Li Andersson http://liandersson.fi Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Wed, 18 Oct 2017 18:27:57 +0000 en-US hourly 1 Miksi voitontavoittelu sallitaan varhaiskasvatuksessa? http://liandersson.fi/miksi-voitontavoittelu-sallitaan-varhaiskasvatuksessa/ Wed, 18 Oct 2017 18:27:57 +0000 http://liandersson.fi/?p=2295 Julkaistu Turkulaisessa 15.10.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuus perustuu kolmeen keskeiseen tekijään. Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja ammatin arvostus on suurta. Opetuksen sisältöä määrittelevät kansallisesti sovitut opintosuunnitelmat, mutta opettajille on annettu niiden toteuttamiseksi suuri vapaus. Ylioppilaskirjoituksia lukuun ottamatta kansallisesti standardisoituja kokeita ei käytännössä ole. Lisäksi koulutus on kaikille yhteinen ja julkinen, mikä ei ole itsestäänselvyys.

Ruotsissa on sallittua tehdä koulutuksella bisnestä. Siellä voittoa tavoittelevat osakeyhtiöt voivat vapaasti järjestää veroilla maksettavaa koulutusta ja nostaa rajoittamattoman määrän voittoja. Naapurimaassa hallitus pohtii parhaillaan lainsäädäntöä, jolla halutaan rajoittaa yritysten voitontavoittelua. Enemmistö ruotsalaisista näkee, että voitontavoittelu ei sovi koulutuksen kaltaiseen hyvinvointipalveluun. Ilmiö ei ole vieras myöskään Suomessa.

Meillä lapsiasiavaltuutettu kiinnitti syyskuussa huomiota isojen, voittoa tavoittelevien yritysten roolin kasvuun varhaiskasvatuksessa. Vaikka voitontavoittelu on kielletty perusopetuksessa, vastaavaa linjausta ei ole tehty varhaiskasvatuksessa. Ennen yksityiset päiväkodit olivat lähinnä pieniä, esimerkiksi jotain vaihtoehtoista pedagogiikkaa tarjoavia yhdistyksiä ja säätiöitä. Nyt olemme tilanteessa, jossa isot ketjut valtaavat vauhdilla alaa ja voimme puhua päiväkotibisneksestä. Lapsiasiavaltuutetun mukaan kehitys on vaarallinen ja uhkaa Suomen sosiaalista eheyttä.

Vuonna 2016 yksityisten tuottajien osuus päivähoidosta oli noin 13 prosenttia. Alalla arvioidaan, että vuonna 2030 osuus voi olla jo puolet. Turussa 31 prosenttia lapsista oli yksityisessä päivähoidossa vuoden 2016 lopussa. Sen jälkeen, kun palveluseteli otettiin käyttöön vuonna 2010, yksityisen päivähoidon osuus on noussut noin 20 prosentista yli 30 prosenttiin. Kyse on periaatteellisesti tärkeästä kysymyksestä: sallitaanko voitontavoittelu pienten lasten palveluilla? Tilinpäätöstietojen mukaan varhaiskasvatuksessa toimivat yritykset ovat tehneet vuosittain jopa miljoonien eurojen voittoja.

Yksityiseen palvelutuotantoon liittyy myös muita ongelmia. Joissakin hoitosopimuksissa on esimerkiksi ehtoja, joiden mukaan sopimus voidaan purkaa, jos lapsi tarvitsee erityistä tukea. On jopa tapauksia, missä ruoka-aineallergia riittää sopimuksen purkuun. Erityistä tukea tarvitsevat lapset johdetaan yleensä suoraan kunnallisten palveluiden piiriin.

Sipilän hallitus on tehnyt lukuisia huonosti perusteltuja heikennyksiä varhaiskasvatukseen. Ilahduttavaa kuitenkin on, että Suomessa on nyt alettu ymmärtää varhaiskasvatuksen suuri merkitys lasten kehitykselle, oppimiselle ja tasa-arvolle. Siksi nyt on myös aika kyseenalaistaa, miksi varhaiskasvatuksella saisi tehdä bisnestä, kun perusopetuksellakaan ei saa.

]]>
Työvoimapolitiikan keskeisin ongelma ei ole järjestelmän pelisäännöillä kikkaileva Ossi http://liandersson.fi/tyovoimapolitiikan-keskeisin-ongelma-ei-ole-jarjestelman-pelisaannoilla-kikkaileva-ossi/ Tue, 17 Oct 2017 18:07:07 +0000 http://liandersson.fi/?p=2292 Kolumni julkaistu Ilkassa 17.10.2017

“Ideologisesti työtön Ossi, 39, elää tuilla ilman pienintäkään aikomusta mennä töihin”
“Koko aikuisikänsä työttömänä ollut Sonja, 30, elää mieluummin tuilla”

On taas se aika vuodesta, jolloin iltapäivälehdet parempien ideoiden puutteessa yrittävät parantaa myyntiä kohuotsikoilla laiskoista työttömistä. Kansalaiset kauhistelevat ja ne puolueet, jotka haluavat kiristää työttömyysturvan ehtoja entuudestaan, saavat taas lisää pontta puheisiin siitä, miten yhteiskunnan tukijärjestelmä vain passivoi ja laiskistaa. Lopputuloksena on lisää päätöksiä, jotka nöyryyttävät työttömiä ja lisäävät työvoimapolitiikan mielivaltaisuutta.

On tutkittua tietoa siitä, että sosiaaliturvan alikäyttö on paljon suurempi ongelma kuin sen väärinkäyttö. Suomessa tehtyjen arvioiden mukaan jopa puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää tuen hakematta, osin tukijärjestelmän monimutkaisuuden ja leimaavuuden takia.

Suomalaisen työttömyysturvajärjestelmän keskeisin ongelma ei ole järjestelmän pelisääntöjen ehdoilla kikkailevat Ossit, vaan järjestelmän mielivaltaisuus. Järjestelmä usein myös estää ihmisiä olemasta aktiivisia omassa työllistymisessään. Suomalaisen työvoimapolitiikan vanhanaikaisuus näkyy siinä, että se edelleen rakentuu ajatukselle siitä, että ihminen on joko kokonaan kokopäiväisissä palkkatöissä tai kokonaan ilman työtä. Niin keikkatyö, vapaaehtoistoiminta kuin pienimuotoinen yritystoiminta aiheuttavat työnhakijalle vääjäämättä ongelmia.

Esimerkkejä ongelmista on lukuisia. Saan viikoittain yhteydenottoja työkyvyttömiltä työnhakijoilta, jotka eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ja siksi roikkuvat järjestelmän rattaisissa ilman mahdollisuuksia työllistyä. “Plektramieheltä” vaadittiin vuoden työttömyysetuudet takaisin siitä syystä, että hän oli hankkinut sivutuloja myymällä askartelemiaan puisia plektroja netissä. Uudellamaalla asuva nainen oli saanut TE-toimistolta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että häntä oli yritetty tavoittaa, ja että mikäli hän ei seuraavalla kerralla vastaa puhelimeen, katkeaa työnhaku automaattisesti. Stand-up-keikkoja tekevä työtön työnhakija kertoi saaneensa karenssin, koska TE-toimiston mukaan keikka Kajaanissa, josta maksettiin 350 euroa, ei ollut “riittävä syy olla poissa kotoa”.

Mitä enemmän työttömyysturvan saannin ehtoja kiristetään, sitä enemmän ihmisille langetetaan karensseja ja sitä kautta yhä useampi ihminen työnnetään työvoimapalveluiden ulkopuolelle toimeentulotuelle. Hyvä esimerkki yhdestä uudesta kiristyksestä on hallituksen kaavailema “aktiivimalli”, jonka idea on, että työtön voi välttyä työttömyysturvan leikkurilta vain pääsemällä töihin. Mikä innovaatio!

Vasemmistoliitto kampanjoi parhaillaan työvoimapolitiikan uudistamisen puolesta. Puolueen tavoitteena on sosiaaliturvan uudistaminen perustulon pohjalta. Yksi askel siihen suuntaan olisi työvoimapoliittisista karensseista luopuminen. Mikäli työtön ei täytä työttömyysturvan saamisen ehtoja, keskeytettäisiin tuen maksatus, kunnes ehdot taas täyttyvät. Se olisi aidosti aktiivisuudesta palkitseva malli. Esitämme myös ennakkopäätösjärjestelmän käyttöönottoa, jotta työtön työnhakija voisi saada sitovan etukäteisarvion siitä, miten tietyn työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa työttömyysturvan saantiin. Haluamme myös korottaa työttömyysturvan suojaosia.

Työelämän ja yhteiskunnan muutosten tulisi näkyä myös työvoimapolitiikassa ja sosiaaliturvassa. Hyvinvointipalvelut pitää byrokratian lisäämisen sijaan uudistaa ihmisten tarpeita paremmin vastaaviksi.

]]>
Hallitus voi halutessaan perua syrjivän lomarahaleikkauksen http://liandersson.fi/hallitus-voi-halutessaan-perua-syrjivan-lomarahaleikkauksen/ Tue, 10 Oct 2017 13:52:07 +0000 http://liandersson.fi/?p=2289 Julkaistu Aamulehdessä 2.10.

En ole koskaan saanut niin paljon yhteydenottoja mistään työmarkkinapoliittisesta kysymyksestä kuin työntekijöiden lomarahojen leikkauksesta. Niin lastentarhanopettajat kuin kirjastonhoitajat, lähihoitajat kuin opettajat eri puolilta Suomea ovat ihmetelleet, miten heidän lomarahojensa leikkaus auttaa Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. He ansaitsevat aiheelliseen kysymykseensä vastauksen, jota eivät ole saaneet.

Juha Sipilän ja Petteri Orpon tapa vähätellä tämän palkanalennuksen vaikutusta suomalaisille perheille ja pienipalkkaisille on hätkähdyttävällä tavalla osoittanut, miten vieraantuneita Kesärannan kokoushuoneissa ollaan tavallisten ihmisten arjesta.

Orpo ja Sipilä puolustavat hallituksen politiikkaa sanomalla, että julkisen sektorin työntekijän käteen jäävät tulot pienenevät vain neljällä eurolla, kun otetaan huomioon hallituksen veronkevennykset.

Ensinnäkin tämä luku on harhaanjohtava. Se ei huomioi elinkustannuksen nousua eikä siten kerro siitä, kuinka julkisen sektorin työntekijöiden reaalinen ostovoima muuttuu. Kun hinnat kallistuvat, samalla rahalla saa vähemmän. Arkielämässä lomarahojen leikkaus näkyi useiden satojen eurojen kertaleikkauksena kesän tilinauhoissa. Sillä rahalla on monissa perheissä maksettu niin lomamatkoja kuin ylimääräisiä menojakin.

Lomarahaleikkaus on sovittu määräaikaiseksi, mutta se tehdään kolmena peräkkäisenä vuonna. Hallitus yrittää nyt vierittää vastuun palkanalennuksesta työmarkkinajärjestöille sanomalla, että ne sopivat palkkojen leikkauksista, ei hallitus.

Tällainen vastuunpakoilu ei ole vastuullista poliittista johtamista. Hallitus tietää varsin hyvin, että työmarkkinajärjestöt eivät vastustaisi, mikäli hallitus ilmoittaisi halukkuudestaan perua tämä epäreilu leikkaus. Ratkaisu on nimittäin hallituksen pöydällä. Osoittamalla kunnille ja muille julkisen puolen työnantajille tarvittavat taloudelliset resurssit lomarahojen palauttamiseksi pystyisi hallitus korjaamaan tämän epäkohdan ennen kuin se toistuu vielä kahtena seuraavana vuonna . Vaadittava määräraha on noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, mikä vastaa suunnilleen esimerkiksi tämän vuoden tuloverokevennyksiä.

Äskettäin uutisoitiin siitä, kuinka jopa 40 prosenttia suomalaisista lastentarhanopettajista on harkinnut alanvaihtoa. Syy on työn raskas luonne yhdistettynä OECD-maiden huonoimpiin palkkoihin. Suomalainen hyvinvointivaltio ei kestä tilannetta, jossa äärimmäisen arvokasta työtä tekevät, jokaisen suomalaisen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta vastuussa olevat ammattilaiset pohtivat alanvaihtoa työnsä vähäisen arvostuksen takia. Yhteiskuntamme ei toimi ilman näiden ihmisten panosta.

Li Andersson

Kansanedustaja
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
]]>
Näin hallituksen leikkaukset ovat vaikuttaneet opiskelijoihin http://liandersson.fi/nain-hallituksen-leikkaukset-ovat-vaikuttaneet-opiskelijoihin/ Thu, 05 Oct 2017 18:51:02 +0000 http://liandersson.fi/?p=2286 Opiskelijat ovat Suomen pienituloisimpia väestöryhmiä, ja kuuluvat niihin, jotka viime vuosina ovat menettäneet eniten harjoitetun politiikan seurauksena. Tämän hallituksen suurin yksittäiseen etuuteen kohdistuva leikkaus kohdistui juuri opintorahaan. Nyt hallitus esittää opiskelijoihin kohdistuvia lisäleikkauksia yleiseen asumistukeen, jonka piiriin opiskelijat juuri siirrettiin.

Jotkut hallituspuolueiden edustajat pyrkivät väittämään, että opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin sekä huoltajakorotus ovat parantaneet opiskelijoiden asemaa kokonaisuudessaan. Koska asumistuki kohtelee eri asemassa olevia opiskelijoita eri tavalla asumisjärjestelyistä ja kotipaikkakunnasta riippuen, löytyy kyllä tapauksia, joissa opiskelijan toimeentulo on parantunut. Nämä ovat kuitenkin erikoistapauksia, ei yleistyksiä. Mikäli tilanteita vertaa keskimääräisillä luvuilla laskettuna hallituksen väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Tässä muutamia esimerkkitapauksia, jotka olen laskenut keskimääräisten euromuutosten pohjalta havainnoillistamaan eri tilanteita.

Esimerkkiopiskelija 1:
Nostaa opintotukea, ja asuu työssäkäyvän puolison kanssa.

-86€ (opintorahaleikkaus)
– 201,60€ (asumislisän menetys kokonaan)
Asumisen tuen menetys kokonaan koskee yhteensä noin 40 000 opiskelijaa.

Yhteensä: – 287,60/kk

Esimerkkiopiskelija 2:
Nostaa opintotukea, asuu yksin edullisessa vuokra-asunnossa.

-86€ (opintorahaleikkaus)
+-0 (asumistuen piiriin siirto)
Yleisen asumistuen piiriin siirtäminen pitää asumisen tuki ennallaan noin 23 000 opiskelijalla. 21 000 opiskelijalla se tarkoitti, että asumisen tuki heikkenee, mutta en löytänyt tästä tarkempia arvioita keskimääräisistä vaikutuksista.

Yhteensä: vähintään -86€/kk

Esimerkkiopiskelija 3:
Nostaa opintotukea, asuu yksin vuokra-asunnossa kaupungissa.

– 86€ (opintorahaleikkaus)
+59€ (keskimääräinen hyöty yleiseen asumistuen piiriin siirrosta)
Noin puolet opiskelijoista, eli 120 000, hyötyvät taloudellisesti siirrosta yleisen asumistuen piiriin. Hyöty on Kelan mukaan keskimäärin 59€ kuussa.

Yhteensä: -27€/kk

Esimerkkiopiskelija 4:

Perheellinen opiskelija, joka asuu vuokra-asunnossa.

-86€ (opintorahaleikkaus)
+75€ (huoltajakorotus)
-27€ (keskimääräinen menetys opiskelijoiden tulosta yleisen asumistuen piiriin)
Perheelliset opiskelijat olivat jo entuudestaan yleisen asumistuen piirissä. Kun muiden opiskelijoiden siirto toteutettiin, muutettiin tuen laskentakriteereitä perheellisten opiskelijoiden asemaa heikentävään suuntaan. Menetys keskimäärin -27€.

Yhteensä: -38€/kk

Esimerkkiopiskelija 5:
Nostaa opintotukea ja asuu omassa huoneessa kimppakämpässä kaupungissa.

-86€ (opintorahaleikkaus)
+59€ (keskimääräinen hyöty yleiseen asumistuen piiriin siirtymisestä)
-29€ (keskimääräinen menetys osa-asunnon normin palauttamisesta)
Hallitus esittää osa-asunnon normin palauttamista yleiseen asumistukeen, joka leikkaa kimppakämpissä ja alle 20 neliön soluissa asuvien opiskelijoiden asumistukea.

Yhteensä: -56€/kk.

Jos tasapainon vuoksi haluaa tutkia myös “erikoistapausta” niin tässä esimerkki opiskelijasta, joka hyötyy maksimaalisesti hallituksen päätöksistä, näyttäisi se tältä:
Isossa kaupungissa yksin vuokralla asuva pienituloinen opiskelija.
-86€ (opintorahaleikkaus)
+204,80 (siirto yleisen asumistuen piiriin).
Suurin hyväksytty enimmäisasumismeno asumistuessa Suomessa on 508€/kk. Asumistuki on 80% hyväksytyistä asumismenoista, jos tuen saaja on pienituloinen, eli 406,4€. Erotus vanhaan asumislisään (201,60) on 204,80 €.

Yhteensä: +118,60€

]]>
Kysymyksiä ja vastauksia raideliikenteen kilpailuttamisesta http://liandersson.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-raideliikenteen-kilpailuttamisesta/ Tue, 03 Oct 2017 18:09:11 +0000 http://liandersson.fi/?p=2274 Tänään käytiin eduskunnassa välikysymyskeskustelu suomalaisen raideliikenteen tulevaisuudesta. Kyse on Anne Bernerin suunnitelmista avata raideliikenne kilpailulle sekä pilkkoa VR:ää niin, että yhtiöistä irrotetaan kolme erillistä julkisomisteista yhtiötä, yksi kalustolle, yksi kiinteistöille ja yksi kunnossapidolle.

Vasemmistoliitolla on käynnissä nimienkeruu vetoomukseen Anne Bernerille. Me haluamme parantaa junaliikennettä, emme junailla rahoja parempiin taskuihin. Kyse on uudistuksesta, joka merkittävästi tulee vaikuttamaan suomalaiseen raideliikenteeseen ja sen toimintaan. Koska kaikki eivät ehkä ole seuranneet raidekeskustelua niin tarkkaan, väännetään vielä rautalangasta, ettämikä hallituksen suunnitelmassa mättää ja mitä mieltä vasemmistoliitto on.

 

1. Ovatko vasemmistoliitto ja oppositio tyytyväisiä raideliikenteen nykytilanteeseen?

Emme ole. Suomalainen raideliikenne kärsii raideverkoston huonosta kunnosta ja raideliikenteen pullonkauloista muun muassa pääkaupunkiseudulla. Turvalaitteita ja ohjausjärjestelmiä ei ole uusittu tarpeita vastaavasti ja sen lisäksi esimerkiksi esteettömyydessä, lipunmyyntijärjestelyissä ja lippujen hinnoissa on parantamisen varaa. Mahdollisten myöhästymisten syynä ovat yleensä turva- ja ohjauslaitteiden heikko kunto yhdistettynä rataverkoston puutteisiin ja yksiraiteisuuteen. Näihin ongelmiin ei kilpailutus kuitenkaan tuo ratkaisua.

 

2. Miten Suomen raideliikenne pärjää kansainvälisissä vertailuissa?

 

Hyvin. Kansainvälinen konsulttiyhtiö Boston Consulting vertaili Euroopan maiden raideliikennettä viimeksi huhtikuussa tänä vuonna, ja totesi Suomen kuuluvan Euroopan ykkösluokkaan. Selvityksen mukaan Suomessa on Euroopan kolmanneksi paras raideliikenne. Sveitsi pärjäsi vertailussa parhaiten, siellä raideliikennettä ei juurikaan ole avattu kilpailulle. Iso-Britannia kuului keskikastiin. Siellä rautatiet yksityistettiin 1993, ja liikenne hoidetaan tänä päivänä noin 30 yhtiön toimesta. Mielipidemittauksia johtava Labour on luvannut palauttaa rautatiet julkiseksi palveluksi, mikäli puolue voittaa seuraavat parlamenttivaalit. Suunnitelmissa on lopettaa sopimukset ainakin 16 yrityksen kanssa vuoteen 2026 mennessä, sekä perustaa julkinen liikennöinti-yhtiö. Ruotsi vapautti raideliikenteen kilpailulle 2007 ja myös raidekunnossapito yksityistettiin. Siellä on käytössä sekä kilpailutukseen perustuvia alueellisia sopimuksia että vapaa pääsy kaupallisille toimijoille tietyille etapeille. Hongkongilainen yritys ajaa esimerkiksi vuoroja tiiviisti liikennöidyllä välillä Tukholmasta Göteborgiin.

 

3. Mitä Berner sitten esittää?

 

Berner esittää, että Suomen matkustajaraideliikenne avataan kokonaan kilpailulle vuoteen 2026 mennessä. Ensimmäisenä alueena on vuorossa Etelä-Suomen taajamaliikenne. Kilpailutusmalli ei perustu avoimeen vapaaseen pääsyyn markkinoille, vaan liikenteestä muodostetaan käyttöoikeuskokonaisuuksia, jotka kilpailutetaan määräajaksi. Kokonaisuuksissa on mukana niin markkinaehtoisia reittejä, velvoiteliikennettä kuin ostoliikennettä. Tällä hetkellä VR hoitaa markkinaehtoiset reitit, velvoiteliikenteen ja ostoliikenteen yksinoikeussopimuksella. Velvoiteliikenne ei ole liikennetaloudellisesti kannattavaa, mutta valtio ei suorita siitä erillistä korvausta. Valtion ja VR:n nykyisen sopimuksen perusteella siitä voi tulla VR:lle enintään 20 miljoonan tappio. Ostoliikenteellä viitataan liikenteeseen, joka ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa ja jonka valtio ostaa suoraan VR:ltä. Tämän lisäksi Berner esittää VR:n pilkkomistaniin, että yhtiöistä irrotetaan kolme uutta yhtiötä kalustoa, kiinteistöjä ja kunnossapitoa varten.

 

4. Miksi te sitten vastustatte vapaata kilpailua?

Bernerin malli ei tuo vapaata kilpailua suomalaisille raiteille. Siihen on monta syytä.

  • Raideliikennekapasitettia ei lisäänny

Ongelma Suomessa on, että raideliikenteen kapasiteettia ei ole mahdollista lisätä, ellei raideinvestointeja tehdä lisää. Ei ole siis tulossa uutta junaa VR:n junien viereen, vaan yksityinen firma liikennöimään samoja junavaunuja samoille raiteille kuin VR nyt. Suomen rataverkosto on noin 90-prosenttisesti yksiraiteista.

  • Raideleveys

Suomessa on muusta Euroopasta poikkeava raideleveys. Se tarkoittaa, että Suomen raideliikenteestä kiinnostuneiden firmojen pitäisi investoida uuteen kalustoon voidakseen tulla Suomeen liikennöimään. Niin suuriin investointeihin tuskin on kiinnostusta huomioiden, että Suomen markkinat ovat suhteellisen pienet. Siksi Berner esittää, että kalustoyhtiö velvoitetaan vuokraamaan kalustoa yksityisille firmoille. Voittoa tavoittelevat toimijat tulevat siis ilman mitään investointiriskiä käyttämään julkisella rahalla rahoitettua kalustoa julkisella rahalla rahoitetuille raiteille, mutta tulouttamaan saamansa voitot ulkomailla sijaitseville firmoille ja niiden omistajille.

  • Alueellinen yksityinen monopoli

Berneri malli tarkoittaa siten, että Suomi siirtyy julkisen monopolin mallista yksityisiin aluellisiin monopoleihin. Se ei ole vapaata markkinataloutta lainkaan. Markkinoiden laajentamisen sijaan nykyiset markkinat vain jaetaan uusiksi monikansallisten yhtiöiden kesken. Nämä operaattorit toimisivat alueellisten yksinoikeussopimusten turvin, julkisin verovaroin rahoitettuina. Rataverkko ja kalusto olisivat kaikilla samat ja uudet investoinnit jäisivät edelleen valtion vastuulle.

 

5. Eivätkö konsulttiselvitykset tue Bernerin suunnitelmia?

 

Eivät tue, eivät ainakaan kaikki. Raidematkustajaliikenteen kilpailuttamisesta on tehty useita selvityksiä valtion toimesta. Valtion omistajaohjausyksikkö on tilannut kaksi erillistä konsulttiselvitystä. Toisen on tehnyt Boston Consulting ja toinen Spring Advisor-yhtiö. Spring Advisorin selvityksen mukaan kilpailutuksella ei saada hallituksen tavoittelemia hyötyjä. Sen mukaan kilpailun avaaminen kaikilla radoilla heikentäisi valtion omistaman VR:n tulosta, osingonmaksukykyä ja arvoa. Yhtiön arvosta lähtisi jopa yli 500 miljoonaa euroa ja taloudellinen kokonaisvaikutus olisi 40 miljoonaa euroa negatiivinen. Myös Bostonin selvityksessä lasketaan, että kilpailutus tuo kymmenien miljoonien lisäkustannuksia, jonka lisäksi yhtiön arvo laskee. Boston arvioi myös, että  junamatkustaminen ei lisääntyisi pelkällä kilpailuttamisella.

Liikenne- ja viestintäministeriön itse tilaamat selvitykset ovat positiivisimpia. Tosin mielenkiintoista on, että kaikki LVM:n tilaamat selvitykset arvoiltaan ovat jääneet juuri kilpailutuskynnyksen alle. LVM on siis voinut tilata ne suoraan haluamaltaan konsulttiyhtiöltä. Ramboll laskee, että kilpailuttaminen tuottaisi valtiolle noin 4 miljoonaa vuodessa, mutta toteaa myös, että liikenne ei voi lisääntyä ruuhkaisimmilla reiteillä.

 

6. Tuleeko tämä halvemmaksi käyttäjille?

 

Todennäköisesti ei. Selvitysten mukaan kilpailutusmalli tulee kalliiksi käyttäjille tavalla tai toisella. Jos kilpailutukseen siirrytään, ei VR voi enää tulouttaa osinkoja valtiolle. Viime vuonna VR:n valtiolle tulouttama raha on ollut lähes 100 miljoonaa. Tämä raha olisi jatkossa poissa yhteiskunnan käytöstä. Konsulttiyhtiö Boston arvioi myös, että mikäli valtio pyrkii kattamaan kustannusten nousua nostamalla käyttösopimusten hintaa, johtaa se tilanteeseen, jossa yksityiset operaattorit joutuvat nostamaan omaa katettaan siirtämällä kustannukset hintoihin tai aloittamalla rajuja säästökuureja, jotka näkyisivät erityisesti henkilöstön asemassa.

 

7. Eikö EU pakotta Suomea kilpailuttamaan raideliikennettä?

Ei suoraan. Hallitus on perustellut kilpailutusta EU:n neljännellä rautatiepaketilla. Rautatiepaketti kyllä tavoittelee henkilöliikenteen avaamista kilpailulle, mutta paketti sisältää poikkeusmahdollisuuksia, joita Suomi harvaan asuttuna ja isona maana halutessaan voisi hyödyntää. Silloin suorahankinta olisi mahdollinen myös jatkossa. Paketti mahdollistaa myös VR:n yksinsopimuksen jatkamista ensi vuosikymmenelle asti. Tämän tulkinnan on vahvistanut niin kokoomuksen kuin vasemmistoliiton europarlamentaarikot sekä Liikenne- ja viestintäministeriön hallitusnevos. Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on jopa epäillyt, että raideliikenteen kilpailutuksesta tulee “uusi hallintarekisteri”, eli että hallitus virheellisesti väittää EU:n pakottavan Suomea tekemään jotain.

 

8. Mitä sitten pitäisi tehdä?

Vasemmistoliitto haluaa jatkaa VR:n yksinoikeussopimusta neljännen rautatiepaketin mahdollistamalla  tavalla. Bernerin esittämä malli, jossa annetaan maakunnille mahdollisuus itse järjestää tai hankkia alueellista raideliikennettä on kokeilemisen arvoinen. VR:n palveluita pitää parantaa tuloutusvaatimusta alentamalla sekä paremmalla omistajaohjauksella.

Vasemmistoliitto esittää myös vaalikausien yli ulottuvaa suunnittelua kaikkien puolueiden kesken, jotta raiteiden ”pullonkaulat” saadaan purettua. Raideverkoston riittävä investointitaso olisi nykytason tuplaaminen, eli noin 200 miljoonaa euroa vuosittain raidehankkeisiin seuraavien kahden vaalikauden ajan. Liikennevirastolla on ajantasainen asiantuntija-arvio hankkeiden kiireellisyyksistä ja kustannuksista. Vasta pitkäjänteisten investointien jälkeen liikenne voi siirtyä laajemmin raiteille, kuten ilmastosyistä pitää tapahtua.

 

]]>
Opening speech at the Future of the Arctic climate-seminar http://liandersson.fi/opening-speech-at-the-future-of-the-arctic-climate-seminar/ Sat, 09 Sep 2017 10:14:15 +0000 http://liandersson.fi/?p=2270 Dear friends,

 

Do you know what the biggest problem with political decision-making is? It is our tendency as decision-makers to focus on short-term political struggles and short-term political gains.

 

I think all of us involved in party politics at more than one occasion have found ourselves using a tremendous amount of energy fighting over details. And while the details themselves are important, concerning the services, income and everyday lives of the people we are elected to represent, the problem is that this focus reduces our political agenda into a timeframe of the near future, or at maximum of four years. We are so preoccupied with the miseries of today and the challenges of tomorrow that we are unable to direct our attention to the future and the bigger systemic issues.

 

As a result, political parties are increasingly incapable to present visions for a better future and to address the most important challenges facing humankind through the decision-making processes of electoral politics and representative democracy.

 

We cannot afford to let that happen. Without visions for the future, our political movements will not succeed, and without big plans and big changes, we will not be able to stop climate change.

 

Dear friends,

 

One of the most memorable experiences I have had in a long time was a visit that I and a colleague of mine did to the University of Technology of Lappeenranta in eastern Finland this summer. I thought it would be just like many other visits that I’ve done, discussing research and the educational policies of the government. Instead I got to hear one of the most mindblowing presentations about climate change that I’ve heard in a long time.

 

The researchers presented two projects they were working on in co-operation with VTT Technical Research Centre of Finland. The aim of the first project was nothing less than developing a renewable fuel as a substitute for oil – made out of air and solar energy. And this was not only an ambitious aim, they actually presented the product itself.

 

They have constructed a demo plant that consists of four separate units through which the whole production process is done. Carbon dioxide and water is separated from the air, electrolysis is used to produce hydrogen and synthesis equipment is used to produce crude-oil substitute from carbon dioxide and hydrogen. Although the process and technology is still far from being commercialized and transformed into large scale fuel production, it does exist – and it works!. What they showed us was basically that it is possible to replace oil by a renewable fuel made out of air and sunlight.

 

The other project they presented aimed at nothing less than separating food production from the surface of the earth. So, they have invented a method that allows them to produce protein from air and electricity. Basically it means you can create food out of air and solar energy. This process is also still far from being used on a mass scale, but the technology exists and it is working.

 

Looking at samples of the fuel and the proteins they had created, I started feeling ashamed of how far away from these kinds of innovations our political debates are. These scientists had decided to start developing solutions to the biggest challenges facing humankind and their main message to us as MP’s was: the problem is not the technology, it is the lack of political ambition and vision.

 

These innovations are also good examples of the vast consequences climate change solutions can have for the global distribution of both wealth and power. Imagine a world where electricity, fuel and protein can be created from resources anyone can access: sun and air. If or rather when this technology is made accessible to anyone, we will be talking about one of the most profound redistributions and democratizations of resources and power that this world has seen in ages.

 

The democratization of power and the redistribution of wealth is an aspect of the transition to a renewable energy system that the left should emphasize greatly. Power redistribution is also the reason these solutions will be met with resistance, and the reason why the market-based mechanisms to combat climate change that the right has promoted are an insufficient answer. It is true that the markets have begun to work, the price of solar energy is going down fast and battery technology is developing quickly, making coal a less and less viable and economically profitable alternative. But the transition is still too slow.

 

Dear friends,

 

Approximately 60-80 percent of known fossil fuel resources must be left unused if we want to limit global warming to two degrees. These are resources already written in as assets in the balance sheets of big fossil fuel companies, creating what economists have been referring to as the carbon bubble. To stop global warming, these assets must be left underground, at the same time as we develop and spread different renewable energy technologies. For the transition to a renewable energy and zero carbon economy to happen, democratically elected political leaders must use the tools they have at hand.

 

It is too late to let the short-term corporate interests of big companies dictate the agenda or the schedule for cutting emissions. The Finnish government has set out to be the first country in the world to ban the use of coal, by 2030. Sweden has decided to have 100 % renewable energy by 2040. Similar decisions need to be taken globally, to get binding agreements to ban the extraction of more underground fossil resources. A global carbon tax would be a powerful tool to increase the market prices of fossil resources, such as oil, and to speed up the transition to renewables. As electric cars are becoming cheaper, countries are now planning to ban the selling of cars using fossil fuel altogether.

 

Dear friends,

 

The left must also address the climate policy of Trumpist movements. The populist right-wing in most Western countries are using the fight against climate change as part of their enemy portrait: they are making the fight against climate change a project of the urban young and educated elite saying that it is threatening the workplaces, industries and livelihood of the working class.

 

Never has it been more important for the political left and trade unions to combine forces to develop a positive vision for how and with what we work in a society that has adapted to the reality of climate change.

 

New technical solutions will affect the structures of society in multiple ways. With better battery technology, combined with electric cars becoming more common and apps to interlink all electronic devices we use, we might be looking at a future where we are able to use energy much more efficiently than now. The way we move will be revolutionized by different types of new mobility services using open data.

 

The labor market and industrial production will change as well. The share of traditional industrial labour has steadily decreased in Europe during the past decades. Work will not disappear, but it will change. The leader of the Finnish think tank Sitra put it well, when he described what this change should mean for policy. We should stop talking growth and start talking progress, stop talking wages and start talking income, he said.

 

The cornerstones of this type of society should be education and research that everyone has equal and continuous access to, a universal basic income, the sharing of labour through shorter working hours, open data systems creating equal possibilities for entrepreneurship and a redefinition of work to include all meaningful and valuable interactions outside the realms of wage labour.

With these words I want to wish you all very welcome to this seminar, I am looking forward to many inspiring discussions about the challenges facing us all

]]>
Kasvaako talous Sipilän ansiosta vai hänestä huolimatta? http://liandersson.fi/kasvaako-talous-sipilan-ansiosta-vai-hanesta-huolimatta/ Tue, 27 Jun 2017 10:38:04 +0000 http://liandersson.fi/?p=2267  

Kun Suomen talous vuonna 2009 syöksyi kansainvälisen finanssikriisin jälkeen, kirjoitti silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen blogissaan “talouden talvisodasta” ja siitä, että “meitä uhkaa valtava meistä riippumaton vaara ulkopuolelta”.

 

Kun Suomen talous tänä vuonna vihdoin osoittaa selkeitä piristymisen merkkejä ja talouskasvuksi ennustetaan 23 prosenttia, on Sipilä kumppaneineen nopeasti yrittänyt omia kunnian kasvuluvuista itselleen. Demarit ovat puolestaan yrittäneet tehdä oppositiopolitiikkaa linjaamalla, että Sipilän hallitus on “perinyt käänteen” edelliseltä hallitukselta.

 

Kiteytyksenä voisi sanoa, että hallituksilla on tapana syyttää globaaleja suhdanteita huonoina taloudellisina aikoina, mutta kiittää omia politiikkatoimiaan hyvinä.

 

On selvää, että globaalit suhdanteet ja kansainvälisen talouden ja kaupan kehitys vaikuttavat Suomen kaltaisen maan talous- ja työllisyyskehitykseen. Mikään hallitus ei voi omilla toimillaan estää finanssikriisin kaltaisen romahduksen vaikutusta Suomen talouteen, eikä mikään hallitus voi nostaa työllisyysastetta merkittävästi, jos koko euroalue kamppailee nollakasvun kanssa.

 

Yhtä lailla on selvää, että jokaisen hallituksen toimet vaikuttavat talous- ja työllisyyskehityksen suuntaan ja vauhtiin.

 

Miksi toipuminen eurokriisin jälkeen on Suomessa ollut paljon hitaampaa kuin monissa muissa euromaissa tai Yhdysvalloissa? Yksi syy on vuodesta 2012 harjoitettu kireä finanssipolitiikka ja mittavat sopeutustoimet, jotka ovat pitkittäneet taantumaa ja olemattoman kasvun kautta. Toinen syy löytyy elinkeinorakenteen muutoksesta ja korkean tuottavuuden työpaikkojen vähenemisestä esimerkiksi elektroniikkateollisuuden puolella.

 

Suomen talous on matalan kasvun vuosina pysynyt pystyssä lähinnä kotitalouksien yksityisen kulutuksen ansiosta. Viimeisen vuoden aikana erityisesti laiva- ja rakennusteollisuuden investoinnit ovat kasvaneet, ja tällekin vuodelle ennustetaan 23 prosentin kasvua. Se tarkoittaa, että Suomen talous on vihdoin elpymässä, ja Suomen pankki ennustaa kansantuotteen saavuttavan kriisiä edeltäneen vuoden 2008 tason vuonna 2019.

 

Ensi ja sitä seuraavalle vuodelle ennusteet povaavat jo maltillisempaa kasvua. Valtiovarainministeriön ennuste on pessimistisempi kuin esimerkiksi Etlan, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ennusteet tulevien vuosien osalta.

 

Talouden kasvu on luonnollisesti kaikin puolin iloinen ja tervetullut uutinen. Keskeistä tässä tilanteessa on tehdä sellaisia talouspoliittisia ratkaisuja, jotka tukevat kasvua ja kaventavat tuloeroja. Pitkän aikavälin kasvuedellytyksiä heikentävät säästöpäätökset tulee perua, ja sosiaaliturvaa on kehitettävä niin, että se helpottaa työntekoa.

 

Kasvun näkökulmasta harjoitettu finanssipolitiikka on ollut huonosti perusteltua. Julkinen kulutus on ollut ja on edelleen hyvin niukkaa, mittavat sopeutustoimet ovat pitkittäneet taantumaa, ja taloudellinen liikkumavara on käytetty mittaviin ja hyvätuloisille kohdennettuihin veronkevennyksiin. Sipilän hallituksen leikkaus-ja veronkevennyspäätökset ovat kasvattaneet tuloeroja.

 

Hallituksen politiikka on myös tarkoittanut valtion verotulojen pienenemistä. Vuosina 20162019 hallitus arvioi tulojen vähenevän 2,1 miljardilla. Kilpailukykysopimus lisää julkistalouden epätasapainoa ainakin miljardin verran. Vaikuttaa siltä, että mikään taloudellinen tilanne ei ole niin huono, ettei olisi varaa alentaa valtion tuloja ja silti tehdä pienituloisiin kohdistuvia menoleikkauksia.

 

Suomen yksityisen kulutuksen kääntöpuolena on negatiivinen säästämisaste. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kotitaloudet säästävät poikkeuksellisen vähän ja kuluttavat enemmän kuin tienaavat. Jotkut ekonomistit ovat selittäneet tätä luottamuksella talousnäkymiin. Yhtä varmasti säästöjen vähentymisessä näkyy myös työmarkkinapolitiikka, minkä seurauksena palkat ovat nousseet hitaammin kuin esimerkiksi vuokrat ja muut elinkustannukset.

 

Kotitalouksien velkaantumisestakin on syytä olla huolissaan. Se luo helposti pohjaa asuntokuplalle. Lisäksi erityisesti kulutusluottojen kasvu voi johtaa maksuvaikeuksiin ja ylivelkaantumiseen.

 

Oliko kilpailukykysopimus sitten tarpeellinen talouskäänteen aikaansaamiseksi? Ei ollut.

 

On merkillepantavaa, kuinka vahvasti työvoimakustannusten kehitys Suomessa eroaa keskeisistä kilpailijamaistamme.  Tänä vuonna työvoimakustannukset ovat Suomessa laskeneet 2,7 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna, kun muualla EU:ssa ne ovat nousseet keskimäärin 1,7 prosenttia. Ruotsissa ja Saksassa työvoimakustannukset ovat kasvaneet saman verran kuin ne ovat Suomessa pienentyneet. Luxemburgissa ja Hollannissa, joiden taloudessa on laskusuhdanne, työvoimakustannukset ovat pienentyneet vain 0,1 prosenttia.

 

Mistä nämä prosenttiluvut kertovat? Erittäin rajuista palkanalennuksista, joiden maksajina ovat tavalliset pienipalkkaiset työntekijät. Ne kertovat myös, että nollakorotuslinja olisi riittänyt Suomen väitetyn hintakilpailukykyongelman korjaamiseksi, kun palkkakehitys on kilpailijamaissa ollut aivan eri luokkaa. Emme olisi tarvinneet pienituloisten palkanleikkauksia, työajan pidentämistä ja sopimusta, joka lisää julkistalouden alijäämää yli miljardilla.

 

Mikä sitten olisi oikea linja nykyisessä tilanteessa?

 

Talouskasvun tukemiseksi tulisi lisätä julkista kulutusta esimerkiksi liikennehankkeiden kautta. Ne lisäisivät myös yksityistä asuntotuotantoa ja helpottaisivat työvoiman liikkuvuutta. Tuloerojen kaventamiseksi pitäisi ohjata resursseja perusturvan leikkausten perumiseen sekä osinkoverotuksen uudistamiseen. Esimerkiksi listattujen ja listaamattomien yritysten osinkoverotus tulisi yhdenmukaistaa ja ja suurten osinkojen verotusta kiristää.

 

Hallituksen on muuttuneessa tilanteessa myös uudelleenarvioitava sellaisia säästöpäätöksiä, jotka edelleen vaikuttavat tulevien vuosien aikana joko eriarvoisuutta kasvattaen tai tai Suomen pidemmän aikavälin kasvuedellytyksiä heikentäen. Erityisesti leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen sekä kehitystyöhön tulisi perua mahdollisimman nopeasti. Aloittaa voisi vaikka kansaneläkeindeksin ja korkeakoulujen indeksien jäädytyksistä, jotka tehtiin koko vaalikaudeksi kerrallaan. Kun taloustilanne paranee, ei ole perusteltua pitää voimassa tällaisia pitkän aikavälin kasvulle haitallisia päätöksiä.

 

Meidän pitää myös purkaa turhaa byrokratiaa, joka monimutkaistaa työttömyysturvajärjestelmää ja tekee työnteon vaikeaksi. Työttömien kyykyttäminen ja kyttääminen ei auta, kun kunnollisia työpaikkoja ei ole tarjolla.

 

Järjestelmän pitää kannustaa omaehtoiseen aktiivisuuteen ja osaamisen kehittämiseen sekä joustaa erilaisten ihmisten, tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Hallitus voisi lisätä joustoja esimerkiksi helpottamalla opiskelua työttömyysturvalla, nostamalla työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan 500 euroon sekä helpottamalla ulosottoon ajautuneiden mahdollisuutta ottaa vastaan töitä nostamalla heidän suojaosuutensa 800 euroon kuussa. Vasemmisto on myös esittänyt, että työttömille annetaan sitova ennakkopäätös siitä, kuinka esimerkiksi osa-aikainen työskentely vaikuttaa heidän etuuksiinsa.

 

Suomessa pitää myös edelleen tehdä uudistuksia, jotka lisäävät tasa-arvoa ja parantavat perheiden mahdollisuuksia jakaa vastuuta nykyistä tasaisemmin. Siirtyminen vanhempainvapaan 6+6+6-malliin olisi iso askel kohti perheiden tasa-arvoa, varhaiskasvatusmaksujen asteittainen alentaminen toinen.

 

]]>
Ammatillisen koulutuksen reformi tulee – mitä siitä pitäisi ajatella? http://liandersson.fi/ammatillisen-koulutuksen-reformi-tulee-mita-siita-pitaisi-ajatella/ Thu, 22 Jun 2017 08:37:23 +0000 http://liandersson.fi/?p=2263 Eduskunnassa äänestettiin tänään opposition muutosesityksistä hallituksen ammatillisen koulutuksen reformiin. Reformi on todella kunnianhimoinen projekti. Niin ammatillisen koulutuksen kuin ammatillisen aikuiskoulutuksen säädöspohjaa muutetaan ja yhtenäistetään, tutkintorakennetta uudistetaan ja rahoitusmallista rakennetaan uudenlainen.

 

On todella tervetullutta, että ammatillisen koulutuksen kehittämiseen keskitytään. Ammatillinen koulutus on Suomessa nuorten keskuudessa suosittu ja tärkeä koulutusmuoto, jota liian pitkään on kohdeltu pelkästään nopeana väylänä työelämään. Ammatillista koulutusta tulee kehittää niin nuorten kuin aikuisopiskelijoiden erilaisia tarpeita huomioiden. Se ei ole vain väylä työelämään, vaan nuorten kohdalla ammatillisen koulutuksen tulee kovan ammattitaidon lisäksi antaa kaikille tasavertaiset mahdollisuudet kasvaa hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi, kuten lakiehdotuksessa hienosti todetaan. Aikuisille ammatillisen koulutuksen tulee tarjota joustava tapa päivittää omaa osaamistaan ja pätevöityä ammatissa missä vaiheessa elämää ja työuraa tahansa. Samalla on huolehdittava suomalaisen koulutusjärjestelmän nykyisistä vahvuuksista. Ammatillisen koulutuksen tulee tarjota niin muodollinen kuin tosiasiallinen jatko-opintokelpoisuus kaikille opiskelijoille, jotta halutessaan voi jatkaa opintoja korkea-asteella.

 

Ammatillisen koulutuksen pitää myös vastata työelämän muuttuneisiin vaatimuksiin. Enää ei kouluttauduta vain yhtä tarkkaan rajattua ammattia varten, vaan yleissivistys ja yleinen tietopohja, kyky omaksua uutta ja uudelleen kouluttautua, sekä kyky toimia eri tehtävissä omalla alalla, ovat yhä tärkeämpiä ominaisuuksia tehtävässä kuin tehtävässä työelämässä. Työelämän ja elinkeinorakenteen globalisaatio ja digitalisoituminen on todellisuutta jo nyt työpaikoilla, valmistavassa teollisuudessa tarvitaan englannin kielen taitoa ja niin terveyskeskuksissa kuin paperitehtaissa tulee osata käyttää erilaisia ohjelmistoja tottuneesti.

 

Hallituksen koko ammatillisen koulutuksen reformin keskeisin ongelma liittyy epävarmuuteen siitä, miten sinänsä hyviltä kuulostavat tavoitteet toteutuvat siinä todellisuudessa, jossa ammatillisissa oppilaitoksissa isojen rahoitusleikkausten seurauksena nyt eletään. Opintojen henkilökohtaistaminen on hyvä esimerkki. Hyvin toteutettuna se voi tarjota mahdollisuuden opiskelijalle saada juuri sellaista opetusta, kun hän itse kokee tarvitsevansa. Henkilökohtaisessa opintojen kehittämissuunnitelmassa voisi silloin kirjata jokaisen henkilökohtaiset tarpeet lähiopetukseen, työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen sekä esimerkiksi erityisen tuen tarpeeseen.

 

Niukkenevien resurssien maailmassa henkilökohtaistaminen voi sen sijaan pahimmassa tapauksessa tarkoittaa opetuksen laadun heikkenemistä. Tämä tarkoittaisi liian vähäistä määrää lähiopetusta ja opetuksen toteuttamista verkkokursseina, etäopiskeluna ja työssäoppimisena, koska ei ole “taloudellisia mahdollisuuksia” tarjota muuta. Tästä syystä lakiin olisi pitänyt sisällyttää tarkempaa määrällistä sääntelyä riittävän lähiopetuksen, opinto-ohjauksen ja tuen riittävyyden takaamiseksi. Hallitus vaikuttaa nyt luottavan siihen, että reformin myötä kehitys kohti opetuksen laadun heikkenemistä korjaantuu itsestään. Minkäänlaisia takeita siitä ei ole.

 

Toinen selkeä iso ongelma uudistuksessa on rahoitusmalli. Siitä huolimatta, että reformin valmistelu on ollut poikkeuksellisen laajaa ja osallistavaa, on hallitus päätynyt esittää sellaista rahoitusmallia, jota käytännössä kukaan ei kannata. Tämä on todella ihmeellistä, ottaen huomioon rahoitusmallin merkittävyyden. Keskeisin ongelma on se, että perusrahoituksen osuus on liian alhainen, vain 50%. Kun kiinteiden kustannusten kuten vuokrien ja palkkakulujen osuus kokonaiskustannuksista järjestäjille on keskimäärin kaksi kolmasosaa kaikista menoista, luo ehdotettu rahoitusmalli pysyvän epävarmuuden tilan, joka tekee koulutuksen suunnittelusta ja ennakoimisesta vaikeaa. Niin opiskelijajärjestöt kuin oppilaitokset ovat ilmaisseet pelkonsa siitä, että suoritusrahoituksen liian suuri osuus johtaa kehitykseen, jossa ammatilliset oppilaitokset pyrkivät ensisijaisesti tavoittelemaan hyvin pärjääviä ja opinnoissaan nopeasti eteneviä opiskelijoita. Kuten opposition vastalauseessa todetaan, lisää rahoitusmalli koulutuksen tuloksellisuutta, mutta sen kääntöpuolena on valikoivuuden riskin kasvaminen.

 

Rerformin yhtenä tavoitteena on työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisääminen. Siihen esitetään keinoksi “koulutussopimusta”. Uusi käsite on herättänyt paljon hämmennystä, vaikka kyse on nykyisenkaltaisesta työssäoppimisesta. Työssäoppimisjaksojen määrää ja kestoa joustavoitetaan, mutta mitään muita uusia piirteitä koulutussopimus ei käytännössä pidä sisällään. Myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen osalta riski on, että ohjaamiseen ja oppimiseen laatuun ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Oppositio esitti koulutussopimuksen enimmäiskeston rajaamista esimerkiksi kuuteen kuukauteen, jotta ei syntyisi tilanteita, joissa opiskelijan oikeusturva hämärtyy tai koko koulutus käytännössä toteutetaan työssäoppimisen kautta, ilman että jossain vaiheessa muodostetaan työsuhteeseen perustuvaa oppisopimusta.

 

Ylipäätään pidän koulutussopimusratkaisua kunnianhimottomana, kun siihen ei sisälly mitään laadullisia muutoksia nykyiseen työssäoppimiseen. Siksi on myös epätodennäköistä, että työssäoppimispaikkojen määrä muutoksen seurauksena yhtäkkiä kasvaisi. Yksi vaihtoehto olisi voinut olla perusteellisempi uudistus, jossa olisi sovittu myös työpaikkaohjaajien työajan käytöstä, taloudellisista korvauksista sekä työpaikkaohjaajien koulutukseen suunnattavista voimavaroista. Tässä tapauksessa olisi myös ollut perusteltua mahdollistaa koulutuksen järjestäjille koulutuskorvausten maksaminen työpaikalle, opiskelijan ohjaamisen varmistamiseksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut oppilaitoksissa pilotoidun 2+1-mallin laajempi käyttöönotto.

 

Lakiesityksen käsittelyn yhteydessä ilmeni myös selkeä tarve selvittää, miten hyvin vammaisten nuorten yhdenvertainen oikeus koulutukseen tällä hetkellä toteutuu. Kuulemisissa esitettiin toiveita VALMA- ja TELMA-koulutusten kehittämisestä niin, että esimerkiksi myös TELMA-koulutukseen asetetaan opiskelijan ammatilliseen koulutukseen liittyvä tavoite ja että ne nykyistä paremmin tarjoaisivat opiskelijan tarpeita ja edellytyksiä huomioivan väylän eteenpäin työelämään tai opiskelemaan. Toivottiin myös, että erityisammattioppilaitosten osaaminen, mitä tulee erityisen vaativan tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden opetukseen, olisi inkluusion periatteiden mukaisesti nykyistä paremmin kaikkien ammatillisten oppilaitosten käytössä, jotta inkluusio ja yhdenvertaisuus toteutuisi myös oppilaitostasolla.

 

Vasemmistoliiton huolena on, että aiemmin toteutetut massiiviset leikkaukset uhkaavat vesittää uudistuksen tavoitteet ja vaarantavat muun muassa opiskelijoiden oikeuden laadukkaaseen lähiopetukseen ja oppimista edistävään ryhmätyöskentelyyn. Eduskuntaryhmämme on esittänyt leikkauksien perumista, jonka lisäksi on keskeistä, että myös reformin toimeenpanoon varataan riittävästi resursseja. Tämän lisäksi olisi ollut ehdottoman tärkeää, että kritiikkiä saaneeseen rahoitusmalliin olisi saatu muutosta. En voi kuin ihmetellä, miten esitettyyn ratkaisuun päädyttiin.

]]>
Puhe eduskunnan täysistunnossa muuttuneesta hallituspohjasta ja “hallituskriisistä” http://liandersson.fi/puhe-eduskunnan-taysistunnosta-muuttuneesta-hallituspohjasta-ja-hallituskriisista/ Mon, 19 Jun 2017 13:47:24 +0000 http://liandersson.fi/?p=2255 Arvoisa puhemies,

Jokainen meistä tuntee niitä kielteisiä mielikuvia, joita poliitikkoihin liittyy. Monet kokevat poliitikot epäluotettaviksi tyypeiksi, joiden arvot ja lupaukset muuttuvat heti kun he pääsevät valtaan. Siksi moni vierastaa politiikkaa ylipäätään. Isojen visioiden, tavoitteiden ja paremman yhteiskunnan tavoittelun sijaan, politiikka nähdään valtapelinä ja oman edun tavoitteluna.

Monilla kouluvierailuilla olen kertonut oppilaille, että eduskunnan työstä annetaan paljon kyynisempi ja oman edun tavoitteluun pohjautuvampi kuva, kuin mitä itse olen kokenut sen olevan. Olen sanonut, että politiikka kyllä oikeasti on paljon asiapitoisempaa ja kohteliaampaa, kuin miltä se näyttää mediassa. Valtakamppailut ja ihmisten väliset kiistat saavat helposti enemmän tilaa ja näkyvyyttä mediassa kuin ne asiakysymykset, joita eduskunnassa käsitellään.

Mutta tämän kuluneen viikon aikana minua on hävettänyt ajatella, miltä tämä kaikki näyttää kansalaisten silmissä.

Kun te, pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo, viikko sitten puhuitte arvojen säilyttämisen tärkeydestä ja sanoitte ei kiitos hallitusyhteistyölle Jussi Halla-ahon kanssa, silloin moni meistä ajatteli, että kappas, Orpo ja Sipilä löysivät vihdoin moraalisen selkärankansa. Monissa suomalaisissa heräsi silloin pieni toivon pilkahdus siitä, että tämä uusi tilanne johtaisi edes jonkinlaiseen muutokseen kohti tasa-arvoa hallituksen poliittisessa linjassa.

Muutosta, sitä odottavat kaikki ne suomalaiset, jotka kärsivät niistä päätöksistä, jotka te olette tehneet. Sitä odottavat ne suomalaiset, jotka ovat joutuneet näkemään sivusta, mitä hallituksen turvapaikkapoliittinen ohjelma todellisuudessa tarkoittaa, kun väkivaltaisuuksien takia erilleen joutuneet perheenjäsenet eivät pääse näkemään toisiaan tai elämänsä puolesta pelkäävät joutuvat pakkopalautetuiksi. Muutosta, sitä odottavat ne suomalaiset, joiden opintotukea, työttömyysturvaa ja kansaneläkkeitä te olette leikanneet, joiden lääkkeiden hinnat ovat nousseet ja kaikki ne suomalaiset, joiden arjessa koulutusleikkaukset ja palkanalennukset tuntuvat.

Tiistaina selvisi kuitenkin, että kyse ei ollut kriisistä, vaan tarkkaan harkitusta strategiasta. Hallituksen sisällä oli jo etukäteen varauduttu Jussi Halla-ahon voitolle, ja arvopuheiden tarkoitus oli vain rakentaa tie takaisin hallitukseen Soinille ja UV-ryhmälle. Voiko politiikka olla enää kyynisempää?

Kaikki tämä siksi, että kaikkien aikojen laajamittaisin sosiaali- ja terveydenhuollon yhtiöittäminen ja ulkoistaminen toteutettaisiin suunnitelmien mukaisesti. Asiantuntijoiden varoituksista huolimatta hallitus pitää kiinni suunnitelmastaan luoda noin 10 miljardin verorahoitteisen markkinan isoille terveyskonserneille. Toistamme taas kerran vaatimuksemme: tehdään sote-uudistus, mutta tehdään se parlamentaarisena yhteistyönä, asiantuntijoita kuunnellen ja tasa-arvon sekä julkisten palveluiden vahvistamiseksi.

Arvoisa puhemies,

Sipilälle ja Orpolle ei ollut ongelmaa tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa silloin, kun Jussi Halla-aho oli hallituspuolueen meppi ja ne kansanedustajat, jotka nyt siirtyivät oppositioon, kuuluivat hallituspuolueen eduskuntaryhmään. Timo Soinille ei ollut ongelmaa tehdä yhteistyötä Jussi Halla-ahon kanssa niin kauan, kuin hän itse oli puoluejohtaja.

Nyt Soini ja kumppanit ovat jopa valmiita perustamaan uuden puolueen, jotta saavat jatkaa hallituksen apupuolueena, pienituloisia kurjistavalla ja julkisia hyvinvointipalveluita ulosmyyvällä linjalla. Ja entäs oppositioon siirtyvät perussuomalaiset? Jo heti ensimmäisellä kyselytunnilla, eräs edustaja moitti hallituksen leikkauspolitiikkaa “köyhien unohtamisesta”. Tämä sama edustaja oli vielä viikko sitten yksi hallituspolitiikan kärkkäimmistä puolestapuhujista, ja on itse ollut mukana sopimassa hallituksen köyhiä kurjistavasta leikkauspolitiikasta. Voiko politiikka olla enää selkärangattomampaa?

Arvoisa puhemies,

Koko tässä kriisissä on ennen kaikkea kyse demokratiasta ja kansanvallasta. Maan hallituksessa istuu nyt edustettuna viidellä ministerillä eduskuntaryhmä, jonka edustajat saivat viime vaaleissa vain 5,4 % annetuista äänistä ja joka on yhden viikon vanha. Kun tämä ryhmä järjestäytyy puolueeksi, istuu hallituksessa edustettuna sellainen puolue, jota kukaan ei ole missään vaalissa äänestänyt.

Ymmärrämme, että pääministeri perustuslain mukaan on velvollinen ja oikeutettu ensin etsimään parlamentaarista enemmistöä olemassa olevien ryhmien kesken. Silti olisimme pitäneet uusia vaaleja demokraattisempana tapana ratkaista tätä poliittista solmua. Nyt pääministeri Sipilä ratkaisi sen ottamalla käytännössä uusi puolue hallitukseen, ilman hallituksen hajoittamista ja ilman uusia hallitusneuvotteluja, jotta prosessikaavioon tulisi mahdollisimman vähän kansanvallan aiheuttamia häiriöitä.

Arvoisa puhemies,

Kansalaisten luottamus politiikkaan palautetaan vain osoittamalla, että aatteet, periaatteet, arvot ja kansanvalta aidosti tarkoittavat meille jotain. Siksi kannatan edustaja Rinteen tekemää epäluottamuslausetta.

]]>
Hur välfärdsstaten försvann http://liandersson.fi/hur-valfardsstaten-forsvann/ Fri, 19 May 2017 12:24:57 +0000 http://liandersson.fi/?p=2251

Kolumn publicerad i Hbl 19.5.2017

Denna vecka publicerades resultaten av en studie som gjorts vid Helsingfors universitet, gällande hur den nordiska välfärdsstaten synliggjorts i de finländska regeringsprogrammen från 1950-talet tills idag. Studiens slutsats skapade en del stora rubriker. Det framgick nämligen att den nordiska välfärdsstaten helt hade försvunnit från programmen. Forskarna betonade speciellt de regeringsprogram som gjorts under Alexander Stubb år 2014 samt Juha Sipilä år 2015 och beskrev dem som ett “paradigmskifte”.

 

Vad berättar då regeringsprogrammen om den politik som regeringen för? En hel del naturligtvis. Forskarna har delat in regeringsprogrammen i tre tidsperioder. Från 1950 till 1970 byggdes den finländska välfärdsstaten upp. Under 1980- och 90-talen utvecklade och stärkte man modellen, vars ställning fortfarande var stark som utgångsläge för det finländska samhällsbygget, trots de häftiga nedskärningar man gjorde under depressionen på 90-talet.

 

Under 2000- och 2010-talen försvann många av de klassiska begrepp som förknippas med den nordiska välfärdsstatsmodellen från programmen. Begrepp som universalism och jämlikhet fick långsamt se sig ersatta av konkurrenskraft och reformspråk. I den politiska debatten är det allt vanligare att man stöter på begreppet “välfärdssamhälle” istället för “välfärdsstat”. Skillnaden kan tyckas liten, men politiskt är den markant. Genom att långsamt byta ut staten som den institution som har en central roll i fråga om att upprätthålla välfärden suddar man även ut de offentliga strukturernas och tjänsternas betydelse.

 

Detta paradigmskifte syns väldigt tydligt även i den politik som förs. Regeringen Sipilä har en mängd reformprojekt som strävar efter att rucka på den finländska välfärdsstatens fundament. Ett bra exempel är regeringens planer vad gäller social- och hälsovårdsreformen samt arbetsförmedlingstjänsterna. Om planerna förverkligas, kommer det att vara en av de största omvandlingarna som någonsin gjorts i de finländska välfärdstjänsterna. Såväl i fråga om social- och hälsovården som arbetsförmedlingen strävar regeringen efter att förverkliga en modell där de offentliga landskapen endast agerar som beställare, medan såväl privata som offentliga bolag kan fungera som producenter.


Systemskiftet kan även beskrivas såhär: i fortsättningen är de offentliga och privata producenterna likställda, vad gäller de mest centrala välfärdstjänsterna, som grundläggande social- och hälsovård och arbetskraftspolitiken. Dessutom kommer man att tvinga de offentliga producenterna att bolagisera alla de tjänster som produceras på en marknad med konkurrens. Från en modell där kommunerna varit de huvudsakliga producenterna av välfärdstjänsterna och kunnat komplettera det egna utbudet med tjänster som privata företag eller tredje sektorn ordnar, övergår vi till en modell där det offentliga bara är en producent bland andra, och dessutom i bolagsform. I praktiken innebär det att den egna kommunens hälsocentral i fortsättningen är t.ex. Attendo eller Kommunal Hälsocentral Ab. Samtidigt försvinner även den demokratiska folkliga kontroll av tjänsterna som välfärdsstatskonceptet byggt på. Så ser den praktiska politiska tillämpningen ut av den trend som synts i regeringsprogrammens utformning, mot en försvinnande välfärdsstat.

]]>