenttia vastanneista ei usko, että uudistus kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Kaksi kolmasosaa lausuneista ei usko, että uudistus antaa asiakkaalle mahdollisuudet saada omaan tilanteeseen sopivaa palvelua. Demokratian nähdään heikentyvän ja vain alle 10% lausunnonantajista uskoo hallituksen kolmen miljardin säästötavoitteeseen.
 
Miksi me haluaisimme sote-järjestelmän, joka maksaa enemmän kuin nykyinen, mutta on vähemmän tasa-arvoinen? Miksi me haluaisimme käyttää yhteisiä verovarojamme suuryritysten verosuunnitteluun, osinkoihin tai lobbaukseen palveluiden parantamisen sijaan?
 
On olemassa vastuullisempi, realistisempi ja tasa-arvoisempi vaihtoehto hallituksen sotelle. Siirtämällä vastuu koko sosiaali- ja terveydenhuollosta yhdelle julkiselle taholle, kuten onnistuneesti  on jo tehty muun muassa Kainuussa ja Etelä-Karjalassa, luomme yhteistyömalleja, jotka huomioivat potilaiden moninaiset tarpeet. Jonosta ja toimipisteestä toiseen pompottamisen sijaan rakennamme lapsiperheille, pitkäaikaistyöttömille ja vanhuksille suunnattuja palvelukokonaisuuksia.
 
Siirrämme resursseja raskaammasta erikoissairaanhoidosta perustasolle, vanhuspalveluihin, sosiaalityöhön ja terveyskeskusvastaanottoon ja lyhennämme jonoja. Käytämme julkiset varat meille kaikille tarkoitettuihin palveluihin, omistajien osinkojen sijaan. 40 miljoonalla poistamme terveyskeskusmaksut koko maassa, ja vähennämme samalla byrokratiaa.
 
Nyt tarvitsemme joukkotoimintaa suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon pelastamiseksi. Me sanomme hallituksen sote-suunnitelmille: ei kiitos. Tänä vappuna vappumarsseilla ympäri Suomea on kerätty allekirjoituksia vetoomukseen oikeudenmukaisen sote-uudistuksen puolesta. Sote-uudistus on tämän kevään ja vuoden suurin poliittinen kysymys. Nyt tarvitaan kaikkien panosta, jotta saadaan sellainen uudistus, joka tehdään kansalaisten hyvinvoinnin ja hoidon tasa-arvon ehdoilla – eikä yritysten ehdoilla.
 
Hyvät ystävät ja toverit,
 
Hyvinvointi, sivistys ja tasa-arvo eivät ole itsestäänselvyyksiä. Mutta läpi historian ovat kansalaisliikkeet ja työväenliike sinnikkäällä työllään saaneet puskettua läpi ihmisten hyvinvointia ja tasa-arvoa lisääviä uudistuksia siitä huolimatta, että valtaapitävät ovat niitä vastustaneet. Työaikaa on lyhennetty, työehtoja on parannettu, sosiaaliturvajärjestelmää on kehitetty, tasa-arvoinen avioliittolaki on säädetty, ja kaikki nämä siitä huolimatta, että vaatimusten esittäjille ensin on naurettu ja sanottu, että “toi on mahdotonta”.
 
Vaatimuksiin yhteiskunnallisesta tasa-arvosta on aina vastattu toteamalla sen olevan mahdotonta tai liian kallista. Työajan lyhentämistä kahdeksantuntiseksi vastustettiin aikoinaan sanomalla, että se on liian kallis uudistus, sekä sanomalla, että työläiset kuitenkin käyttäisivät vapaa-aikansa ryyppäämiseen. Suomalainen oikeisto vastusti aikoinaan kaikille yhteiseen ja maksuttomaan peruskouluun siirtymistä puhumalla alentavasti köyhille suunnatusta ”subventiosivistyksestä”. Naisten äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta on monissa maissa vastustettu raivokkaasti vähättelemällä naisten älykkyyttä ja kykyä hoitaa yhteiskunnallisia asioita.
 
Kun aloitin Vasemmistonuorten puheenjohtajana vuonna 2011, teimme kampanjan perustulon käyttöönoton puolesta. Kriitikot yrittivät tehdä kampanjastamme naurunalaisen puhumalla siitä, kuinka vasemmistolaisten mielestä raha kasvaa puussa ja kuinka ihmisille ei missään tapauksessa voida jakaa vastikkeetonta rahaa. Tällä hetkellä Suomessa elää 2000 henkilöä, joille maksetaan tätä vastikkeetonta rahaa. Perustulo, jolle naurettiin vuonna 2011, on nyt jopa porvarihallituksen toimesta perustulokokeilun kautta tehty todellisuudeksi. Perustulosta, josta silloin puhuttiin poliittisten nuorisojärjestöjen keskustelutilaisuuksissa ja tutkijoiden kirjoituksista, löytyy nykyään virallista informaatiota Kansaneläkelaitoksen kotisivuilla.
 
Mikään näistä saavutuksista ja uudistuksista ei olisi ollut mahdollista ilman niitä ihmisiä, jotka vähättelystä tai vastustuksesta huolimatta ovat jatkaneet työtään paremman yhteiskunnan puolesta. Niiden ihmisten, jotka ovat seisseet omien arvojensa takana satoi räntää tai paistoi aurinko, ja jotka ovat ovat olleet valmiita uhraamaan aikaansa, toimeentulonsa tai jopa henkensä paremman yhteiskunnan puolesta. Ilman työväenliikettä, kansalaisliikkeitä, vihaisia mummoja, iloisia nuoria, kaiken maailman dosentteja ja aktivisteja, olisi tämä paljon nykyistä huonompi yhteiskunta.
 
Tämä on se perinne, jota me tänään täällä jatkamme. Tämä on se perinne, jota ylpeinä kannamme mukanamme jokainen päivä, myös niinä aamuina kun se työ saattaa tuntua erityisen raskaalta. 
Suomalainen hyvinvointi voi kehittyä ja yhteiskunta uudistua vain sitä kautta, että me uskallamme vaatia enemmän, että me uskallamme unelmoida enemmästä ja aina toimia niiden arvojen eteen, joihin me uskomme.
Hyvät ystävät ja toverit,
Tehdään tästä keväästä ja koko vuodesta tulevaisuudenuskon, tasa-arvon ja hyvinvointia lisäävien visioiden aika.
 
]]>
Hallitus ei pysty takaamaan sote-yritysten verovastuu http://liandersson.fi/hallitus-ei-pysty-takaamaan-sote-yritysten-verovastuu/ Sat, 08 Apr 2017 16:28:27 +0000 http://liandersson.fi/?p=2228 Moni on kysynyt minulta, miten hallitus aikoo varmistaa isojen kansainvälisten konsernien verovastuun, kun ne hallituksen sote-mallin myötä saisivat vahvemman jalansijan sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Vastaus on, ettei hallitus voi sitä taata. Mikäli hallituksen sote-malli toteutuu entistä suurempi osa verovaroista menisi firmojen voittoihin ja hyvin todennäköisesti myös verosuunnitteluun. Pääministeri Juha Sipilä on väittänyt, että isojen sote-palveluita tarjoavien yritysten veronkierto ja verosuunnittelu estetään erillisellä “yhteiskuntavastuupykälällä” valinnanvapauslakiin.

Valtaosa terveysmarkkinoista on jo tällä hetkellä muutaman suuryrityksen hallussa, ja niiden rahoitusjärjestelyissä on aiemmin havaittu verovälttelyä. Vaikka yhteisöverojen välttely on ilmeisesti viime vuosina vähentynyt, eivät nykyiset pelisäännöt millään tavalla riitä takaamaan oikeudenmukaista veronmaksua.

Hallituksen mukaan yritysten keskeiset tilinpito- ja rahoitustietojen säädetään julkisiksi, minkä se katsoo riittävän verovastuun takaamiseen. Suomessa toimivien yritysten osalta nämä tiedot ovat jo pääosin julkisia. Ellei avoimuus koske koko kansainvälistä konsernia, ei tällaisella pykälällä ole mitään merkitystä.

Terveysjättien omistus- ja rahoitusrakenteet kulkevat usein monen veroparatiisin läpi. Jotta taustalla olevaa aggressiivista verosuunnittelua pystyttäisiin arvioimaan, tulisi kirjanpitotiedot julkistaa kaikkien näiden maiden osalta.

Vasemmistoliitto on jo pitkään vaatinut kattavien maakohtaisten kirjanpitotietojen julkistamispakkoa kaikille suuryrityksille toimialasta riippumatta. Puolue on perännyt myös verovastuuta koskevien valtion omistajaohjausperiaatteiden tiukentamista. Lisäksi esimerkiksi konserniavustusten verovähennysoikeutta tulisi edelleen rajoittaa, ja lähdeverotusta kehittää niin, ettei korkomaksujen kiertäminen onnistuisi nykyiseen tapaan.

Vaatimuksemme oikeudenmukaisesta sote-uudistuksesta voi allekirjoittaa tässä: http://sote.vasemmisto.fi/

]]>
Mina tankar är i Stockholm http://liandersson.fi/mina-tankar-ar-i-stockholm/ Fri, 07 Apr 2017 16:29:18 +0000 http://liandersson.fi/?p=2230 Mina tankar är i Stockholm och hos alla er som är där. Känner sorg och frustration över denna bedrövliga värld, och dessa fruktansvärda vanvettiga vålds- och terrordåd. Ta hand om varandra.

Jälleen kerran kuulemme järkyttäviä uutisia, tällä kertaa Tukholmasta.

Lehtitietojen mukaan kuorma-auto on ajanut väkijoukkoon ja tavarataloon kaupungin keskustassa. Ainakin kolmen ihmisen kerrotaan menehtyneen ja useiden loukkaantuneen.

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan keskustassa on liikkunut poliisiauto, josta on huudettu varoitusta ”terrori-iskusta”.

Hiljaiseksi ja surulliseksi vetää.

]]>