Menu
Blogi

Berner ja hallitus ovat laittamassa Suomea myyntikuntoon

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja hallitus on laittamassa Suomea myyntikuntoon. Metsähallituksen, valtion kehitysyhtiön ja sosiaali- ja terveydenhuollon jälkeen yhtiöittämislinja jatkuu liikenneyhtiöllä.

Berner esittää, että Suomen tieverkko siirtyisi uuteen liikenneverkkoyhtiöön vuoden 2018 alusta. Bernerin esityksessä liikenneverkkoyhtiön omistaisi sen alkuvaiheessa Suomen valtio ja maakunnat yhdessä. Yhtiöittäminen tuo mukanaan mahdollisuuden, että tieverkko yksityistetään myöhemmin. Jo alkuvaiheessa yhtiön rinnalla palveluista vastaisi niin kutsuttuja operaattoreita, eli yksityisiä yrityksiä.

Esityksessä vähennetään liikenteen verotusta tuntuvasti ja korvataan sitä käyttömaksuilla. Rahoituksen kerääminen maksuilla verojen sijaan ei poista nykyistä korjausvelkaa ja investointivajetta, eivätkä maksut välttämättä johda päästöjen vähentymiseen.

Ministeri Bernerin yksityistämishankkeen yhtälöt eivät vakuuta. Jos tulevat maksut ovat yhtä suuria kuin nyt kerättävät verot, rahoitusongelmat säilyvät. Ei velka muuksi muutu. Tämän lisäksi myös yksityiset palveluoperaattorit tulevat tekemään voittoa tienkäyttöoikeuksien myynnillä, joten liikenneverkkoihin on entistä vähemmän rahaa käytettävänä.

Vasemmistoliiton mielestä tiet ovat yhteiskunnan perustavanlaatuisia ja välttämättömiä palveluita, jotka ovat toimivan yhteiskunnan ja talouskasvun perusteita, eikä niitä ole syytä yksityistää. Vasemmistoliitto haluaa lisätä liikenneverkkoinvestointeja, vähentää korjausvelkaa ja ohjata liikennettä vähäpäästöisempään suuntaan. Se onnistuu parhaiten budjettirahoituksella.